Hei, minä täällä. Olen Roosa, 26-vuotias psykologi. Työskentelen tällä hetkellä Vantaan lastensuojelussa. Lasten ja nuorten kanssa työskentely on ollut minun juttuni psykologina. Lisäksi käyn Sportfocuksen psyykkisen valmentajan koulutusohjelmaa. Unelmani olisi toimia päivätyön ohella urheilijoiden psyykkisenä valmentajana. Lähestymiskulmani on itsemyötätuntoa ja ratkaisukeskeisyyttä korostava.
Opiskelin psykologiaa Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa vuosina 2012-2018. Tähän mennessä olen ehtinyt työskennellä perheneuvolassa, ammattikoulussa, lukiossa ja tällä hetkellä lastensuojelussa. Vapaa-ajalla käytän aikaani mieluiten tallilla, salilla ja lenkillä, kavereiden ja avopuolison kanssa tai ihan vain sohvalla löhöillen.

Olen luonteeltani intensiivinen ja lähden (liiankin) helposti mukaan ihan kaikkeen. Aina pitää olla vähän kiire, että tietää tekevänsä jotain! Tykkään häslätä vähän kaiken parissa, koska minua kiinnostavat hyvin monet asiat. Toisaalta kiireen keskellä oppii arvostamaan enemmän myös tekemättömyyttä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti