Sinustako psykologi, osa 3:

Kenelle psykologia sopii?

Aiemmin aiheena on ollut Mistä motivaatio pääsykoeurakkaan ja Minun tarinani. Postaussarjan kolmannen osan aiheena on se, kenelle psykologia sopii: millaisia ominaisuuksia psykologilta vaaditaan ja millaisia esteitä psykologina toimimiselle voisi olla. 

Olen usein kuullut sanottavan, että psykologiaa hakevat opiskelemaan ne, jotka toivovat opinnoista ratkaisua omiin ongelmiinsa. Eihän tuo lausahdus suoranaisesti totta ole, mutta on siinä varmasti perääkin: ihmismieli kiehtoo usein niitä, joilla on tietynlaista herkkyyttä sen ymmärtämiseen. Tällaiset ihmiset voivat olla luonnostaan kiinnostuneita toisten auttamisesta tai toisten mielensisäisen maailman ymmärtämisestä, tai sitten heillä on jotakin omakohtaista kokemusta auttamisesta tai avun tarvitsemisesta. Monilla meidän opiskelijoillamme on ratkaisemattomia henkilökohtaisia ongelmia, esimerkiksi vaikeita lapsuudenkokemuksia, masennusta tai syömishäiriötä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he haluaisivat psykologeiksi vain parantaakseen itsensä tai että heistä tulisi huonoja psykologeja. Eivät psykologit ole mitään yli-ihmisiä, joilla ei saa olla tavallisen kansan tunteita tai vaikeuksia. Omat vaikeudet voivat olla myös voimavara, jonka avulla toisten ongelmia on helpompi ymmärtää.

Toisaalta psykologian opiskelu on henkisesti melko raskasta. Paineet ahkeruudelle ja hyville numeroille ovat kovat. Opintojen tahti on hektinen ja opiskelu vaatii kykyä organisointiin ja itsenäiseen työskentelyyn: oma lukujärjestys ja opiskeluaikataulu on suunniteltava itse. Kukaan ei tule herättämään aamukahdeksaksi luennolle, mutta olet itse vastuussa siitä, jos tentti ei menekään läpi, koska et vain saanut aikaiseksi lukea. Omalla kohdallani yliopiston meininki oli lukion jälkeen hienoinen sokki. Aluksi opiskelu tuntui todella yksinäiseltä ja pelkäsin koko ajan, että teen jotain väärin. Nyt osaan todella nauttia opintojen suomasta vapaudesta. Opiskelen juuri niin kuin itselleni sopii ja käyn vain niillä luennoilla, jotka itseäni kiinnostavat.

Kerran kuulin erään uuden opiskelijan miettivän, tuleeko hän opintojen myötä muuttumaan ihmisenä, kun oppii niin paljon uutta ihmismielestä.  Sanoisin, että vastaus on kyllä ja ei. Lopputulos riippuu täysin yksilöstä. Joku on herkkä omaksumaan uutta tietoa ja tuntee muuttuvansa paljonkin opiskeluiden laajentaessa ajattelua ja näkökulmia. Toinen suhtautuu opintoihin opintoina, eikä anna niiden juurikaan vaikuttaa elämäänsä. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen esimerkkiin. Opintojen aikana ajatteluni kehittynyt todella paljon ja tunnen kasvaneeni ihmisenä. Ymmärrän paremmin sekä muita että itseäni. Ajatteluni ei ole enää niin mustavalkoista tai impulsiivista. Toisaalta olin myös hyvin nuori aloittaessani yliopistossa, ja minussa tapahtuneet muutokset selittyvät varmasti osittain iän myötä kypsymisellä. Olen tullut siihen tulokseen, että eniten psykologian opinnot muuttavat niitä ihmisiä, jotka todella pohtivat oppimiaan asioita ja pyrkivät miettimään niiden avulla omaa ja muiden elämää. Jos sen sijaan tavoitteena on suorittaa pika pikaa opinnot ja kahlata hirveä määrä tenttejä läpi, lopputuloksena saattaa olla suuri määrä teoreettista osaamista, jota ei pysty siirtämään käytäntöön.

