sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Musiikkia kasveille


Kävin perjantaina Joonaksen kanssa Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa. Siellä järjestettiin Piilevän musiikin festivaali, jossa artistit esiintyivät puutarhan seassa uv-lamppujen valossa. Osallistuin tapahtumaan kuvatakseni Joonaksen puolituntista keikkaa, mutta oli kyllä kiva tutustua Botaniaan muutenkin.







Kuvausolosuhteet olivat superhaastavat. Himmeät uv-valot eivät kauhean hyvin riitä kameralle, ja ilman jalustaa pitkä valotusaika johtaa helposti tärähtäneisiin kuviin. Kokeilin huvikseni sekä nykyistä kameraani, Nikonin d90:tä, että ensimmäistä kameraani, Nikonin d40:tä. Kuvien laatuerot olivat kyllä huomattavia! D40:llä otetut kuvat ovat todella paljon rakeisempia ISO 1600:lla, vaikka kokeilin molemmilla kameroilla samoja putkia (Nikkor 16-85 ja 50-200). Vaikka monet kuvat tärähtivätkin, oli kiva kuvailla niin erilaisissa olosuhteissa.

Kuvasin koko tapahtuman ilman salamaa, vaikka sellainen olisi ollut mukana. Olen ehkä vähän tiukkis, mutta mielestäni jatkuvasti räiskyvät salamavalot häiritsevät esitysten tunnelmaa. Itse yritän kuvaajanakin aina häiritä muita katsojia mahdollisimman vähän, vaikka välillä joutuukin ehkä tunkemaan muiden eteen hyviä kuvakulmia metsästäessä : D


Jos kasvit, perhoset tai papukaijat kiinnostavat, käy katsomassa http://www.botania.fi/.







Keikalla nähtiin ties minkä väristä valaistusta, mutta kamera pysyi aika hyvin mukana.







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti