torstai 29. joulukuuta 2016

Myöhäiset terveiset Edinburghista


Vau, nyt kyllä pääsi lipsahtamaan blogin pisin tauko, koska olen viimeksi julkaissut lokakuussa! Pistetään siis ahkerampi bloggaaminen uuden vuoden lupausten listalle. Joitakin aiheita minulla on jo mielessä, esimerkiksi etäopiskelusta minulta on kysytty henkilökohtaisesti aika paljon, joten se aihe mietityttää monia. Mutta jos tulee vielä muita kysymyksiä, joihin voisin vastata postauksen muodossa, niin pistäkäähän tulemaan, että saadaan eloa tällekin sivustolle! :)

Ensi vuonna homma siis jatkuu. Siihen asti saatte ihastella kuvia Edinburghin-reissulta, jonka tein ystäväni kanssa marraskuussa. Päädyimme  muutaman päivän irtiottoon arjesta, koska elämme molemmat niin hektistä elämää, että hyvä jos ehdimme kuulumisia vaihtaa. Matkalla saimme sitten nauttia toistemme seurasta ihan kunnolla. En kyllä edes ehtinyt yhtään kyllästyä, vaikka niin pelkäsinkin :D Toinen positiivinen yllätys oli, että rahaa kului aivan naurettavan vähän, vaikka en edes tietoisesti yrittänyt säästää. 

Edinburghin linna on kovasti hehkutettu matkakohde, mutta jätimme lopulta välistä, kun saimme tietää ryöstöhintaisen sisäänpääsymaksun. Sitä paitsi, kuinka paljon se nyt lopulta kuitenkaan eroaisi Olavinlinnasta, vai mitä :D

Koko keskusta oli tällaista ihanaa ruskeaa kiveä.

Öinen Edinburgh oli kyllä nähtävyys itsessään.



Ruoka oli joka paikassa aivan mielettömän hyvää ja annokset olivat valtavia. Gluteenittomana pärjäsin ilman sen suurempia ongelmia, mutta ihmettelen kyllä miten eräs kasvissyöjä-kaverini pärjäsi kesällä tässä kaupungissa, joka on täynnä makkaraa ja haggista :D




Osuimme paikalle juuri, kun Princess Street Gardenilla alkoivat valtavat joulumarkkinat. Skottilaiset ovat selvästi joulukansaa, sillä jokainen näyteikkuna ja pubi oli koristeltu huolella ja usein todella överisti, mikä tietenkin sopi minulle paremmin kuin hyvin, olenhan jouluihminen henkeen ja vereen.







Yhtenä päivänä lähdimme bussimatkalle Skotlannin ja Englannin rajalle eli "Scottish Bordersille". Matkalla näimme muun muassa Da Vinci -koodista tutun Rosslyn Chapelin ja periskottilaisen viskitislaamon. Juuri bussimatkan aamuna oli ihana pikku pakkanen, joka sai maaseudulla aikaan kauniin kuuran ja taianomaisen tunnelman.







Kokonaisuudessaan matka oli todella mukava ja tuli tarpeeseen. Edinburgh kaupunkina jätti kuitenkin ehkä vähän kylmäksi. Huolimatta kaikesta mainonnasta alkuperäinen skottilaisuus jäi mielestäni kauas. Kaupunki on ennemmin kansainvälinen yliopistokaupunki kuin perinteisen skottikulttuurin mekka, niin kuin itse olin ehkä salaa toivonut. Joka tapauksessa paikka oli kaunis ja ihmiset erittäin ystävällisiä.

Löytyihän sitä kaipaamaani skottikulttuuria aidon kilttimiehen muodossa.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Parasta vapaa-aikaa

Ajan saa kulumaan oikein hyvin myös ilman, että opiskelee koko ajan


Viime aikoina minulla on ollut hyvä putki vapaa-ajan suhteen. Viimeisenä vuonna kursseja on aika väljästi, joten olen keskittynyt opintojen sijaan kaikkeen kivaan. Enkä tarkoita sanoa, ettei opiskelu ole koskaan kivaa. Kyllä se oikeasti on ollut mielenkiintoista, mutta nyt viidentenä vuonna on jo alkanut vähän tökkiä :D

Joka tapauksessa nyt olen päässyt kehittämään itseäni lempiharrastuksissani, eli tietenkin valokuvauksessa ja ratsastuksessa. Olen alkanut saada valokuvauskeikkoja tasaiseen tahtiin viime kesästä lähtien, viimeisimpänä toimeksiantajana Psykologiliiton Psykologi-lehti. Voi vitsi miten hienolta tuntui katsoa painetusta lehdestä itse ottamaani kuvaa, joka näytti jopa todella ammattimaiselta! En koskaan ole ollut valokuvaajana mitenkään erityisen "taiteellinen", vaan pidän nimenomaan realistisesta henkilökuvauksesta. Kaikenlaisten tapahtumien ja potrettien kuvaus on mielestäni todella mukavaa. Olenkin tähän mennessä ehtinyt kuvata kahdet häät ja vihkikuvat, yhdet hautajaiset, yhdet valmistujaiset, yhdet yksivuotiskuvat, parit bändikuvat, yhdet levynkansikuvat sekä monia potretteja. Lehtikuvaus tai kuvajournalismi on osoittautunut ihan minun jutukseni, sillä siinä tavoitteena on kuvata tapahtuma tai henkilö realistisesti sellaisena, kuin minä sen kuvaajana näen. En tavoittele Photoshop-velhon tai postmodernin valokuvataiteilijan titteliä, vaan halua ottaa ihmisistä kauniita kuvia, jotka kuvaavat heidän persoonallisuuttaan.

Roopen kuvaaminen Psykologi-lehteen oli hieno mahdollisuus ja poiki mukavasti jatkoa.

Viimeisin isompi valokuvausprojektini on ollut Joonaksen esikoislevyn kansien kuvat. Etu- ja takakansien kuvien valinnassa väännettiin aika pitkään, kävimme kuvaamassa kahdesti ja muokkasin kuvista noin miljoona eri versiota, ennen kuin sain tuon vaativan asiakkaan tyydytettyä. Mutta lopulta kuvista tuli kyllä hyvät, ja ammattigraafikko suunnitteli vielä tekstit ja värit todella hienoksi kokonaisuudeksi. Alla olevasta videosta näkyy levyn etukansi, ja biisi on levyn ensimmäinen sinkku, joka sattuu myös olemaan lempibiisini koko levyltä:





Samaan aikaan kun huomaan valokuvaajan identiteettini ja oman kuvaustyylini kehittyneen huimasti, olen alkanut panostaa toiseen rakkauteeni, ratsastukseen. Lähdin ratsastuksen maailmaan uudelleen mukaan toissa syksynä, kun tarvitsin kipeästi vastapainoa liian raskaiksi käyneisiin opintoihin. Ja kyllä se heppaterapia oli sitten tehokasta! Nyt olen taas pari vuotta käynyt aktiivisesti tallilla ja miettinyt, olenko oikeasti tullut hulluksi, kun jaksan polkea pyörällä kaupungin toiselle puolelle niin lumikinosten kuin räntäsateiden läpi - yhtään edes ärsyyntymättä koko säästä. Sitä kai se teettää, kun jostakin oikein kunnolla innostuu.

Harmillisesti minulla ei ole ratsastuksistani hirveästi hyviä kuvia, enkä kyllä tiedä, haluaisiko kukaan niitä kuvia nähdäkään :D silti haluan nyt jakaa pari hyvää muistoa:

Osallistuin pari viikkoa sitten koulukisoihin ja tälläydyin ihan kunnon
kisapukuun sen kunniaksi.

Toissa kesänä olin viikon esteleirillä. Huom. tätä kuvaa ottaessa yhtäkään eläintä ei satutettu
 tai kiusattu millään tavalla, vaikka kuva antaisi olettaa muuta :D

Sen vain halusin tällä tekstillä sanoa, että psykologian opiskelu ja myöhemmin varmasti psykologin työ vaativat vastapainoa. Opinnoissa on niin paljon pohdiskelua ja oman ja muiden käyttäytymisen analysointia, että on välillä kiva keskittyä tekemiseen. Tykkään valokuvata ja ratsastaa, koska se tasapainottaa elämää. Kameran kautta maailman katsomisesta on tullut minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni. Talli taas on kuin toinen maailma, jossa ei tarvitse miettiä oman elämän huolia ja suorittamista. Voi vain keskittyä voltteihin, laukannostoihin ja hevosten silittelyyn.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Työkokemuksen metsästystä




Matkustin eilen Helsinkiin viettämään ensin rennon viikonlopun siskon Punavuoren-kämpillä. Maanantaina siirryn sitten tositoimiin, nimittäin Hogrefe Psykologien Kustannuksen koko päivän kestävään koulutukseen. Hogrefe on kansainvälinen kustannusyhtiö, joka tuo maahan, valmistaa ja myy  Suomessa psykologian alan kirjoja ja testejä, kuten edellisessä tekstissä mainitsemani WAISia. 

Lisäksi Hogrefe normittaa kansainvälisiä testimenetelmiä Suomen oloihin, eli kerää testaamalla aineiston Suomesta. Siten suomalaisesta aineistosta saadaan muodostettua normaalijakauma, johon testattavien tuloksia voidaan jatkossa verrata. Minä olen Helsingissä nimenomaan tämän takia: Hogrefe on tuomassa Suomeen sveitsiläistä laaja-alaista lasten ja nuorten ja testiä, ja he palkkaavat psykologianopiskelijoita normittamaan sitä eli käytännössä testaamaan lapsia ja nuoria. Sähköpostiin tulee aina silloin tällöin ilmoituksia vapaista työpaikoista, ja tähän mahdollisuuteen tartuin heti, sillä haluaisin saada enemmän kokemusta testaamisesta jo ennen harjoittelua. Lisäksi joskus on ajateltava sitä, millä CV:tä saisi täytettyä ja monipuolistettua. Kilpailu harjoittelu- ja työpaikoista on kovaa, eikä paikkoja täytetä kurssiarvosanojen vaan kokemuksen ja suhteiden perusteella. Joensuussa oman alan työkokemusta on huomattavasti vaikeampaa kartuttaa kuin suuremmissa kaupungeissa, joten on osattava käyttää mielikuvitusta. Esimerkiksi kesätyökokemukseni sosiaalitoimistossa on herättänyt työnantajissa kiinnostusta. Täällä päin opiskelijat myös tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Minä olen ollut Pelastakaa Lapset ry:llä pariinkin otteeseen ja koko opiskeluaikani mukana ainejärjestön hallituksessa. Toiset opiskelijat ovat keränneet kokemusta esimerkiksi Kriisipuhelimen tai Setlementin kautta.

Pointtini on siis se, ettei kannata tuudittautua ajatukseen opintojen riittävyydestä. On tärkeää kerätä käytännön kokemusta ihmisten kanssa toimimisesta: työnhakutilanteessa olisi hyvä olla jokin todiste siitä, että oikeasti omaa jonkinlaisia sosiaalisia taitoja ja pystyy tekemään työtä eikä ainoastaan viettämään railakasta opiskelijaelämää tai kulkemaan viisi vuotta nenä liimattuna kirjoihin. Kaikki suorittavat saman tutkinnon ja suunnilleen saman verran opintopisteitä, se ei kerro ihmisestä työntekijänä vielä mitään. Lisäksi työkokemukset mahdollistavat omien kiinnostuksenkohteiden selvittämistä. Koska psykologian ala on laaja, ei ole helppoa päättää, mille alalle haluaisi suuntautua, ellei yhtään ota siitä opiskeluaikana selvää.






sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Psykologisen testaamisen ammattilaiseksi


Käyn tällä hetkellä psykologisen arvioinnin kurssikokonaisuutta, johon kuuluu esimerkiksi kognitiivisten kykyjen ja persoonallisuuden testausta eri menetelmillä sekä tietenkin haastattelu, joka on olennainen osa psykologista arviointia. Olen syksyn aikana päässyt tutustumaan erilaisten psykologisten testien takaa löytyviin teorioihin sekä kokeilemaan muutamien testien käyttöä tositilanteessa: olemme työparini kanssa etsineet itsellemme vapaaehtoisen henkilön, jolle olemme tehneet tähän mennessä muun muassa kognitiivisen kykytestin ja kaksi persoonallisuustestiä. Tarkoituksena on ollut harjoitella haastattelua ja yleisten psykologisten testien käyttöä sekä testiraportin ja psykologisen lausunnon kirjoittamista.

Olen ollut aivan innoissani päästyäni "tositoimiin", tapaamaan tuntematonta ihmistä ja rakentamaan kuvaa hänestä ihmisenä. Samalla on ollut mielenkiintoisia tehdä testejä myös itselle. Olen kyllä suoraan sanottuna ollut todella yllättynyt siitä, miten tarkkoja tuloksia testeillä voi oikeasti saada. Tietenkin niiden tulkinnan avuksi vaaditaan ihmisen tapaaminen useita kertoja, eiväthän testitulokset yksistään anna mitään valmiita vastauksia. Mutta yhdessä haastattelun kanssa ne voivat todella auttaa selittämään ihmisen ajatusmalleja, uskomuksia ja reagointitapoja, mielestäni jopa paremmin, kuin  mitä pelkän keskustelun avulla voisi saada selville.

