lauantai 11. huhtikuuta 2015

Puheenjohtajan pallilta kajahtaa


Torstaina pidettiin kevään viimeinen Oidipuskokous ja hallitus pääsee pian  ansaitulle kesälomalle. Sen jälkeen, kun uusi hallitus aloitti tammikuussa, on ehditty järjestää hurjasti kaikkea: on ollut hallituksen kaatajaiset, haalarikastajaiset, keilausilta, Bondage-appro ja historian ensimmäiset sitsit, ja syksyllä on luvassa yhtä vireää menoa. Oidipus onkin aktiivisempi kuin koskaan. On ollut todella hienoa päästä työskentelemään hallituksen muiden innokkaiden tekijöiden kanssa. Kiirettä on todellakin pitänyt koko ajan, mutta on se vaan aina mahtavaa päästä tekemään ja vaikuttamaan. Tänä vuonna aloittanut hallitus on suuri edelliseen verrattuna, siihen kuuluu yhteensä 17 opiskelijaa. Vähän kyllä jännitti etukäteen porukan määrä, mutta toisaalta se on mahdollistanut vastuun jakautumisen niin, ettei kukaan kuormitu liikaa. Hallituksessa oppii myös aina tuntemaan ihmisiä, joihin ei muuten yliopistolla paljoa törmäisi.


Sain pojilta 22-vuotissyntymäpäivälahjaksi uuden puheenjohtajan nuijan.
Se antaa juuri oikeanlaisen kuvan arvovallastani, vai mitä luulette :D

Tätä viikonloppua on Oidipuksessa odotettu innolla, sillä Joensuuhun saapuu psykologianopiskelijoita ympäri Suomea. Eilen vietettiin ainejärjestötapaamista, jossa aktiivit pääsivät tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Ihmiset jakautuivat kahteen ryhmään, joista toisessa jaettiin kokemuksia erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja toisessa koulutuspoliittisista asioista kuten harjoittelusta. Itse osallistuin tapahtumaryhmään, ja sain paljon hyviä ideoita tulevaisuutta ajatellen.

Tänään on vielä luvassa Juha Siiran luento silmäliiketerapiasta eli EMDR:stä ja Suomen Psykologian Opiskelijoiden Saunailta eli SPOS. On aivan mahtavaa, että Joensuussa järjestetään pitkästä aikaa SPOLin tapahtumia! Aion kuvata koko viikonlopun, ja saatte nauttia tuotoksista heti kun saan kaikki muokattua. Nyt onkin käytössä uusi kamera, Nikon D300, jonka ostin käytettynä oululaiselta ammattikuvaajalta. Vielä riittää opeteltavaa, kun en osannut ensin edes avata muistikorttipaikan kantta : D


Uusi ja vanha rakas niin sopuisasti pötköttelevät yhdessä.


P.S. Pääsen muuten kirjoittamaan ainejärjestötapaamisesta SPOLin uuteen blogiin! Vitsi miten jännää!

P.P.S. Päätimme viime kokouksessa, että oidipuslaiset tulevat tervehtimään pääsykokeeseen tulijoita 21. toukokuuta. Nähdään siellä siis!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti