Puolivälissä psykologiksi

Ensimmäinen tutkinto takana, toinen edessä: muutama viikko sitten laitoin osastomme sihteerille sähköpostia, että hän voisi alkaa koostaa kandintutkintoani. Olen saanut tavoiteajassa, kolmessa vuodessa, käytyä kaikki tarvittavat kurssit ja vähän enemmänkin. Nyt sitten vaan odotellaan virallisia papereita ja ensi syksyn maisteriopintoja. Jäljellä on ainakin kaksi vuotta opiskelua ja viiden kuukauden harjoittelu.

Olo on kieltämättä aika ristiriitainen. Toisaalta olen ylpeä siitä, että ensimmäinen tutkinto on valmis todisteena siitä, että todellakin olen edennyt opinnoissani. Toisaalta minua hirvittää ajatus siitä, että parin vuoden kuluttua minun pitäisi sitten ihan oikeasti osata kohdata ja auttaa ihmisiä. En todellakaan tunne, että olisin valmis sellaiseen. Tunnenkohan edes kahden vuoden päästä?

Välillä sitä miettii, onko koulutuksesta jäänyt mitään käteen. Monesti on tullut luettua satoja sivuja kurssikirjoja päivässä ja juostua tentistä toiseen - miten sellaisesta voisi muka jäädä jotain mieleen? Ja kuitenkin sitä aina silloin tällöin tajuaa, miten paljon oma ajattelu on kehittynyt jo kolmen vuoden aikana. Olen tullut entistä pohtivammaksi ja (jos mahdollista :D) kriittisemmäksi. Olen alkanut ymmärtää, miten hirveästi eri näkökulmia yhteen tapahtumaan voi ottaa ja miten ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavalla. Vaikkeivät kursseilla käytyjen teorioiden nimet ja keksijät ehkä olekaan jääneet päällimmäisenä mieleen, niiden tarjoamat ajattelun työkalut ovat ihan arkielämässäkin käytössä. 

Itselleni yliopisto on ollut paitsi opiskelun niin myös kasvun aikaa. Tulin tänne suoraan lukiosta, kyllästyneenä vanhempien hyysäämiseen ja valmiina astumaan suureen maailmaan. Silloin luulin olevani kovinkin aikuinen, mutta paljon on ollut opettelemista! Tätä aikaa olen pohtinut myös aiemmin tekstissäni Elämää kirjoitusten jälkeen. Eräskin ystäväni totesi minulle, että "sosiaaliset taitoni ovat kehittyneet". En tiedä, pitikö tuon olla loukkaus vai kehu, mutta totta se ainakin oli. Kolmessa vuodessa pikkukaupungin tytöstä on kasvanut paljon varmempi ihminen.

Nyt odottelen syksyn syventäviä opintoja eli maisteriopintoja. En vielä tiedä varmasti, mitä on edessä. Toivon ainakin, että opetus muuttuisi loppua kohti käytännönläheisemmäksi, että kursseilla siirryttäisiin filosofiasta enemmän kohti ammatissa tarvittavia työkaluja. Joka tapauksessa vanha sanonta varmasti kuitenkin pätee: todellinen oppiminen alkaa vasta työelämässä.

P.S. Psykologiaan sisäänpäässeiden lista julkistetaan ilmeisesti virallisesti perjantaina,
vaikka osa on jo saanut tuloksensa. Joko loppuja jännittää?

Muistakaa myös edellisen tekstini uuden opiskelijan muistilista.