Gradutuuletus

Kaverini teki ihanat muffinssit lahjaksi, kun juhlin gradun palautusta :D

Tajusin yllättäen, että kesä on jo pitkällä. Juhannuksesta on kulunut jo vaikka kuinka kauan, Ilosaarirock on pian edessä ja kohtahan ne opinnotkin jo jatkuvat. Vaikka en ole päivitellyt blogia kunnolla pitkään aikaan, en todellakaan ole lomaillut: ensin tein rytinällä gradun valmiiksi ja sitten aloitin kokopäivätyöt ja erityispedagogiikan sivuaineen.

Gradu on ollut todella pitkäaikainen projekti, kuten monet varmasti tietävät. Siksi olen niin ylpeä, että sain sen viimein valmiiksi. Enkä ainoastaan valmiiksi, vaan jopa magna cum laude approbaturin arvoisesti valmiiksi. Kun sen sain tietää, olin itkeä onnesta. Niin paljon olin tutkimukseni kanssa joutunut tappelemaan ja ihan oikeasti olin jo luovuttamassa, kun edessä ei näkynyt muuta kuin vastoinkäymisiä.

Tie on ollut pitkä ja kivinen jo syksystä 2014, tässä muutamia esimerkkejä:

Helmikuu 2015: Tuntureita ja tutkielmaa

Heinäkuu 2015: Graduttaa

Joulukuu 2015: Mitä järkeä on tutkia?

Mutta niin sitä vain alkukankeuden jälkeen selvisin hankaluuksista ja omistin tutkimukselle oikeastaan koko viime lukuvuoden. Istuin kirjastolla, tutkin lähteitä ja analysoin keräämääni aineistoa. Ja viimein touko-kesäkuun vaihteessa se oli valmis: Kokemuksia konsultatiivisesta yhteistyöstä - Opettajien käsityksiä koulupsykologin työstä ja yhteistyön onnistumisesta Tasa-arvohankkeessa. Oli aivan ihanaa päättää neljäs opiskeluvuosi, kun sai palautettua yli 70 sivuisen pienoisromaaninsa, josta lopulta irtosi palkinnoksi hyvän arvosanan lisäksi palkkaa Joensuun kaupungilta, joka tutkimuksen alun perin tilasikin. En voi siis muuta kuin suositella tilausgradun tekemistä ;) Ja jos joku ihmettelee, niin "tilausgradulla" tarkoitan gradua, jota ei tehdä yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen tarjoamasta aiheesta, vaan yrityksen tai jonkun muun tahon toimeksiantoja.

Tein myös graduni yksin, kun monet tekevät sen pareittain. Parin kanssa työ olisi varmasti ollut pienempi, kun hommia olisi voinut jakaa. Olisi ollut kiva, kun joku toinen olisi ollut ihan samassa tilanteessa, ja asioita oltaisiin voitu pohtia yhdessä. Toisaalta nyt en joutunut neuvottelemaan kenenkään kanssa aikatauluista, sisällöistä tai muotoiluista. Purin turhautumiseni Joonakseen, joka teki graduaan samaan aikaan, ja kyselin asioista paljon graduohjaajaltani, joka olikin aina tavoitettavissa.

Ilmeeni kun tajusin, etteivät opinnot lopu vielä gradunkaan jälkeen.

Nyt opinnot ovat siis gradun osalta paketissa, mutta onneksi kursseja vielä riittää koko lukuvuoden ajaksi! Edessä ovat viimeiset rutistukset ennen maisterin paperien saamista, mukaan lukien psykoterapiakurssit ja psykologisen arvioinnin kurssit. Sitten vuoden päästä syksyllä onkin aika suunnata katse kohti pääkaupunkiseutua ja viiden kuukauden harjoittelua, josta kerron vielä myöhemmin lisää. Odotan kyllä innolla pian alkavaa viimeistä lukuvuottani täällä Joensuussa - ja samalla uusien fuksien tapaamista!

Onnellinen opiskelija

Vuosi 2016 on lähtenyt mukavasti käyntiin. Välillä tuntuu, että on liiankin monta rautaa tulessa. Välillä on vaikeaa rentoutua, kun tietää, että niin paljon pitäisi tehdä. Viime kevään jälkeen olen yrittänyt tietoisesti vähän downshiftata elämääni ja keskittyä enemmän kuuntelemaan itseäni ja toimimaan omien voimavarojen mukaan. Hommassa on kuitenkin enemmän opettelua kuin olin ajatellut :D

Toisaalta sunnuntaina ystävänpäivänä oli ihana tajuta, kuinka tyytyväinen olen elämääni. Minulla on hieno parisuhde ja mahtavia ystäviä. Minulla on kaunis koti, johon on aina hyvä tulla. Vaikka välillä olen todella stressaantunut ja väsynyt ja vaikka olen ihmisenä taipuvainen negatiivisuuteen, on pakko sanoa, etten ole koskaan ollut näin onnellinen. Tuntuu hienolta tajuta, että on aidosti tyytyväinen elämäänsä. Toisaalta samalla tulevaisuus eli valmistuminen ja muuttaminen pois Joensuusta pelottavat: mitä, jos elämä muuttuukin huonoon suuntaan? Mitä jos en pidä Helsingistä? Mistä saan uusia kavereita? Löydänkö hyvän työn?

Onneksi valmistumiseen on kuitenkin vielä aikaa ja ehdin valmistautua henkisesti. Nyt aion vain nauttia nykyisestä elämästäni ja kertoa siitä myös vähän teille.

Tällä hetkellä gradu on loppusuoralla, viimeisiä silauksia vailla. Olen jo nyt todella ylpeä itsestäni ennen tutkimuksen palauttamista. Graduprojekti on ollut pitkä ja kivikkoinen tie, mutta alan viimein olla todella tyytyväinen lopputulokseen. Olen kuullut monien nuorempien opiskelijoiden puhuvan gradusta pelottavana ja liian isona työnä, mutta itse voin ainakin rehellisesti sanoa, että gradu on ollut mielenkiintoisin osa opiskelua koko neljän vuoden aikana: kerrankin on saanut perehtyä yhteen aiheeseen niin syvällisesti kun on halunnut. On ehtinyt lueskella rauhassa lähteitä ja parannella omaa tekstiä uudestaan ja uudestaan ilman paineita deadlinen lähestymisestä. On pystynyt tekemään itselle sopivia aikatauluja työskentelyyn ja tekemään gradua silloin, kun itselle parhaiten sopii. Sanoisin kyllä, ettei gradua todellakaan tarvitse pelätä, vaan odottaa innolla!

Gradun vastapainoksi olen ottanut muutamia kursseja. Esimerkiksi aiemmin kerroin Elämänkulun tutkimuksen praktikumista, jossa haastatellaan keski-ikäistä ihmistä ja analysoidaan hänen elämänkulkuaan haastattelun perusteella ja erilaisten teorioiden avulla. Olen jo ehtinyt tehdä kurssia varten kaksi parin tunnin haastattelua, mutta ne pitäisi vielä litteroida eli kirjoittaa sanatarkasti dokumentiksi. Haastatteleminen oli kyllä todella mielenkiintoista, siinä pääsin ensimmäistä kertaa toimimaan ikään kuin psykologin roolissa. Harvoin pääsee kuulemaan kenenkään elämäntarinaa niin yksityiskohtaisesti: millainen lapsuus hänellä oli, mihin hän päätyi opiskelemaan, miten hän perusti perheen... Haastattelua tehdessä ajattelin, että taidan kyllä olla oikealla alalla, sillä tämä on kiinnostavinta, mitä olen ikinä kuullut!

Olen pitkästä aikaa istunut myös luennoilla Työelämän psykologia -kurssilla. Olen aina ennen ajatellut, että työpsykologia ei minua ainakaan kiinnosta yhtään. Nyt huomaan, että se voisi hyvinkin olla minun tuleva työni. Tästä inspiroituneena ajattelinkin seuraavassa postauksessa kertoa, mitä eri sovellusaloja psykologian kentältä löytyy. Helposti psykologi mielletään terapeutiksi, vaikka tosiasiassa suurin osa psykologeista ei työskentele terapeuttina. Mitä kaikkea psykologi voikaan sitten tehdä? Pian se selviää ;)

Onhan elämään toki kuulunut muutakin kuin opiskelua. Esimerkiksi viime viikonloppu vietettiin Joonaksen kanssa Kuopiossa. Olimme molemmat sitä mieltä, että kiireen keskellä kaipasimme yhteistä laatuaikaa. Ehkä mielessä oli myös Joonaksen Eximia cum laude approbaturin saaneen gradun juhliminen. Niinpä käytimme hotellilahjakortin ja nautimme ihanasta kaupunkilomasta: yritimme jälleen saada minun päähäni lumilautailun taitoa (viime vuonnahan kokeilin lautailua ensimmäistä kertaa), kävimme Mirel Wagnerin keikalla (kolmatta kertaa) ja ahdimme itsemme täyteen hotelliaamiaista. Arvioisin reissun erittäin onnistuneeksi, koska pistin rahaa tuulemaan ja ostin itselleni maailman hienoimman lumilaudan.

