"Be nice to yourself. It's hard to be happy
when someone is mean to you all the time."
Olen jo parissa tekstissä pohtinut liiallista vaativuutta, perfektionismia ja negatiivista sisäistä puhetta. Nyt ajattelin pohtia vähän tarkemmin, mitä se negatiivinen sisäinen puhe oikein on.
Me kaikki puhumme itsellemme mielessämme. Ehkä jotkut (kuten minä) puhuvat itselleen myös ääneen. Oletko koskaan kiinnittänyt tarkempaa huomiota siihen, miten kommentoit omaa tekemistäsi? Tehdään ajatusleikki, joka voi auttaa sinua saamaan kiinni sisäisestä puheestasi.
Kuvitellaan tilanne, jossa olet laittamassa ruokaa. Tarvitset siihen kananmunia. Otat kananmunapaketin rivakasti pöydältä - ja se lipsahtaa vahingossa lattialle. Useampi kananmuna rikkoutuu.
Mieti hetki, mitä sanot mielessäsi itsellesi. Keksi vuorosanat mielessäsi tai kirjoita ne ylös.
En nyt aio valehdella: minulle tulee ensimmäisenä mieleen kirosana. Vuorosanani menisivät suurin piirtein näin: "V*ttu! Miksi tiputin kananmunat? Kuka voi olla näin s*atanan tyhmä! Millainen ihminen ei osaa edes olla rikkomatta kananmunia?"
Yleensä tällaisen ensireaktion jälkeen alan tyynnytellä itseäni: "Oho, kävipä köpelösti. Näin olisi voinut käydä kelle tahansa. No, onneksi kaikki munat eivät hajonneet. Ja voinhan minä nyt käyttää nämä, jotka vähän halkesivat. Ei hätää!"
Kuulostavatko tällaiset puheet tutulta?
Seuraava taulukko on kirjasta Omannäköinen elämä (Herlevi, M. ja Ståhlberg, L., 2017). Taulukko perustuu Edmund J. Bournen (2000) luokitteluun negatiivisesta sisäisestä puheesta. Tunnistatko mitään itsessäsi - oletko kriitikko, täydellisyydentavoittelija, huolestuja tai uhri? Eräs tuttuni tunnisti itsessään ihan jokaisen, eli sekin on ihan mahdollista :D Itselleni eniten kolahtaa "kriitikko", koska olen pahin itseni arvostelija.
En usko, että kovin pian saan muutettua kielteistä ensireaktiotani epäonnistumisiin. Se on ja pysyy ainakin vielä toiset 26 vuotta. Mutta kovasti harjoittelemalla olen oppinut myös toisenlaisen, myönteisen, reaktion. Aiemmin en osannut ajatella mitään muuta kuin itseni huonoutta. Jäin sättimään itseäni ja olin pettynyt ja vihainen tuntikausia, ehkä jopa loppupäivän. Puhuin itselleni niin kuin kiusaaja puhuu kiusatulle: painoin alas ja sain itseni uskomaan, etten ole minkään arvoinen, vaan onneton luuseri. Olenkin onnellinen siitä, että harjoittelemisen myötä olen oppinut myös tuota jälkimmäistä lempeää puhetta.
Itsensä kannustaminen auttaa huomattavasti enemmän selviämään hankalista tilanteista kuin itseruoskinta. Periaatteeni on, että yritän olla itselleni yhtä lempeä ja mukava kuin kavereilleni, mutta kyllä se vain on huomattavasti vaikeampaa olla myötätuntoinen itseään kohtaan! Myönteinen sisäinen puhe vaatiikin harjoittelua, mutta alkaa pian tuottaa hyvinvointia. Sitä kannattaa treenata usein, sillä myönteisyys ei tule itsestään, ihan kuten eivät muutkaan tulokset.
En usko, että kovin pian saan muutettua kielteistä ensireaktiotani epäonnistumisiin. Se on ja pysyy ainakin vielä toiset 26 vuotta. Mutta kovasti harjoittelemalla olen oppinut myös toisenlaisen, myönteisen, reaktion. Aiemmin en osannut ajatella mitään muuta kuin itseni huonoutta. Jäin sättimään itseäni ja olin pettynyt ja vihainen tuntikausia, ehkä jopa loppupäivän. Puhuin itselleni niin kuin kiusaaja puhuu kiusatulle: painoin alas ja sain itseni uskomaan, etten ole minkään arvoinen, vaan onneton luuseri. Olenkin onnellinen siitä, että harjoittelemisen myötä olen oppinut myös tuota jälkimmäistä lempeää puhetta.
Itsensä kannustaminen auttaa huomattavasti enemmän selviämään hankalista tilanteista kuin itseruoskinta. Periaatteeni on, että yritän olla itselleni yhtä lempeä ja mukava kuin kavereilleni, mutta kyllä se vain on huomattavasti vaikeampaa olla myötätuntoinen itseään kohtaan! Myönteinen sisäinen puhe vaatiikin harjoittelua, mutta alkaa pian tuottaa hyvinvointia. Sitä kannattaa treenata usein, sillä myönteisyys ei tule itsestään, ihan kuten eivät muutkaan tulokset.
Olen tuonut blogin ja Instagramin teksteissä esiin näitä asioita, jotka vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin. Olen saanut useita viestejä ja kommentteja, että ihmiset tunnistavat itsessään esimerkiksi itsensä piiskaamista, liiallista tunnollisuutta ja uupumusta. Samalla useat ovat kysyneet, kuinka asiasta pääsee eteenpäin ja kuinka omaa oloa voi helpottaa. Vastaus ei todellakaan ole yksiselitteinen. Uskon, että jokainen voi löytää oman tapansa kehittyä. Tärkeintä on oma motivaatio ja usko siihen, että muutos on mahdollista. Koska se on!
Ei ole yhtä oikeaa tapaa päästä irti suorittamisesta ja alkaa nauttia elämästä enemmän. Omassa elämässäni on toiminut parhaiten se, että olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten ajattelen ja tunnen. Olen nähnyt vaivaa sen eteen, että olen oikeasti kuunnellut itseäni: mitä juuri nyt tarvitsen, kuinka paljon jaksan, mistä saan iloa ja voimaa. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja pitämään itsestäni. Haluan kohdella mieltäni ja kehoani kuin parasta ystävääni - rakkaudella, lempeydellä ja huumorilla. Samalla tietysti suuntaan kohti niitä tavoittteita, joita pidän tärkeinä. En yritä olla kaikessa paras, vaan haluan kehittyä niissä jutuissa, joista saan iloa. Tällä hetkellä ne ovat pääasiassa ratsastaminen, säästäminen ja psykologin työ. Muuhun ei minulla rahkeet riitä, eikä välillä riitä noihin kolmeenkaan. Elämä on kuitenkin projekti, eikä sen tarvitse olla heti valmis.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti