torstai 26. lokakuuta 2017

Pikku hiljaa psykologiksi


Moi taas pitkästä aikaa! Elämä täällä etelässä on osoittaunut niin kiireiseksi, etten ole paljoa tänne blogin puolelle ehtinyt. Edellisestä postauksesta löytyy nyt pitkä viestiketju, joissa pohditaan tulevia pääsykokeita. Virallinen tieto tulee opintopolkuun luultavasti pian, mutta tällä hetkellä aktiiviset hakijat ovat saaneet selvitettyä sellaista tietoa, että Joensuun pääsykokeissa luovuttaisiin esseestä kokonaan ja siirryttäisiin kokonaan monivalintoihin. Kannattaa kuitenkin aina odottaa virallista tietoa, jota ei täällä minun blogissani välttämättä jaeta :)

Olen parhaillaan matkalla Joensuuhun harjoitteluseminaariin, jossa jaetaan kokemuksia harjoittelusta muiden opiskelijoiden kanssa. Olen aivan innoissani palaamassa susirajalle Suomen ihanimpaan kaupunkiin! Viimeksi kävin Joensuussa pari viikkoa sitten, ja itkuhan siinä tuli, kun oli ollut "kotiin" niin ikävä.

Kaikesta ikävästä huolimatta olen oikeasti viihtynyt etelässä oikein hyvin. Olen löytänyt omat juttuni ja oman elinpiirini, ja arki rullaa oikein mukavasti eteenpäin. Harjoittelupaikkani on aivan mahtava, sitä en voi kehua tarpeeksi. Olen niin ylpeä itsestäni, kun viime kesänä osasin valita kahden harjoittelupaikan välillä puhtaalla intuitiolla, ja selvästi osuin oikeaan. Perheneuvola on todella monipuolinen paikka, jossa riittää näkemistä ja tekemistä. Asiakkaat ovat 0-18 -vuotiaita lapsia ja heidän vanhempiaan. Yleisiä syitä perheneuvolaan tulemiselle ovat esimerkiksi lapsen tunne-elämän haasteet kuten raivokohtaukset, lapsen ahdistus ja pelot tai epäily lapsen kehityksen häiriintymisestä.

Työssä on sekä kivaa että haastellista se, että jokainen työntekijä täyttää itse oman kalenterinsa. Niinpä itse pitää päättää, kuinka paljon ottaa asiakkaita, kuinka paljon varaa aikaa valmistautumiseen ja missä välissä tekee käyntikirjaukset. Välillä kalenteri meinaa täyttyä epäinhimilliseen tahtiin, ja on opeteltava sanomaan, että tälle viikolle ei enää mahdu mitään.

Olen jo huomannut itsessäni muutosta. Olen vähän tällainen hitaasti lämpeävä tyyppi, joka katselee ennen kuin osallistuu toimintaan. En myöskään avaa suutani kovin helposti, ennen kuin koen olevani varma asiasta ja mielipiteestäni. Niinpä olen nämä ensimmäiset pari kuukautta lähinnä nyökytellyt kaikelle ja kaikille, koska en ole oikein tiennyt, mitä muutakaan sitä voisi tehdä. Nyt kuitenkin alan pikku hiljaa löytää sellaisen "tatsin", että olen jo alkanut sanoa ääneen, miten asiakasprosesseissa tulisi minun mielestäni edetä ja kuka tarvitsisi mitäkin. Kuulostaa ehkä pieneltä asialta, mutta tuntuu todellakin isolta harppaukselta esimerkiksi "väittää vastaan" sellaiselle, joka on kaksikymmentä vuotta tehnyt perheneuvolassa töitä. Toisaalta työyhteisö on todella avoin, ja kaikki tuntuvat mielellään kuuntelevan tällaisen harjoittelijankin ajatuksia.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa :) Ensi kerralla voisin tarttua johonkin vähän spesifimpään, mitä on töissä tullut mieleen. Valintakokeista en osaa kertoa lukijoille mitään uutta, vaikka ne varmasti kiinnostaisivat. Vanhat tekstini ovat tietenkin edelleen luettavissa, niissä pohdin aikanaan paljonkin pääsykokeita ja tälle alalle päätymistä.


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Terveisiä harjoittelusta!


Pitäähän se päästä kertomaan tänne, että olen ollut nyt viikon päivät harjoittelussa! Vielä olisi muutama viikko jäljellä, koska harjoitteluhan kestää tosiaan yhteensä viisi kuukautta, mutta silti olen ylpeä itsestäni :D Tuntuu hurjalta, että viiden vuoden kirjojen pänttäämisen jälkeen minun pitäisi nyt osata siirtää teoriaa käytäntöön.

Tulin Saksasta kielikurssilta takaisin Suomeen vain muutama päivä ennen harjoittelun alkua. Olin suunnitellut, että sillä tavalla en ehtisi stressata harjoittelun alkua liikaa. Taisin tehdä virheen, koska nyt stressaan vain kahta kauheammin :D Sen verran olen oppinut itseäni tuntemaan, että tiedän alun olevan itselleni aina vaikea. Kuluvalla viikolla olen ollut aivan hullun väsynyt, koska en ole saanut nukuttua kunnolla - olen ollut liian täpinöissäni koko ajan. Vaikka ensimmäinen viikko harjoittelussa oli todella rento, enkä tehnyt oikeastaan muuta, kuin tutustuin paikkoihin ja ihmisiin, oli pääni silti perjantaihin mennessä aivan pyörällä. Illalla otinkin sitten ensin parin tunnin päikkärit sohvalla ja siirryin sitten sänkyyn jatkoille.

Kyllä oman nimen näkeminen seinällä tuntui sitten todella hyvältä! 


Kaikesta väsymyksestä ja jännityksestä huolimatta olen sitä mieltä, että harjoittelupaikkani vaikuttaa todella hyvältä. Kyseessä on siis melko suuri perheneuvola, johon halusin juuri sen vuoksi, että psykologeja on useita (olisiko meitä yhteensä jopa kahdeksan), ja töitä tehdään monipuolisesti laidasta laitaan. Toivoin harjoittelupaikkaa, jossa pääsisi näkemään ja tekemään mahdollisimman erilaisia juttuja, koska en vielä oikeastaan tiedä, mitä haluaisin tehdä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että pääsen muun muassa tekemään kognitiivisia ja tunne-elämän tutkimuksia sekä tarjoamaan tukikäyntejä alakouluikäisille lapsille esimerkiksi sosiaalisten taitojen kehittämiseksi.

Tietysti saan itsekin vaikuttaa siihen, millaisten juttujen kanssa työskentelen. Myöhemmin olisi kiva päästä työskentelemään esimerkiksi parien, maahanmuuttajaperheiden ja pikkulasten kanssa. Katsoo nyt, mihin suuntaan hommat kehittyvät. Tällä hetkellä haluan vain edetä tosi rauhallisesti, jotta en kuormittaisi itseäni liikaa. Siihen minulla on usein taipumusta, ja haluaisin nyt voida todeta, että olen tämän suhteen jo vanhempi ja viisaampi! Ensi viikon tapaan ensimmäiset asiakkaani, jospa sitten olisi taas enemmän kirjoiteltavaa tännekin. Jos joku nyt haluaa harjoittelukokemuksista lukea ;)


tiistai 15. elokuuta 2017

Maritusta ja maailman parantamista




Pari viikkoa takana, pari vielä edessä. Etukäteen kuukausi ulkomailla tuntui todella pitkältä ajalta ja epäilin, palaisinko itkien kotiin jo puolessä välissä (tiedetään, olen turhan nössö). Mutta täällä sitä vielä ollaan!

On ollut todella avartavaa viettää aikaa muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja keskustella heidän kanssaan maailman menosta. Täällä on paljon opiskelijoita Itä-Euroopasta, erityisesti Ukrainasta ja Balkanin alueelta. Koen olevani hyvin empatiakykyinen ja seuraavani maailman menoa tarkasti, mutta en ollut tiennyt esimerkiksi albaanien jakautuneen kolmeen valtioon: Albaniaan, Kosovoon ja johinkin osiin Serbiaa. Kosovolaiset eivät edes haluaisi omaa valtiota, koska he kokevat olevansa albaaneja. Suomen historian näkökulmasta tuntuu hassulta ajatella, että joku ei haluaisi itsenäisyyttä. 

Myös Itä-Ukrainan sota konkretisoitui aivan eri tavalla, kun tutustuin tyttöön, joka on kyseiseltä alueelta kotoisin. Hän totesi potevansa syyllisyyttä siitä, että nauttii ajasta täällä Saksassa sillä aikaa, kun muut elävät sodan keskellä. Hänen suurin unelmansa on päästä pois kotimaastaan opiskelemaan tänne Saksaan, jossa kaikki on paremmin. Suurin osa kurssilaisista on tullut kurssille stipendin turvin, aivan kuten minäkin. Monille muille tämä on kuitenkin ainutkertainen mahdollisuus päästä näkemään maailmaa, koska muuten rahat eivät riitä matkusteluun. Olen useaan otteeseen tuntenut itseni niin tyhmäksi, kun en ole tajunnut, kuinka etuoikeutettua elämäni on.

Tulin Saksaan mukanani yksi matkalaukullinen tavaraa. Minulla on kaikki tarpeellinen, muttei mitään ylimääräistä. Kotona olen aivan mahdoton hamstraaja ja kämppä on aina täynnä tavaraa. Tuntuu aivan uskomattomalta ajatella, että kotoa löytyy jumalaton määrä huonekaluja, kenkiä, koruja, kun täällä olen pärjännyt aivan hyvin ilman niitä kaikkia. Kuinka puhdistavaa voi oikeasti olla omistaa vain muutama paita ja kahdet eri kengät! Marittaminen on saanut täällä aivan uuden merkityksen. Ainoa tavara, mitä todella olen kaivannut aivan hirveästi, on rakas keltainen Mocca Masterini. Sitä moikkaan kyllä ensimmäisenä kotiin päästyäni.




tiistai 8. elokuuta 2017

"Tutustu itseesi."

Viikko Baijerissa takana


 

"Tutustu itseesi." Tämä tuli kesän alussa vastauksena kysymykseen, miten voisin valmistautua syksyllä alkavaan harjoitteluun. Harjoitteluohjaajat katsoivat minua säälien, kuin en osaisi pitää lomaa, kuin jännittäisin harjoittelua niin paljon, että kesä menisi sitä miettiessä.

Kuinka väärässä he olivatkaan! Olen nimittäin viettänyt Saksassa pian pari viikkoa ja nauttinut ennätyshelteistä. Saksan sivuaineopinnot vaativat kieliharjoittelun saksankielisellä alueella, joten päätin repäistä ja viettää stipendin turvin kuukauden Augsburgissa, Etelä-Saksassa. Olen opiskellut saksan kieltä yli  kymmenen vuotta pääsemättä koskaan käyttämään sitä tosielämän tilanteessa. No, täällä sitä nyt ollaan Baijerissa parinkymmenen kansainvälisen yliopisto-opiskelijan kanssa vailla muuta yhteistä kieltä kuin saksa. Jo viikossa puhuminen on sujuvoitunut todella paljon, joten kurssin lopussa muutaman viikon kuluttua olenkin varmaan jo ihan natiivi ;)

Augsburg on Baijerin kolmanneksi suurin kaupunki ja Saksan toiseksi vanhin kaupunki, joka perustettiin roomalaisten johdolla 15 eaa. Valitettavasti paljoakaan ei ole jäljellä vanhoilta ajoilta, sillä kaupunki pommitettiin pahasti toisessa maailmansodassa. Augsburg on kuuluisa vedestään, jolla se pyrkii myös saamaan Unescon maailmanperintökohteen tittelin: kaupungin vesi on Saksan puhtainta, ja toimiva vesijohtoverkosto on todella vanha (siitä ovat todisteena kanaalit ympäri kaupunkia).

Vettä todellakin näkyy Augsburgissa ihan kaikkialla, kuten padoissa ja kanaaleissa.

Olen oppinut paljon paitsi Saksasta myös muista maista ja yllättäen myös Suomesta. Olen jo pitkään ajatellut, että ulkomailla sitä vasta alkaa arvostaa omaa maataan ja kulttuuriaan - ja niin kävi tälläkin kertaa. Vaikka Saksa on yksi Euroopan edistyksellisimpiä maita, tuntuu kaikki olevan täällä kymmenen vuotta Suomesta jäljessä: korttimaksu ei onnistu välillä isoissakaan kaupoissa, mistään ei löydä gluteenitonta tai kasvisruokaa, sunnuntaisin kaikki kaupat ovat kiinni, ja jossain on ilmainen wifi, se ei todennäköisesti toimi lainkaan. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole valittaa. Olen todellakin nauttinut olostani täällä ja pidän tästä maasta ja kaupungista. Olen vain yllättynyt siitä, kuinka eri tavalla asiat voivat olla maassa, jota pidin hyvin samanlaisena kuin Suomea.

Mutta kun nyt täällä ollaan, pitää ajasta ottaa kaikki irti. Nähdäkseen Saksan kauneimmat näkymät pitää luonnollisestikin mennä Alpeille. Ja sinnehän me lähdimme porukalla päivävaellukselle. Yhdellä kurssilaisista oli auto, jolla ajoimme Füsseniin aivan Itävallan rajalle. Näimme samalla myös maailman kauneimmaksi linnaksi kutsutun Neuschwansteinin linnan ulkoa.

Alpeilla todellakin oli juuri niin kaunista kuin kaikissa kuvissa, mitä olen ihastellut.
 

Kävelimme aivan Itävallan ja Saksan rajalla.

Näkymät olivat kyllä joka askeleen arvoiset! 


Kierroksen kuvauksessa sanottiin 13 kilometriä, normaali vaativuustaso. Todellisuus oli kaikkea muuta kuin normaali! Jos olet koskaan käynyt Kolilla, laita se potenssiin kaksi ja yritä kuvitella kilometritolkulla niin jyrkkää nousua, että mäessä saa käytännössä ryömiä nelinkontin. Eivät kyllä pohkeet ole koskaan olleet niin kovalla koetuksella! Ja otapa siinä sitten perillä edustavia kuvia, kun olet aivan läpimärkä hiestä... No voinpahan ainakin sanoa, ettei koko Saksan-reissu mennyt pelkäksi kaljan juomiseksi :D

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Viimeistä viedään!


Palautin tänään oppimispäiväkirjan kurssille Neuropsykologinen arviointi ja kuntoutus. Se olikin viimeinen psykologian kurssini ikinä! Tuntuu ihan mahdottomalta uskoa, mutta nyt olen harjoittelua vaille valmis psykologi. Jipii!

En ole hirveästi osannut päivitellä blogia, koska elämäni on niin isossa myllerryksessä, etten olisi osannut kertoa huoliani tänne. Nyt asiat kuitenkin näyttäyisivät viimein lutviutuvan ja henkinen rauha alkaa taas palata :D Viime aikoina on tosiaan ollut hirveä homma kesätöiden hakemisessa ja kämpän etsimisessä pääkaupunkiseudulta. Olen aika kova stressaamaan suurista elämänmuutoksista, eikä tällainen ole ollenkaan herkkua. Siihen päälle kun vielä sain tarjouksen toisesta harjoittelupaikasta, niin soppa oli valmis. Olen ollut hirveän stressaantunut, enkä ole saanut nukuttua moneen viikkoon, kun kaikki muutokset jännittävät ja päätökset ahdistavat.

Hiljalleen asiat ovat kuitenkin alkaneet edetä. Sain sellaisen kesätyön, josta olen oikeasti innoissani. Sain sovittua asuntonäytöt pääkaupunkiseudulle ja ensi viikolla saan tietää tulevan kotini. Sain tehtyä päätöksen harjoittelupaikastakin, vaikka se vaati monta päivää ja yötä pohdintaa sekä tietenkin kaverien jatkuvaa ahdistelua. Lopulta päädyin siihen, että ensin tarjottu harjoittelupaikkani perheneuvolassa on juuri sitä, mitä haluan. Nyt on ehkä jopa vielä motivoituneempi olo, kun joutui todella miettimään, mikä kiinnostaa ja mitä haluaisi tehdä. 

Nyt kun asiat alkavat olla kunnossa, voin keskittyä vielä viimeisiin opiskelijabileisiin, jotka tietenkin ovat koko yliopistoelämän kerma. Torstaina osallistuin approon eli baarien kiertämiseen ja huomenna vappuna on luvassa ihanaa aikaa opiskelukavereitten kanssa. Aikani Joensuussa alkaa olla ohi. Kuukauden päästä olen jo toisella puolella Suomea ja kesän jälkeen työelämässä. Tätä olen odottanut todella innoissani, mutta samalla muutos kyllä tuntuu hirveän lopulliselta: ei enää juhlimista keskellä viikkoa, ei yliopiston kirjastolla opiskelua, ei opiskelijalounaita, luentoja tai tenttejä. Olen kyllä aivan satavarma, että ikävöin tätä kaikkea heti syksyllä!


Torstaina vietin viimeiset approni. Huomatkaa miten pitkä jono lipunvaihtoon oli, taitavat muutkin tykätä tästä tapahtumasta :D

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Psykologian opiskelu käytännössä, osa 2:

Vastauksia lukiolaisille


Sain eräältä lukiolaiselta kasan kysymyksiä, joiden avulla hän pyrki selvittämään opon tuntia varten, millaista psykologian opiskelu on. Mukana oli paljon uusia näkökulmia, joita en ole tajunnut pohtia täällä blogin puolella.


Miksi kiinnostuit psykologiasta ja miten päädyit opiskelemaan alaa?
Tiesin jo lukion aloittaessani, että haluan opiskelemaan yliopistoon, en vain ollut heti varma, mille alalle. Lukiossa olin erityisen kiinnostunut kielistä, kirjoittamisesta ja historiasta. Harkitsin kauan journalistiikan opintoja Tampereen yliopistossa, sillä halusin toimittajaksi. Kiinnostuin psykologiasta enemmän siinä vaiheessa, kun aloin lukea kirjoituksiin. Kirjoitin psykologian toisen lukiovuoden keväällä, koska luettavana oli vain muutama kirja ja olin pärjännyt hyvin psykologian kursseilla. Sainkin laudaturin ja aloin miettiä, kiinnostaisiko sama aine yliopistossakin. Päätökseen vaikutti myös silloinen poikaystäväni, jonka kanssa olin seurustellut yläkoulusta saakka. Halusin muuttaa hänen kanssaan samalle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta tiesin, ettei hän olisi päässyt sisään mihinkään Tampereen kouluun. Niinpä jätin toimittajahaaveet ja hain Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselle psykologiaan ja saksan kieleen. Päädyin hakemaan psykologiaan myös siksi, että halusin alalle, jossa olisi varma työllistyminen.

Tästä aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin:


Miten valmistauduit pääsykokeisiin ja millainen olo niistä jäi?
Aloitin pääsykokeisiin lukemisen helmi-maaliskuussa, sillä pääsykokeet olivat heti ylioppilasjuhlien jälkeisenä maanantaina. Pääsykokeeseen kuului tuolloin kaksi kirjaa: yksi sosiaalipsykologian ja yksi tieteenfilosofian kirja. Nykyään Joensuun pääsykoe muodostuu esseestä ja monivalinnoista, joissa on mukana tilastotiedettä. Minun aikanani (vuonna 2012) pääsykoe muodostui kahdesta esseestä. Aloitin prosessin lukemalla ensin molemmat kirjat kertaalleen läpi vain tutustuakseni aiheisiin. Sitten luin ne uudestaan, mutta tällä kertaa alleviivasin tärkeät kohdat ja tein ensimmäiset muistiinpanot. Sen jälkeen opettelin muistiinpanojani ja muokkasin niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Tein ajatuskarttoja, taulukoita, piirustuksia, sanalistoja, ihan mitä vain, jotta saisin aktiivisesti käsiteltyä kirjojen aiheita ja painettua sekä suuret kokonaisuudet että pienet yksityiskohdat mieleeni. Opiskelin joka päivä kuusi tai seitsemän tuntia ja kävin lisäksi töissä ravintolassa. Jotkut varmasti pääsivät sisään vähemmälläkin lukemisella, mutta itse halusin panostaa pääsykokeisiin täysillä.

Kun pääsykoepäivä sitten koitti, en oikeastaan edes jännittänyt. Tiesin, että olin valmistautunut hyvin ja tehnyt parhaani. Lisäksi olin jo varmistanut opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta, sillä pääsin ylioppilaskirjoitusten perusteella sisään saksan kieleen. Ajattelin, että jos en pääsisi psykologiaan sisään ensimmäisellä kerralla, aloittaisin silti yliopistossa ja lukisin psykologiaa sivuaineena, jolloin minun olisi helpompi hakea psykologiaa pääaineeksi seuraavana vuonna. Sanoisinkin uusille hakijoille, että ei kannata paineistaa itseään liikaa: on tärkeää yrittää parhaansa, mutta paniikissa yötä päivää pänttääminen ei tuota muuta kuin hermoromahduksen. Kaikki hakijat ovat samanlaisia motivoituneita opiskelijoita eikä kukaan ole mikään yli-ihminen.

Kaikki ponnistelut tuottivat kuitenkin tulosta, sillä pääsin sisään ensimmäisellä kerralla. Olin saanut ylioppilaskirjoituksia yhtä vaille täydet aloituspisteet ja pääsykoekin meni hyvin. Meille otetaan opiskelijoita sisään niin ylioppilaskirjoitusten ja pääsykokeen yhteispisteillä kuin pelkän pääsykokeen perusteella, mutta yhteispisteillä pääseminen on huomattavasti helpompaa.

Pääsykokeista olen kirjoittanut aiemmin tekstin Mistä motivaatio pääsykoeurakkaan.



Teetkö töitä opintojen ohella?
Olen tehnyt töitä opintojen ohella toisesta yliopistovuodesta asti. Monet opiskelijamme tekevät ilta- tai viikonlopputyötä, joka on helppo yhdistää opintoihin. Itse teen tällä hetkellä kolmea osa-aikatyötä, koska olen tehnyt jo lähes kaikki opintoni valmiiksi. Tietysti opintojen pitää aina olla ylimpänä to do -listalla, mutta töistä saa sekä rahaa että kokemusta. Esimerkiksi minä olen hankkinut Pelastakaa Lapset ry:ltä kokemusta lasten kanssa työskentelystä, jotta voisin sitten psykologina päästä työskentelemään lasten kanssa. Eräässä firmassa olen myös tehnyt lapsille älykkyystestejä. Nykyään työpaikoista on niin kova kilpailu, ettei pelkkä maisterintutkinto riitä, vaan opintojen ohessa on kerättävä myös työkokemusta. Työnantajat arvostavat todella paljon suosituksia ja työtodistuksia, jotka osoittavat, että ihminen pärjää myös käytännön työelämässä eikä vain koulun penkillä.


Mitkä on opintojen hyvät ja huonot puolet? Mitä koulutus pitää sisällään? Mihin koulutus valmistaa? Onko oppilaitoksessa joitakin etuja?
Itse olen pitänyt kovasti psykologian opinnoista ja pidän alaa täysin itselleni sopivana. Meillä Joensuussa korostetaan paljon ajattelun ja reflektoinnin taitoa ja opinnoissa pohdiskellaan paljon maailmaa ja ihmisiä monelta kantilta. Psykologia ei sovellu ihmisille, jotka etsivät oikeita vastauksia tai nopeaa helpotusta omaan huonoon oloon. Kannattaa myös valmistautua siihen, että psykologian opiskelijat ovat äärimmäisen motivoituneita ja tunnollisia. Jos ei pidä varaansa, paineet parhaisiin arvosanoihin ja opiskeluun todella tiukalla aikataululla voivat yllättää.

Opinnoissa käsitellään monipuolisesti eri aiheita, mutta Joensuussa painottuvat sosiaalipsykologia (miten kulttuuri ja ryhmä vaikuttaa ihmisen ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen) sekä työpsykologia. Esimerkiksi neuropsykologian opintoja meillä ei ole, mutta monet lukevat neuropsykologian sivuaineen Jyväskylän yliopiston kautta. Joensuun koulutus tähtää aika vahvasti perinteiseen asiakastyöhön eli ihmisten kanssa keskustelemiseen. Mikäli esimerkiksi tieteellinen tutkimus kiinnostaa todella paljon, suosittelisin Helsinkiä tai Tamperetta. Muutenkin erot yliopistojen välillä ovat melko suuria, joten kannattaa tutustua kaikkien opetussuunnitelmiin.

Itä-Suomen yliopisto on ehdottomasti yksi monipuolisimmista yliopistoista, sillä meillä on todella paljon eri aloja. Niinpä esimerkiksi sivuaineita voi valita vapaasti, tarjolla on esimerkiksi sukupuolentutkimusta, kulttuuriantropologiaa, erityispedagogiikkaa, kauppatieteitä, aikuiskasvatustiedettä ja vaikka mitä kieliä. Joensuun erikoisuus on oikeuspsykologian perusopintokokonaisuus, jota ei voi opiskella missään muualla. Sen lukevat lähes kaikki opiskelijamme. Joensuun kampus on hyvin kompakti ja kaikki opintoalat sijaitsevat lähekkäin toisin kuin esimerkiksi Helsingin yliopistolla, jossa kampukset on ripoteltu ympäri kaupunkia. Psykologiassa kaikki lukevat oikeastaan samat psykologian opinnot, joten sivuaineilla voi vaikuttaa enemmän omaan ”erikoistumiseen”. Itse olen lukenut sivuaineina nuorisotutkimuksen, oikeuspsykologian, erityispedagogiikan sekä saksan kielen ja kulttuurin. Olen aiemmin postannut sivuaineista otsikolla Sivuaineiden käsikirja kallonkutistajille.

Psykologian alasta olen kirjoittanut tarkemmin postauksessa Mitä se psykologi oikeastaan tekee.
Opinnoista olen kirjoittanut näissä teksteissä:


Millainen on tyypillinen opiskelupäivä? Miten testataan opittuja asioita? Millaiseksi koet opiskelun, onko se rankkaa?
Tyypillisin opiskelupäivä olisi varmaankin kotona tai kirjastolla tenttikirjojen lukemista. Ehkä vähän paradoksaalisesti yliopistossa ihmismieleen tutustutaan pitkälti kirjojen ja tutkimusten kautta. Luentoja on jonkin verran, mutta pääasiassa sosiaalisuutta pitää sitten harjoitella vapaa-ajalla. Yliopisto on todella tiedepainotteista ja opintoihin kuuluu paljon tutkimusten lukemista ja tekemistä. Jos ei ole kiinnostunut lukemisesta ja kirjojen pänttäämisestä, ammattikorkeakoulu voi olla parempi vaihtoehto. Kuitenkin mitä pidemmälle opinnoissa pääsee, sen enemmän tulee kontaktiopetusta, eli seminaareja, luentoja, ryhmätöitä jne.

Yliopistossa kurssin arvostelu tapahtuu asteikolla 1–5, jossa 1 on heikoin ja 5 paras arvosana. Yleisimmät arvostelutavat psykologiassa ovat luennon tai kirjallisuuden tenttiminen (eli perinteinen koe), oppimispäiväkirja ja essee. Kaikki kurssitehtävät ovat huomattavasti laajempia kuin lukiossa ja opinnoissa vaaditaan kykyä löytää nopeasti tärkeät asiat kirjoista ja hahmottaa laajoja kokonaisuuksia.

Meillä opetussuunnitelma on joustavampi kuin monilla muilla aloilla. Se tarkoittaa sitä, että opiskelijat saavat edetä opinnoissa haluamassaan järjestyksessä haluamaansa tahtiin. Yliopiston suositus on 60 opintopistettä vuodessa, mutta toiset suorittavat enemmän ja toiset vähemmän. Yliopistossa onkin tärkeää alusta asti ottaa vastuu omasta opiskelustaan. Itselleni oli aikamoinen järkytys, miten paljon enemmän yliopistossa vaaditaan itsenäistä työtä kuin esimerkiksi lukiossa. Esimerkiksi yhteen tenttiin tulee usein luettavaksi kaksi tai kolme tieteellistä kirjaa, mikä tekee yhteensä 500–1000 sivua tekstiä. Esseidenkin tulee olla 10–20 sivua pitkiä. Opiskelijan on tiedettävä omat voimavaransa ja suunniteltava oma opiskelurytminsä. Jotkuthan ovat nopeampia lukemaan ja oppimaan, toiset hitaampia. Itse en koe opiskelua rankaksi, sillä pidän opeteltavia asioita hyvin mielenkiintoisina. Välillä kuitenkin on aivan järkyttävä kiire ja silloin on jaksettava opiskella koko päivä ahkerasti.

