Sainhan taas täydet pisteet?!

Huh, nyt on pitänyt sellaista kiirettä, etten ole ehtinyt miettiä niin blogia kuin paljoa mitään muutakaan! Eilen osallistuin kuitenkin Oidipuksen omaan Bondage-approon, jossa opiskelijat sidottiin toisiinsa naruilla. Kuvia löydät täältä. Kuten yleensäkin yliopistossa, kaikki suuritöiset ja pakolliset kurssit pamahtavat niskaan samanaikaisesti, ja sitten ei auta muuta kuin istua kirjastolla lukemassa päivät pitkät. Vaikka kalenteri näyttäisi tyhjältä, itsenäisen työn määrä yllättää joka kerta. Yleensä pyrin olemaan itselleni lempeä ja jättämään pois kursseja, jos opiskelu tuntuu liian raskaalta. Tänä keväänä minun pitäisi kuitenkin saada kandidaatin tutkinto valmiiksi, joten en voi olla suorittamatta oikeastaan mitään.

Tällä hetkellä käymiäni kursseja ovat Psykologisten testimenetelmien perusteet, Laadullisen tutkimuksen tutkimusstrategiat ohjauksessa ja psykologiassa, Uhrin asema ja oikeudet rikosprosessissa, Koulutuksen sosiaalipsykologia sekä Kliininen psykologia I. Ajattelin kertoa pian blogissani kliinisen psykologian kurssista, joka on ollut tähänastisen lukuvuoden parasta antia. Jos haluatte kuulla muistakin, niin kerron kyllä mielelläni!

Nyt ei ole aikaa juhlia, joten suoritin Oidipuksen oman appron alkoholittomana.
Eipä se menoa haitannut, vaan mukavaa oli!

Kiireestä ja paineesta huolimatta pyrin pitämään oman mielenterveyden aina päällimmäisenä mielessä: kaikkea ei tarvitse osata, eikä kaikista kursseista tarvitse saada vitosta. Ensimmäisenä opiskeluvuonna pänttäsin aivan mielettömästi jokaiseen tenttiin, mutta nyt olen oppinut panostamaan sellaisiin asioihin, jotka minua kiinnostavat. Esimerkiksi organisaatiopsykologia on henkilökohtainen inhokkini, ja kaikki siihen liittyvät tentit rustaan aina vasemmalla kädellä. Yliopistossa ei ole tarkoitus opetella kaikkia kirjoja ulkoa ja päteä nippelitiedolla. Tärkeintä on oman ajattelun kehittyminen kriittisemmäksi ja itsenäisemmäksi. Pitää osata yhdistellä ilmiöitä toisiinsa ja ymmärtää niiden monimutkaisia suhteita. Itse olen kokenut kasvaneeni ihmisenä opiskelujen aikana. Se onkin tärkeää tulevaa psykologin ammattia ajatellen: olen oppinut ymmärtämään itseäni ja sitä kautta myös muita ihmisiä. Olen oppinut ihmisten käyttäytymisestä, vuorovaikutusprosesseista ja ryhmädynamiikasta oikeasta elämästä, oikeilta ihmisiltä, enkä nenä kiinni kirjassa. Sosiaalinen elämä on tärkeää opiskeluaikana, ja siihen kannattaa panostaa vähintään yhtä paljon kuin itse opiskeluun.

Mutta tuleehan sitä tietysti luettua kurssikirjojakin. Minun ongelmani on aivan järjettömän lyhyt mielenkiinto ja keskittymiskyky, joka on suunnilleen keskivertokoiran tasolla. Välillä ihmettelen toden teolla, miten koskaan edes pääsin opiskelemaan psykologiaa! Viisitoista minuuttia on aivan maksimiaika intensiiviselle opiskelulle, sitten on taas pidettävä tauko ja jatkettava kohta uudestaan. Koska olen todella huono lukemaan yksitoikkoisia englanninkielisiä kurssikirjojamme tuntitolkulla, panostan muistiinpanoihin: ne ovat aina värikkäitä ja helppolukuisia, jotta jaksan kerrata ennen tenttiä.

Kliinisen kurssilla opiskelemme mielenterveyshäiriöitä. Väkersin eilen
kirjastolla tällaisia kertauskortteja!

Ajatuskartat toimivat aina, varsinkin jos lisää paljon värejä joka paikkaan.

Rikoksia selvittämässä: Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa

Luen sivuaineena oikeuspsykologiaa. Sen opetusta järjestetään ainoastaan täällä Joensuussa, joten koen olevani tässä suhteessa todella onnekas. Oikeuspsykologia on kasvava ala, ja lisäksi eri asiantuntijoiden pitämät luentokurssit ovat todella laadukkaita ja mielenkiintoisia. Oikeuspsykologian kokonaisuuteen kuuluu yksi oikeustieteiden kurssi nimeltään Rikos- ja prosessioikeuden perusteet. Suoritin kirjatentin jo joulukuussa, mutta kurssin suorittamiseksi täytyy myös seurata kymmenen tuntia oikeudenkäyntien istuntoja. Kävin vastikään seuraamassa erästä todella sekavaa istuntoa, ja ajattelin jakaa tänne sen, mitä kirjoitin kurssin opettajalle palautettavaan oppimispäiväkirjaan. 

"Ensimmäinen kokemukseni oikeudenkäynnistä oli todella mielenkiintoinen. Aikataulut elivät koko päivän todella paljon, ja niin tuomari kuin avustajatkin tuntuivat olevan koko tapauksesta aivan pihalla: paperien pläräämiseen kului ties kuinka paljon aikaa, aivan kuin kukaan ei olisi tutustunut niihin etukäteen. Lisäksi kohta esiteltävän C:n avustaja oli niin lopen kyllästyneen näköinen, että aiheutti ainakin minussa myötähäpeää: hän naksutteli sormiaan, korjaili hiuksiaan ja lasejaan ja istui koko ajan selkä asiakkaaseensa päin, varmaankin välttääkseen puhumasta hänelle. Kaiken kukkuraksi hän purskahti nauruun kuunnelleessaan C:n sekavaa tarinaa ryöstön kulusta.

Oikeuspsykologian perusopintoihin kuuluvat nämä viisi kurssia. Lisätietoa löytyy etsimällä kurssien nimillä osoitteesta https://weboodi.uef.fi/weboodi/.

Istunnoista ei varmaankaan tarvitsisi kertoa kovin yksityiskohtaisesti, mutta tämän päivän käsittelyssä oli mukana niin paljon saippuasarjan aineksia, että mielestäni olisi väärin jättää hyvä käsikirjoitus esittelemättä:

Henkilöt
A asianomistaja, jonka omaisuutta viety
B asianomistaja, jonka taloon murtauduttu
C syytetty, jota epäillään ryöstöstä ja näpistyksistä
D syytetty, jota epäillään ryöstöstä
E syytetty, jota epäillään kätkemisestä
F A:n alivuokralainen

Saavuimme ystäväni kanssa Lehmon käräjäoikeuteen yhdeksäksi seuraamaan oikeudenkäyntiä, jossa kahta miestä (C:ta ja D:tä) syytettiin ryöstöstä ja yhtä (E:tä) kätkemisrikoksesta. Käsittelyä oli aiemmin lykätty, koska C ei ollut saapunut istuntoon. Niinpä hänet oli määrätty tuotavaksi, ja tällä kertaa hän ilmestyi paikalle suoraan putkasta. Paikalla olivat siis C ja hänen avustajansa, E ja hänen avustajansa, D ilman avustajaa sekä A:n avustaja.

Syyttäjän ja asianomistajan (A:n) mukaan C ja D ja olivat toukokuussa 2013 murtautuneet A:n asuntoon ja anastaneet sieltä lähinnä sähkölaitteita arviolta tuhannen euron arvosta. Murtautuminen tapahtui siirtämällä ulko-oven ikkuna-aukon peittäneen pahvin ja avaamalla ulko-oven sisältä päin. C ja D olivat kuljettaneet asunnosta omaisuutta jätesäkeissä. He olivat vieneet anastetun omaisuuden D:n asunnolle. Seuraavana päivänä D kutsui paikalle E:n, jonka autoon anastettu omaisuus lastattiin. E otti D:n auton kyytiin, ja kuljetti omaisuuden metsään piiloon. Myöhemmin samana päivänä E yritti soittaa tutuille poliiseille saaliin sijainnista, mutta heidän jättäessä vastaamatta hän lähetti heille tekstiviestin, jossa saaliin olinpaikka ilmeni.

Asianomistaja A oli aiemmin ilmoittanut kotiosoitteekseen C:n ja D:n ryöstämän asunnon,jonka omisti A:n isä B. Ryöstön aikaan A oli kuitenkin ollut tutkintavankeudessa, ja asunnossa oli asunut alivuokralla F. Ryöstön jälkeen A oli päässyt tekemään asuntoonsa inventaariota, ja oli ilmoittanut kadonneeksi syyttäjän listaamien sähkölaitteiden lisäksi muun muassa juhlarahoja ja sähkötyökaluja.

Syyttäjän listaamasta anastetusta omaisuudesta osa oli löytynyt E:n ilmoittamasta paikasta metsästä ja osa C:n kotoa. Kaikki omaisuus oli saatu palautettua A:lle. Nyt A vaati kuitenkin C:ltä ja D:ltä itse ilmoittamansa omaisuuden arvon sekä oikeudenkäynnin käsittelykulujen korvaamista. E:ltä hän ei vaatinut mitään. A siis pyrki laajentamaan syytettä. Syyttäjä pysytteli alkuperäisessä syytteessään. Hän vaati C:lle ja D:lle ehdollista vankeusrangaistusta ryöstöstä sekä C:lle sakkoa kätkemisrikoksesta. Lisäksi hän vaati C:tä korvaamaan kahdesta näpistyksestä saamansa omaisuuden arvon ilman arvonlisäveroa: C oli anastanut yhteensä yli sata tölkkiä olutta kahdesta eri myymälästä saman päivän aikana.

Koko tarina tuntui todella sekavalta ja monimutkaiselta. D:llä ei ollut avustajaa, hän saapui koko istuntoonkin vain pakotettuna. Hän kielsi kaikki syytteet sen kummemmin kommentoimatta, ja kieltäytyi myös kuulustelusta. Tuomari kuitenkin unohti tämän ja istutti hänet salin eteen tuoliin, jossa henkilötodistelun pitäisi tapahtua. Kun joku muistutti tuomaria D:n kieltäytymisestä, tämä passitettiinkin takaisin paikalleen. Sen jälkeen syyttäjä luki ääneen hänen lausuntonsa esitutkintapöytäkirjasta. Pöytäkirjaan kirjattu teksti oli niin korkealentoista, että epäilen todella D:n käyttäneen niin sujuvasti rikosoikeuden sanastoa. Ihmettelin, millä tavalla lausuntoja oikein kirjataan, jos ei kerran sanatarkasti. Kuinka ihmeessä ne voivat olla luotettavia, jos jokainen lausuntoa kirjaava esittää lausunnosta aina omanlaisensa tulkinnan?

Tähän penkkiin epäillyt istutettiin kuulustelua varten.

C sen sijaan suostui kuulusteluun, ja hän sekoitti pakkaa entisestään muuttamalla tarinaansa useaan otteeseen. Ensin hän totesi, että oli ehkä saattanutkin ryöstää A:n asunnon yhdessä D:n kanssa: hän oli ollut niin humalassa, ettei muistanut illasta yhtään mitään. Seuraavaksi hän väitti, että oli herännyt D:n asunnosta ja nähnyt sähkölaitteita, jotka oli ottanut kotiinsa mukaan (eli hän väitti D:n ryöstäneen ne yksin). Sitten hän väitti, että A oli itse antanut tavarat hänelle. Hänen mukaansa heillä oli A:n kanssa erimielisyyksiä siitä, kuka oli Playstation 3:n omistaja, ja siksi A keksi päästään jonkun listan kadonneista tavaroista. Lopuksi hän totesi, että A:n asunnossa asui sekä F että kaksi muuta ihmistä, jotka olivat hyvinkin saattaneet anastaa A:n omaisuutta, koska A oli heille F:n mukaan velkaa. Myös A oli myöntänyt tämän mahdolliseksi jo aiemmin, ja se ilmeni esitutkintapöytäkirjasta.

Olin olettanut tämän olevan todella yksinkertainen tapaus, mutta lopulta jutussa oli ainoastaan sana sanaa vastaan. Miesten humalatila ja epämääräinen elämäntilanne lisäsivät tarinoiden epävarmuutta entisestään. Ryöstö oli tapahtunut jo kesällä 2013, joten ei tapahtuma missään tuoreessa muistissa ollut muutenkaan. Istunnon lopussa pohdittiin jokaisen epäillyn teon tahallisuutta, suunnitelmallisuutta ja saatua hyötyä. Viimein koko käsittely saatiin päätökseen, ja tuomari ilmoitti päätöksen valmistuvan seuraavalla viikolla. Itseäni kyllä kiinnostaisi tietää, millaisiin johtopäätöksiin jutussa lopulta tullaan päätymään."