keskiviikko 31. elokuuta 2016

Vikalle luokalle


Selailin vanhoja tekstejä ja löysin viime elokuussa kirjoittamani postauksen odotuksista syksylle. Sen seurauksena päädyin pohtimaan, mitä odotan sitten jälleen ensi syksyltä, joka tulee olemaan viimeiseni "koulun penkissä". Vielä muutama kurssi jäljellä ennen syksyn 2017 harjoittelua ja sen jälkeen valmistumista.

Minulla on ollut todella ihana kesä. Olen ollut osa-aikatyössä ja kokoaikatyössä, mutta vastapainoksi vapaa-ajalla olen yrittänyt tehdä kaikkea, mistä tykkään: käydä lenkillä kaverin koiran kanssa, juhlia tuttujen häissä, nautiskella terassilla, käydä mustikassa, vaeltaa metsässä, syödä pitsaa iltapalaksi, katsoa areenasta sarjoja tuntikausia, lukea kirjoja, valokuvata... Illat kyllä tuppaavat olemaan ihan jo ylibuukattuja, kun yrittää niin paljon saada aikaan :D



Kyllä meidät taitaa siskoiksi tunnistaa :D


Todella ihanan kesän lähentyessä loppuaan olen jo ehtinyt haikailla syksyn perään. Olen joka lukuvuoden alussa innoissani fuksien tapaamisesta ja syyskuun vilinästä ja vilskeestä yliopistolla. Odotan opiskelijaelämää, joka tarkoittaa minulle mahdollisuutta käydä kuntosalilla aamulla ennen ruuhkaa, kavereiden kanssa lounastamista ja kahvittelemista pitkin päivää ja opiskeluajan ripottelemista pitkin päivää kaiken muun puuhailun lomaan.

Odotan myös valmistumista ja työelämään siirtymistä. Tämän kesän työni sosiaalitoimistossa opetti minulle, että todella nautin työnteosta. Kun on tehnyt kahdeksan tuntia ahkerasti töitä, tuntuu todella siltä, että on tehnyt jotakin hyödyllistä. Sitten työpäivän jälkeen voi hyvillä mielin lähteä kotiin ja viettää ansaittua vapaa-aikaa. Opiskelu on ennemmin jatkuvaa raatamista, työtä, jolla ei välillä tunnu olevan kovin kummoista tarkoitusta, ei alkua eikä loppua. Kun yhden esseen saa valmiiksi, kolkuttaa jo seuraava tentti ovella :D

Eli jos kesä on mennyt hujauksessa ja tuntunut kiireiseltä, tiedän mitän odottaa ensi lukuvuodelta! On kyllä kuitenkin ihanaa päästä vielä vuodeksi istumaan yliopistolle kirjaston kakkoskerroksen lukusaliin ja kaikkiin niihin ruokaloihin, joista saa halpaa opiskelijaruokaa. On ihanaa päästä Oidipuksen ja Pokan hallituksen hommiin ja kaikkiin opiskelijatapahtumiin. On ihanaa päästä taas tutustumaan uusiin psykologian opiskelijoihin ja heidän tarinoihinsa. On siis paljon mitä odottaa :)

2 kommenttia :

  1. Apua :D Ootte niin siskoksia! Luulin ensin että oot itse tuossa ekassa kuvassa

    VastaaPoista