Eräs lukija oli törmännyt väitteeseen, jonka mukaan auttamisen halu ei saisi olla ainoa syy psykologiaan hakeutumiselle. Minulle ei ole kukaan tuollaista sanonut, mutta olen ehkä vähän samaa mieltä. Tietenkin on hyvä, jos tällaiseen auttamisammattiin hakeutuvat ne, jotka todella haluavat auttaa. Kuitenkin on myös ymmärrettävä, ettei psykologi pysty pelastamaan ihmisiä tai parantamaan heidän ongelmiaan. Monissa muissa ammateissa auttaminen on jotakin hyvin konkreettista, josta voi saada selkeitä tuloksia: hoitaja antaa potilaalle lääkettä, lääkäri parantaa potilaan keksimällä tätä vaivaavan sairauden. Psykologin työ taas on eräällä tavalla melko epämääräistä. Psykologi auttaa keskustelemalla ja kuuntelemalla. Hän ei voi antaa suoria toimintaohjeita tai neuvoja, hän vain yrittää saada asiakasta löytämään omat ongelmansa ja omat ratkaisunsa. Työn tuloksena on, että asiakas oppii ajattelemaan eri tavalla ja pohtimaan omia ongelmiaan. Mitään konkreettista parantumista ei välttämättä ole nähtävissä. Se saattaa tuntua lannistavalta, jos psykologi haluaa auttaa konkreettisesti, parantaa kaikki maailman mielenterveysongelmat.







Jos jotain on opinnoista jäänyt mieleen niin se, ettei moniinkaan asioihin löydy lopullisia totuuksia. Niinpä kaiken tämän pohdiskelun päätteeksi on todettava, ettei psykologian opiskeluille voi löytää mitään yleispäteviä esteitä tai edellytyksiä. On lukemattomia eri tapoja olla psykologianopiskelija tai psykologi: ei ulkopuolelta voi määritellä, kuka alalle lopulta sopii ja kuka ei. Psykologit voivat tehdä hyvin erilaisia töitä. Monesti psykologi mielletään terapeutiksi, mutta mahdollista on myös työskennellä esimerkiksi neuropsykologisten testien, yrityskonsultaation, henkilöstörekrytoinnin tai soveltuvuuskokeiden parissa. Tärkeintä on oma kiinnostus ja motivaatio alalle. Muut asiat selviävät ajan kanssa opintojen edetessä. Olennaista ei ole kysyä, sovinko minä psykologiaan, vaan sopiiko psykologia minulle. Tuntuuko ala sellaiselta, jossa pääsisit toteuttamaan itseäsi?

Esimerkiksi minä hain psykologiaan tavoitteenani tulla terapeutiksi, koska en tiennyt, mitä muuta psykologina voisi tehdä. Opintojen alussa halusin työskennellä nuorten kanssa, ehkä siksi, että olen itsekin vielä nuori. Inhokkini olivat lapset ja työelämä. Nyt neljäntenä vuonna nuo kaksi jälkimmäistä ovat nimenomaan ne, joita harkitsen tulevaksi työalaksi. Ehkä opinnot todella ovat muuttaneet minua?

Olen aiemminkin kertonut blogissa psykologian opinnoista ja psykologin työstä. Tässä muutamia esimerkkejä jatkolukemiseksi:
Älykkyys testissä
Sivuteillä: Sivuaineiden käsikirja kallonkutistajille
Mielenterveyden ammattilaiseksi: Kliininen psykologia I
Ajankohtaista psykologin työstä: Ammatillinen iltapäivä

Millaisia pohdintoja alanvalinta on teissä herättänyt? Oletteko jo miettineet, mitä haluaisitte psykologina tehdä, vai tarvitsisitteko lisätietoja eri mahdollisuuksista?

Sinustako psykologi, osa 2:

Minun tarinani

Minulta on toivottu paljon henkilökohtaisia tarinoita siitä, miten päädyin psykologianopiskelijaksi ja millaiseksi olen kokenut opiskelun. Yritän vastata nyt niin totuudenmukaisesti kuin blogissani yleensäkin: juuri sopivasti kaunistellen ;)

Aiemmin Sinustako psykologi -postaussarjassa on käsitelty aiheita Mistä motivaatio pääsykoeurakkaan ja Kenelle psykologia sopii.

