Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus! Itse vietin sitä rentoutumalla kaveriporukalla mökillä. |
Pääsykokeista alkaa jo olla aikaa. Hakijat ja valmennuskurssien pitäjät odottavat jännittyneinä tuloksia. Kuka pääsi sisään? Millä pisteillä? Onko edessä muutto Joensuuhun? Lähes kuudensadan vastauksen tarkistamisessa kestää luonnollisesti oman aikansa, mutta ilmeisesti myös uusi korkeakoulujen hakujärjestelmä on sekoittanut aikatauluja.
Kun tulokset viimein julkaistaan, on todella pelottavaa katsoa, pääsikö sisään vai ei. Sillä hetkellä sisäänpääsy voi todellakin tuntua elämän ja kuoleman kysymykseltä, joka määrää koko tulevaisuutesi, samalla tavalla kuin ylioppilaskirjoitukset. On kuitenkin hyvä muistaa, että polkuja on monia, eikä elämää voi koskaan täysin tietää ennalta. Ehkä et pääsekään sisään, mutta vietät hienon välivuoden, jonka aikana ehdit kypsyä ja kerätä lisää motivaatiota ensi kevään hakua varten. Ehkä pääset sisään, mutta huomaat, ettet haluakaan psykologiksi, vaan esimerkiksi opettajaksi tai muusikoksi (tätäkin on tapahtunut). On hienoa, jos saavutat unelmasi ja pääset opiskelemaan psykologiaa. Silloin kova työsi palkitaan ja voit olla itsestäsi ylpeä. Toisaalta ei kannata lannistua, jos opiskelupaikka jää tällä kertaa saamatta. Hakijoita on todella paljon ja taso todella kova, joten ei ole mikään häpeä, jos päätyy hakemaan useaan kertaan.
Kohti yliopistoa
Kun tulokset viimein julkaistaan, valituiksi tulleiden kannattaa olla valmiina hoitamaan muutamia tärkeitä käytännön asioita. Varsinkin niille, joilla ei ole aiempaa kokemusta yliopistosta, etukäteistekemisen määrä saattaa hieman järkyttää. Kaikki seuraavat asiat kannattaa kuitenkin hoitaa ajoissa, jotta on sitten valmiina ensimmäisenä opiskelupäivänä syyskuussa.
Tärkeää on muistaa:
- Ottaa opiskelupaikka vastaan JA ilmoittautua yliopistoon
(eli maksaa ylioppilaskunnan vuotuinen jäsenmaksu 126 euroa):
https://opintopolku.fi/wp/fi/
http://www.uef.fi/fi/opiskelu/lukuvuosi-ilmoittautuminen - Maksaa Oidipuksen, psykologian ainejärjestön, jäsenmaksu (20 euroa):
http://www.oidipus.fi/uudet-opiskelijat - Tilata opiskelijakortti: http://isyy.fi/palvelut/opiskelijakortti/
Opiskelijakortti toimii "henkilötunnuksena" yliopistossa ja sillä saa myös rahanarvoisia etuja, kuten opiskelijahintaisen lounaan yliopistolla. - Aktivoida yliopiston käyttäjätunnus, jolla pääset yliopiston järjestelmiin: http://www.uef.fi/opiskelu/kayttajatunnus
Käyttäjätunnuksella kirjaudutaan WebOodiin, Moodleen, sähköpostiin, yliopiston tietokoneille... tarvitseeko vielä painottaa sen tärkeyttä :D - Hakea Kelalta opintotukea: http://www.kela.fi/asiointi
- Hakea asuntoa joko yksityisiltä markkinoilta tai Joensuun Elliltä: http://www.joensuunelli.fi/fi/
Joensuun asuntotilanne on tunnetusti tiukka, joten kipin kapin Ellin jonoon, laittamaan Karjalaiseen ilmoitus tai selailemaan Tori.fi:tä, jotta löydät itsellesi sopivan kämpän. - Lukaista yliopistoelämän saloja paljastava, ei-niin-jännittävä mutta erittäin informatiivinen Opiskelijan opas. Lukuvuoden 2015-2016 opas löytyy täältä:
https://www.uef.fi/documents/10184/67447/UEF_Kasvatustiede_Opinto-opas_2015-16_WWW.pdf/7b2c19df-ee48-409f-b699-d58e083b5c26
Tietoa muualta:
Facebook on yksi Oidipuksen tärkeimmistä tiedotuskanavista, joten kannattaa ehdottomasti liittyä ryhmäämme. Tärkeää tietoa opintojen alusta saat Itä-Suomen yliopiston sivuilta, heinäkuussa postitse saapuvasta info- ja tuutorkirjeestä sekä elokuussa saapuvasta sähköpostista. Kannattaa ehdottomasti ottaa heti käyttöön yliopiston tarjoama sähköposti, jonka kautta yliopiston sisäinen viestintä kulkee parhaiten.
Ihan mahtava toi kuva! :D Mä alan ohjaileen porukkaa tän blogin pariin, koska en omaani enää päivittele kovin usein. :)
VastaaPoistaAi mikä niistä? Varmaan tota mun Roosa 19v -kuvaa tarkotit? ;)
VastaaPoistaHarmi, että et jaksa enää pitää blogia, mutta paljon sieltä kuitenkin jää hyödyllisiä ohjeita tulevaisuuden psykalaisillekin.
Hei ja kiitos vinkeistä! Missä vaiheessa me uudet opiskelijat saamme opiskelijanumeromme? Eli milloin tuo opiskelijakortin tilaaminen käytännössä onnistuu? T. nimim. Ehkä hieman hätähousu ;)
VastaaPoistaPiti itsekin vähän selvitellä tuota, kun omasta sisäänpääsystä on jo niin "kauan" :D mutta uefin (eli Itä-Suomen yliopiston) nettisivuilta katsoin, että kunhan olet ottanut opiskelupaikan vastaan ja ilmoittautunut yliopistoon, voit tilata kortin heti. Saat siis opiskelijanumeron, kunhan olet ilmoittautunut yliopistoon.
Poistahttp://www.uef.fi/opiskelu/uusien-opiskelijoiden-ilmoittautuminen
http://www.uef.fi/opiskelu/opiskelijakortti
Hyvä vain, että olet ajoissa! Kortin saamisessa voi kestää useita viikkoja, joten parasta olisikin tilata se mahdollisimman aikaisin.