Täydellinen rentoutuminen

Tässä välissä täytin vuosia ja huomasin blogini saaneen uusia lukijoita. Tervetuloa! Kaverini Anniina oli myös mainostanut blogiani. Mehän aloitimme opiskelut samaan aikaan vuonna 2012, mutta nyt Anniina on lähdössä harjoitteluun, kun minä vasta lopettelen kandin tutkintoa. Mistähän se kertoo...

Jonkin aikaa sitten sain sähköpostia Pohjois-Karjalan psykologiyhdistykseltä (Pokka), joka järjesti jäsenilleen mahdollisuuden osallistua TRE-rentoutusharjoituksiin. Ilmoittauduin TRE-ryhmään, jossa pääsen kokeilemaan rentoutumista kolmena peräkkäisenä lauantaina. Nyt olen käynyt jo kaksi kertaa, joten ajattelin vähän jakaa kokemuksiani. Ryhmän tapaamiset järjestää joensuulainen hyvinvointiyritys Geneesi, josta saa myös esimerkiksi mindfulness- ja psykoterapiapalveluja.

TRE (tension and trauma releasing exercises) on kehon rentoutusmenetelmä, joka kehitettiin alun perin traumoista kärsivien hoitoon. Taustalla on ajatus siitä, että mielessä syntyvä stressi ja traumat voivat siirtyä kehoon, johon se voi jäädä lihasten kroonisena jännityksenä. Niinpä harjoituksissa pyritään purkamaan lihasten jännitystä. Rentoutuksen kohteena on erityisesti lantion alueella sijaitseva psoas-lihaksisto. Harjoitukset koostuvat erilaisista venytyksistä ja liikkeistä, jotka saavat lihakset ”tutisemaan” samalla tavalla kuin rankan suorituksen jälkeen. Nimenomaan tämän tutinan tai tärinän ajatellaan olevan keino lihasjännityksen laukaisemiseen, kun sitä jatketaan tarpeeksi kauan.

Harjoitukset tehtiin jumppamaton päällä. Halutessaan selän alle sai
ottaa kuumavesipullon, joka tehosti tärinää.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla saavuin paikalle täysin avoimin mielin, koska en oikeastaan tiennyt TRE-menetelmästä yhtään mitään. Harjoitukset aloitettiin erilaisilla lihasliikkeillä, venytyksillä ja pidoilla. Esimerkiksi pohkeita lämmiteltiin nousemalla varpailleen ja reisiä istumalla seinää vasten. Liikkeitä toistettiin hitaasti niin monta kertaa, että jalat alkoivat vähän väsyä ja täristä, samalla tavalla kuin vaikkapa salitreenin jälkeen.

Vasta sitten päästiin varsinaiseen ”tärinäharjoitukseen”. Siinä maataan selällään lattialla jalat joko koukussa tai sammakkoasennossa. Tässä vaiheessa omat jalkani olivat jo alkulämmittelyistä vähän väsyneet, joten ne alkoivat nopeasti täristä, kun jännitin sisäreisiäni. Olin pelännyt, että itsellä harjoitus ei ehkä onnistuisi ensimmäisellä kerralla, mutta hyvin se tärinä sieltä lähti. Aluksi se tuntui todella omituiselta ja teki mieli jäkittää vastaan tai lopettaa koko homma, mutta nopeasti siihen tottui. Lattialla täristessä tuli todella lämmin ja mukava olo, ja kun viimein päätin lopettaa ja sain ohjaajalta viltin, meinasin heti nukahtaa. Jälkeenpäin oli todella rento ja hyvä olo, aivan kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen. Samalla parantui mielialakin. Koko päivää vaivannutta päänsärkyä se ei kyllä onnistunut helpottamaan, joten miinukset siitä : D

Eilen ryhmä kokoontui toisen kerran, ja harjoitusten vaikutukset olivat entistä voimakkaammat: tunnin jälkeen olin niin rento, että lähes nukahdin. Muutenhan se olisi ollut kiva juttu, mutta valitettavasti jouduin menemään vielä töihin. Siellähän tulikin sitten haukoteltua ja törmäiltyä joka paikkaan, todella rentouttavaa! Kuvia en valitettavasti varsinaisista harjoituksista ottanut, mutta googlettelemalla löytyy aika hyviä, jos kiinnostuitte.

Harjoituksissa tuli todella kuuma! Onneksi vettä oli tarjolla.

