Graduttaa

Täyttä laukkaa gradua kohti!

Vielä lähtökuopassa lojuva graduni on tuottanut päänvaivaa. Päässä on pyörinyt useiden kuukausien ajan tehdäkö vai eikö tehdä -tuskastelu, jonka olen ratkaissut jo moneen eri otteeseen (aina eri ratkaisuun päätyen tietysti :D).

Ongelman siis muodostaa hankalaakin hankalammalta tuntuva aihe, jonka kanssa työskentely on tökkinyt aivan alusta saakka. Lähdin viime vuonna loppusyksystä innoissani mukaan, kun Joensuun kouluihin kohdistuva, Opetusministeriön rahoittama koulutuksen tasa-arvoistamisprojekti haki yliopistoltamme graduntekijää. Tässä kokeilunhaluisessa projektissa koulupsykologit auttavat luokkia, joissa on ongelmia työrauhassa tai kaverisuhteissa. Heidän interventionsa kohdistuu nimenomaan luokkatasolle niin, että he pitävät luokille oppitunteja ja käyvät opettajan kanssa konsultaatiokeskusteluja. Itse kiinnostuin aiheesta nimenomaan siksi, että siinä nousi esille konsultatiivinen koulupsykologia sekä luokkatason interventio yksilötason sijaan. Päätin tutkia, miten opettajat olivat kokeneet psykologien kanssa työskentelyn.

Olin viikon lomalla ja ehdin käydä Ilosaarirockin lisäksi ratsastuleirillä.
Siitä nämä graduaiheeseen liittymättömät kuvat :D 

Jep, kivalta kuulostaa tähän asti. Ongelmat alkoivatkin vasta, kun yritin aloittaa hommat! Ensinnäkin minun piti parissa kuukaudessa kehitellä opettajille usean sivun mittainen kyselylomake ilman minkäänlaista kokemusta tai taustatietoa. Sitten lomakkeita alettiin jakaa opettajille, jotka täyttivät ne ja lähettivät takaisin minulle. Lomakkeita tuli vähemmän kuin alunperin odotettiin ja useat olivat vajavaisesti täytetty. Psykologeihin en saanut yhteyttä sähköpostilla tai puhelimellakaan, koska he olivat niin kiireisiä, eikä graduohjaajanikaan minua kovin mielellään tavannut. Lisäksi olin itsekin niin hullun kiireinen kaikkien koulu- ja hallitusjuttujen takia, että lopulta koko gradunteko pääsi unohtumaan. Sitäpä olikin sitten kiva selitellä projektin psykologeille, kun tapasin heidät kesän alussa! No, onneksi he olivat todella ymmärtäväisiä ja kannustavia, mikä toisaalta jopa lisäsi omaa huonoa omaatuntoa. 

Olin jo päättänyt, että jätän koko gradun sikseen ja aloitan uudestaan jollain "helpommalla" aiheella sitten ensi keväänä. Kuitenkin nyt kesällä tulin lopulta siihen tulokseen, että turha sitä on enää venkuilla! Minua vain ahdistaa ajatus gradunteosta, eikä ahdistus taida olla sidoksissa mihinkään tiettyyn aiheeseen. Päätinkin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa tähän hommaan. Ei se gradu taida tipahtaa valmiina taivaalta, vaikka kuinka odottelisin. Ajattelin jopa vähentää tosissaan lukujärjestyksestä kursseja pois, että saisin tätä rauhassa tehtyä. Jotenkin gradu tuntuu kyllä ihan valtavan isolta ja pelottavalta mustalta möykyltä, josta ei oikein tiedä, miten päin sitä pitäisi kädessä pidellä. Pitää vaan nyt hyödyntää kaikkia psykologian tutkimuksissa hyväksi havaittuja työskentelytapoja, esimerkiksi jakaa urakka pienempiin välitavoitteisiin. Palkinnoksi voinkin varmaan sitten syödä vaikka karkkia! Tai lohdutukseksi, jos suunnitelmat eivät toteudukaan..