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin:


Lukiossa en tiennyt psykologian alasta mitään. Olen silti sitä mieltä, että hakeuduin juuri oikealle alalle. Olen todella kiinnostunut siitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat, miksi jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset, miksi joistakin tulee rikollisia jne. Haluan auttaa ja tukea ihmisiä, jotta he voivat elää mahdollisimman tasapainoista ja onnellista elämää. Haluan keskustella ihmisten kanssa ja kuulla heidän elämäntarinansa ja auttaa heitä löytämään omat voimavaransa, joiden avulla he selviävät vaikeammistakin ajoista.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Psykologian opiskelu käytännössä, osa 1:

Ammatilliset opinnot


Olen kauan miettinyt, miten hyvin yliopistoon psykologiaan hakevat tietävät, millaista opiskelu tosiasiassa on. Itse en lukiosta tullessani todellakaan tajunnut yhtään mitään eikä minulla ollut silloin hajuakaan siitä, mihin olin ryhtymässä :D Tulin pieneltä paikkakunnalta enkä ollut koskaan nähnytkään yliopistoa, enkä myöskään tuntenut ketään, joka olisi valmistunut yliopistosta. Olin siis tosissaan aivan pihalla, mutta jotenkin onnistuin silti pääsemään ihan mahtavalle alalle, jota en vaihtaisi pois. Nyt haluaisin auttaa muita psykologian opintoja harkitsevia ymmärtämään, millaista opiskelu täällä Joensuussa käytännössä on.

Parasta psykologian opinnoissa ovat minun mielestäni olleet niin kutsutut ammatilliset opinnot. Niillä tarkoitetaan kursseja, jotka pyrkivät lisäämään käytännön osaamista ja tietämystä työelämässä tarvittavista taidoista. Perinteisestihän yliopisto-opiskelu on todella teoriapainotteista kirjojen tenttimistä ja luentojen kuuntelemista. Ammatillisissa opinnoissa sen sijaan pyritään pääsemään lähemmäs käytäntöä esimerkiksi niin, että tehdään erilaisia keskusteluharjoitteita, haastatellaan ihmisiä yliopiston ulkopuolelta tai kuunnellaan jo työelämässä olevan psykologin kokemuksia työstään.

Koska kandiajoistani on jo kauan, keskityn tässä maisterivaiheen opintoihin. Kanditutkinnosta muistan sen verran, että heti ensimmäisenä vuonna opintoihin kuului tutustuminen erilaisiin psykologin työpaikkoihin. Kurssilla opiskelijat menevät konkreettisesti psykologin työpaikalle ja haastattelevat psykologia hänen työstään. Tutustuin itse aikoinaan ainakin koulupsykologiaan, lastenneurologiaan ja nuorisopsykiatriaan. Kyseinen kurssi auttoi todella paljon ymmärtämään psykologin työn monipuolisuutta ja hahmottamaan kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä tulevassa työelämässä voisi olla tarjolla. Kolmantena vuonna kävin myös kurssin Haastattelu ja kommunikaatio, jossa harjoiteltiin asiakastilanteita meidän opiskelijoiden kesken. Harjoituksiin kuului omasta elämästä kertominen ja vastavuoroisesti kuunteleminen ja kysymysten esittäminen.

Maisterivaiheessa ammatillisia opintoja on tarjolla paljon enemmän. Ehkä ihan luonnollisestikin, koska valmistumisen lähestyessä on yhä tärkeämpää nostaa nenä välillä irti kirjasta ja miettiäkäytännön työtä. Tässä maisterivaiheen opinnot, joissa minun mielestäni oli hyvin käytäntöä mukana:

Psykologinen arviointi:             
(Näistä kursseista kirjoitin tarkemmin viime vuonna, teksti löytyy täältä.)                 
Kognitiivisten kykyjen arviointi 7 op: Kurssin alussa käytiin arvioinnin teoriaa ja lausuntoesimerkkejä. Kurssin suurin anti oli kuitenkin vapaaehtoisen "maallikon" etsiminen testausta varten: hänellä sitten harjoiteltiin parin kanssa alkuhaastattelua, älykkyystestiä ja erilaisia persoonallisuustestejä ja mielialamittareita.                        
Persoonallisuuden arviointi  7 op: Tällä kurssilla päästiin samalla tavalla harjoittelemaan oikean ihmisen kanssa persoonallisuuden arviointia projektiivisen TAT-testin avulla. Siinä asiakkaalle näytetään kuvia, joista hän muodostaa tarinoita. Näistä tarinoista sitten arvioidaan hänen persoonallisuuttaan.

Akuutit traumaattiset kriisit 4 op 
Kurssi koostuu verkkoluennoista ja paikallisesta osuudesta. Luennoissa kriisipsykologi kertoo kiirisi- ja traumapsykologian historiasta sekä jakaa erilaisia asiakaskertomuksia, kuten raiskauksen uhriksi joutuneiden tai lähimmäisensä yllättäen menettäneiden kokemuksia. Kun kävin tämän kurssin viime vuonna, paikallisessa osuudessa opiskelijoiden oli mahdollista tehdä vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksissa. Jotkut kävivät kouluttamassa keskusten työntekijöitä ja vapaaehtoisia, toiset kävivät pitämässä askarteluryhmää pakolaislapsille jne.

Elämänkulun tutkimuksen praktikum 10 op 
Tällä kurssilla tarkoitus on oikeastaan harjoittella tutkimusmenetelmää, elämänkerrallista haastattelua. Itse koin tuntemattoman ihmisen usean tunnin syvällisen haastattelun todella antoisaksi ja jännittäväksikin. Tehtävänä oli siis löytää itselle tuntematon ihminen, joka haluaisi kertoa elämäntarinansa. Haastattelu nauhoitettiin ja litteroitiin ja lopputyössä sitä tarkasteltiin jonkin teorian avulla.

Psykoterapeuttiset ja kuntouttavat interventiot:
Psykoterapia I  7 op = vuonna 2016 ratkaisukeskeinen psykoterapia. Kurssilla käytiin läpi ratkaisu- ja voimavarakeskeisen terapian teoriaa ja tehtiin useita harjoitteita opiskelijoiden kesken. Useana päivänä paikalle saatiin myös oikea asiakas, joille kaksi vapaaehtoista opiskelijaa pitivät 30-45 minuutin mittaisen terapiaistunnon. Lisäksi opiskelijat muodostivat 3-5 hengen terapiaryhmän, joka kokoontui muutaman kerran ja jossa jokainen sai vuorollaan toimia terapeuttina ja asiakkaana.                        
Psykoterapia II  7 op = vuonna 2016 neuropsykologinen kuntoutus ja arviointi. Tällä kurssilla tutustutaan tarkemmin neuropsykologian alaan, joka muuten jää Joensuun psykologiassa vähälle huomiolle. Kurssilla tehdään neuropsykologinen arvio jostakin ihmisestä (älykkyys- ja muistitestien avulla) sekä käydään läpi neuropsykologista kuntoutusta.


P.S. Löysin YouTubesta vloggaaja Sita Salmiselta videon, jossa hän kertoo yliopisto-opiskelusta Oulun yliopistossa pääaineena suomen kieli. Mielestäni hänen kertomansa asiat pätevät hyvin tänne Joensuuhunkin, joten tästä voisi olla apua yliopistoummikoille :)

Ajattelin jatkaa samasta aiheesta, psykologian opiskelu käytännössä, vielä seuraavassa postauksessa. En kuitenkaan ole vielä suunnitellut ihan loppuun asti, millaista tekstiä olisi luvassa, joten jos tulee mieleen toiveita, voisin toteuttaa niitä mielelläni!



tiistai 28. maaliskuuta 2017

Työ, perhe ja psykologian opinnot

Aikuisopiskelijoiden kokemuksia


Olen saanut sähköpostiini useita kysymyksiä siitä, onko mahdollista opiskella psykologiaa etänä tai jollakin tavalla yhdistää esimerkiksi työ tai perhe opiskeluun Joensuussa. Koska itselläni ei ole aiheesta kokemusta, otin asiakseni kysellä niiltä opiskelijoilta, joille tämä kysymys on ajankohtainen. Sain kaksi hienoa tekstiä opiskelijakollegoiltani: Henri on yhdistänyt työn ja opinnot, Meri perheen ja opinnot. Toivottavasti tekstistä on hyötyä niille psykologiasta kiinnostuneille, joilla on samankaltainen elämäntilanne.



Henri on yhdistänyt psykologian opinnot Joensuussa kokopäivätöihin pääkaupunkiseudulla:

"Siirryin nykyisiin tehtäviin keväällä 2014 samoihin aikoihin, kun luin pääsykokeisiin. Asun ja käyn kokopäivätöissä pääkaupunkiseudulla ja opiskelen siinä ohessa Joensuussa. Tähän asti opinnot ovat edenneet tavoiteajassa, vaikka ensimmäiset puoli vuotta meni opetellessa työn ja opiskelun yhteensovittamista. Perhettä on vaimon verran, mutta ei lapsia, mikä jättää illat, viikonloput ja vapaapäivät vapaiksi opinnoille. Vaimoni on yrittäjä ja hänen työtaakkansa jakautuu onnekkaasti samoille kuukausille kuin opiskeluni.

Olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla on vakituinen työ, vakaa asema työyhteisössäni, liukuva työaika sekä vapaus ja vastuu suunnitella oma työni aikatauluineen. Työnantajani suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti kaikkeen opiskeluun ja jopa tukee omaan työhön liittyvää opiskelua. Oma työni on kuormittavimmillaan alkukesästä ja alkusyksystä, jolloin opinnoissa ei tapahdu juuri mitään, ja näinä aikoina työaikapankkiin kertyviä tunteja voi sitten käyttää hiljaisempina talvikuukausina, joihin opiskeluajat tuppaavat keskittymään.

