sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Täydellinen rentoutuminen


Tässä välissä täytin vuosia ja huomasin blogini saaneen uusia lukijoita. Tervetuloa! Kaverini Anniina oli myös mainostanut blogiani. Mehän aloitimme opiskelut samaan aikaan vuonna 2012, mutta nyt Anniina on lähdössä harjoitteluun, kun minä vasta lopettelen kandin tutkintoa. Mistähän se kertoo...

Jonkin aikaa sitten sain sähköpostia Pohjois-Karjalan psykologiyhdistykseltä (Pokka), joka järjesti jäsenilleen mahdollisuuden osallistua TRE-rentoutusharjoituksiin. Ilmoittauduin TRE-ryhmään, jossa pääsen kokeilemaan rentoutumista kolmena peräkkäisenä lauantaina. Nyt olen käynyt jo kaksi kertaa, joten ajattelin vähän jakaa kokemuksiani. Ryhmän tapaamiset järjestää joensuulainen hyvinvointiyritys Geneesi, josta saa myös esimerkiksi mindfulness- ja psykoterapiapalveluja.

TRE (tension and trauma releasing exercises) on kehon rentoutusmenetelmä, joka kehitettiin alun perin traumoista kärsivien hoitoon. Taustalla on ajatus siitä, että mielessä syntyvä stressi ja traumat voivat siirtyä kehoon, johon se voi jäädä lihasten kroonisena jännityksenä. Niinpä harjoituksissa pyritään purkamaan lihasten jännitystä. Rentoutuksen kohteena on erityisesti lantion alueella sijaitseva psoas-lihaksisto. Harjoitukset koostuvat erilaisista venytyksistä ja liikkeistä, jotka saavat lihakset ”tutisemaan” samalla tavalla kuin rankan suorituksen jälkeen. Nimenomaan tämän tutinan tai tärinän ajatellaan olevan keino lihasjännityksen laukaisemiseen, kun sitä jatketaan tarpeeksi kauan.


Harjoitukset tehtiin jumppamaton päällä. Halutessaan selän alle sai
ottaa kuumavesipullon, joka tehosti tärinää.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla saavuin paikalle täysin avoimin mielin, koska en oikeastaan tiennyt TRE-menetelmästä yhtään mitään. Harjoitukset aloitettiin erilaisilla lihasliikkeillä, venytyksillä ja pidoilla. Esimerkiksi pohkeita lämmiteltiin nousemalla varpailleen ja reisiä istumalla seinää vasten. Liikkeitä toistettiin hitaasti niin monta kertaa, että jalat alkoivat vähän väsyä ja täristä, samalla tavalla kuin vaikkapa salitreenin jälkeen.

Vasta sitten päästiin varsinaiseen ”tärinäharjoitukseen”. Siinä maataan selällään lattialla jalat joko koukussa tai sammakkoasennossa. Tässä vaiheessa omat jalkani olivat jo alkulämmittelyistä vähän väsyneet, joten ne alkoivat nopeasti täristä, kun jännitin sisäreisiäni. Olin pelännyt, että itsellä harjoitus ei ehkä onnistuisi ensimmäisellä kerralla, mutta hyvin se tärinä sieltä lähti. Aluksi se tuntui todella omituiselta ja teki mieli jäkittää vastaan tai lopettaa koko homma, mutta nopeasti siihen tottui. Lattialla täristessä tuli todella lämmin ja mukava olo, ja kun viimein päätin lopettaa ja sain ohjaajalta viltin, meinasin heti nukahtaa. Jälkeenpäin oli todella rento ja hyvä olo, aivan kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen. Samalla parantui mielialakin. Koko päivää vaivannutta päänsärkyä se ei kyllä onnistunut helpottamaan, joten miinukset siitä : D

Eilen ryhmä kokoontui toisen kerran, ja harjoitusten vaikutukset olivat entistä voimakkaammat: tunnin jälkeen olin niin rento, että lähes nukahdin. Muutenhan se olisi ollut kiva juttu, mutta valitettavasti jouduin menemään vielä töihin. Siellähän tulikin sitten haukoteltua ja törmäiltyä joka paikkaan, todella rentouttavaa! Kuvia en valitettavasti varsinaisista harjoituksista ottanut, mutta googlettelemalla löytyy aika hyviä, jos kiinnostuitte.


Harjoituksissa tuli todella kuuma! Onneksi vettä oli tarjolla.

TRE-menetelmää suositellaan esimerkiksi liikuntasuorituksen jälkeen lihasten palauttamiseksi ja toiminnallisten vatsavaivojen sekä ahdistus- ja masennusoireiden helpottamiseksi. Itse kärsin ajoittain valtavasta stressistä ja ahdistuksesta, jotka aiheuttavat päänsärkyä sekä vatsa- ja selkäkipuja, joten ainakin minulle tämä voisi sopia. Harjoituksia voi jatkaa kotona, kun ne on kerran oppinut. Suosittelen kyllä kokeilemaan TRE-harjoituksia, jos joskus saa mahdollisuuden kokeilla ohjaajan kanssa!

Jos joku tietää muita hyviä rentoutumistekniikoita, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Itsellä ainakin olisi rentoutumisen suhteen vielä harjoittelemisen varaa!

3 kommenttia :

  1. Kuulostaa ihanalta! Luin tän kevään pääsykoetta käsittelevää keskustelupalstaa ja iski kauhee paniikki. Suurin osa kommentoijista oli alottanut lukemisen jo aikoja sitten ja mä pääsin vasta nyt alottamaan, kun kirjotukset loppu. Onkohan mulla enää mitään mahdollisuuksia päästä sisään vai kannattaisko vaan suosiolla yrittää ens vuonna kunnolla, kun lukemiseen vois käyttää melkein koko vuoden? Tottakai aion mennä yrittämään nyt, mutta mietin vaan, onko mitään järkee ajaa itteensä ihan loppuun nyt, jos peli on jo menetetty. Mitä mieltä sä oot? :)

    VastaaPoista
  2. Ei todellakaan ole peli menetetty! Jos nyt vaan on heti kirjoitusten jälkeen voimia lukea tosissaan, ni se kannattaa ehdottomasti tehdä. Tietenkin kannattaa miettiä omaa jaksamista, mutta itse ainakin ajattelen, että "tehdään kerralla ja kunnolla". Jos lukee kunnolla ensimmäisellä kerralla, niin toista kertaa ei tarvitse enää hakea. Nythän sinulla on kirjoitusten jälkeen varmasti lukurutiini valmiina, eikä se ole sen kummempi juttu pääsykoekirjojakaan lukea.

    En itsekään aloittanut paljoa ennen kirjoitusten loppumista, niin kuin tuskin kukaan lukiosta suoraan jatkava. Eihän pääsykokeessa ole kuin kaksi kirjaa, joten kyllä ne muutamassa kuukaudessa voi oppia ulkoa etu- ja takaperin, kun vain käyttää tarpeeksi aikaa ja hyviä lukutekniikoita. Keskustelupalstojen kirjoittajat vaikuttavat usein aikamoisilta liioittelijoilta, jos minulta kysytään. Minusta sinulla on hyvin aikaa valmistautua, jos vain jaksat vielä pusertaa muutaman kuukauden. Mieti vain itse, miltä tuntuu : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevasta kommentista!:) yritän parhaani!

      Poista