Kurssilla kognitiivisena kykytestinä eli tuttavallisemmin älykkyystestinä toimii laaja-alainen älykkyystesti WAIS (Wechsler Adult Intelligence Scale), joka on hyvin yleinen aikuisten ja nuorten älykkyystesti. Testin sisällöstä löytyy tietoa esimerkiksi Hogrefen sivuilta, mutta tehtävistä en voi kertoa sen tarkemmin, sillä psykologiset testimenetelmät ovat tarkkaan suojeltuja. Niiden teho alenisi merkittävästi, jos ihmiset voisivat harjoitella etukäteen. Testin tarkoituksena onkin mitata yksilön kognitiivista suoriutumista juuri sillä hetkellä esimerkiksi ongelmien ja vahvuuksien kartoittamiseksi. Sen sijaan testiä ei ole tarkoitettu ihmisten asettamiseen paremmuusjärjestykseen älykkyysosamäärän mukaan, mikä on lähempänä Mensan ajatusta. Testin tulos kertoo, miten tutkittava pärjäsi kognitiivisen kyvyn eri osa-alueilla, kuten kielellisessä tai visuaalisessa päättelyssä.

Olen päässyt tutustumaan WAISiin niin testattavan kuin testaajan roolissa, enkä osaa sanoa, kumpi tilanne oli jännittävämpi :D Kun itse toimin koekaniinina, takaraivossa jyskytti pelko siitä, etten osoittautuisi kovinkaan älykkääksi. Kun sitten pääsin itse tekemään tuntemattomalle ihmisille tuota samaa testiä, jännitin kovasti sitä, muistaisinko sanoa ohjeet oikein, kysyisinkö kysymykset tarpeeksi selkeästi, onnistuisinko ajan ottamisessa ja vaikuttaisinko tilanteessa rauhalliselta, etten lisäisi testihenkilön jännitystä.

Tässä kuvamateriaalia viime vuodelta, kun olin itse älykkyystestin koekaniinina.

Persoonallisuustesteistä olen päässyt tekemään MMPI:n ja SCIDin, jotka ovat molemmat itsearviointilomakkeita. SCID (Semistructured Clinical Interview for DSM) on huomattavasti lyhyempi ja helpompi täyttää, kun taas MMPI (Minnesota Multiphasic Personality Interview) koostuu monesta sadasta kysymyksestä. Itselläni meni MMPI-lomakkeen täyttämiseen varmaankin lähemmäs kolme tuntia ja jouduin pitämään useita taukoja, koska kysymykset vaativat välillä niin ankaraa pohdintaa. Myös tulosten tulkitseminen vaatii paljon aivotyöskentelyä, sillä testi ei anna valmiita vastauksia, vaan erilaisia vaihtoehtoja ja kuvauksia, joista on löydettävä tutkittavan kohdalle sopiva. 

Tällä hetkellä kurssilla on käsittelyssä TAT eli Thematic Apperception Test, projektiivinen kuvakertomustesti. Testissä henkilölle näytetään kuvia, joista hän muodostaa tarinan mielikuvituksensa avulla. Tätä en ole siis vielä päässyt kenellekään tekemään, mutta kokeilin itse, millaisia tarinoita kuvista tuli mieleen. Kun kävimme kurssilla läpi erilaisten tarinoiden tulkintaa, koin niiden osuvan hyvinkin oikeaan omalla kohdallani. 

Kurssin tärkeimpänä antina on ollut ehkä se, että olen alkanut suhtautua positiivisemmin psykologisiin testeihin. Niitä pidetään yhtenä psykologin ammattitaidon kulmakivenä, mutta olen myös monesti kuullut psykologien sanovan, että he joutuvat työssään testaamaan liikaa. Testit ovat mielestäni hyvä väline tiedon lisäämisessä, mutta niiden käyttöön vaaditaan sekä taitoa tulkita testin tuloksia että taitoa yhdistää tuloksia toisiinsa, esimerkiksi persoonallisuustestin tuloksia haastattelun tuloksiin. Psykologisten testien tavoitteena on löytää ihmisen yksilöllisten ominaisuuksien muodostama kokonaisuus, eikä saada häntä mahtumaan johonkin valmiiseen muottiin, kuten ehkä itse etukäteen pelkäsin. Itse olen tullut siihen tulokseen, että testien avulla on mahdollista saavuttaa sellaista tärkeää tietoa, jota ei välttämättä haastattelutilanteessa oteta puheeksi - psykologi ei keksi kysyä aiheesta eikä asiakas ajattele, että se olisi mitenkään tärkeää tietoa. Testit tarjoavat tutkittua tietoa psykologin omien tulkintojen tueksi niin, että lopullisesti psykologisesta arvioinnista saadaan mahdollisimman monipuolinen ja luotettava, eikä pelkästään mututuntumaan perustuva.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Myöhästyneet terveiset elokuulta



Hupsista, edellisestä postauksesta pääsikin vierähtämään todella kauan! Opinnot lähtivät rysäyksellä käyntiin heti syyskuun alussa ja olen ollut superkiireinen siitä asti. Aivan uskomatonta, miten joka syksy yllätyn opintojen työmäärästä yhtä paljon. Ehkä tämä liittyy siihen samaan kuuluisaan ilmiöön, että talvi aina yllättää autoilijat: sitä vaan ei halua tajuta, että nyt ollaan taas tosipaikan edessä :D

Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa enemmän opinnoistani, sillä haluan kertoaa meneillään olevasta psykologisen arvioinnin kurssista. Kurssilla käydään läpi niin kognitiivisten kykyjen kuin persoonallisuuden arviointia psykologin työvälineinä. Paljon on kyllä tullut opittua ja kerron mielelläni pian lisää! Sitä ennen voi halutessaan lukaista viime syksyn postaukseni, jossa kerroin millaista oli osallistua älykkyystestiin asiakkaana eikä psykologina.

Nyt kuitenkin haluaisin vielä hetkeksi palata tuohon ihanaan elokuuhun kuukausi sitten, kun kävimme Joonaksen kanssa lempikaupunkikohteessamme Tukholmassa. Kävimme siellä suunnilleen samaan aikaan viime vuonna (ja fiilistelin matkaa silloinkin kuvilla) ja päätimme lähteä uudestaan, sillä nähtävää jäi viimeksi vielä paljon, mutta aikaa matkusteluun oli hyvin vähän kesätöiden ja opintojen alun välissä. Niinpä varasimme lennot ja suuntasimme kohti Södermalmin Mosebacke Hostelia. Tässä muutamia fiiliksiä reissusta:

Tukholman vanhin konditoria Vete-Katten oli todellinen helmi! Niin kahvila itsessään kuin annokset olivat ilo silmälle.

Meidän hyvinkin ruokapainotteisen matkan yksi kohokohta oli ehdottomasti vegaaniravintola Chutney, jossa oli tarjolla halpaa ja hyvää kotiruokaa sekä tukholmalaisia hipstereitä.






Olen kuullut usealta taholta ihmettelyä, kuinka jaksoimme mennä Tukholmaan edes yhden, saati sitten kaksi kertaa. No, minäpä paljastan nyt jotain jännää: se, joka sanoo, ettei Tukholmassa riitä nähtävää, on käynyt korkeintaan keskustassa sen muutaman tunnin ajan, jonka risteilyalus seisoo satamassa. Tukholma on täynnä kaikkea mielenkiintoista. On kulttuuria, mahtavia etnisiä ruokapaikkoja, kirppareita, istuskelupaikkoja, upeita rakennuksia, maisemia ja puistoalueita.