Työn ja opiskelun yhteensovittaminen on silti todella rankkaa. Kun tavan työntekijä viettää vapaa-aikaa ja vuosilomia, minä käytän tämän ajan kurssikirjoihin ja kirjallisiin töihin. Kun vapaapäiviä käyttää opiskeluun, lomaa on tyypillisinä loma-aikoina vähemmän käytettävissä. Sekä työ että opiskelu on aihepiiriltään kuitenkin niin kiinnostavaa, että suhtaudun molempiin lähinnä harrastuksena. Silti kuormitus nousee opintojen ruuhkahuippuina todella kovaksi.

Opinnoissa selviäisin vähemmälläkin, sillä aiemman tutkinnon vuoksi minun ei tarvitse suorittaa kandidaatin tutkintoa, jos en halua. Suoritan sen silti, koska perus- ja aineopinnot pitää joka tapauksessa tehdä kokonaisuudessaan ja ero siltaopintojen ja kandin tutkinto-opintojen välillä on lopulta niin pieni. Hyväksilukuja saan yhteensä noin 40 op, sivuaineen ja kieliopinnot, mikä kompensoi ensimmäisten kuukausien vähäisiä suorituksia.

Monia psykologian alkuvaiheen kursseja, niin perus- kuin aineopinnoista, voi käydä lähempänä Helsingissä tai muissa yliopistoissa, ja yleiset tentit voi tehdä etätentteinä eri puolella Suomea. Ehkä yllättäen joustavien sähköisten tenttien yleistyessä joutuu sitten tulemaan useammin paikan päälle Joensuuhun tenttimään. Yliopistojen opiskelukäytännöt kehittyvät vuosi vuodelta, ja tulevaisuudessa lienee mahdollista suorittaa opintoja joustavammin etänä. Työpaikoillakin etäyhteyksillä kokoustaminen on nykyisin ihan tavallista, ja osa psykologeistakin tekee työtä yksinomaan ruudun välityksellä, niin miksipä se ei joskus vielä onnistuisi yliopistossa.

Joensuun matkalle tulee Etelä-Suomesta pituutta viisi tuntia yhteen suuntaan. Se kuulostaa paljolta, mutta opiskelun kannalta se on tehokasta aikaa, sillä junassa tulee pakosta keskityttyä työskentelyyn. Matkustaminenkin on nykyisin halvempaa kuin aiemmin, kun VR laski lippujen hintoja ja tarjoaa opiskelijoille syksyisin suhteellisen halpoja sarjalippuja. Asumiseen löytyy monenlaisia ratkaisuja, on Joensuun Elli, hotelleja ja hostelleja, couchsurfing, airbnb. Useammat luennoitsijatkin kulkevat pääkaupunkiseudulta töihin Joensuuhun, joten he suunnittelevat luentonsa niin, että pääsevät yhden päivän aikana Joensuuhun ja takaisin tai sitten selviävät yhdellä yöpymisellä."



Meri kertoo perheen ja opiskelun yhdistämisestä:

"Psykologian opintojen suorittaminen perheellisenä ja jopa pikkulapsiaikana on mahdollista. Se on mahdollista myös silloin, kun perheen koti on toisessa kaupungissa – meidän tapauksessamme Helsingissä, kun opinnot ovat Joensuussa. Itkuilta ei tosin aina vältytä ja projekti vaatii sitoutumista, venymistä, taloudellisia uhrauksia ja tahtoa. Tässä kirjoituksessa on ydinperheen näkökulma ja muissa perhemuodoissa on omat haasteensa. Usein asiat ovat kuitenkin järjestelykysymyksiä. Melkein kaikkiin elämäntilanteisiin löytyy ratkaisuja. Joskus ne saattavat ensin tuntua vierailta tai epäsovinnaisilta, mutta muista, että tämä on sinun ja perheesi elämä, jonka te saatte elää juuri teille sopivalla tavalla.

Kun aloitin pääsykoeurakan, olivat lapsemme alle kouluikäisiä. Koska olen ollut freelancer jo useita vuosia, oli töiden vähentäminen asteittain kevään aikana suhteellisen helppoa. Kokonaan lopetin työt suurinpiirtein huhtikuun alussa, sillä koin kognitiivista ponnistelua vaativan työni syövän liikaa kapasiteettia omaksua uutta tietoa. Suosittelen lämpimästi, että pääsykokeiden ajaksi elämästä karsitaan pois kaikki muu mieltä kuormittava. Toki elämässä sattuu ja tapahtuu: samaan aikaan voi olla parisuhdekriisejä, lasten elämän koukeroita, sairauksia ja mitä lie, mutta mikäli jostain voi karsia tai jonkun asian siirtää vaikka seuraavalle syksylle, se ehkä kannattaa. Ajattelin, etten monena keväänä jaksa hakea eikä puoliso voi montaa vuotta hakemistani taloudellisesti tukea, joten sisään on päästävä mieluusti kerralla. Parasta oli siis panostaa kerralla kaikki kuin kokeilla puolivillaisesti monesti. Puolisolle erityiskiitos tsemppaamisesta ja emppaamisesta sekä lasten viemisestä mummolaan, kun piti lukea pääsiäiset, vaput ja kaikki.

Kun kuulin päässeeni sisään, olivat läsnä samaan aikaan suunnaton riemu ja valtava epätoivo. Silloisten työkavereiden silmien pyörittely ei auttanut asiaa: ”Ai lähdet opiskelemaan psykologiaa? Alusta saakka? Joensuuhun? Minkä ikäisiä ne sun lapset olivatkaan?”. En tiennyt yhtään mistä aloittaa. Pitääkö muuttaa? Voiko jotain tehdä etänä? Mitä voi tehdä etänä? Kuka maksaa lystin? Entä lapset? Oikea osoite oli ihana opintosihteerimme Birgitta, joka ensin kaatoi vähän kylmää vettä niskaan (eihän näitä oikein etänä voi tehdä) ja seuraavaksi loi uskoa tulevaan (jaa no voithan sinä kyllä nämä perusopinnot katsella Helsingissä). Jotenkin sain itselleni luotua sellaisen käsityksen, että kaikki kyllä järjestyy.

Ajattelimme, että jonkinlainen asunto on pakko hankkia, jotta on joku tukikohta josta käsin tehdä sotasuunnitelmaa. Otin yhteyttä opiskelija-asuntosäätiö Joensuun Elliin ja kyselin kämppävaihtoehtoja. Ellistä voi hakea solua (kaikille uusille opiskelijoille pitäisi sellainen järjestyä), yksiötä (armoton vuoden jono) tai perheasuntoa. Päätimme hakea perheasuntoa, koska emme vielä tienneet millä kokoonpanolla Joensuussa oltaisiin ja perheasunnon saaminen oli huomattavasti helpompaa kuin yksiön. Pian saimme tarjouksen upouudesta talosta jokinäkymin, ja sen otimme. Se osoittautui aivan lottovoitoksi, vaikka kallis olikin (reilu 550 € / kk). Ihana koti, johon oli mukava tulla, vaikka lähtö Helsingistä olisi ollutkin hampaiden kiristelyä. Tavarat asuntoon haalimme kirppareilta, Ikeasta ja sukulaisten sekä tuttavien kellareista. Toiset ovat saaneet asiat järjestymään niin, että suurin osa opinnoista yövytään hotellissa ja maisterivaiheen intensiivisimmissä vaiheissa hankitaan jostain sohvannurkka, väliaikainen vuokrahuone tai vastaava. Koska itse olen saanut opintotukea ja sen asumislisää, oli vuokra-asunto meille järkevin. Väitän, että pari ensimmäistä vuotta yksi tärkeimmistä jaksamiseen vaikuttaneista asioista oli kiva kakkoskoti. Kolmantena vuonna asumiskuviot ovat olleet sekalaisia ja olen ollut huomattavasti stressaantuneempi senkin takia. Opiskelu vie voimia ja jos asuminen vie niitä lisää, ollaan ongelmissa.

Orientaatioviikolla opintojen rakenne alkoi hahmottua. Selvisi, että perusopinnot voi tosiaan katsoa vaikka kotona, koska ne tulevat valtakunnalisen Psykonet-verkon kautta. Itse kävin niitä istumassa Helsingin yliopistossa ihan sen takia, etten hautautuisi kotiin. Monet kurssit voi suorittaa alkuvaiheessa tenttimällä, oppimispäiväkirjoina jne. Näistä täytyy kuitenkin ystävällisesti kysyä etukäteen vastaavalta opettajalta, perusteena esimerkiksi välimatka ja perhekuviot. Joitain kursseja voi tenttiä myös etänä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Vantaan aikuisopistossa, mutta käytännöt vaihtelevat kursseittain. Ja paremmin sujuu yliopistollakin, jos myös itseltä löytyy joustoa: tenttiin ja läsnäolopakollisille kursseille täytyy raahautua mikäli ystävälliseen tiedusteluun vastataan kieltävästi. Maisterivaiheen opinnoissa on paljon läsnäoloa ja siihen on syytä henkisesti varautua. Toisaalta yliopistolla istuttavia viikkojakaan ei vuodessa määrättömästi ole ja ryhmätyöskentelyä sekä tutkimuksia voi pyrkiä siirtämään omalle paikkakunnalle.  

Suosittelen, että mikäli asut Joensuussa, raahaudut sinne yliopistolle. Olen sen verran monta sataa tuntia tuijottanut kirjaa yksin samassa sohvannurkassa, että jokainen tsäänssi sosiaaliseen kanssakäymiseen on uusi mahdollisuus. Kandiin saakka opinnot joustavat mielestäni siis ihan tarpeeksi hyvin. Olen laskeskellut, että vietin Joensuussa keskimäärin muutaman yön kahdessa viikossa. Perheellä olivat asiat sillä aikaa aivan hyvin: tutut kuviot ja rutiinit pyörivät, vaikka olenkin ollut välillä muualla. Opiskelu toiselta paikkakunnalta on suuren osan aikaa yksinäistä puurtamista, joten lähiviikoista ja –päivistä kannattaa ottaa kaikki irti.