Seuraavaksi elämässä on luvassa lisää opiskelua, gradun palautus, yhteissynttärit ystävän kanssa ja vapaaehtoistyötä Pelastakaa Lapset ry:llä: pääsin nimittäin mukaan sijaisperheiden tukihenkilötoimintaan. Mietin kauan, riittääkö minulla aikaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että juuri tällaiseen hommaan haluan aikaani käyttää. Viime vuonna olin ohjaamassa alakouluikäisten poikien vapaa-ajankerhoa. Sitten tietysti jatkuvat pestini Oidipuksen varapuheenjohtajana ja Pokan viestintävastaavana. Joten eiköhän tässä riitä taas tekemistä kevään ajaksi!

Mitäs teille kuuluu ihmiset? :)

Toivottavasti hyvää!

Mitä järkeä on tutkia?

Olen aiemminkin kirjoittanut tänne gradustani, joka on edelleen työn alla. Tutkin siis Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Tasa-arvohankkeeseen osallistuneiden opettajien kokemuksia konsultatiivisesta yhteistyötä koulupsykologien kanssa. Toisin sanoen hankkeessa pyrittiin muuttamaan koulupsykologin työnkuvaa yksilötyöskentelystä kuten oppilaiden testaamisesta konsultaatioksi, jossa psykologi työskentelisi lasten sijaan opettajien kanssa ja auttaisivat heitä ratkomaan lasten ongelmia luokassa. En tiedä, miltä tämä teistä kuulostaa, mutta minun mielestäni aihe on luonnollisesti maailman mielenkiintoisin :D

Olen päätynyt kertomaan graduni aiheesta toisille psykologianopiskelijoille useaan otteeseen ja saanut mitä erilaisimpia reaktioita. Yksi niistä oli pettyneen oloinen "sä et siis keksi mitään uutta teoriaa?" Tuo olisi saattanut olla minunkin reaktioni ennen tutkimukseni aloittamista. Silloin luulin voivani tutkia Tasa-arvohankkeesta aivan kaiken taivaan ja maan väliltä ja selvittää ihmismielestä jotakin sellaista, mitä kukaan ei ole aiemmin keksinyt. Gradun edetessä törmäsin kuitenkin nopeasti todellisuuteen: tutkimusta tehdessä pientenkin oivallusten syntymiseen on nähtävä valtava määrä vaivaa. Yksikään lause ei synny ilman pitkää pohdiskelua ja useiden lähteiden läpi kahlaamista. Mitään ei voi sanoa kevyesti ilman perusteluja. Muutaman kymmenen sivun mittaisessa gradussa ei mahdu olemaan yhtään turhaa sanaa, jolla ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä.

Olen kuullut kauhutarinoita opiskelijoista, joiden valmistuminen tyssää siihen, etteivät he saa gradua valmiiksi. Etukäteen odotinkin gradun olevan päättymätön painajainen, joka ei etene mihinkään kaikista ponnisteluistani huolimatta. Enhän ole koskaan kuvitellut olevani mikään tutkijatyyppi, joka istuu yksin pienessä työhuoneessaan päivät pitkät. Mutta kas kummaa, nyt olen vääntänyt graduani vuoden päivät ihan täpinöissäni. Tutkimus onkin mielenkiintoisinta, mitä yliopistossa voi olla. Koko projekti on vaatinut niin hirveän määrän itsenäisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja aivonystyröiden rasvailua, että tunnen jopa kasvaneeni ihmisenä samalla. Tiedän nyt koulupsykologiasta ja opettajien ja psykologien välisestä suhteesta enemmän, kuin mikään kurssi olisi voinut opettaa. Gradusta on tullut minulle lapsi, jonka en halua kasvavan aikuiseksi. En tiedä, miten voin lopulta ojentaa sen ohjaajalleni ja altistaa sen raa'an arvioinnin kohteeksi.