Psykologia ei ole ala, josta olisin haaveillut lapsesta asti. Yläkoulusta lähtien unelma-ammattini oli toimittaja. Kirjoitin ja valokuvasin paljon ja unelmoin ulkomaanreportterin tai muotitoimittajan hommista. Tet-harjoittelu Warkauden Lehdellä iski kuitenkin totuuden päin kasvojani: suurin osa toimittajista kirjoittaa juttuja todella tylsistä ja arkipäiväisistä asioista, eikä mistään todella jännittävästä. Aloin ymmärtää, etten ehkä ole sellainen ihminen, joka haluaa elättää itsensä epävarmoilla freelancer-hommilla. Lukiossa sitten tutustuin ensimmäistä kertaa psykologiaan. Aine oli kiinnostava, koska tunneilla oppi paljon uutta ja sai pohdiskella asioita. Valitsin psykologian ylioppilaskirjoitusten reaaliaineeksi lukion toisena keväänä, koska siinä oli vähemmän kirjoja kuin lempiaineessani historiassa. Kun arvosanaksi tuli laudatur, ajattelin harkita tosissaan psykologiaa uravaihtoehtona. Lopulta hain Joensuuhun psykologiaan ja hylkäsin kokonaan journalismin vaihtoehdon.

Aloin lukea pääsykokeisiin viimeisten kirjoitusten lähestyessä. Ensin luin molemmat kirjat kerran läpi, sitten aloitin lukemisen uudestaan ja tein samalla muistiinpanoja. Lopuksi tein muistiinpanoista yhä uusia muistiinpanoja: käsitekarttoja, värikortteja, listoja ja kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Kirjoitusten päätyttyä työskentelin tarjoilijana samalla, kun luin pääsykokeisiin. Luin hyvin kurinalaisesti kuusi tuntia päivässä välillä kertaillen, välillä uutta opiskellen. Pyrin olemaan tarkka siitä, että kun lukuaika oli käytetty, keskityin töihin ja vapaa-aikaan. Kun pääsykokeet alkoivat olla lähellä, olin jo ihan ähkyssä lukemisesta. Osasin aivan kaiken ulkoa, enkä jaksanut enää kerrata. Onneksi niin päin! Pääsykoe oli maanantaina, lauantaisten ylioppilasjuhlien jälkeen. Sunnuntaina minulla oli elämäni krapula, enkä onnistunut lukemaan silloin ollenkaan :D

Pääsykokeeseen ajoin autolla ystäväni kanssa. Olin yllättynyt siitä, miten vähän minua lopulta jännitti. Tuntui, että olin tehnyt kaikkeni ja osasin asiat niin hyvin kuin mahdollista. Itse pääsykoe oli ohi hujauksessa. Ylioppilaskirjoituksissa olin oppinut kirjoittamaan esseitä todella nopeasti, joten pääsykokeessa en istunut paria tuntia pidempään. Kokeen jälkeen olo oli tyhjä. Ei onnellinen eikä pettynyt. Olin antanut kaikkeni. Sitten vain odoteltiin tuloksia. Kun lopulta koitti päivä, jolloin tulosten oli määrä tulla, en meinannut edes uskaltaa katsoa niitä. Olin niin poikki kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukemisesta, että pelkkä ajatuskin uusintakierroksesta hirvitti. Toisaalta olin jo varmistanut opiskelupaikan Joensuussa, sillä pääsin lukemaan saksaa pitkän saksan ylioppilaskirjoitusten perusteella. Tänä päivänä kannattaa kuitenkin miettiä hyvin tarkkaan, lähteekö opiskelemaan kakkosvaihtoehtoa, sillä haussa on kiintiö niille, jotka eivät ole aiemmin opiskelleet korkeakoulussa.

Psykologiassa kiinnosti ihmismielen tuntemisen ja toisten auttamisen mahdollisuus. Olin myös kunnianhimoinen ja halusin alalle, jonne pääsemisestä voisi olla ylpeä. Toivoin yliopiston tarjoavan haastetta ja samanmielisiä ihmisiä. Kuitenkin totuus on, että aloittaessani opinnot syksyllä 2012 minulla ei ollut hajuakaan, mitä olin tekemässä. Olin juuri muuttanut ensimmäistä kertaa lapsuudenkodistani Varkaudesta ja tunsin olevani pieni tyttö uudessa suuressa kaupungissa. Alku oli todellista opettelua ja sopeutumista, oman paikan etsimistä. Hiljalleen asiat alkoivat kuitenkin lutviutua. Tunsin löytäneeni Joensuusta itseni ja kotini.