Jatkuva reissaaminen on raskasta, siitä ei pääse mihinkään. Pasilan asemalle raahautuessa vitutus on monesti suunnaton, etenkin lomien jälkeen. Sitten opintojen imu vie taas mennessään ja muutaman kuukauden jaksaa paahtaa siinä intensiivisessä lukukauden vaiheessa. Lomat ovat pitkät ja niiden aikana pystyy taas palautumaan ja viettämään aikaa perheen kanssa. Karkeasti laskettuna seitsemän kuukautta vuodesta on aktiivista opiskelua, joten viisi kuukautta jää aikaa enemmän tai vähemmän hengähtää. Opinnot on mahdollista suorittaa kovaankin tahtiin; itse teen viiden vuoden opinnot reilussa kolmessa vuodessa. Tätä en välttämättä suosittele, koska vauhti on armottoman kova ja väsymys opintojen loppuvaiheessa sen mukainen. Jos opintoja on mahdollista tehdä suositustahdissa, niin aina parempi. Moni perheellinen on jo valmiiksi maisterivaiheessa ja sellainen parin vuoden rutistus suositusten mukaan ajoitettuna on monelle aika sopivan mittainen.  


Olen itse lopettelemassa opintojani ja tunnelin pää häämöttää. Psykologien työllisyystilanne on edelleen hyvä ja mikäli alanvaihto tai lisäopiskelu houkuttaa, kannattaa rohkeasti yrittää sisään!

  • Panosta asumiseen! Lähtö perheen luota ei ole niin vaikea, kun on kiva kakkoskoti johon mennä. Osa ei hanki asuntoa ennen viimeistä vuotta, mutta itselle pysyvä ja oma paikka oli elinehto, jolla kesti reissaamisen.
  • Pyhitä pääsykoekevät lukemiselle! Karsi töitä, vähennä harrastuksia (pidä ne jotka tasapainottavat pääsykoestressiä), tee lukusuunnitelma ja pitäydy siinä. Minulle 6 h päivässä oli tavoite ja maksimi.
  • Ota käyttöön kaikki taloudelliset puskurit: lainojen lyhennysvapaat, säästöt, mahdollisen puolison taloudellinen tuki.
  • Ota ajoissa selvää korvattavista opinnoista / näyttökokeina suoritettavista kieli- ja viestintäopinnoista. Saatat säästää aikaa 6 kk, kun voit hyväksilukea esimerkiksi sivuaineiden verran vanhoja opintoja.
  • Ole luova: joskus perhe voi olla mukana Joensuussa, ellei lapsilla ole koulua ja puoliso voi tehdä etätöitä.
  • Luo uusia rutiineja: FaceTime-puhelut lapsille iltaisin, tuliaiset kotiin tullessa (meillä ajauduttiin Kinder-munien ostoon jokaisella reissulla – päiväkoti kiittää askartelutarvikkeista), tiedotus aikatauluista perheenjäsenille ajoissa.
  • Laske odotuksia: kun tulet kotiin, on siellä todennäköisesti sotkuista ja lapset kiukuttelevat ensimmäisen puoli päivää. Menee ohi.
  • Muista, että lukuvuoden intensiivisimmät vaiheet ovat suhteellisen lyhyitä: muutama kuukausi syksyllä ja keväällä. Ne rämpii vaikka päällään seisten.
  • Kiitä puolisoa, siskoa, anoppia, äitiä tai ketä vain joka on tukiverkostosi. Ilman tukea urakka on aika raskas. Itse olen tarvinnut sekä taloudellista että etenkin henkistä tukea: ilman puolison joviaalia suhtautumista olisi monen vuoden puristus ja taloudellinen riippuvaisuus todella nihkeä rasti.
  • Ota selvää tukimuodoista: saatko aikuisopintotukea, tavallista opintotukea, työttömyyskorvausta tai työllistymistukea tms. Itselläni on ollut opintotukikuukausia jäljellä ja Joensuun asuntoon olen saanut myös asumislisää. Aikuisopintotukea saa suurin osa vakituisessa työsuhteissa olleista ja TE-toimisto tukee vaihtelevasti esimerkiksi rakennemuutoksen kourissa olevilta aloilta vaihtavien opintoja lähinnä maisterivaiheen opinnoissa.
  • Hae opiskelijakortti ja kysele opiskelija-alennuksia, vaikka se näin nelikymppisenä vähän sylettääkin.
  • Hanki VR:n sarjalippuja, jotka ovat tarjouksessa yleensä heinä-elokuussa. Joensuuhun voi myös lentää Helsingistä ja sitä teen pari kertaa vuodessa, kun löydän hyvän tarjouksen ja / tai aikataulut ovat tiukat."

torstai 23. maaliskuuta 2017

Sotea selvittämässä

Mitä uudistukset tarkoittavat psykologeille ja mielenterveyspalveluille


Matkustin eilen kaverini kanssa Kuopioon Keskisen Suomen psykologiyhdistyksen järjestämään Sote-seminaariin. Koska psykologit ovat terveydenhuollon ammattilaisia, sote- ja maakuntauudistus koskee meitä hyvin läheisesti. Halusin itse osallistua, koska a) olen ihan pihalla koko sote-hommasta ja b) Psykologiliitto tarjosi ruoat ja kahvit ja bussimatkat maksoivat yhteensä kolme euroa :D

Sain niin paljon uutta ja tärkeää tietoa, että halusin jakaa sitä tännekin. Luulen, että ymmärsin nyt uudistusten ideat, mutta tietenkään minun tulkintani ei vastaa virallista tietoa, jota löytyy osoitteesta http://alueuudistus.fi. Kuvat otin seminaarissa esitellyistä dioista, joista osa löytyy myös alueuudistus.fi:n aineistopankista. Aloitetaanpa pienellä uudistusten sanakirjalla:

    • Sote-uudistus: Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jolla tavoitellaan
      1) valtakunnallista tasavertaisuutta, hyvivoinnin ja terveyserojen kaventumista sekä 2) kustannustenhallintaa eli säästöjä. Säästöt aiotaan saavuttaa vahvistamalla peruspalveluita, rakentamalla toimivampia palveluketjuja sekä integroimalla sosiaalihuollon ja terveyshuollon. Lisäksi palveluita keskitetään yhä tehokkaammin, esimerkiksi joka sairaalassa ei tarjota hoitoja joka syöpään, vaan sairaalatkin erikoistuvat.
        • Valinnanvapaus: Asiakkaan valinnanvapaus lisääntyy sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä suunterveyshuollossa muun muassa niin, että asiakas saa päättää sotekeskuksensa vuodeksi kerrallaan ja valita joko maakunnan tai yksityisen yrityksen tuottamat palvelut (samaan hintaan).
          Tällä hetkellä on menossa valinnanvapauslain lausuntakierros, joka päättyy ensi viikolla. Lain on tarkoitus tulla voimaan huhtikuussa 2017.
          Huom. Valinnanvapaus ei (ainakaan aluksi) koske vaativia palveluita, kuten rikoissaaraanhoitoa tai lastensuojelua.
        • Palvelulupaus: Sote-keskuksesta saa aina lääkärin ja hoitajan palveluita sekä sosiaalipalveluihin liittyvää neuvontaa.
    • Maakuntauudistus: Julkisen hallinnon vastuualueiden päivitys.

Sote- ja maakuntauudistus liittyvät kiinteästi toisiinsa. Sikäli kuin itse ymmärsin, maakuntauudistus tarkoittaa julkisen hallinnon vastuualueiden uudistamista vuoden 2019 alusta alkaen (ks. Hallituksen linjaus 5.4.2016). Esimerkiksi sote (eli sosiaali- ja terveydenhuolto) on yksi näistä: se siirtyy kunnilta maakuntien järjestettäväksi. Lisäksi maakuntien vastuulle siirtyy muun muassa pelastustoimi sekä alueelliset kehittämistehtävät ja elinkeinojen edistämisen tehtävät.





Soteuudistuksen 2019 myötä Suomeen on tarkoitus tulla päivitetyt sosiaali- ja terveydenhuollon lait (esim. valinnanvapauslaki), 12 päivystyssairaalaa (joista 5 yliopistosairaalaa), 18 maakuntaa ja 5 sotealuetta. Uudistuksessa eriytetään palveluiden järjestäjä ja palveluiden tuottaja:
    • Palveluiden järjestäjä/ tilaaja = maakunta
    • Palveluiden tuottaja = yritykset ja maakunnan oma liikelaitos
Toisin sanoen maakuntaa vastaa siitä, että asiakkaat saavat palveluja. Maakunta akkreditoi palveluntarjoajat määrittelemiensä kriteerien mukaan, mikä jälkeen asiakas voi valita samaan hintaan joko maakunnan palvelut tai maakunnan hyväksymien yritysten palvelut. Siten julkinen terveydenhuolto avataan kilpailulle ja siirretään markkinoiden ehdoille.



Psykologit uudistusten pyörteissä

Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola esitteli liiton tavoitteita ja ajatuksia uudistuksiin liittyen. Psykologiliitto korostaa ratkaisukeskeisesti, että "sellaista, mikä ei ole rikki, ei pidä hajottaa ja korjata". Psykologiliiton mukaan hyvin toimivia järjestelmiä ovat YTHS, työterveydenhuolto, lakisääteinen kasvatus- ja perheneuvolatoiminta, koulupsykologi ja -kuraattorijärjestelmä sekä Kelan kuntoutuspsykoterapia. Psykologiliitto on aktiivisesti toimimalla estänyt koulusykologien pakottamisen maakunnan alaisiksi: uuden esityksen mukaan kunta voi tuottaa koulupsykologipalvelut itse tai ostaa ne sotelta. Kelan kuntoutuspsykoterapian koetaan turvaavan kansalaisten tasa-arvon paremmin kuin se vaihtoehto, että maakunnat saisivat käyttöönsä Kelalle tarkoitetut rahat ja järjestäisivät psykoterapiaa kuka milläkin tavoin. Psykologiliitto on huolissaan siitä, kuinka paljon maakunnissa on tietoa psykoterapiapalveluista ja kuinka suuri osa rahoista todella päätyisi itse kuntoutuspsykoterapiaan.

Psykologiliitto muistuttaa, että asiantuntijuus on turvattava terveydenhuollossa myös säästöpaineiden alla. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoalalla TE-toimistoissa on jo alettu säästää muun muassa psykologipalveluista, eikä samaa haluta terveydenhuoltoon. Pätevyyksien ja yliopistokoulutuksen aseman turvaamiseksi tarvitaan lakeja ja asetuksia samalla tavalla kuin esimerkiksi koulupsykologian alalla, jossa oppilaiden oikeus koulupsykologipalveluihin on lailla säädetty. Kansalaisten ja työntekijöiden oikeus psykologipalveluihin kuuluu myös liiton agendoihin. Ihmisten pitäisi voida saada tavata psykologia myös matalan tason palveluissa eikä ainoastaan Kelan kuntoutuspsykoterapiassa. Esimerkiksi vanhustyössä, lastensuojelussa ja varhaiskasvatuksessa psykologien saatavuutta olisi lisättävä. Esimerkiksi ylempänä esitellyssä sote-uudistuksen palvelulupauksessa ihmisille ei ole luvattu psykologipalveluita lainkaan. Psykologien on päästävä samalla tavalla saatavilla oleviin palveluihin kuin lääkärin, eikä jäädä erikseen pyydettäviin ja hankittaviin palveluihin. Lisäksi psykologien erikoistumiskoulutuksen tulee päästä samaan asemaan lääkärien kanssa, eli yhteiskunnan rahoittamaksi (tällä hetkellä suuri osa psykologeista maksaa erikoistumiskoulutuksensa itse).

Annarilla Ahtola korosti, että psykologien on myös itse osattava olla aktiivisia. Psykologien on opittava oman osaamisen verbalisointia: mitä oma työ sisältää, mitä omat vahvuudet ovat. Lisäksi on opittava palveluntuottamista sekä viestintää ja markkinointia. Psykologipalveluiden tulisi olla samalla tavalla tuotteistettuja kuin kampaamokäynnin: asiakas näkee listasta, paljonko mikäkin maksaa ja mitä palvelu tarkoittaa. Sote-uudistuksessa psykologit on saatava mukaan suunnittelemaan, kehittämään ja ostamaan. Psykologeja tarvitaan esimerkiksi palveluntarjoajien kriteerien ja mittarien kehittämiseen ja arvioimiseen. Psykologi on psyykkisen hyvinvoinnin ja työkyvyn ensisijainen asiantuntija, jonka osaamiseen kuuluu ihmisen kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja hyvinvoinnin edistäminen (eikä ainoastaan ongelmien korjaaminen, kuten lääketieteessä). Vain psykologit osaavat arvioida mielenterveyspalveluiden laatua ja vaikuttavuutta.


Huolipuhetta

Soteseminaarissa kävi ilmi, etteivät psykologit suhtaudu uudistuksiin täysin varauksetta. Vaikka sote-uudistuksella pyritään tasa-arvoisuuden lisäämiseen, psykologien puheenvuoroissa epäiltiin nimenomaan eriarvoistumista. Uudistuksessa tuntuu unohtuneen, etteivät kaikki yksilöt voi aktiivisesti kilpailuttaa ja valita palveluita. Esimerkiksi vakavasti masentunut ihminen tuskin pystyy selailemaan päiväkausia netissä tutustuen kaikkiin tarjolla oleviin palvelupaketteihin. Miten palveluverkko pystyy tavoittamaan tällaiset ihmiset? 

Toisekseen psykologeja mietitytti asiakkaista kilpailun tuomisen julkiseen palveluntuotantoon. Ideana on, että palveluntuottaja saa yhdestä asiakkaasta aina tietyn könttäsumman rahaa.  Tästä seuraa tietenkin se vaara, että kaikki palveluntuottajat tavoittelevat niitä asiakkaita, jotka käyttävät vähiten palveluja eli jotka ovat terveitä. Lisäksi keskukset perustetaan "hyville alueille", koska jos asiakas ei halua itse valita, hänelle osoitetaan lähin keskus.

Kolmanneksi epäiltiin yhteistyön ja moniammatillisuuden vaarantamista. Sote-uudistuksessa tavoitellaan toimivaa palvelukokonaisuutta, jossa eri palveluntuottajat tekevät yhteistyötä keskenään, mutta kuinka hyvin se tulee käytännössä toteutumaan?

Seminaarissa esiteltiin niin Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Keski-Suomen kuin Pohjois-Karjalan sote-uudistuksen etenemistä. On selvää, että uudistukset ovat vielä alkutekijöissä ja moni kysymys odottaa vastausta. Ehkä ihan päällimmäisenä omaan mieleeni jäi pieni pelko tulevasta uudistuksesta, sillä psykologit on huomioitu siinä todella huonosti. Seminaarissa tuli hyvin esille se kuinka psykologien pitäisi uskaltaa nyt pitää ääntä osaamisestaan, jotta ammattimme sekä ammattimme jatkuvuus että ihmisten mielenterveyspalvelut turvattaisiin tulevaisuudessakin.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevään kuulumisia

Eli tarina siitä, miten osaan kehittää kiireitä vaikkei niitä oikeasti olisi


Kylläpäs on taas aikaa hujahtanut edellisestä postauksesta! Nyt kaivataan ehdottomasti kuulumisten päivittelyä, vai mitä :) suurin osa käytettävissä olevasta ajasta on minun kohdallani mennyt viime aikoina kouluhommiin: tentin loput erityispedagogiikan peruskurssit, jotka minulta viime vuonna jäivät suorittamatta. Ajattelin yrittää saada nuoda perusopinnot valmiiksi tänä keväänä, jotta saisin vielä yhden sivuaineen lisää tutkintotodistukseen. Psykologian kandidaatin tutkielmaanhan kuuluu sivuaineita 60 opintopisteen verran, mikä tarkoittaa joko perusopintoja kahdesta aineesta tai perus- ja aineopintoja yhdestä aineesta. Itselleni kertyy tämän lukuvuoden loppuun mennessä sivuopintoja 150 opintopisteen edestä: nuorisotutkimus 30 opintopistettä, oikeuspsykologia 30 opintopistettä, erityispedagogiikka 30 opintopistettä ja saksan kieli ja kulttuuri 60 opintopistettä. Enkä todellakaan kerro tätä aiheuttaukseni paineita kenellekään! Itselläni vain oli opintojen alussa hirveä ahdistus siitä, että mitä jos valitsen sivuaineen "väärin". Taidan olla elävä todiste siitä, että sivuopintoja saa päntätä niin paljon kuin jaksaa :D vielä olisin mielelläni lukenut sukupuolentutkimusta ja ehkä enemmän erityispedagogiikkaa, mutta ei tässä viidessä vuodessa ihan kaikkea ehdi, vaikka kuinka yrittäisi.

Kouluhommien lisäksi elämääni on kuulunut paljon työnhakuhommia. Noin vuoden kestäneen pähkäilyn jälkeen olemme viimein tulleet Joonaksen kanssa siihen tulokseen, että Vantaa on seuraava kotikuntamme kesästä lähtien.  Sieltä kummankaan työmatka ei syksyllä muodostu ihan mahdottoman pitkäksi (aloitan siis Lahdessa harjoittelun syyskuussa, jos en ole jo tarpeeksi usein hehkuttanut :D). Niinpä olen etsinyt kesätöitäkin pääkaupunkiseudulta kesäksi. En haluaisi olla koko kesää tyhjänpanttina lomalla, koska ensinnäkin se on kamalan tylsää ja toiseksi minulla ei ole rahan puolesta lomailun vaihtoehtoa. Niinpä olen lähettänyt hakemusta toisen perään, toivottavasti joku vielä tärppää.





Kuvat ovat pikku reissulta, jonka teimme Joonaksen kanssa pääkaupunkiseudulle muutama viikko takaperin. Joonas kävi esiintymässä vegaanikahvila Kolossa ja samalla minä pääsin moikkaamaan siskoani ja hänen miestään sekä parasta ystävääni, joka opiskelee Helsingin oikeustieteellisessä.

Yksi matkan päätehtävistä oli myös tutustua paremmin tulevaan kotiimme Vantaaseen, jossa kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Katsastimme keskustan ostoskeskukset ja tietenkin kirjaston, koska molemmat olemme kovia lukijoita :D Heurekaan emme ehtineet tällä kertaa, mutta kesällä varmasti on enemmän aikaa.






tiistai 21. helmikuuta 2017

Blogin ulkoasun päivitystä ja vanhoja bannereita


Päätin pitkästää aikaa päivittää blogin ulkonäköä. Uusi banneri on ollut mielessäni pitkään, mutta sen tekeminen vaatii "niin paljon" epämiellyttävää suunnittelua ja kuvanmuokkausohjelman kanssa vääntämistä, että olen tapani mukaan lykännyt koko hommaa mahdollisimman kauan :D. Nyt kuitenkin tartuin itseäni niskasta kiinni, koska halusin vähän juhlistaa pian alkavaa kevättä teemaan sopivalla blogilla.