Minun pro gradu -tutkimukseni ei tule olemaan mikään maailmoja mullistava klassikkoteos, jota opiskelijat tenttivät vielä sadan vuoden kuluttua. Se on kuitenkin tutkimus, johon Tasa-arvohankkeen psykologit viittaavat Opetus- ja kulttuuriministeriölle esittämässään raportissa. Tutkimuksestani on käytännön hyötyä pyrkimyksille kehittää koulupsykologian näkökulmia. Se on tilaustutkimus, joka on lähtenyt liikkeelle käytännön tarpeesta. Ja mikä tärkeintä, se on minun graduni, johon olen kuluttanut enemmän aikaa, vaivaa ja kyyneleitä kuin olisi tarpeellista tai ainakaan järkevää.

Graduprojektiini pääsee sisälle lukemalla näitä aiempia tekstejä.

P.S. Yritän palauttaa graduni alkukeväästä, ettei työn etenemisestä jauhaminen
ehdi kyllästyttää kaikkia kuoliaiksi!

Graduttaa

Täyttä laukkaa gradua kohti!

Vielä lähtökuopassa lojuva graduni on tuottanut päänvaivaa. Päässä on pyörinyt useiden kuukausien ajan tehdäkö vai eikö tehdä -tuskastelu, jonka olen ratkaissut jo moneen eri otteeseen (aina eri ratkaisuun päätyen tietysti :D).

Ongelman siis muodostaa hankalaakin hankalammalta tuntuva aihe, jonka kanssa työskentely on tökkinyt aivan alusta saakka. Lähdin viime vuonna loppusyksystä innoissani mukaan, kun Joensuun kouluihin kohdistuva, Opetusministeriön rahoittama koulutuksen tasa-arvoistamisprojekti haki yliopistoltamme graduntekijää. Tässä kokeilunhaluisessa projektissa koulupsykologit auttavat luokkia, joissa on ongelmia työrauhassa tai kaverisuhteissa. Heidän interventionsa kohdistuu nimenomaan luokkatasolle niin, että he pitävät luokille oppitunteja ja käyvät opettajan kanssa konsultaatiokeskusteluja. Itse kiinnostuin aiheesta nimenomaan siksi, että siinä nousi esille konsultatiivinen koulupsykologia sekä luokkatason interventio yksilötason sijaan. Päätin tutkia, miten opettajat olivat kokeneet psykologien kanssa työskentelyn.

Olin viikon lomalla ja ehdin käydä Ilosaarirockin lisäksi ratsastuleirillä.
Siitä nämä graduaiheeseen liittymättömät kuvat :D 

Jep, kivalta kuulostaa tähän asti. Ongelmat alkoivatkin vasta, kun yritin aloittaa hommat! Ensinnäkin minun piti parissa kuukaudessa kehitellä opettajille usean sivun mittainen kyselylomake ilman minkäänlaista kokemusta tai taustatietoa. Sitten lomakkeita alettiin jakaa opettajille, jotka täyttivät ne ja lähettivät takaisin minulle. Lomakkeita tuli vähemmän kuin alunperin odotettiin ja useat olivat vajavaisesti täytetty. Psykologeihin en saanut yhteyttä sähköpostilla tai puhelimellakaan, koska he olivat niin kiireisiä, eikä graduohjaajanikaan minua kovin mielellään tavannut. Lisäksi olin itsekin niin hullun kiireinen kaikkien koulu- ja hallitusjuttujen takia, että lopulta koko gradunteko pääsi unohtumaan. Sitäpä olikin sitten kiva selitellä projektin psykologeille, kun tapasin heidät kesän alussa! No, onneksi he olivat todella ymmärtäväisiä ja kannustavia, mikä toisaalta jopa lisäsi omaa huonoa omaatuntoa. 

Olin jo päättänyt, että jätän koko gradun sikseen ja aloitan uudestaan jollain "helpommalla" aiheella sitten ensi keväänä. Kuitenkin nyt kesällä tulin lopulta siihen tulokseen, että turha sitä on enää venkuilla! Minua vain ahdistaa ajatus gradunteosta, eikä ahdistus taida olla sidoksissa mihinkään tiettyyn aiheeseen. Päätinkin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa tähän hommaan. Ei se gradu taida tipahtaa valmiina taivaalta, vaikka kuinka odottelisin. Ajattelin jopa vähentää tosissaan lukujärjestyksestä kursseja pois, että saisin tätä rauhassa tehtyä. Jotenkin gradu tuntuu kyllä ihan valtavan isolta ja pelottavalta mustalta möykyltä, josta ei oikein tiedä, miten päin sitä pitäisi kädessä pidellä. Pitää vaan nyt hyödyntää kaikkia psykologian tutkimuksissa hyväksi havaittuja työskentelytapoja, esimerkiksi jakaa urakka pienempiin välitavoitteisiin. Palkinnoksi voinkin varmaan sitten syödä vaikka karkkia! Tai lohdutukseksi, jos suunnitelmat eivät toteudukaan..