Opiskelun olen kokenut antoisana. Olen oppinut paljon itsestäni ja muista sekä psykologiasta alana. Joensuussa opiskelu on suurimmaksi osaksi itsenäistä. Opiskelijoilta vaaditaan organisointikykyä ja itsekuria, kun opintojen eteneminen ja tentteihin lukeminen pitää suunnitella itse, eikä mitään tule valmiina niin kuin lukiossa. Minulta muutos lukiosta yliopistoon vaati sopeutumista, mutta olen kyllä ollut todella tyytyväinen opintojen mahdollistamaan vapauteen.

Yliopistossa painottuu opiskelijoiden kriittisen ajattelun ja itseohjautuvuuden kehittyminen. Opiskelu on paljolti luennoilla istumista ja tentteihin lukemista. Yhteys käytäntöön tuntuu välillä ohuelta, sillä suurin osa kursseista on hyvin teoreettisia yliopistolle ominaisesti. Pääosassa kursseilla ovat useimmiten erilaiset tutkimukset ja teoriat. Niiden soveltaminen käytäntöön jää jokaisen omaksi tehtäväksi. Minä esimerkiksi harjoittelin lasten kanssa työskentelyä Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoistyössä.

Vaikka olen aidosti nauttinut yliopistossa viettämästäni kolmesta ja puolesta vuodesta, opiskelu ei ole ollut mitään pilvien päällä leijailua. Vaikka pidän itseäni melko itsevarmana ihmisenä, paineet menestymiseen ovat aivan valtavat ja välillä tuntuu, että murskaannun epäonnistumisen pelon alle. Psykologianopiskelijat ovat niin älykkäitä ja ahkeria, että tässä joukossa omaa osaamistaan alkaa helposti epäillä. Olen niin kunnianhimoinen, että epäonnistumiset opinnoissa tuntuvat todella raskailta. Toisaalta vuosien mittaan sitä on oppinut olemaan itselle armollisempi ja näkemään, etteivät kurssiarvosanat määrittele omaa älykkyyttä tai omia taitoja.

Opiskelun varjopuolista olen aiemmin kertonut teksteissä:
Sainhan taas täydet pisteet?!
Kohti lomalaitumia

Monet haluavat tietää etukäteen, millaista psykologian opiskeleminen yliopistossa on. Todellisuudessa sitä on kuitenkin mahdotonta tietää ennen kuin kokeilee. Kannattaa vilkaista etukäteen opintojen tutkintorakennetta, josta näkee, millaisia aiheita koulutuksessa käsitellään. Esimerkiksi psykologian kandidaatin tutkinnon rakenne löytyy täältä sivulta 69 kohdasta "Psykologian kandidaatin tutkinto 180 op". Kurssien tarkemmat kuvaukset löytyvät WebOodista: valitse vasemmasta valikosta Opintojaksot/Opetus -> Oppaittain, sieltä Filosofinen tiedekunta, sieltä Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, sieltä Psykologian opinto-opas, joista PsK tarkoittaa kandidaatin ja PsM maisterin tutkintoa. Välilehdeltä Opetus löydät kaikki ne kurssit, joita tutkintoon kuuluu. Klikkaamalla kurssin numerotunnusta löydät kuvauksen kurssin sisällöistä.

Toivottavasti tekstistä oli apua psykologiaa harkitseville. Kysykää, jos joku asia jäi vielä askarruttamaan. 