Samalla aloin muistella, mitä kaikkia bannereita sitä on tullut tehtyä. Näitä katsellessa tulin siihen tulokseen, että omissa kuvanmuokkaustaidoissa on tapahtunut selvää kehitystä. Aiemmin esimerkiksi hyödynsin PicMonkey-ohjelmaa, jolla saa tehtyä kollaaseja, mutta viimeisimmän bannerin muokkasin Gimpissä.













sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Vaietut ongelmat

Miksi mielenterveys on edelleen tabu?


Viime aikoina olen lukenut ja keskustellut usein mielenterveydestä ja mielenterveyden ongelmista. Minua kiinnostaa etenkin se ilmiö, että mielenterveyden ongelmat vaikuttaisivat edelleen olevan Suomessa aikamoinen tabu. Vaikka niistä puhutaan paljon ja esimerkiksi julkkiset avautuvat yhä useammin diagnooseistaan ja ongelmistaan, harvoin sitä tavan kansa tuntuu näistä ongelmistaan avautuvan. Esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran puheenjohtajan Pentti Arajärven mukaan joka toinen suomalainen sairastuu jossakin vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriöön ja joka viides masennukseen. 

Vuoden 2015 mielenterveysbarometrin mukaan moni suomalainen pelkää, että esimerkiksi työpaikalla mielenterveyden ongelmista kertominen johtaisi aseman, arvostuksen tai pahimmillaan jopa työpaikan menetykseen. Voisiko kukaan kuvitella, että samaa pitäisi pelätä fyysisten sairauksien, kuten diabeteksen tai vaikkapa keliakian takia? Mielenterveysbarometrin mukaan harva enää pitää mielenterveysongelmien syinä vain yksilöä itseään, mutta silti se on edelleen yksilö, jonka tulee ongelmiaan hävetä ja peitellä. Esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa ylitunnollinen työntekijä polttaa itsensä loppuu ja jää sairaslomalle masennusdiagnoosin saatuaan, parannettavaa tulisi etsiä niin työntekijästä kuin koko työyhteisöstä. Olisi hyvä pohtia koko työporukalla, tuntevatko ihmiset, että he voisivat pyytää työkavereilta apua tarvittaessa, tai sanoa suoraan, jos työtaakka on esimerkiksi elämäntilanteeseen nähden liian suuri. 

Mielenterveyden ongelmien tabu ei tunnu koskevan ainoastaan "tavallisia" ihmisiä vaan myös mielenterveyden ammattilaisia. Esimerkiksi Mielenterveysbarometrin mukaan noin puolet vastanneista psykologeista ja psykiatreistakaan ei kertoisi mielenterveysongelmistaan työpaikalla. Eihän kenenkään tietenkään tarvitse kertoa henkilökohtaisista asioistaan työkavereille, mutta onhan se aika surullista, etteivät ihmise koe voivansa puhua elämän haasteista ihmisille, joiden kanssa he viettävät suuren osan päivästä. Olen itsekin kuullut ja nähnyt kovin omituista suhtautumista mielenterveyden ongelmiin opiskeluaikanani. Opiskelijat ovat saattaneet esimerkiksi pohtia, "mitenhän sekaisin sitä pitäisi olla, että pääsisi Kelan psykoterapiaan" tai "oletteko koskaan nähneet oikeasti masentunutta ihmistä". Itse tunnen psykologianopiskelijoita, jotka käyvät terapiassa ja joilla on ihan oikeasti diagnoosi, ja he ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Moni ihminen kokee tarvetta saada puhua ammattilaisen kanssa elämästään, tunteistaan ja ajatuksistaan. Minun mielestäni puhumisen pitäisi olla mahdollista ilman leimautumista hulluksi tai heikoksi: se, että ihmisellä on vaikea hetki elämässä tai että hän käy läpi vaikeita kokemuksia tai kaipaa apua elämänsä muuttamiseen ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi opiskella, työskennellä tai harrastaa aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

Yliopistossa olen myös kuullut väitettävän, että toisaalta psykologian opiskelijaksi hakevat ne, jotka kaipaavat apua omiin ongelmiinsa ja toisaalta eihän kenestäkään voi tulla psykologia, jos hänellä itsellään on mielenterveysongelmia. Milloinhan sitä kuulisi sanottavan lääkäriopiskelijalle, ettei hänestä voi tulla lääkäriä, koska hänellä on kilpirauhasen vajaatoiminta, tai että naisesta ei voi tulla gynekologia, koska no, aihe on tietenkin hänelle aivan liian henkilökohtainen.

Vaikka välillä ihmisten asenteet todella ärsyttävät, on mielenterveyden tabua vastaan taistelemisesta hyviäkin esimerkkejä. Esimerkiksi Euroopan psykologianopiskelijoiden järjestö Efpsa järjestää Suomessakin psykologianopiskelijoille Mind the Mind -koulutusta, jotta he voivat kiertää lukiossa pitämässä oppintunteja mielenterveydestä ja pyrkiä vähentämään mielenterveysongelmien stigmaa. Joensuussa nuorisovaltuusto on vastikään julkaissut Mielenrauhaa -nettilehden, jossa mielenterveyden järkkymisen kokeneet nuoret ovat saaneet kertoa koko tarinansa.

Voin myöntää, ettei minulla ole mitään valmista vastausta tähän esille tuomaani ongelmaan. Halusin vain kirjoittaa aiheesta, joka on mietityttänyt minua viime aikoina paljon. Haluan uskoa, että tilanne vielä paranee tulevaisuudessa, kunhan ihmiset avoimesti miettivät omia asenteitaan. Itse toivoisin, että niin opinnoissa kuin työelämässä ihmiset voisivat puhua avoimesti niin elämän hyvistä kuin huonoista puolista ilman jatkuvaa pelkoa leimatuksi tulemisesta. Myös eräs kaverini kirjoitti samasta teemasta hyvän tekstin Psykologi-lehden opiskelijakolumniin vuonna 2015:

Kuvan saa suurennettua klikkaamalla.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kevätsuunnitelmia




Koko talven on ollut kummallisia sään vaihteluja, kun välillä on miinusta ja välillä plussaa, välillä paistaa aurinko ja välillä sataa räntää. Viime viikolla onnistuin eräänä paukkupakkaspäivänä lähtemään kameran kanssa oikeaan aikaan ulos ja sain (omasta mielestäni) aivan mielettömiä talvikuvia, jotka laitoin tämän postauksen koristeeksi.

Nyt ajattelin kuitenkin vähän pohtia tulevaa kevättä. Kevään aikana suoritan kurssit
                   - Työnohjaus ja konsultaatio: Neljä lähiopetuspäivää sekä työnohjauksessa käyneen
                      ihmisen haastattelu ja raportti siitä.

                   - Ratkaisukeskeinen terapia: Pitää kirjoittaa valmiiksi 15 sivun essee, omana aiheenani
                   "Ratkaisukeskeisyys palveluntarpeen arvioinnissa". Syksyllä oli yksi lähiopetusviikko
                    sekä tapaamiset kanssaopiskelijoista koostuneen terapiaryhmän kanssa. Nyt keväällä on
                    luvassa toinen. Odotan taas innolla sitä, kun saamme paikalle oikeita ihmisiä, joille
                    opiskelijat pitävät noin puolen tunnin terapiaistunnon. 

                   - Neuropsykologinen arviointi ja kuntoutus: Puolen tunnin mittainen suullinen
                 ryhmäesitys aiheesta "Unihäiriöt". Syksyllä oli yksi lähiopetusviikko ja keväällä on
                    toinen. Syksyllä piti tehdä kattava neuropsykologinen arviointi jostakin vapaaehtoisesta
                    sekä yhteensä kaksi neuropsykologista lausuntoa. Tämä kurssi on ollut todella työläs,
                    toivottavasti ei enää tarvitse tehdä mitään :D
    

                  - Erityispedagogiikan perusopinnot loppuun: kaksi kirjatenttiä ja kolme verkkokurssia.

Koska kevään lukukausi on pitkä, ei tuollainen opintomäärä tunnu missään, kun on tottunut kovaan tahtiin. Niinpä jatkan Hogrefella uuden sveitsiläisen älykkyystestin standardisoinnin parissa ja aloitan myös yliopistolla tutkimusassistenttina. Se homma kiehtoo minua aivan erityisesti, koska gradun tekemisestä lähtien mielessäni on kytenyt pienen pieni toive tutkijan urasta. Mutta katsoo nyt rauhassa, minne sitä lopulta päätyy :) Eräs viime keväänä valmistunut opiskelijakaverinikin totesi, että hän halusi tutkijaksi niin kauan, kunnes meni harjoitteluun ja tajusi, että myös perinteinen ihmistyö on todella mielenkiintoista. Joten eihän sitä tiedä, jos minullekin vielä käy samoin.

Tosiasia on kuitenkin se, että tämä tulee olemaan viimeinen kevääni Joensuussa: koska harjoitteluni alkaa syksyllä, muutan luultavasti jo kesän alussa saadakseni rauhassa totuttautua uuteen kotiin. Niinpä yritän kyllä ottaa kaiken irti täällä ollessani ja painaa parhaimmat asiat mieleen tästä parhaasta kaupungista!






Näin Ben Furmanin, ratkaisukeskeisen terapian Suomeen tuonneen vaikuttajan,
viime vuoden Spol-seminaarissa. Eilen löysin hänen kirjansa kirpparilta ja ajattelin lukaista.
 Kirjassa vaikutti olevan paljon mielenkiintoisia harjoituksia, joita voisi ehkä
myöhemmin hyödyntää asiakastyössä
.