torstai 17. syyskuuta 2015

Älykkyys testissä


Kukapa ei olisi joskus tehnyt netistä löytyviä älykkyystestejä ja kuvitellut niiden antamien tulosten perusteella päätyvänsä vielä joskus Mensan kunniajäseneksi. Minä ainakin olen! Siksi tartuin heti tilaisuuteen palauttaa itseni maanpinnalle, kun parin ystäväni piti harjoitella älykkyystestin tekemistä kurssia varten. Tämä olikin varmaan viimeinen mahdollisuuteni osallistua testiin. Kun ensi vuonna tuolla samalla kurssilla näen testin oikeat vastaukset, ei minun testaamisessani olisi enää mitään järkeä. Eiväthän tulokset silloin minun todellista tasoani paljastaisi.




Testinä toimi siis WAIS-IV (Wechsler adult intelligence scale, fourth edition), joka on eniten käytetty älykkyystesti Suomessa. Se on pitkä testi, joka sisältää juuri sellaisia tehtäviä, joita älykkyystestiltä sopii odottaakin: palikkatestejä, sanojen selittämisen testejä jne.

Minut tuo testi onnistui yllättämään pituudellaan. Jokainen tehtävä tuntui niin vaikealta, että jouduin pinnistelemään koko ajan. Huomasin jo vartin jälkeen, että aloin olla ihan poikki. Ehkä työmuistini toiminnasta kertookin jotain se, että ennen taukoa keskittymiseni alkoi herpaantua toden teolla. En pystynyt enää vastaamaan kysymyksiin, koska unohdin saman tien, mitä minulta oli juuri kysytty. Tuli kyllä tyhmä olo!




Oli hyvä kokemus joutua testattavan paikalle, jotta sitten työelämässä ymmärtää, miltä se voi tuntua. Vaikka testaajina toimivat kaksi kaveriani, tilanne tuntui todella jännittävältä. Sydän löi tuhatta ja sataa ja kädet alkoivat täristä. Ajatus aikarajasta sekoitti pääni välillä ihan kokonaan. Mietin vain, miten nopeasti näihin pitäisi vastata. Matemaattisten tehtävien kohdalla ajattelin, että tästä en kyllä selviä ikinä. Enkä kyllä kovin hyvin selvinnytkään. Jos testaajana olisi ollut minulle tuntematon pykologi ja testauspaikkana joku virallinen työhuone, olisin ollut ihan pulassa.

Toivottavasti kaikki testattavat eivät ole niin hermona kuin minä : D hyväähän älykkyystestillä vain tarkoitetaan. Sillä voidaan kartoittaa ongelmia jollakin osa-alueella ja selvittää syitä esimerkiksi opiskeluvaikeuksille. Ei psykologien tarkoitus minun mielestäni olekaan vertailla normaalien ihmisten älykkyyttä ja selvittää, kuka on fiksumpi kuin joku toinen. Minun kohdallani haluttiin tietysti vain katsoa, miten minä ja testaajat pärjäävät.

Erittäin opettavainen puolitoistatuntinen siis. Suosittelen lämpimästi kaikille, joita pyydetään opiskelijoiden koekaniineiksi!


P.S. Ymmärsin vasta nyt sallia blogissa myös anonyymin kommentoinnin. Eli jos haluat sanoa jotain, mitään sisäänkirjautumista ei enää tarvita! :)


Tältä ne tulevaisuuden psykologit sitten näyttävät.


8 kommenttia :

  1. Ompa mielenkiintoista! itsekin menisin mielelläni tollasiin testeihin koekaniiniks jos vaan pääsisin. :D etsitäänkö noihin muuten netisää koehenkilöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan hauska kokemus oli kyllä : D valitettavasti testattavia ei yleensä etsitä netissä, vaan tuttavien kautta. Ensi vuonna tämä kurssi järjestetään taas uudelleen, joten silloin voi taas yrittää kysellä opiskelijoilta, tarvitsevatko he harjoituskappaleita.

      Poista
  2. Mikä oli WAIS-IV :n tulos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin totean, että tämän testin tuloksia ei voi pitää luotettavina testaajien kokemattomuuden vuoksi. Testaamista pitää harjoitella, ennen kuin se alkaa sujua tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Mutta joka tapauksessa tuloksena oli, että ihan älykäs olen :D työmuistista ja matemaattisesta älykkyydestä sain ihan odotetustikin heikommat pisteet kun taas kielellisestä huomattavasti korkeammat. Hahmottamisosion pisteitä en kyllä muista yhtään.

      Poista
  3. Tää on raskas testi ja tein tän skidinä, kun olin 10 vuotias. Nyt olen yrittänyt 30 vuotta selvittää tuloksia. Kerran heitin tän frendille joka on psykologi mutta se sai hepulin, kun mulla oli tää testi ittelläni. Tämä testi on heille joku valtion salaisuus mitä ei potilaalla saisi koskaan itsellään olla, ja hyvin se onkin suojeltu ei niitä laskukaavoja missään ole. Vastaava testi uusittiin myöhemmin, mutta en muista enää mitä sain. Joku valemuisto on 119 pisteestä, mutta en jaksa uskoa.

    VastaaPoista
  4. Moikka! Psykologeilla on tosiaan testisalaisuus. Syynä on ensinnäkin se, että testissä selvitetään, miten ihminen pärjää harjoittelematta. Jos testi olisi kaikkien saatavilla, ihmiset voisivat opetella vastaukset ulkoa, eikä testitulos silloin antaisi tarvittavaa tietoa. Toiseksi, testien tulkintaan tarvitaan riittävästi koulutusta ja psykologista ymmärrystä, jota vain psykologilla on. Ilman riittävää psykologisten ilmiöiden tuntemista tuloksia helposti tulkitaan väärin tai niistä vedetään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Eli testisalaisuus suojaa pääasiassa ihmisiä, ei niinkään testiä tai psykologeja. Testitulokset eivät tietenkään ole mikään salaisuus, vaan testattavalla on oikeus kuulla omat tuloksensa ja saada psykologin selitys niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin huolimatta, saisinkohan mistään ongittua erään osion viimeistä sanaa, sillä se on jäänyt kaihertamaan mieltäni. Yritin pitää sen mielessäni, jotta tarkistaisin sen merkityksen, mutta arvatenkaan suomenkielisiä sanalistoja ei löydä kiven kolostakaan.

      Poista
    2. En valitettavasti osaa auttaa siinä, mistä voisit tällaisen vanhan testin löytää. Jos olet lapsena jonkun testin tehnyt, se varmasti on jo pois käytöstä. Monet testit ovat jo uudistettu muutamaan kertaan ja vanhat versiot olisi pitänyt hävittää.

      Poista