Maritusta ja maailman parantamista

Pari viikkoa takana, pari vielä edessä. Etukäteen kuukausi ulkomailla tuntui todella pitkältä ajalta ja epäilin, palaisinko itkien kotiin jo puolessä välissä (tiedetään, olen turhan nössö). Mutta täällä sitä vielä ollaan!

On ollut todella avartavaa viettää aikaa muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja keskustella heidän kanssaan maailman menosta. Täällä on paljon opiskelijoita Itä-Euroopasta, erityisesti Ukrainasta ja Balkanin alueelta. Koen olevani hyvin empatiakykyinen ja seuraavani maailman menoa tarkasti, mutta en ollut tiennyt esimerkiksi albaanien jakautuneen kolmeen valtioon: Albaniaan, Kosovoon ja johinkin osiin Serbiaa. Kosovolaiset eivät edes haluaisi omaa valtiota, koska he kokevat olevansa albaaneja. Suomen historian näkökulmasta tuntuu hassulta ajatella, että joku ei haluaisi itsenäisyyttä. 

Myös Itä-Ukrainan sota konkretisoitui aivan eri tavalla, kun tutustuin tyttöön, joka on kyseiseltä alueelta kotoisin. Hän totesi potevansa syyllisyyttä siitä, että nauttii ajasta täällä Saksassa sillä aikaa, kun muut elävät sodan keskellä. Hänen suurin unelmansa on päästä pois kotimaastaan opiskelemaan tänne Saksaan, jossa kaikki on paremmin. Suurin osa kurssilaisista on tullut kurssille stipendin turvin, aivan kuten minäkin. Monille muille tämä on kuitenkin ainutkertainen mahdollisuus päästä näkemään maailmaa, koska muuten rahat eivät riitä matkusteluun. Olen useaan otteeseen tuntenut itseni niin tyhmäksi, kun en ole tajunnut, kuinka etuoikeutettua elämäni on.

Tulin Saksaan mukanani yksi matkalaukullinen tavaraa. Minulla on kaikki tarpeellinen, muttei mitään ylimääräistä. Kotona olen aivan mahdoton hamstraaja ja kämppä on aina täynnä tavaraa. Tuntuu aivan uskomattomalta ajatella, että kotoa löytyy jumalaton määrä huonekaluja, kenkiä, koruja, kun täällä olen pärjännyt aivan hyvin ilman niitä kaikkia. Kuinka puhdistavaa voi oikeasti olla omistaa vain muutama paita ja kahdet eri kengät! Marittaminen on saanut täällä aivan uuden merkityksen. Ainoa tavara, mitä todella olen kaivannut aivan hirveästi, on rakas keltainen Mocca Masterini. Sitä moikkaan kyllä ensimmäisenä kotiin päästyäni.

"Tutustu itseesi."

Viikko Baijerissa takana

 

"Tutustu itseesi." Tämä tuli kesän alussa vastauksena kysymykseen, miten voisin valmistautua syksyllä alkavaan harjoitteluun. Harjoitteluohjaajat katsoivat minua säälien, kuin en osaisi pitää lomaa, kuin jännittäisin harjoittelua niin paljon, että kesä menisi sitä miettiessä.

Kuinka väärässä he olivatkaan! Olen nimittäin viettänyt Saksassa pian pari viikkoa ja nauttinut ennätyshelteistä. Saksan sivuaineopinnot vaativat kieliharjoittelun saksankielisellä alueella, joten päätin repäistä ja viettää stipendin turvin kuukauden Augsburgissa, Etelä-Saksassa. Olen opiskellut saksan kieltä yli  kymmenen vuotta pääsemättä koskaan käyttämään sitä tosielämän tilanteessa. No, täällä sitä nyt ollaan Baijerissa parinkymmenen kansainvälisen yliopisto-opiskelijan kanssa vailla muuta yhteistä kieltä kuin saksa. Jo viikossa puhuminen on sujuvoitunut todella paljon, joten kurssin lopussa muutaman viikon kuluttua olenkin varmaan jo ihan natiivi ;)

Augsburg on Baijerin kolmanneksi suurin kaupunki ja Saksan toiseksi vanhin kaupunki, joka perustettiin roomalaisten johdolla 15 eaa. Valitettavasti paljoakaan ei ole jäljellä vanhoilta ajoilta, sillä kaupunki pommitettiin pahasti toisessa maailmansodassa. Augsburg on kuuluisa vedestään, jolla se pyrkii myös saamaan Unescon maailmanperintökohteen tittelin: kaupungin vesi on Saksan puhtainta, ja toimiva vesijohtoverkosto on todella vanha (siitä ovat todisteena kanaalit ympäri kaupunkia).

Vettä todellakin näkyy Augsburgissa ihan kaikkialla, kuten padoissa ja kanaaleissa.

Olen oppinut paljon paitsi Saksasta myös muista maista ja yllättäen myös Suomesta. Olen jo pitkään ajatellut, että ulkomailla sitä vasta alkaa arvostaa omaa maataan ja kulttuuriaan - ja niin kävi tälläkin kertaa. Vaikka Saksa on yksi Euroopan edistyksellisimpiä maita, tuntuu kaikki olevan täällä kymmenen vuotta Suomesta jäljessä: korttimaksu ei onnistu välillä isoissakaan kaupoissa, mistään ei löydä gluteenitonta tai kasvisruokaa, sunnuntaisin kaikki kaupat ovat kiinni, ja jossain on ilmainen wifi, se ei todennäköisesti toimi lainkaan. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole valittaa. Olen todellakin nauttinut olostani täällä ja pidän tästä maasta ja kaupungista. Olen vain yllättynyt siitä, kuinka eri tavalla asiat voivat olla maassa, jota pidin hyvin samanlaisena kuin Suomea.

Mutta kun nyt täällä ollaan, pitää ajasta ottaa kaikki irti. Nähdäkseen Saksan kauneimmat näkymät pitää luonnollisestikin mennä Alpeille. Ja sinnehän me lähdimme porukalla päivävaellukselle. Yhdellä kurssilaisista oli auto, jolla ajoimme Füsseniin aivan Itävallan rajalle. Näimme samalla myös maailman kauneimmaksi linnaksi kutsutun Neuschwansteinin linnan ulkoa.

Alpeilla todellakin oli juuri niin kaunista kuin kaikissa kuvissa, mitä olen ihastellut.

 

Kävelimme aivan Itävallan ja Saksan rajalla.

Näkymät olivat kyllä joka askeleen arvoiset! 

Kierroksen kuvauksessa sanottiin 13 kilometriä, normaali vaativuustaso. Todellisuus oli kaikkea muuta kuin normaali! Jos olet koskaan käynyt Kolilla, laita se potenssiin kaksi ja yritä kuvitella kilometritolkulla niin jyrkkää nousua, että mäessä saa käytännössä ryömiä nelinkontin. Eivät kyllä pohkeet ole koskaan olleet niin kovalla koetuksella! Ja otapa siinä sitten perillä edustavia kuvia, kun olet aivan läpimärkä hiestä... No voinpahan ainakin sanoa, ettei koko Saksan-reissu mennyt pelkäksi kaljan juomiseksi :D