Liikunnan psykologiaa

Spol-seminaari Jyväskylässä

Kuten aiemmin kerroin, vietin viikonlopun Jyväskylässä Liikuttavan psykologian seminaarin merkeissä. Majoituimme kaveriporukalla erään kaverini siskon luo perjantaista sunnuntaihin. Saatiinkiin aikaiseksi oikein kiva ja rento miniloma :)

Lauantaina olimme Spol-seminaarissa Jyväskylän yliopistolla kello yhdestätoista puoli neljään. Tuossa ajassa ehdimme kuulla neljä luentoa liikunnan ja psykologian yhteydestä. Kaksi ensimmäistä luentoa käsittelivät aiheesta tehtyä tutkimusta ja kaksi viimeistä käytännön urheilupsykologian työtä.

Seminaariaamuna meitä hemmoteltiin todella kauniilla ilmalla :)

I  Liikunta ja aivotoiminta

Päivän aluksi Jyväskylän yliopiston tutkitjat Miriam Nokia ja Juho Strömmer kertoivat, millaisia yhteyksiä tutkimuksissa on löydetty liikunnan ja aivojen välillä. Lasten kohdalla liikunnallisuus ja hyvät motoriset taidot enustavat parempaa kognitiivista suoritumista ja parempia kouluarvosanoja. Vanhuksilla on havaittu, että liikunta vähentää riskiä sairastua dementiaan. Onkin tutkittua, että samat aivoalueet, jotka heikkenevät nopeiten iän myötä, hyötyvät liikunnasta eniten. Liikunnan ei tarvitse olla korkeasykkeistä, raskasta hikiliikuntaa. vaan aivojen kannalta tärkeintä on aktiivinen elämäntyyli, kuten esimerkiksi kävely, pyöräily ja portaiden käveleminen.

Liikunnan vaikutusta aivoihin on tutkittu niin ihmisillä kuin jyrsijöillä. Oli samaan aikaan mielenkiintoista ja vastenmielistä kuulla jyrsijätutkimuksista, jotka ovat edelleen psykologian alalla hyvin yleisiä. Esimerkiksi Morrisin vesisokkelo (linkki YouTuben esimerkkivideoon) on klassinen koe, jossa jyrsijät laitetaan uimaan ja vesisammioon, jossa niiden pitää oppia uimaan tasanteen päälle. Jyrsijät eivät tietenkään pidä vedestä ja uimisesta, mutta eivät ne myöskään kärsi. Vaikka en ole ihan satasella mukana eläinkokeissa, ajattelisin, että kaikista eläimillä tehtävistä kokeista liikunnan terveysvaikutusten tutkiminen ei varmasti ole sieltä pahimmasta päästä.. :) 

Jyväskylässä on tutkittu liikunnan yhteyttä oppimiseen, kuten hippokampusten toimintaan. Hippokampus on episodisen muistin eli tapahtumamuistin sekä erottelu- ja yhdistelykyvyn kannalta merkittävä aivojen osa, joka sijaitsee molemmissa ohimolohkoissa. Jyrsijätutkimuksissa on esimerkiksi pysytty selvittämään, että uusien solujen muodostuminen hippokampuksessa on uuden oppimisen kannalta tärkeä prosessi. Hermosolujen ja oppimisen välinen yhteys on kaksisuuntainen: uusia hermosoluja tarvitaan oppimiseen ja oppiminen pitää hermosoluja elossa. Toisin sanoen ne hermosolut, joita ei enää käytetä, ovat vaarassa kuolla. Niinpä aivojen kannalta olisi tärkeää sekä pitää vanhoja taitoja yllä että opetella uusia.

II Psykologia urheilussa

Lounaan jälkeen siirryimme kuuntelemaan sertifioidun urheilupsykologin Matti Jaakkolan ja psykologianopiskelijan Elena Andreoun kokemuksia urheilupsykologina työskentelemisestä. Ensimmäiseksi opin ainakin sen, että Psykologiliitolta voi hakea urheilupsykologin sertifikaattia. Toiseksi urheilupsykologia tarkoittaa usein luennointia esimerkiksi valmentajille sekä yksilötyötä joko ammatti- tai harrasteurheilijan kanssa. 

Matti Jaakkola korosti sitä, että vaikka urheilijoiden henkisestä kestävyydestä puhutaan nykyään enemmän, ei siitä edelleenkään olla usein valmiita maksamaan kovin paljoa. Urheilupsykologia on ala, joka vaatisi markkinointitaitoisia ja sinnikkäitä tekijöitä taistelemaan kaikkien muiden neuvojien ja ohjaajien kanssa. Molemmat puhujat korostivat urheilupsykologin tärkeimmiksi työkaluiksi tavoitteenasettelua, kilpailuun valmistautumista ja oman tai koko joukkueen suorituksen analysoimista. Urheilupsykologia on mielenkiintoinen yhdistelmä psyykkisen tuen antamista sekä coachausta. 

Pakko kyllä myöntää, että urheilupsykologia kiinnostaisi, vaikka Matti Jaakkola korosti alan haastavuutta: urheilumaailma on konservatiivinen, sisään päin lämpiävä ja lyhytjänteinen. Olen pohtinut mahdollisuutta yhdistää ratsastus ja psykologia jotenkin toisiinsa, jotta saisin parhaat puolet molemmista. Ehkä se ei vielä ole ajankohtaista, mutta pistän kyllä ajatuksen korvan taakse. Suomen Ratsastajainliitolla nimittäin on yksi urheilupsykologi, joten jos hän vaikka joskus tarvitsisi tuuraajaa.. ;)

Kuka nyt jaksaisi koko päivän seminaaria ilman asiaan kuuluvia jatkoja illalla... :)

"Hotellimme" oli todella upea asunto 1930-luvulta. Mullekin tämmönen!

Opiskeluelämän kuulumisia

Tänään torstaina taisi olla ensimmäinen päivä tällä viikolla, kun jaksoin vaihtaa lökäpöksyt oikeisiin housuihin ja katsoa kunnolla peiliin ennen ovesta ulos astumista. Muutos superkiireisestä joka paikan suorittajasta ylirentoon kotoilijaan on tapahtunut niin nopeasti, että olen onnistunut yllättämään itsenikin! Viime aikoina elämäni on koostunut kotona esseiden vääntämisestä, himourheilusta, sohvalla lukemisesta ja elokuvien kuluttamisesta. Ei ole ollut kiire minnekään, vaan olen saanut tehdä kaiken huolella pohdiskellen ja palauttanut kaikki tehtävät viikkoja etukäteen. Ja on muuten mukavaa! :)

Olen viime aikoina tykästynyt videoiden kuvaamiseen ja koostamiseen, joten tein pari viikkoa sitten toisen my day -videon. Edellisen tein yli vuosi sitten, joten ehkä ette ole vielä ehtineet kyllästyä kovin pahasti :D Surullista kyllä, elämäni ei vaikuttaisi videoiden perusteella niin kauheasti muuttuneen. Olin suoraan sanottuna oikeasti aika yllättynyt, kuinka samanlaisia juttuja tältäkin videolta löytyi!

Viikonloppuna suuntaan vuosittaiseen SPOL-seminaariin, joka järjestetään tällä kertaa Jyväskylässä. Kuten olette ehkä huomanneet, olen osallistunut kyseiseen seminaariin erittäin aktiivisesti, oman arvioni mukaan jopa joka vuosi koko opiskelujeni ajan. Kirjoitin seminaarista blogiinkin vuonna 2015 kriisi- ja traumapsykologiasta sekä vuonna 2016 hyvinvointia psykologiasta. Yritän tälläkin kertaa kuvata paikan päällä aktiivisesti ja sitten jakaa tänne, mitä mielenkiintoista tuli opittua. Seminaarin aiheena on tällä kertaa liikunnan psykologia, josta itselläni on hyvin vähän tietoa.

Lepohetkistä

Vastikään lukemani Aamulehden artikkeli lepäämisen ja palautumisen taidosta työelämässä herätti minussa ajatuksia. Artikkelissa asiantuntijat painottivat, miten tärkeää on kiinnittää huomiota omaan palautumiseen työpäivien välillä. Saman teesin voi tietysti liittää opintoihinkin, jotka usein vaativat paljon stressin sietämistä ja aivotyöskentelyä, kuten opintojen suunnittelua, tenttikirjojen mieleenpainamista, ryhmätyöskentelyä, raporttien ja esseiden kirjoittamista ja niin edelleen.

Aamulehden artikkelissa kehotetaan kysymään itseltä, muistaako levätä tarpeeksi. Lepo ei tarkoita pelkästään nukkumista tai sohvalla rötköttämistä (mitkä kyllä omalla kohdalla ovat varsin yleisiä lepotapoja :D), vaan myös esimerkiksi liikuntaa, tietoista rauhoittumista tai johonkin harrastukseen keskittymistä. 

Tekstin mukaan rauhalliset ja joustavat ihmiset stressaavat vähemmän ja lepäävät luonnostaan paljon. Pikkutarkat ja helposti huolestuvat ihmiset taas stressaavat eniten. Itse kuulun kyllä ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja ajaudun helposti ylistressaantuneeseen ja erittäin räjähdysalttiiseen mielentilaan. Toisaalta lukiessani Aamulehden toista artikkelia päivittäisistä minilepohetkistä tajusin, miten paljon pyrin ihan päivittäin lepäämään ja tyhjentämään pään kaikesta stressistä. Vähintään kerran tai kaksi päivässä lopetan kaikki koulu- tai työhommat ja keskityn vain johonkin mukavaan tekemiseen, kuten kivan tv-sarjan katsomiseen, kirjan lukemiseen, kahvin juomiseen, musiikin kuuntelemiseen tai liikkumiseen. 