Viime vuonna meillä jäi moniakin paikkoja näkemättä, joten tällä reissulla yritimme paikata noita sivistyksellisiä aukkojamme vierailemalla Moderna Museetissa, Fotografiskassa eli valtavassa valokuvauksen mekassa, kuninkaanlinnassa sekä tietenkin viime vuonna avatussa Mall of Scandinaviassa. Kyseinen ostoskeskushan ei edes sijaitse Tukholmassa vaan Solnassa, joten menimme metrolla niin pitkälle kuin pääsimme ja kävelimme pari kilometriä asemalta ostarille pelkän Google Mapsista otetun näyttökuvan avulla, sillä eihän meillä tietenkään ollut karttaa tai nettiä käytettävissä :D Se olikin hauska reissu ja ostari todella oli hienoin ja suurin, mitä olen nähnyt. Päätin, että sieltähän en voi lähteä tyhjin käsin, joten löysin kuin löysinkin jotakin ostettavaa - kaksi pakettia Lindtin suklaata.


Ihana auringonlasku Mall of Scandinavian pihalla.

Pakkohan se oli muodon vuoksi käydä kuninkaanlinnassa, joka osoittautui odotusten mukaisesti kalliiksi turistirysäksi.

Parasta kuninkaanlinnassa oli paitani värinen kaakeliuuni :D

Kokonaisuudessaan toinen Tukholman-matkamme oli ihana irtiotto arjesta. Oli kivaa liikkua paikasta toiseen kun jo osasi paikkoja, kuten katujen ja kaupunginosien nimiä. Tukholma on myös mukavan ruokavalioystävällinen paikka, eikä gluteenittomuuteni tuottanut mitään ongelmia, vaan päinvastoin: valikoima oli huomattavasti parempi kuin Suomessa. Ihmiset olivat mukavia ja asiakaspalvelijat halusivat yrittää ymmärtää, kun harjoittelin ruotsin kielen lausuntaani ahkerasti joka paikassa :D


Tukholman metro oli todella kätevä, emmekä käyttäneet muita kulkuneuvoja. Maineensa mukaisesti metroasemat olivat todella kauniita ja jokaisella oli oma teemansa.

Moderna Museetissa eli modernin taiteen museossa oli tarjolla Picassoa, Dalia... ja todella kummallisia installaatiota.

Kunnon turistit ottavat kuvia vaikka Monkin portaikossa!

Lopuksi vielä tällainen normaali kuva Tukholmasta. On se sitten kaunis paikka :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Psykologia 2016 -kongressin antia


Olin pari viikkoa sitten Tampereella kolme päivää kestäneessä Psykologia 2016 -kongressissa. Psykologia -kongressi on kahden vuoden välein järjestettävä Suomen suurin psykologien ammatillinen tapahtuma, joka koostuu erilaisista luennoista, workshopeista ja symposiumeista. Osallistuin edellisen kerran Joensuussa järjestettyyn kongressiin ja päätin lähteä tänä vuonna Tampereelle, koska luennot kuulostivat mielenkiintoisilta ja saimme hyvän opiskelijaporukan kasaan.

Oli kiva päästä viettämään aikaa opiskelijakavereiden kanssa ja oppia uutta psykologian alasta. Luennoilla en ole istunut varmaan noin vuoteen gradun kanssa puurtaessani, joten teki ihan hyvää kerrata sitäkin. Psykologia 2016 -kongressin aiheena oli tänä vuonna Ihmisen luonto: Minä, muut ja maailma. Kantavina teemoina oli yksilön kehitys (aiheina esimerkiksi sikiön kehitys ja vanhuspsykologia), terapia ja luonnon hyödyntäminen mielenterveyden tukemisessa.




Kongressissa oli paitsi kaikille osallistujille yhteisiä luentoja myös samanaikaisia workshopeja. Opin paljon ajankohtaisesta kotimaisesta psykologian alan tutkimuksesta. Esimerkiksi Katri Räikkönen-Talvitien luennolla sain kuulla, että viime aikoina on tutkittu sikiöajan kehityksen merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle. Ajankohtaisia tutkimusaiheita ovat esimerkiksi äidin ylipaino, stressi ja lakritsinkulutus. Mielestäni on todella tärkeää ja mielenkiintoista tutkia sitä, mitkä ovat sikiön ja lapsen kehitystä suojaavia ja uhkaavia tekijöitä, jotta kehitystä voitaisiin tukea mahdollisimman hyvin. Luennoitsija nimitti aihetta osuvasti "ohjelmoitumiseksi sikiöaikana". Esimerkiksi äidin raskaudenaikaisen ylipainon on havaittu vaikuttavan heikentävästi lapsen kognitiiviseen suorituskykyyn. Koska ylipainoisuus lisääntyy yhteiskunnassa huolestuttavaa tahtia, on syytä pohtia sitä, kuinka vielä syntymättömiä lapsia voidaan suojella äidin ylipainon negatiivisilta vaikutuksilta. 

Yhdessä symposiumissa esiteltiin tutkimuksia äidin raskaudenaikaisen mielenterveyden, erityisesti päihderiippuvuuden ja masentuneisuuden tai ahdistuneisuuden vaikutusta lapsen kehitykseen ja äiti-lapsi -suhteeseen. Tutkijat painottivat, kuinka tärkeää olisi löytää ajoissa riskiryhmiin kuuluvat odottavat äidit, jotta heitä ja samalla heidän lapsiaan voitaisiin tukea.

Yksi mielenkiintoisimmista aiheista oli vastikään Suomeen tuotu DDP-terapia (dyadic developmental psychotherapy), joka on suunniteltu erityisesti lasten kiintymyssuhdetraumojen hoitoon. Sitä on sovellettu erityisesti vaikeista oloista huostaanotettujen lasten ja heidän sijaisvanhempiensa auttamisessa. Workshopissa näytettiin aidossa terapiatilanteessa kuvattuja videoita, joissa lapset pääsivät kertomaan peloistaan, kuten esimerkiksi siitä, että hän ei olisi enää yhtä tärkeä vanhempien saatua uuden lapsen. Videot olivat todella koskettavia, ja huoneessa itki yksi jos toinenkin psykologi. Ostin paikan päältä myös DDP-terapiaa käsittelevän teoksen, koska menetelmä vaikutti mielestäni hyvin mielenkiintoiselta. Siinä terapiaan osallistuvat niin sijaisvanhemmat kuin lapsi. Tarkoituksena on auttaa vanhempia ja lasta muodostamaan turvallisen kiintymyssuhteen ja opettaa vanhemmille, kuinka lapsen turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä voidaan tukea arjessa.



Roope (keskellä) auttoi jälleen tuomaan Joensuun psykalaisia Suomen kartalle.

Kongressi oli myös mahdollisuus nähdä pitkästä aikaa jo valmistunutta kaveriani.

