Viime aikoina olen pitänyt lomaa kaikesta, blogi mukaan lukien. Olen ollut nyt viikon flunssassa, maannut sohvalla ja syönyt suklaata. Tänä aamuna kuitenkin palasin yliopiston kirjastolle työstämään kymmenen sivun esseetä kurssille Elämänkulun tutkimuksen praktikum. Niinpä ajattelin samalla päivittää kuulumiseni tännekin (ja samalla edelleen vitkutella esseen aloittamisen kanssa :D). Vuoden vaihteen kunniaksi päivitin myös blogin bannerin. Itse pidän uudesta bannerista, se on ehdottomasti blogini tähän mennessä paras. Toivottavasti miellyttää muidenkin silmää.
Joulurauhailun ohessa olen suunnitellut tulevia postauksia. Olen miettinyt, mikähän psykologiassa voisi kiinnostaa niitä, jotka eivät (vielä) opiskele psykologiaa. Tulen helposti kirjoittaneeksi paljon eri tapahtumista, jotka koskettavat lähinnä Joensuun psykologianopiskelijoita ja saattavat jäädä muille lukijoille kaukaisiksi. Onneksi tunnen erään lukiolaistytön, jonka tiedän harkitsevan psykologian opintoja. Jokin aika sitten keksin kysyä häneltä, mitä esimerkiksi lukiolaiset haluaisivat saada tietää psykologian opinnoista ennen kevään korkeakouluhakua ja alanvalintaa.
Hän toivoi tietoa siitä, millaisia psykologianopinnot ja pääsykoe ovat, millaiset taustat minulla oli ennen opintoja ja miten pääsykoeurakkaan voisi löytää motivaatiota, kun sisäänpääsyprosentit meinaavat lannistaa. Tajusin noiden aiheiden olevan täsmälleen samoja, jotka itseänikin pohdituttivat ennen Joensuuhun päätymistä. Itse päädyin lopulta Joensuuhun opiskelemaan ennen vastausten kuulemista, mutta ajattelin yrittää auttaa niitä, joita kysymykset edelleen askarruttavat.
Olen kirjoittanut samoista aiheista jo aiemmin jonkin verran, mutta enemmän ehkä rivien välissä tai ohi mennen. Esimerkiksi tästä aiemmasta postauksesta löytyy lista sellaisista teksteistä. Nyt ajattelin omistaa mainituille teemoille ihan oman postaussarjan: Sinustako psykologi. Ensimmäisen osan pyrin julkaisemaan vuodenvaihteen jälkeen. Onko aihe juuri sellainen, mistä haluaisittekin kuulla, vai löytyykö lisää postausideioita? Mukavaa Uutta Vuotta kaikille, palaillaan taas pian! :)