Aiemmin kirjoitin saunaillasta ja luennosta, nyt on siis vuorossa Ainejärjestötapaaminen.
Tiistaina Spolin blogissa julkaistiin kerralla kaksi näkemystä Joensuun Spol-viikonlopun tapahtumista. Minä kirjoitin blogiin Ainejärjestötapaamisesta ja eräs tamperelainen opiskelija SPOSista. Tässä alla oleva teksti on sama kuin Spolin blogissa julkaistu versio.
![]() |
Oidipuksen Spol-edustaja Marika esitteli uutta haalarimerkkiä. |
Pari viikkoa sitten Joensuuhun saatiin samalla kertaa sekä
Ainejärjestötapaaminen että SPOS, mikä takasi mielenkiintoisen viikonlopun
kaikille osallistujille. Ajattelin nyt hieman muistella perjantain
Ainejärjestötapaamista näin oidipuslaisesta näkökulmasta:
Ainejärjestötapaamisen pitäminen
täällä Joensuussa yhdessä SPOSin kanssa tuntui suorastaan historialliselta
tapahtumalta, sillä meillä ei ole nähty SPOLin tapahtumia ainakaan minun kolmen
opiskeluvuoteni aikana. Niinpä Oidipuksessa kävi aikamoinen kuhina koko kevään
ajan, kun viikonlopun järjestäminen pääsi vauhtiin. SPOL-edustajamme Marika ja
Milja häärivät ahkerasti tapahtuman parissa ja onnistuivat innostamaan muitakin
opiskelijoita järjestelyihin mukaan.
Kun psykologianopiskelijat
saapuivat perjantaiaamupäivänä Joensuuhun, saatiin jälleen todistaa sitä,
kuinka pitkiä Suomen välimatkat voivatkaan olla: Turusta saapuneet vierailijat
olivat saaneet matkustaa yli seitsemän tuntia :D Monet valittivatkin
(ymmärrettävästi) väsymystä pitkän junamatkan jälkeen, mutta kokouspaikalla
nautittu lounas onnistui piristämään monia.
Ainejärjestötapaamisessa eri kaupunkien
psykologianopiskelijat pääsivät jakamaan ajatuksia ainejärjestössä toimimisesta.
Päivä alkoi yhteisellä keskustelulla ja jatkui kahdessa workshopissa, joista
toinen käsitteli tapahtumien järjestämistä ja toinen koulutuspolitiikkaa.
Ihmiset jakautuivat melko tasaisesti molempiin ryhmiin. Lopuksi vielä tehtiin
yhteenvedot molempien keskustelujen kohokohdista, ja tapahtuman jälkeen
osallistujille lähetettiin kattavat muistiot.
![]() |
Jyväskylän Spol-edustaja Tino esitteli innokkaasti uutta laulukirjaa. |
Tuntui todella mukavalta tavata
muiden kaupunkien ainejärjestöaktiiveja! Ainejärjestötoimijat tekevät usein
hirveästi työtä pieniä kehuja vastaan, joten tällaiset tapaamiset ovat mannaa
motivaatiolle. Keskustelu tapahtumien järjestämisestä avarsi omaa näkökulmaani
aikalailla: kun on nähnyt vain oman ainejärjestönsä toimintakulttuuria, sitä
helposti unohtaa, millaisia muita toimintatapoja olisi vaihtoehtona. Oli mielenkiintoista
kuulla, miten eri tavalla asiat hoidetaan eri kaupungeissa. Toisissa
ainejärjestöissä kiinnitetään esimeriksi enemmän huomiota hallituksen
ryhmäyttämiseen kuin toisissa, ja hallituksen toimintaa esitellään fukseille
hyvin eri tavoin. Itse sain keskustelusta monia hyviä ideoita tapahtumien järjestämiseen.
Innostuin etenkin HOPS-ja
sivuainebileiden ajatuksesta: uudet opiskelijat kaipaavat tietoa eri
sivuainevaihtoehdoista, mutta toisaalta opiskeluista paasataan muutenkin aina
kauhean pitkäveteisesti. Niinpä sivuaineinfon yhdistäminen rentoon
illanviettoon voisi olla uusien opiskelijoiden kannalta mukavampi vaihtoehto
kuin ”taas yksi tylsä luento” yliopistolla. Toisaalta monet ainejärjestöt ovat
onnistuneet järjestämään mielenkiintoisia koulutustapahtumia, kuten
Sexpo-koulutuksia, Hypnoosikursseja ja työelämäpäiviä. On selvää, ettei viiden
vuoden koulutus ja puolen vuoden harjoittelu ehdi kattamaan aivan kaikkea
psykologian alan tietoa, joten tällaiset lisäkoulutukset opiskeluaikana ovat
hyödyllisiä. Pidän erittäin hyvänä saavutuksena sitä, että Kompleksin tulevasta seksuaalikoulutuksesta saa jopa opintopisteitä.
![]() |
Toivottavasti Joensuun maisemat jäivät ihmisille positiivisesti mieleen! |
Oidipus on kasvanut viime vuosina
valtavasti suuremman sisäänottomäärän myötä. Olemme vasta parin viime vuoden
aikana alkaneet todella järjestäytyä ja pitää suurempia tapahtumia, joten
Oidipuksen aktiivinen toimintakulttuuri on vasta lapsenkengissä. Me vielä
haemme suuntaa ja perinteitä ainejärjestöllemme. Siksi uusien jäsenten
aktivointi ainejärjestötoimintaan on erityisen tärkeää, ja muun muassa tähän
saimme arvokkaita vinkkejä Ainejärjestötapaamisessa. Myös uusien
kumppaniainejärjestöjen valinta oli innostavaa, ja odotamme innolla tulevaa
yhteistyötä Stimuluksen kanssa!
Oidipuksen puolesta haluaisin vielä kiittää kaikkia tapahtuman
järjestäjiä ja osallistujia. Toivottavasti teillä oli mukava ja
mielenkiintoinen viikonloppu Joensuussa ja tulkaa pian uudestaan! : )
Keväisin terveisin,
Roosa Hämäläinen
Oidipus ry:n puheenjohtaja
Roosa Hämäläinen
Oidipus ry:n puheenjohtaja