Kohti lomalaitumia

Äitienpäivänä koko perhe tuli käymään luonani Joensuussa, joten pistin Joonaksen kuvaamaan!

Huh, jälleen yhdestä lukuvuodesta selvitty! Viime torstaina tein kevään viimeiset tentit, jotka tietysti sitten osuivat samalle päivälle peräjälkeen, jee :D Mutta nyt voin ilolla sanoa, että kaikki pänttääminen on ohi ja saan levähtää pari viikkoa ennen kesätöiden alkamista.

Huom! Nyt seuraa opintojen herättämiä todellisia tunteita. Jos haluat lukea vain pumpulitarinoita, jätä seuraava teksti väliin.

Lepo tuleekin tarpeeseen, koska nyt olen aivan loppuunpalanut. Kulunut vuosi on ehdottomasti ollut yksi elämäni rankimmista. Olen ollut koko ajan niin järkyttävän kiireinen ja stressaantunut, että mieliala on heitellyt laidasta laitaan ja välillä on iskenyt paniikki siitä, etten mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Hirveä kiire ja paine on saanut kaiken tuntumaan pakkopullalta ja motivaatio on ollut niin opiskelujen kuin kaiken muunkin suhteen aivan nollissa. Joskus aamuisin olen joutunut pakottamaan itseni sängystä sillä ajatuksella, että jospa se päivä kohta olisi jo ohi. Kiinnostus opiskelua kohtaan on ollut niin pohjamudissa, että olen alkanut tuntea syyllisyyttä: moni tekisi mitä vain päästäkseen opiskelemaan psykologiaa, mutta minä vain valitan kaikesta. Olenhan minä toki kiitollinen saamastani opiskelupaikasta, mutta silti, liika on liikaa! Onneksi päädyin viime viikolla juttelemaan fiiliksistäni erään samaan aikaan opiskelut aloittaneen kaverini kanssa. Hän tuntui käyneen läpi yhtä raskaan vuoden kuin minäkin ja lisäksi kertoi, että muutkin olivat kertoneet aivan samaa. Kai se kiire vain on omiaan tukahduttamaan sisäistä motivaatiota. Kolmen vuoden opiskeluaikanani olen kokenut, että minuun kohdistetaan koko ajan korkeampia odotuksia ja kovempia paineita. Koko ajan pitäisi saada vitosia, paukuttaa opintopisteitä niin paljon kuin ikinä ehtii ja valmistua neljässä vuodessa, vaikka tutkinto oikeasti on suunniteltu viiden ja puolen vuoden pituiseksi. On sellainen olo, että hukkuu opiskeluun, mutta kuitenkin tekee aina liian vähän, liian hitaasti.

Mutta se siitä avautumisesta ja takaisin positiiviseen. Olen alkaneesta kesälomasta todella innoissani! Nyt aion ihan oikeasti antaa itselleni kerrankin aikaa rentoutua. Olen suunnitellut kesäni hyvinkin "tarkasti": teen gradua, jos jaksan (eli tuskin), olen muutaman tunnin päivästä töissä ja loput ajastani aion lukea Anna Kareninaa (jonka lukemiseen meneekin varmasti koko kesä) ja harrastaa viimeinkin niin paljon liikuntaa kuin aina haluaisin, mutta koskaan ei ole aikaa. Aion esimerkiksi mennä ratsastusleirille ensimmäistä kertaa vuosiin. Toivottavasti ei tule koti-ikävä, kun pitää hurjat kolme yötä nukkua vieraassa paikassa!

Jospa sitä kesän aikana saisi kerättyä voimia syksyllä alkaviin maisteriopintoihin. Vähän kyllä hirvittää ajatus siitä, että kahden ja puolen vuoden päästä sitä sitten pitäisi olla valmis psykologi. Miten tässä näin kävi?? Tuntuu, että vasta on alkanut tottua yliopistoon ja kohta pitäisi jo siirtyä eteenpäin. Mutta ei auta vielä hoppuilla, vaan mennä päivä kerrallaan :)

Ihanaa kesää kaikille! Mukavaa lomaa tai tsemppiä viimeiseen rutistukseen :)

Tuntureita ja tutkielmaa

Iso-Syötteellä kaikki oli ihanan valkoisen lumen peitossa.

Minä ja Joonas olemme olleet todella kiireisiä opiskelujen kanssa koko lukuvuoden, ja yhteinen aikakin on pitänyt suunnitella kalenterit kourassa. Niinpä päätime tehdä pienen irtioton ja lähteä viikonlopuksi Iso-Syötteelle lumilautailemaan. Matkaa Joensuusta Pudasjärvelle on yli 400 kilometriä, joten autossa ehti hyvin jutella, syödä ja kuunnella musiikkia. Sekä tietenkin tehdä kouluhommia: Joonaksen piti lukea kirjallisuuden kurssia varten Seitsemän Veljestä, joten kuuntelimme muutaman kappaleen äänikirjalta.

Tämä pikku laskija on kyllä uusi tyyli-ikonini!

Kokeilin itse lumilautailua ensimmäisen kerran. Minua oli varoiteltu sen vaikeudesta, joten olin jo henkisesti valmistautunut viettämään enemmän aikaa pyllyllään kuin pystyssä. Joonas on lumilautaillut kaksitoista vuotta, eikä hän tainnut missään vaiheessa täysin ymmärtää vaikeuksiani. Yritin kuitenkin pysyä positiivisena ja ajatella, että joku kerta uskallan vielä pois lasten mäestä! Kyllähän se nauratti pyöriä kaikkien ammattimaisesti laskevien taaperoiden edessä ja kaatuilla naruhississä, mutta pakkohan opettelu on aina jostain aloittaa.

Oli vähän kuumottavaa seisoa keskellä parkkia kamera kädessä, mutta en onnistunut jäämään kenenkään alle. 

Eihän koko viikonloppu tietenkään pelkkää hupia voinut olla, koska opiskelijalla ei koskaan ole lomaa. Aina on joku kouluhomma tehtävänä, ja tällä kertaa se oli gradu. Aina on joku kouluhomma tehtävänä, ja tällä kertaa se oli gradu. Viimeistelin hieman gradututkimuksessani käytettävää kyselylomaketta ja lähetin sen viimein jaettavaksi.

Graduprojektini on vasta aivan alkutekijöissä. Kaikki alkoi viime syksynä, kun Joensuun psykologian opiskelijoiden sähköpostilistalle tuli ilmoitus Joensuun alueen kouluilla toteutettavasta tasa-arvohankkeesta, joka tarjoaisi graduaiheitta psykologian opiskelijalle. Tartuin aiheeseen ja tässä sitä nyt ollaan.

Tasa-arvohanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama projekti, jossa pyritään parantamaan rauhattomien luokkien työskentelyilmapiiriä. Hankkeessa pyritään kehittämään luokan rauhattomuuden taustalla vaikuttavia tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen taitoja sekä sosioemotionaalisia taitoja.

Tasa-arvohankkeessa psykologi ja opettaja työskentelevät luokan kanssa ja kuraattori perheiden kanssa. Oma tutkimukseni keskittyy luonnollisesti psykologien työhön. Tarkoitukseni on tutkia, millaiseksi opettajat ovat kokeneet psykologien työskentelyn omassa luokassaan. Opettajalta kysytään esimerkiksi millaiseksi hän on kokenut yhteistyön psykologien kanssa, onko hanke parantanut luokan työskentelyä ja onko hänen oma työskentelynsä muuttunut hankkeen myötä.

Suunnitelmissani olisi jakaa kaikille opettajille kyselylomake sekä lisäksi haastatella muutamia henkilökohtaisesti. Tein kyselylomakkeen psykologien aiemmin tekemän lomakkeen perusteella. Minun versioni on muutaman sivun pidempi ja sisältää paljon avovastauksia, joihin opettaja voi itse kirjoittaa näkemyksiään ilman valmiita vaihtoehtoja. Vastaajalle tämä on varmasti mukavaa, mutta itsehän joudun sitten luokittelemaan kaikki vastaukset jälkikäteen. Siinä on oma vaivansa, mutta on se varmasti myös mukavaa!

Tämä on ensimmäinen tutkimukseni ikinä ja on monia asioita, joita en ymmärrä tutkimuksen teosta. Tähän asti graduohjaajasta ja graduseminaarista on ollut todella paljon hyötyä. Graduseminaari on eräänlainen graduntekijöiden ja -ohjaajien vertaistukiryhmä, jossa pohditaan yhdessä tutkimuksen tekoa. Itse olen kokenut sen erittäin hyödylliseksi: yliopistossa opintoja tehdään yleensä yksin kotona tai kirjastolla, joten on kiva päästä välillä muiden seuraan tuulettumaan.