Olen kuullut monilta kommenttia siitä, kuinka aikaansaava ja ahkera ihminen olen ja että muistankohan ikinä levätä. Totuus on, että olen hyvä keskittymään ja tyylini on tehdä asiat kerralla ja kunnolla, enkä jää esimerkiksi pohtimaan tehtävien palauttamista: kun olen kirjoittanut pyydetyn sivumäärän esimerkiksi oppimispäiväkirjaan, palautan sen heti, enkä kuormita itseäni lukemalla tekstiä yhä uudelleen ja parantelemalla sitä päivätolkulla. Olen myös tarkkaa prioriteeteistäni ja panostan niihin koulujuttuihin, joista olen kiinnostunut. Muut teenkin sitten vähän miten sattuu, ja jos tulee vähän huonompi arvosana, niin sitten tulee. En mittaa ihmisarvoani millään kurssiarvosanoilla, vaan pyrin siihen, että olen itse tyytyväinen siihen, mitä teen, ja että tunnen edistyväni sopivaa tahtia.

Kuvasin vastikään toisen My day -videon ja ajattelin, että se sopisi hyvin tähän yhteyteen. Videolta selviää, että teen koulujuttuja noin neljä viisi tuntia ja välissä teen jotain mukavaa, että jaksan taas keskittyä. Taidan kuitenkin jättää videon julkaisemisen seuraavaan posaukseen, ettei tästä tule ihan ylipitkä tarina. Toivottavasti tämä teksti herätti ajatuksia ja motivoi pohtimaan omaa jaksamista ja palautumista niin töistä kuin opinnoista. Mukavia lepohetkiä kaikille :)

Uuden vuoden kujeet

Uuden vuoden lupaukset. Siinä taas asia, jota minä en ymmärrä. Miksi pitäisi luvata asioita vain sen takia, että vuosi vaihtuu? Kohtahan se kuitenkin vaihtuu taas uudelleen. Ja kenelle ne lupaukset on oikein tarkoitettu? Miksi pitää luvata? 

Itse ajattelen, että uuden vuoden lupausten syvin tarkoitus olisi pohtia omaa elämää ja sitä suuntaa, johon on itse edellisen vuoden ollut kulkemassa. On hyvä pohtia, tuntuuko elämä omanlaiselta, voiko siihen olla tyytyväinen. Minä olen pohtinut näitä asioita paljonkin sen jälkeen, kun koin aikamoisen romahduksen kandintekovuonna kaikesta siitä paineesta, jonka olin itse itselleni aiheuttanut. Se sai minut todella miettimään, mikä oli saanut minut siihen tilanteeseen, ettei elämä tuntunut sängystä nousemisen arvoiselta.

Uuden vuoden kunniaksi onkin kiva todeta, että asiat ovat nyt toisin. Olen todella tyytyväinen elämääni, ja se on ihana tunne. Mutta jos niihin uuden vuoden lupauksiin palataan, niin ehkä minullakin olisi pari juttua luvattavana. Ihan vain sen takia, että muistaisin jatkaa samoja hyväksi havaittuja tapoja kuin aiemminkin:

Ensiksi minun pitää saada vähennettyä kodin tavaramäärää. Olen muuttamassa kesällä toiselle puolelle Suomea harjoitteluun, enkä todellakaan halua kuljetella ylimääräisiä tuikkukippuja, väärän kokoisia kenkiä, rikkinäisiä sukkia, kilokaupalla vehnäjauhoja ynnä muuta roinaa satoja kilometrejä sinne tänne.

Toiseksi pitää elää terveellisesti. Jälleen joulun aikana haksahdin siihen vanhaan sudenkuoppaan miettiessäni, että kyllä se elämä on sitten ihanaa kun saa unohtaa liikunnan ja ahtaa itsensä täyteen joulukinkkua  ja -suklaata. Nyt jälkikäteen naama täynnä finnejä, iho hilseellä ja maha pömpöttäen valitsisin taas toisin. 

Kolmanneksi haluan muistaa kokeilla kaikkea uutta. Tänä talvena olen välillä onnistunut irrottamaan itseni television ääreltä ja kokeilemaan esimerkiksi lukemista, värittämistä ja ukulelen soittoa. Kaikki kokeilut ovat tuottaneet hirveästi iloa - ja olen alkanut arvostaa televisiota vielä enemmän, kun en katso sitä koko ajan! En ehkä kaipaa mitään uusia aikaavieviä harrastuksia, mutta kaikkea pientä kivaa on aina mukava saada elämään, että mieli pysyisi virkeänä.

Neljänneksi aion ottaa rennosti, enkä edelleenkään halua suhtautua itseeni tai elämääni liian totisesti. Haluan tehä hauskoja juttuja ja etenkin käydä oudoissa tapahtumissa ja hassuilla kursseilla ihan vain siksi, ettei tulisi liian vakava olo. Aina kannattaa pitää kalenterissa tyhjää tilaa hauskojen yllätysten varalle, ja aina pitää lähteä kaverin kanssa syömään tai lenkille, vaikka mitenkä tuntuisi olevan tärkeämpiä asioita hoidettavana. Koska ei ikinä ole.