TRE-menetelmää suositellaan esimerkiksi liikuntasuorituksen jälkeen lihasten palauttamiseksi ja toiminnallisten vatsavaivojen sekä ahdistus- ja masennusoireiden helpottamiseksi. Itse kärsin ajoittain valtavasta stressistä ja ahdistuksesta, jotka aiheuttavat päänsärkyä sekä vatsa- ja selkäkipuja, joten ainakin minulle tämä voisi sopia. Harjoituksia voi jatkaa kotona, kun ne on kerran oppinut. Suosittelen kyllä kokeilemaan TRE-harjoituksia, jos joskus saa mahdollisuuden kokeilla ohjaajan kanssa!

Jos joku tietää muita hyviä rentoutumistekniikoita, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Itsellä ainakin olisi rentoutumisen suhteen vielä harjoittelemisen varaa!

Mielenterveyden ammattilaiseksi: Kliininen psykologia I

Persoonallisuushäiriöitä käsittelimme ryhmätöiden kautta.

Lupasin viime postauksessa kertoa kliinisen psykologian kurssista, jonka tentin kävin tekemässä tänään. Se oli ensimmäinen kurssini nyt kevätlukukaudella, ja ehdottomasti koko lukuvuoden mielenkiintoisin. Joskus sitä epäilee, onko ollenkaan oikealla alalla, kun opiskelu ei yhtään jaksa kiinnostaa, mutta sitten tulee tällainen käytännöllinen kurssi ja motivaatio nousee taas ihan kattoon.

Olen itse kiinnostunut kliinisestä psykologiasta eli mielenterveyden häiriöiden tutkimisesta ja hoitamisesta, ja siksi kurssin aiheet olivat minun mielestäni supermielenkiintoisia. Kävimme tarkasti läpi mielenterveyshäiriöiden luokkia: esimerkiksi syömishäiriöistä opin, mitä oireita häiriöihin kuuluu eli miten syömishäiriöitä sairastavat tyypillisesti tuntevat, ajattelevat ja käyttäytyvät, miten syömishäiriöt saavat alkunsa ja miten niitä hoidetaan.

Ensimmäiselle luennolle tulin jälleen kerran ilman aavistustakaan siitä, mitä oli tulossa (koska olen hyvä valmistautumaan ja silleen..). Olin tietenkin ainoastaan kirjoittanut kalenteriini ajan ja paikan ja saavuin luokkaan pää tyhjänä. Ensimmäinen yllätys oli se, että luento pidettiin englanniksi, toinen se, että luennoitsija todella osasi englantia ja kolmas se, että luento oli erittäin mielenkiintoinen. Niin kuin olivat loputkin kurssin luennot! Luennoitsija on pitkän linjan kliininen psykologi ja hänen puheestaan kuuli selvästi hänen innostuksensa aiheeseen. Hän jakoi paljon esimerkkejä omista kokemuksistaan asiakkaiden ja muiden ammattilaisten kanssa, eli kertoi asioita, joita ei koskaan kirjoista löydä.

Yksi luentokerta oli omistettu mielenterveyshuollon asiakkaista laadittujen lausuntojen lukemiselle: luennoitsija oli pyytänyt sairaalasta autenttisia lääkärinlausuntoja, joista meidän tuli päätellä asiakkaan mahdolliset mielenterveyden häiriöt. Oli kyllä todella mielenkiintoista päästä lukemaan lausuntoja, joiden kanssa itsekin tulee myöhemmin työskentelemään. Saimme myös hyviä materiaaleja tuleviin työtilanteisiin, esimerkiksi haastattelulomakkeen itsemurhariskin arviointiin ja ohjeet eristykseen joutuneen psykiatrisen potilaan kanssa keskusteluun.

Sunnuntaina pänttäsin tenttiin aamusta asti.

Pakollisia luentoja oli yhteensä 30 tuntia. Niillä istui helposti, mutta 700-sivuisen kirjan lukeminen kyllä synnytti epätoivon tunteita niin minussa kuin kanssaopiskelijoissa. Tuntui taas kerran siltä, että aika loppuu kesken, eivätkä tunnit riitä vuorokaudessa. Vähän ehkä tuli liioiteltua lukemisen kanssa, koska tentti oli loppujen lopuksi aika helppo ja tulee varmasti menemään läpi.

Kurssista jäi todella innostunut olo ja olen nyt entistä vakuuttuneempi siitä, että haluan työskennellä kliinisen psykologian sovellusalalla. Kurssipalautteeseen kirjoitin kuitenkin hyvien fiilisten lisäksi myös siitä, että mielestäni opiskelimme väärää diagnoosiluokitusta: kävimme mielenterveyden häiriöt eli diagnostiset luokat läpi amerikkalaisen DSM-luokituksen mukaan, vaikka Suomen terveysjärjestelmässä on käytössä nimenomaan eurooppalainen ICD.

Joonasta ahdisti puolestaan tuleva suomen kielen lauseopin tentti.

Sainhan taas täydet pisteet?!

Huh, nyt on pitänyt sellaista kiirettä, etten ole ehtinyt miettiä niin blogia kuin paljoa mitään muutakaan! Eilen osallistuin kuitenkin Oidipuksen omaan Bondage-approon, jossa opiskelijat sidottiin toisiinsa naruilla. Kuvia löydät täältä. Kuten yleensäkin yliopistossa, kaikki suuritöiset ja pakolliset kurssit pamahtavat niskaan samanaikaisesti, ja sitten ei auta muuta kuin istua kirjastolla lukemassa päivät pitkät. Vaikka kalenteri näyttäisi tyhjältä, itsenäisen työn määrä yllättää joka kerta. Yleensä pyrin olemaan itselleni lempeä ja jättämään pois kursseja, jos opiskelu tuntuu liian raskaalta. Tänä keväänä minun pitäisi kuitenkin saada kandidaatin tutkinto valmiiksi, joten en voi olla suorittamatta oikeastaan mitään.

Tällä hetkellä käymiäni kursseja ovat Psykologisten testimenetelmien perusteet, Laadullisen tutkimuksen tutkimusstrategiat ohjauksessa ja psykologiassa, Uhrin asema ja oikeudet rikosprosessissa, Koulutuksen sosiaalipsykologia sekä Kliininen psykologia I. Ajattelin kertoa pian blogissani kliinisen psykologian kurssista, joka on ollut tähänastisen lukuvuoden parasta antia. Jos haluatte kuulla muistakin, niin kerron kyllä mielelläni!

Nyt ei ole aikaa juhlia, joten suoritin Oidipuksen oman appron alkoholittomana.
Eipä se menoa haitannut, vaan mukavaa oli!

Kiireestä ja paineesta huolimatta pyrin pitämään oman mielenterveyden aina päällimmäisenä mielessä: kaikkea ei tarvitse osata, eikä kaikista kursseista tarvitse saada vitosta. Ensimmäisenä opiskeluvuonna pänttäsin aivan mielettömästi jokaiseen tenttiin, mutta nyt olen oppinut panostamaan sellaisiin asioihin, jotka minua kiinnostavat. Esimerkiksi organisaatiopsykologia on henkilökohtainen inhokkini, ja kaikki siihen liittyvät tentit rustaan aina vasemmalla kädellä. Yliopistossa ei ole tarkoitus opetella kaikkia kirjoja ulkoa ja päteä nippelitiedolla. Tärkeintä on oman ajattelun kehittyminen kriittisemmäksi ja itsenäisemmäksi. Pitää osata yhdistellä ilmiöitä toisiinsa ja ymmärtää niiden monimutkaisia suhteita. Itse olen kokenut kasvaneeni ihmisenä opiskelujen aikana. Se onkin tärkeää tulevaa psykologin ammattia ajatellen: olen oppinut ymmärtämään itseäni ja sitä kautta myös muita ihmisiä. Olen oppinut ihmisten käyttäytymisestä, vuorovaikutusprosesseista ja ryhmädynamiikasta oikeasta elämästä, oikeilta ihmisiltä, enkä nenä kiinni kirjassa. Sosiaalinen elämä on tärkeää opiskeluaikana, ja siihen kannattaa panostaa vähintään yhtä paljon kuin itse opiskeluun.

Mutta tuleehan sitä tietysti luettua kurssikirjojakin. Minun ongelmani on aivan järjettömän lyhyt mielenkiinto ja keskittymiskyky, joka on suunnilleen keskivertokoiran tasolla. Välillä ihmettelen toden teolla, miten koskaan edes pääsin opiskelemaan psykologiaa! Viisitoista minuuttia on aivan maksimiaika intensiiviselle opiskelulle, sitten on taas pidettävä tauko ja jatkettava kohta uudestaan. Koska olen todella huono lukemaan yksitoikkoisia englanninkielisiä kurssikirjojamme tuntitolkulla, panostan muistiinpanoihin: ne ovat aina värikkäitä ja helppolukuisia, jotta jaksan kerrata ennen tenttiä.

Kliinisen kurssilla opiskelemme mielenterveyshäiriöitä. Väkersin eilen
kirjastolla tällaisia kertauskortteja!

Ajatuskartat toimivat aina, varsinkin jos lisää paljon värejä joka paikkaan.