Joululomalla sain bloggaamiseen uutta kipinää ja hirveästi ideoita. Seuraavia aiheita tulevat olemaan esimerkiksi

• Sinustako psykologi, osa 3: Kenelle psykologia sopii
• Tulevaisuudensuunnitelmani: Mihin valmistumisen jälkeen
• Vuoden 2015 onnistumisen hetket ja kuvat
• Alkava urani Pohjois-Karjalan psykologiyhdistyksen viestintävastaavana
• Tammikuun Spol-seminaari Helsingissä (kirjoitin myös edellisestä seminaarista Tampereella)

Mitä mieltä olette, jatkanko suoraan Sinustako psykologi -postaussarjaa vai haluatteko kuulla välillä jostain muusta? :)

Sinustako psykologi, osa 1:

Mistä motivaatio pääsykoeurakkaan?

Pian se on taas täällä. Se valtaa kaikki ajatukset, ahdistaa, ei jätä rauhaan. Itkettää, pelottaa.
PÄÄSYKOE.

Olen itse käynyt elämäni aikana läpi yhden pääsykoeurakan hakiessani psykologiaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Tiedän siis kokemuksesta, miltä se tuntuu. Enkä suoraan sanottuna ole varma, olisinko jaksanut hakea enää toista kertaa, jos ensimmäisellä yrityksellä ei olisi tärpännyt. Aloin lukea pääsykokeeseen alkukeväästä, kirjoitusten vielä ollessa kesken. Luin vuorotellen pääsykoekirjoja ja pitkän saksan sanastoja. Kun kirjoitukset olivat ohi, tein osa-aikatöitä tarjoilijana ja jatkoin pääsykoekirjojen pänttäämistä.

Opiskelutapoja on yhtä monia kuin hakijoita. Olen ehtinyt opiskeluvuosien aikana kuulla mitä erilaisimpia tapoja valmistautua pääsykokeeseen. Pari superneroa on päässyt Joensuun psykologiaan muutaman viikon lukemisella, mutta suurin osa sisäänpäässeistä on kyllä valmistautunut todella huolella. Toiset tykkäävät lukea kirjat useaan kertaan, toiset panostavat muistiinpanoihin. Tärkeintä on, että lukeminen tehdään ajatuksen kanssa. Jokainen asia kirjassa on yhtä tärkeä ja pitää osata kokeessa. Esimerkiksi minun pääsykokeessani sosiaalipsykologian kirjasta kysyttiin  taulukosta, joka oli esitelty johdannossa. Olin vilkaissut sen ensimmäistä kertaa juuri edellisenä iltana ja jollain ihme tuurilla muistin kuin muistinkin sen. Parhaiten asiat muistaa osana kokonaisuutta. Kannattaa esimerkiksi pyrkiä hahmottamaan, mitä eroja ja yhtäläisyyksä on teorioilla x ja y ja miten ne liittyvät toisiinsa.

Pääsykoeurakka on useimpien kohdalla pitkä ja henkisesti raskas. Siksi opiskelumotivaatioon kannattaa panostaa alkutaipaleelta asti. Muistuta itseäsi, miksi päätit hakea psykologiaan. Mitä opiskelupaikan saaminen merkitsisi? Miltä se tuntuisi? Aseta lukemiselle välitavoitteita, jottei urakka tuntuisi liian suurelta: mihin mennessä aiot osata kappaleen 1, 2 ja 3? Palkitse itsesi, kun pysyt aikataulussa. On tärkeää välillä rentoutua, jotta jaksat taas lukea. Niinpä välillä pitää käydä tuulettumassa, eikä vain lukea sisällä päivästä toiseen. Pääsykokeeseen lukemisesta tulee helposti elämää suurempi asia, joten vapaa-aika on todellakin tärkeää. Jos stressi ja paniikki ottaa vallan, et voi oppia mitään. 

Huomioi omat vahvuutesi ja heikkoutesi hakijana. Jos olet ensikertalainen eli et ole ennen opiskellut korkeakoulussa, saat helpotusta pääsemällä mukaan ensikertalaisten kiintiöön. Jos taas olet opiskellut yliopistossa aiemmin, ajattelusi voi olla kehittyneempää ja osaat kirjoittaa tieteellisiä esseitä jäsentyneesti. Jos kirjoituksesi menivät hyvin, voit päästä sisään niin yhteispisteillä eli kokeen ei tarvitse mennä aivan täydellisesti. Jos kirjoituksesi eivät osuneet täysin nappiin, voit edelleen päästä sisään valintakokeen perusteella. Jos opit parhaiten lukemalla yksin, panosta hiljaiseen opiskelupaikkaan. Jos taas opit parhaiten ryhmässä, harkitse lukupiiriä tai valmennuskurssia. Jos opit kuuntelemalla, äänitä kirjat tai muistiinpanot ja kuuntele niitä. Jos opit näkemällä, piirrä taulukoita ja miellekarttoja.