Lapsuuden lisäksi minua kiinnostaa vanhuus, minkä vuoksi osallistuin geropsykologiaa käsitelleeseen symposiumiin. Psykologiliiton alaisuuteen on vuonna 2012 perustettu geropsykologian työryhmä, joka pyrkii saamaan lisää psykologista tietämystä vanhustenhoitoon ja on esimerkiksi julkaissut teoksen Geropsykologia: vanhenemisen ja vanhuuden psykologia. Olen itsekin miettinyt, että voisin työskennellä psykologina vanhusten kanssa, mutta valitettavasti vanhustyössä ei nähdä paljoakaan psykologeja, vaan enimmäkseen hoitajia. Onneksi geropsykologian työryhmä on perustettu ja psykologit kantavat huolta myös vanhusten hoitotyöstä ja psykologien saatavuudesta, sillä lasten tapaan vanhukset ovat sellainen ryhmä, joka ei itse pysty ajamaan oikeuksiaan. Kirjoitin jo helmikuussa Kupittaan vanhuspsykiatrisella osastolla paljastuneesta potilaiden pahoinpitelystä. Varmastikaan kaikissa vanhusten laitoksissa ei ole niin huonot oltavat, mutta on hyvä muistaa, kuinka haavoittuva ryhmä vanhukset ovat. He eivät itse pysty vaatimaan parempaa kohtelua tai esimerkiksi vaihtamaan laitosta tullessaan kaltoinkohdelluksi. Mahdolliset mielenterveydenongelmat ja muistihäiriöt eivät kuitenkaan tee heistä vähemmän arvokkaita kansalaisia kuin vaikkapa perheet, joihin kohdistetaan hyvinkin paljon erilaisia terveyspalveluja.

Kokonaisuudessaan kongressi oli mielestäni mielenkiintoinen. Itä-Suomen yliopiston kasvattina olen hyvin tottunut tietynlaiseen psykologiaan ja tutkimukseen, joten tuntuu hyvältä välillä kuulla muidenkin yliopistojen tutkimuksista ja sitä kautta oppia edelleen siitä, mitä psykologia voi tarkoittaa. Jotkut kongressin aiheista eivät herättäneet mielenkiintoani, minkä vuoksi oli hyvä, että vaihtoehtoja oli monia. Aion kyllä jatkossakin osallistua näihin kansallisiin psykologian alan tapahtumiin ja kehotan muitakin, niin opiskelijoita kuin jo valmistuneita, tekemään niin :)






keskiviikko 31. elokuuta 2016

Vikalle luokalle


Selailin vanhoja tekstejä ja löysin viime elokuussa kirjoittamani postauksen odotuksista syksylle. Sen seurauksena päädyin pohtimaan, mitä odotan sitten jälleen ensi syksyltä, joka tulee olemaan viimeiseni "koulun penkissä". Vielä muutama kurssi jäljellä ennen syksyn 2017 harjoittelua ja sen jälkeen valmistumista.

Minulla on ollut todella ihana kesä. Olen ollut osa-aikatyössä ja kokoaikatyössä, mutta vastapainoksi vapaa-ajalla olen yrittänyt tehdä kaikkea, mistä tykkään: käydä lenkillä kaverin koiran kanssa, juhlia tuttujen häissä, nautiskella terassilla, käydä mustikassa, vaeltaa metsässä, syödä pitsaa iltapalaksi, katsoa areenasta sarjoja tuntikausia, lukea kirjoja, valokuvata... Illat kyllä tuppaavat olemaan ihan jo ylibuukattuja, kun yrittää niin paljon saada aikaan :D



Kyllä meidät taitaa siskoiksi tunnistaa :D


Todella ihanan kesän lähentyessä loppuaan olen jo ehtinyt haikailla syksyn perään. Olen joka lukuvuoden alussa innoissani fuksien tapaamisesta ja syyskuun vilinästä ja vilskeestä yliopistolla. Odotan opiskelijaelämää, joka tarkoittaa minulle mahdollisuutta käydä kuntosalilla aamulla ennen ruuhkaa, kavereiden kanssa lounastamista ja kahvittelemista pitkin päivää ja opiskeluajan ripottelemista pitkin päivää kaiken muun puuhailun lomaan.

Odotan myös valmistumista ja työelämään siirtymistä. Tämän kesän työni sosiaalitoimistossa opetti minulle, että todella nautin työnteosta. Kun on tehnyt kahdeksan tuntia ahkerasti töitä, tuntuu todella siltä, että on tehnyt jotakin hyödyllistä. Sitten työpäivän jälkeen voi hyvillä mielin lähteä kotiin ja viettää ansaittua vapaa-aikaa. Opiskelu on ennemmin jatkuvaa raatamista, työtä, jolla ei välillä tunnu olevan kovin kummoista tarkoitusta, ei alkua eikä loppua. Kun yhden esseen saa valmiiksi, kolkuttaa jo seuraava tentti ovella :D

Eli jos kesä on mennyt hujauksessa ja tuntunut kiireiseltä, tiedän mitän odottaa ensi lukuvuodelta! On kyllä kuitenkin ihanaa päästä vielä vuodeksi istumaan yliopistolle kirjaston kakkoskerroksen lukusaliin ja kaikkiin niihin ruokaloihin, joista saa halpaa opiskelijaruokaa. On ihanaa päästä Oidipuksen ja Pokan hallituksen hommiin ja kaikkiin opiskelijatapahtumiin. On ihanaa päästä taas tutustumaan uusiin psykologian opiskelijoihin ja heidän tarinoihinsa. On siis paljon mitä odottaa :)

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Sosiaalitoimiston luukulla


Kahden ja puolen mittainen kesätyöni sosiaalitoimistossa päättyi viime viikolla ja olen päässyt viettämään pari viikkoa lomaa ennen opintojen alkamista. Työkokemus toimeentulotukihakemusten etuuskäsittelijänä on ehdottomasti tähänastisen urani paras, joten ajattelin kertoa siitä vähäsen.

Toimistosihteeri käsittelee sosiaalitoimistossa toimeentulotukihakemuksia, mikä tarkoittaa laskelman laatimista, asiakkaan raha- ja elämäntilanteen selvittämistä sekä lopulta toimeentulotukipäätöksen vahvistamista. Sain tietää työstä opiskelukaveriltani, sillä hän oli ollut sosiaalitoimistossa edellisenä vuonna. En silti tiennyt oikeastaan yhtään, mitä odottaa, joten osasin aloittaa uudessa työssä avoimin mielin. Sain hyvän perehdytyksen, mutta samalla työssä oli niin paljon opittavaa, että olin koko ajan aivan pihalla ja työpäivän lopuksi ihan poikki. Toimeentulotuen soveltamiseen on tarkat ohjeet, mutta samalla työ kuitenkin vaatii soveltamista: ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita, etteivät kaikki variaatiot mitenkään mahtuisi yhteen manuaaliin. Niinpä työssä tulee kuunnella asiakasta ja käyttää tilanteen mukaan omaa harkintaa sekä pohtia sosiaalityöntekijän kanssa, miten asiakkaan tilannetta voisi helpottaa. Se tekee työstä mielestäni todella vastuullisen. Sosiaalitoimistossa liikkuu välillä suuriakin rahamääriä ja mitä erilaisimpia lakipykäliä, joten välillä kyllä jännitti ihan tosissaan joidenkin päätösten kohdalla. Toisaalta toimiston työporukka oli todella kannustava ja kysyin kyllä neuvoakin ehkä noin joka kymmenen minuutin välein :D


Oma pikku loossini, post it-lappuja täynnä tietenkin.

Työssä yllätyin ehkä eniten siitä, kuinka paljon siinä tosiaan tarvitsee sihteerin taitoja. Pitää olla nopea, huolellinen ja erittäin laskentataitoinen. Noista vaatimuksista täytän ehkä muut, mutta matematiikan taitoni oli välillä todella koetuksella. Jouduin hyödyntämään laskinta ja prosenttilaskinta ahkerasti ja tarkistamaan laskelmat useaan otteeseen. Onneksi laskelmani vielä tarkastettiin joka kerta ennen maksujen tallentamista järjestelmään.

Parasta työssä oli ehdottomasti asiakaspalvelu. Työpisteeni ei ollut varsinaisen sosiaalitoimiston tiloissa vaan erillisessä rakennuksessa, joten asiakkaat eivät päässeet käymään paikalla. Sen sijaan puhuin heidän kanssaan ahkerasti puhelimessa selvitellen erinäisiä elämäntilanteita ja selittämällä päätöksiä, jotta asiakkaat tietäisivät, kuinka toimia.

Asiakkaiden elämäntarinat olivat usein mielenkiintoisia. Välillä työssä tuli onnistumisen kokemuksia siitä, kun sai auttaa ihmisiä esimerkiksi ohjaamalla heitä eri palveluihin. Välillä oli tilanteita, joissa ihmisillä olivat hermot todella tiukalla. Usein huonon rahatilanteen lisäksi heidän elämässään oli muutenkin vaikeaa. Tällöin toimeentulotukihakemuksen käsittelijä oli se henkilö, johon kaikki turhautuminen haluttiin purkaa. Joskus se tuntui pahalta, mutta hetken mietinnän jälkeen niistäkin tapauksista pääsi eteenpäin. Olen ihan tyytyväinen, että pääsin harjoittelemaan asiakaspalvelua vaikeissakin tilanteissa. Varmasti tulevassa psykologin työssä tulee kohtaamaan mitä kinkkisimpiä vuorovaikutustilanteita, joten on hyvä totutella niihin jo etukäteen.

Sosiaalitoimistossa oli hienoa päästä ikään kuin näkemään, kuinka hyvinvointiyhteiskuntamme konkreettisesti voi toimia. Tuntui hyvältä todeta, että Suomessa ihmisistä todella pidetään huolta. Se ajatus jäi työstä ehkä päällimmäisenä mieleen. Välillä tuntui, että sai oikeasti auttaa ihmisiä eteenpäin elämässä, vaikken päässytkään juttelemaan heidän kanssaan sen syvällisemmin kuin toimeentulotukeen liittyen. Tämä kesätyö vahvisti kokemustani siitä, että olen löytänyt oikealle alalle, sillä haluan puhua ihmisten kanssa ja auttaa heitä elämän pulmien selvittämisessä.


Meidän "nuorisoporukka" eli kesätyöntekijät jakoi yhdessä työhuoneen, jossa monia ongelmia ratkottiin yhdessä.


Toimistolla on tapana, että jokainen tuo pientä tarjottavaa ennen ja jälkeen loman.
Gluteenittomana en yleensä voi syödä mitään (onneksi...), mutta
Heidi muisti minua ihan omalla pikku leivoksella :)

Tällaiset fiilikset meillä oli Miranda kanssa, kun lomailevat opiskelijakaverit
suunnittelivat rannalle menoa keskellä päivää :D


torstai 18. elokuuta 2016

(Pian) Maailman paras yliopisto


Vitsi että olin ylpeä, kun luin eilen Karjalaisesta, että Itä-Suomen yliopisto on rankattu Suomen toiseksi parhaimmaksi yliopistoksi Shanghain listalla: Helsingin yliopisto pääsi sijalle 56, ja Itä-Suomen yliopisto nousi ryhmään 301-400, johon muut suomalaiset yliopistot eivät yltäneet.

Jos siellä on joku, joka haluaa jakaa ylpeyteni ja ihailla tuloksia, tässä Karjalaisen hehkutusta:

Shanghain listalla yliopistoja vertaillaan etenkin tieteellisten tutkimusten tason perusteella. Voinen paljastaa, että rehtori Jukka Mönkkösen kommentti Itä-Suomen yliopiston "tieteelliseen tason noususta" saattoi viitata juurikin minun graduuni, joka on valmistumisensa jälkeen kerännyt suurta huomioita: sen on lukenut äidin lisäksi jo yksi opiskelijakaveri sekä parhaimmillaan ehkä yksi Tasa-arvohankkeen työntekijäkin!

No mutta vitsit sikseen. Olen oikeasti todella iloinen kotiyliopistoni menestyksestä. Joensuun psykologiallakin menee hyvin, sillä kuulemani mukaan olemme juuri saaneet ulkopuolisen rahoituksen uuteen tutkimusprojektiin. Olen itsekin harkinnut vakavasti tutkijan uraa tai ainakin väitöskirjan tekemistä. Olisihan se kiva tehdä vielä tohtoriopinnotkin samassa yliopistossa. Mutta kaikki aikanaan :)

perjantai 12. elokuuta 2016

Tulevaisuuden polkuja

Eli "Mitä se psykologi oikeastaan tekee", osa 2


Edellisessä postauksessa kerroin psykologian eri sovellusaloista ja siitä, että olen itsekin pohtinut tulevaa suuntautumistani. Olen tietenkin pohtinut sitä siitä saakka, kun pääsin opiskelemaan psykologiaa - vaikken silloin edes tiennyt, mitä ihmettä psykologi tekee. Neljän opintovuoden aikana tietomääräni on kuitenkin lisääntynyt ja pohdinta syventynyt.

Alun perin, ensimmäisinä opintovuosina, olin erityisen kiinnostunut nuorisopsykiatriasta. Kävin ensimmäisenä opintosyksynäni tutustumassa Tikkamäen nuorisopsykiatriaan ja olin todella vaikuttunut. Nuoret kiinnostivat itseäni siksi, että olen itsekin nuori ja siksi ajattelin, että voisin ymmärtää, mitä asiakkaat käyvät läpi. 

Kun aloitin oikeuspsykologian sivuaineen, kiinnostuin oikeus- ja kriminaalispykologiasta, esimerkiksi parisuhdeväkivallasta tuomittujen miesten ryhmistä. Mietin, että ala voisi olla jännittävä ja erilainen. Halusin auttaa suurissa vaikeuksissa olevia ihmisiä ja nähdä heissä vain hyvää.