Sisäänpääsyprosentit ja pääsykoefoorumit ovat aina yhtä masentavia. Suomi24:n ja Vauva.fi:n trollaajat yrittävät saada hakijat luovuttamaan väittämällä, että vain huonojen tarvitsee lukea pääsykokeeseen. Ennemminkin sanoisin, että vain hullut eivät anna kaikkeaan!

Vuoden 2015 pääsykoeprosentit Studentumin mukaan.

Viime vuonna Joensuun psykologian pääsykoeprosentti oli 7,3. Hakijoita oli enemmän kuin koskaan, enemmän kuin pääsykokeen järjestäjät olivat osanneet odottaa. Kun minä hain vuonna 2012, pääsykokeeseen osallistui alle 300 hakijaa, joista valittiin (muistaakseni) 35. Kilpailu on siis lisääntynyt kovasti. Yritän kuitenkin aina tsempata hakijoita toteamalla, että jos sisään pääsee 43 ihmistä, sinä voit olla yksi heistä. Ainahan sitä joku pääsee, mikset siis sinä? Emme me psykologianopiskelijat ole mitään yli-ihmisiä, vaan aivan tavallisia opiskelijoita. Kukaan ei ollut varma opiskelupaikan saamisesta. Jokainen epäili omia kykyjään. 

Pääsykoe on hirveä urakka ja halukkaita yliopistoon on paljon enemmän kuin paikkoja. Ei siis ole mikään häpeä, jos heti ensimmäisellä kerralla ei onnistu. Kokeen tarkastajatkin ovat ihmisiä, ja heillä on omat preferenssinsä. Voi olla, että kirjoitit kokeeseen hieman aiheen vierestä tai jätit jotain olennaista mainitsematta. Voi olla, että sekoitit asioita mielessäsi. Voi olla, että aika loppui kesken. Pääsykokeessa on mukana monta muuttujaa. Sisäänpääsemiseksi tarvitaan niin taitoa kuin puhdasta tuuria.

Ystäväni pääsi kolmannella yrityskerralla oikeustieteelliseen, johon on jopa vaikeampi päästä kuin psykologiaan. Hänen tarinansa meni näin:

Tiesin jo kahdeksanvuotiaana, että haluan isona juristiksi. Siitä lähtien oon päämäärätietoisesti tähdänny tälle alalle ja tiesin jo etukäteen, että kilpailu on kovaa. Helsingin yliopisto on Suomen korkeatasoisin ja keskimääräisesti sisään pääsee vasta kolmannella tai neljännellä hakukerralla. Oli silti aika rankkaa kuulla, etten ollut päässyt ensimmäisellä hakukerralla sisään. Mulla ei ollu mitään varasuunnitelmaa, se oli all in. Olin lukenu todella hyvin, mutta jäin kolmen pisteen päähän opiskelupaikasta. Koska tiesin, että oikikseen on vaikeaa päästä, päätin hakea vielä toisen kerran. Kolmatta kertaa en olisi enää hakenut, ellei mun perhe olisi siihen kannustanu. Sillon ajattelin, etten häviä mitään, koska asuin jo Helsingissä ja esim. valmennuskurssille oli siksi helppo mennä. Tiesin myös silloin jo, mikä urakka toi lukeminen on ja asennoiduin ehkä koko hommaan vähän kypsemmin ja analyyttisemmin.