Hiljalleen opintojen loppua kohti aloin kiinnostua yhä enemmän lapsipsykologiasta. Viimeinen tikki oli nykyisen poikaystäväni tapaaminen. Koska hän on luokanopettaja, minun ei tarvinnut "hävetä" sitä, että halusin työskennellä lasten kanssa. Aiemmin olin nimittäin vannonut, etten koskaan haluaisi nimenomaan lapsi- ja perhetyöhön. Tiedä sitten miksi, mikähän perustelu minulla muka on sillekin oikein ollut :D kun vietin enemmän aikaa lasten kanssa ja ohjasin Pelastakaa Lapset ry:n vapaa-ajan kerhoa, tajusin, että en ollutkaan lasten kanssa mitenkään erityisen huono ja oikeastaan pidin heidän kanssaan olemisesta. Tein graduni opettajien käsityksistä koulupsykologiasta ja tajusin, että lasten lisäksi minua kiinnostaa moniammatillinen yhteistyö ja ennaltaehkäisevä työ tai mahdollisimman varhaiset interventiot.




Olin kuullut, että opiskelijat joutuvat nykyään taistelemaan harjoittelupaikoista huomattavasti kovemmin kuin aiemmin. Se on tietenkin luonnollinen seuraus psykologian aloituspaikkojen huomattavasta lisäämisestä viime vuosina. Psykologian harjoittelupaikka on palkallinen, joten aivan kaikilla työnantajilla ei riitä resursseja harjoittelijoiden palkkaamiseen. Yliopistojen välillä on eroa siinä, kuinka ne pystyvät rahallisesti tukemaan opiskelijoiden harjoittelua, mikä eriarvoistaa opiskelijoita. Tähän on ottanut kantaa myös Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto SPOL vuonna 2014

Harjoittelupaikan löytämistä voi kuitenkin edistää olemalla aktiivinen opiskeluaikana esimerkiksi tekemällä töitä tai toimimalla mukana järjestöissä sekä aloittamalla harjoittelupaikan etsimisen ajoissa. Itse aloitin mahdollisten harjoittelupaikkojen kartoittamisen jo syksyllä 2015, vaikka etsin paikkaa vasta syksylle 2017. Olin siis todella ajoissa, mutta toisaalta sain vähän kerättyä tietoa siitä, mitkä työnantajat eivät ainakaan pystyisi ottamaan harjoittelijaa. Lähetin kyselyjä psykologeille sähköpostilla ja välillä soittelin perään, jos vastausta ei kuulunut. Pidin yhteydenotoista tarkkaa kirjaa, jotta muistaisin, mitä mistäkin paikasta oli sanottu. Hiljalleen mielessäni alkoi hahmottua kuva, että haluaisin pääkaupunkiseudulle, aiemmin kun olin miettinyt muitakin vaihtoehtoja. 

Loppukeväällä pääsin pääkaupunkiseudulle haastatteluun erääseen lasten neuropsykologisiin ongelmiin keskittyneeseen yksikköön. Jännitin haastattelua todella paljon ja lähdin tapani mukaan matkaan niin ajoissa, että olin paikalla noin 45 minuuttia ennen sovittua haastatteluaikaa. Haastattelussa oli mukana kaksi psykologia, joista toinen keskittyi kyselemään ja toinen tekemään muistiinpanoja. Haastattelijan kuvauksen mukaan tarjottu harjoittelupaikka vaikutti unelmalta, sillä kaikki oli mietitty loppuun asti. Minulla oli kuitenkin alusta asti sellainen tunne, etten sopisi töihin kyseiseen paikkaan. Minusta tuntui, että olimme jotenkin eri aaltopituudella. Tunne saattoi tietenkin johtua haastattelun virallisuudesta, mutta en kuitenkaan odottanut saavani paikkaa. Enkä saanutkaan.

Pian haastattelun jälkeen minuun otettiin yhteyttä eräästä pääkaupunkiseudun perheneuvolasta, josta kerrottiin, että paikka olisi minun. Olin aiemmin puhunut paikan johtajan kanssa, joka vaikutti todella mukavalta ja avoimelta. Viestittelin paikan työntekijöiden kanssa ja sovimme tapaamisen elokuulle. Odotankin tapaamista aivan innoissani! Perheneuvolatoiminta kiinnostaa minua todella paljon, sillä siellä työskennellään sekä lasten että vanhempien kanssa ja tehdään moniammatillista yhteistyötä. Halusin perheneuvolaan, koska se on usein ensimmäinen paikka, johon perhe ohjataan. Neuvolaan ei useinkaan tarvita lähetettä, joten sinne voivat tulla kaikenlaiset asiakkaat. Usein "vakavammat" tai erityisosaamista vaativat tapaukset lähetetään neuvolasta eteepäin, mutta olen ymmärtänyt, että palveluiden ruuhkautumisen vuoksi kyseiset perheet saavat ensin apua perheneuvolassa, kun he odottavat pääsyä eteenpäin.

On kiva, että mielessäni on viimein alkanut muodostua joku käsitys siitä, mitä haluan tulevaisuudessa työkseni tehdä. Toisaalta ajattelen kuitenkin, että olen vielä nuori, eikä urani ole edes alkanut: en halua lyödä mitään lopullisesti lukkoon, vaan pysyä avoimena eri sovellusaloille. Kun miettii jo valmiiksi vähän kaikkea, voi sitten tilaisuuden koittaessa napata siitä kiinni! :)

tiistai 26. heinäkuuta 2016

"Mitä se psykologi oikeastaan tekee?"

Osa 1





Olen koko opintojen ajan pohtinut, miksi haluaisin isona eli mikä psykologian sovellusala sopisi minulle. Psykologian ammattikenttä on laaja ja psykologi-nimikkeellä voidaan työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä. "No mitä se psykologi oikeastaan tekee?" on hyvin yleinen kysymys, jos kerron, että opiskelen psykologiaa. Siksi ajattelin hieman kuvailla alaa siitä kiinnostuneille. Ihan ensiksi on selvitettävä muutama tärkeä asia:

  • Psykologi on lailla suojattu ammattinimike, jonka Valvira myöntää ainoastaan suomalaisen psykologian maisteritutkinnon suorittaneille. Ks. http://www.psyli.fi/tietoa_psykologeista/laillistaminen
  • Psykoterapeutti on terveydenhuollon ammattilainen, joka on suorittanut psykoterapiaopinnot. Psykoterapeutit voivat olla pohjakoulutukseltaan esimerkiksi psykologeja, lääkäreitä tai sairaanhoitajia.
  • Psykiatri on lääkäri, joka on erikoistunut psykiatriaan. Psykiatrin erikoisosaamista ovat esimerkiksi psyykelääkkeet sekä f-diagnoosi eli mielenterveys- ja käytöshäiriöiden diagnoosi.

Psykologian perusopinnot ovat vapaita sivuaineopintoja, joita saa suorittaa kuka tahansa yliopisto-opiskelija. Aineopintoihin tulee hakea erikseen keväisin järjestettävällä sivuainekokeella. Psykologian sivuaine on melko suosittu ja auttaa varmasti monella tapaa ymmärtämään ihmisten ajattelua ja toimintaa. Sivuaine ei kuitenkaan tee kenestäkään ihmismielen asiantuntijaa tai psykologia. Psykologian maisteriopinnot kuuluvat ainoastaan psykologian pääaineopiskelijoille, eikä muiden ole niitä mahdollista lukea.

Tampereen, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa pääaineena voi lukea psykologian sovellusalaan kuuluvaa sosiaalipsykologiaa, joka keskittyy ryhmiin ja sosiaalisiin ympäristöihin. Sosiaalipsykologian opinnoista ei kuitenkaan valmistuta psykologiksi eli psykologian maisteriksi. Sosiaalipsykologit eivät siten voi tehdä psykologi-nimikkeen vaativia töitä, mutta he voivat työskennellä esimerkiksi erilaisissa järjestöissä tai firmoissa.





Psykologin tärkeimpiin työskentelytapoihin kuuluvat keskustelu ja psykologiset arvioinnit eli testit, joita on kehitelty mittaamaan mitä erilaisimpia asioita, kuten masennuksen tasoa, kouluvalmiutta tai työkykyä. Sovellusalasta riippuen psykologin työssä painottuvat eri tavalla eri työskentelytavat. Seuraavaksi muutamia esimerkkejä psykologian sovellusaloista:

Kliininen psykologia
Psykologian sovellusaloista luultavasti perinteisin ja tunnetuin on kliininen psykologia, joka pyrkii mielenterveyden tukemiseen esimerkiksi tiedottamalla, tukemalla ja ehkäisemällä sekä korjaamalla ongelmia. Kliinisiä psykologeja työskentelee hyvin monissa eri paikoissa. Päällimmäisenä mieleeni tulevat perheneuvottelukeskukset, perheneuvolat ja sairaalat. Kliinisestä työstä on kirjoittanut esimerkiksi vastikään valmistunut kaverini Anniina Kohti psykologin uraa -blogissaan.

Psykiatria
Psykiatria on on mielenterveyteen erikoistunut lääketieteen ala, jossa työskentelee esimerkiksi psykiatreja, lääkäreitä, sairaanhoitajia ja psykologeja. Psykologit voivat työskennellä esimerkiksi sairaaloissa poliklinikalla, avoimella tai suljetulla osastolla. Psykiatria jaetaan asiakkaan iän mukaan lastenpsykiatriaan sekä nuoriso- ja aikuispsykiatriaan.

Neuropsykologia
Tämä suosittu ala keskittyy aivotoiminnan ja käyttäytymisen väliseen yhteyteen, esimerkiksi erilaisiin neuropsykologisiin sairauksiin ja aivovammoihin. Yleisimmät työtavat ovat neuropsykologiset tutkimukset sekä kuntoutus. En itse olen kovin perehtynyt neuropsykologiaan, mutta lisätietoa löytyy esimerkiksi Suomen Neuropsykologisen yhdistyksen ja Psykologiliiton sivuilta.

Työ- ja organisaatiopsykologia
Työpsykologit työskentelevät usein työterveyshuollossa, esimerkiksi yksityisellä puolella Mehiläisessä, Terveystalossa, Itellä jne. Työpsykologia voi tarkoittaa niin työkykyarviointien tekemistä, yksilötyöskentelyä työuupuneiden kanssa kuin työyhteisöjen kehittämistä ja riitojen selvittelyä. Työpsykologi voi toimia myös yrityskonsulttina, joka tarjoaa erilaisia koulutuksia, tai henkilöarvioijana esimerkiksi oppilaitosten soveltuvuuskokeissa tai yritysten rekryssä.

Kuntoutuspsykologia
Kuntoutuspsykologit työskentelevät usein kuntoutuskeskuksissa Kelan tarjoamissa kuntoutusohjelmissa. Psykologit voivat tavata kuntoutujia kahden kesken tai ohjata kuntoutusryhmiä, joiden aiheena voi olla esimerkiksi työuupumus, mielenterveyden häiriö tai jokin fyysinen sairaus kuten aivoverenkiertohäiriö. Opiskelukaverini Anni suoritti harjoittelunsa kuntoutuspsykologiassa ja kirjoitti siitä myös Oidipusblogiin.

Oikeus- ja kriminaalipsykologia
Oikeuspsykologia on Suomessa vielä nuori ja ehkä vähän epämääräinenkin ala. Psykologeja tarvitaan esimerkiksi lasten kuulustelemiseen ja mielentilatutkimuksiin. Jos oikeuspsykologia kiinnostaa, sitä voi lukea ainoastaan Joensuussa, lyhyen sivuaineen verran. Kriminaalipsykologia tarkoittaa esimerkiksi rikollisen käyttäytymisen tutkimista ja ennustamista sekä vankilassa työskentelyä. Aiheeseen voi tutustua esimerkiksi kuuluisan profiloijan ja kriminaalipsykologin Helinä Häkkänen-Nyholmin yrityksen nettisivuilla ja Helsingin yliopistossa opiskelevan Emben Suuntana psyka -blogissa.

Kriisipsykologia
Tarkoittaa nimensä mukaisesti kriisin tai traumaattisen tilanteen kokeneiden ihmisten kohtaamista. Kriisipsykologeja voi työskennellä esimerkiksi sairaaloiden kriisitiimeissä sekä erilaisissa järjestöissä kuten SPR:ssä. He esimerkiksi pitävät debriefingiä työntekijöille ja auttavat ihmisiä selviämään posttraumaattisesta stressistä. Suomessa kriisipsykologian pioneeri on Salli Saari, joka on kirjoittanut aiheesta esimerkiksi Joensuun maisteriopinnoissa luettavan teoksen Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän on myös toiminut aktiivisesti kouluttajana ja antanut lausuntoja eri tahoille, esimerkiksi Ylelle.

Koulu- ja opintopsykologia
Koulupsykologia attaa oppilaitokset aina esikoulusta ammattikouluun ja lukioon. Korkeakouluissa alaa nimitetään opintopsykologiaksi. Koulupsykologit tutkivat lasten ja nuorten oppimisvalmiutta ja -vaikeuksia, kouluttavat opettajia ja tapaavat oppilaita henkilökohtaisesti. Opintopsykologit voivat opinto-ohjaajan tapaan auttaa opiskelijaa miettimään elämänsä suuntaa ja opinnoista selviämistä.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Keksimäni lista ei todellakaan ole täydellinen, sillä psykologian sovellusaloja on lukemattomia. Mainitsematta jäi esimerkiksi urheilupsykologia ja BB-psykologin homma. Itse pidän psykologin ammatin monipuolisuudesta, koska se antaa paljon mahdollisuuksia. Eri sovellusalojen ansiosta psykologian alalle voi hakeutua hyvin monenlaisia ihmisiä, koska kaikille löytyy varmasti joku mielenkiintoinen työ. Kuten postauksen alussa sanoin, olen itsekin pohtinut kovasti itselleni sopivaa sovellusalaa. Tästä tekstistä tuli kuitenkin niin pitkä, että jatkan pohdintaa seuraavassa osassa.