Koska oikeustietetellisessä opiskeleminen on ollu mun unelma jo niin pitkään, oli motivaatio lukemiseen todella korkea. Taustalla on myös kunnianhimo -- halusin nähdä, mihin mun rahkeet todellisuudessa riittää. Tietysti lukuaika on pitkä ja hyvä flow ei jatku koko kevättä. Mua auttoi se, kun mietin ihan konkreettisesti, mitä tapahtuu, jos pääsen sisään. Uusi opiskeluympäristö, mielenkiintoiset opinnot, opiskelukaverit ja koko opiskelijaelämä. Elin jo mielessäni oikisopiskelijan arkea (toim.huom. enemmän ja vähemmän totuudenmukaisesti xD). Luku-urakan aikana pitää myös palkita itseään. Mun lukupäivät oli alkukeväästä n. 6 h päivässä, huhti-kesäkuussa n. 10 h. Sillon pitää muistaa, että on ihan ok pitää joskus vähän vapaatakin. Nähdä kavereita, kattoo leffaa tai tehdä jotain muuta kivaa. Kun aikatauluttaa lukemisen hyvin, voi myös oikeasti rentoutua välillä. Joskus myös palkitsin itseni shoppalemalla, kun olin lukenut suunnitellusti. Myös vertaistuki on tärkeetä. On tosi helpottavaa päästä purkamaan omia ajatuksia ja toisaalta myös jutella jostakin ihan muusta.

Vaikka lukeminen vie paljon aikaa, on jonkunlainen tasapaino suositeltavaa. Pitää huolehtia perusasioista: ruokailusta, unesta ja liikunnasta. Ja aina helpottaa tieto siitä, ettei pääsykoekevättä jatku loputtomiin. Kunhan jaksaa muutaman kuukauden rutistaa, niin sitten pääsee nauttimaan ihanasta kesästä ja ansaitusta lomasta! smilehymiöMulla oli myös nyt vikalla hakukerralla tsemppibiisi, jota kuuntelin aina, kun olo tuntu toivottomalta. (Fintelligens: Lisää)

Entäs tilastotiede sitten? Sehän vasta kamalalta kuulostaakin! Koska tilastotiede otetaan mukaan Joensuun pääsykokeeseen syksyllä 2016 ensimmäistä kertaa, en ole itse lukenut sitä pääsykokeeseen. Toisaalta olen suorittanut muutaman tilastotieteen kurssin yliopistossa ja voin kertoa, että jopa tällainen täysin matematiikkataidoton yksilö suoriutui hyvin arvosanoin. Olen muutenkin kuullut eri kaupunkien psykologianopiskelijoilta, ettei tilastotiede kaada kenenkään haaveita sisäänpääsystä. Tilastotiedehän ei ole matematiikkaa, vaan tilastojen keräämistä, käsittelemistä ja niistä johtopäätösten tekemistä. Tilastotiedettä käydään tietääkseni lukiossa enemmän lyhyen kuin pitkän matematiikan puolella, mikä osaltaan kertoo jotain. Kannattaa siis oikeasti tutustua tilastotieteen pääsykoekirjaan ennen luovuttamista.

Jos itse hakisin nyt ja joutuisin kamppailemaan tilastotieteen kanssa, aloittaisin taistelun ajoissa. Täysin uusi aihe vaatii sulatteluaikaa. Jos tilastotieteen pääsykoekirja tuntuu ymmärrettävältä, jatka perehtymistä. Jos et ymmärrä jotakin, etsi lisätietoa aiheesta netistä, lukion kirjoista tai joltakin ihmiseltä, jolla tilastotiede on hallussa. Tärkeintä on, että pyrit aktiivisesti opettelemaan ja ymmärtämään kirjassa esitellyt asiat.

Kokonaisuudessaan sanoisin siis, että motivaatio löytyy jokaisen sisältä. Lukuprosessia ennen ja sen aikana kannattaa tosissaan kuunnella sydäntään ja etsiä sieltä ne syyt, miksi haluaa hakeaa psykologiaan. On monia samantapaisia aloja, joihin on huomattavasti helpompi päästä. Psykologiaan pääsy vaatii enemmän sisukkuutta ja motivaatiota, jota mitataan nimenomaan sillä, miten huolellisesti jaksat lukea pääsykokeeseen ja sillä, jaksatko yrittää uudelleen, jos ensimmäinen kerta ei onnistu.

Muista myös Sinustako psykologi -postaussarjan muut tekstit:

Kenelle psykologia sopii?

Minun tarinani

Toivotan kaikille tuleville hakijoille motivaatiotäytteistä kevättä ja hirveästi tsemppiä! Toivottavasti näen teidät ensi syksynä fukseina :)