Kun sisäinen kriitikko estää onnistumasta

Olen työssäni tavannut paljon erilaisia ihmisiä. Kaikilla on ainutkertainen oma tarinansa, mutta samanlaisia piirteitäkin usein löytyy. Jo jonkin aikaa olen havainnut käynneillä yhden tietynlaisen tarinatyypin. Aluksi olin hyvin hämmentynyt, enkä tiennyt, miten voisin auttaa. Kun olin kuullut samankaltaisen tarinan usean opiskelijan suusta, päässäni alkoi raksuttaa kovasti.

Tarina kertoo opiskelijasta, jolla on vaikeuksia käydä koulua. Hänen on vaikea lähteä aamuisin kotoa, vaikka hän olisi ulkovaatteissa, käsi oven kahvalla, valmiina astumaan kynnyksen yli. Hän ei saa tehtäviä palautettua ajoissa. Koepäivinä hän usein nukkuu pommiin tai on kipeä. Rästejäkin saattaa kertyä ja kurssit jäädä kesken. Vapaa-ajan harrastuksia ei juuri ole ja kavereita hän näkee harvoin, jos sellaisia edes on.

Mieti hetki, miten sinä kuvailisit tällaista ihmistä? Mitä sanoja käyttäisit?

Ihmiset, joilla on tällainen tarina, kuvailevat itseään sanoilla laiska, saamaton, ahdistunut, epäonnistunut tai huono ihminen. He puhuvat siitä, kuinka he aiheuttavat häpeää perheelleen. Kuinka he ovat perheensä mustia lampaita. Kuinka vanhemmat rakastavat enemmän heidän sisaruksiaan, jotka pärjäävät elämässä. Kuinka heitä nolottaa taas joutua selittämään opettajalle poissaolojaan, joille ei löydy mitään selkeää syytä.

Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat itse pettyneitä ja turhautuneita itseensä. He saattavat ajatella, etteivät ansaitse elää, koska eivät pysty elämään normaalia elämää. Häpeä ja itseinho ovat käsinkosketeltavia. Ehkä sinäkin äsken kuvailit heitä jollakin sanalla, joka kuvaa heidän epäonnistumistaan elämässä?

Tässä päästään minun mielestäni ongelman ytimeen. Kun kuuntelen näitä ihmisiä, kuulen heidän puhuvan itselleen ilkeämmin, kuin minä puhuisin pahimmalle vihamiehellenikään. He eivät todellakaan vähät välitä muiden mielipiteistä, vaan tiedostavat paremmin kuin hyvin, kuinka heihin ollaan pettyneitä. Mutta kukaan ei ole heihin yhtä pettynyt kuin he itse.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö he haluaisi elää normaalia elämää ja olla samanlaisia kuin muutkin. Kyllä he haluaisivat käydä koulussa tai töissä. Olen tullut siihen tulokseen, että ongelma on siinä, että heidän rimansa on niin korkealla, etteivät he pysty edes aloittamaan. Tai kuten yksi nuori sitä kuvasi: "Yritän astua kynnyksen yli, mutta se kynnys tuntuu hirveän korkealta." Kun nuori on esimerkiksi viikon ajan ollut vain kotona kykenemättä tulemaan kouluun, saatan ehdottaa, että seuraavalla viikolla hän tulisi ainakin yhtenä tai kahtena päivänä. Usein nämä nuoret ovat kuitenkin päättäneet, että seuraavalla viikolla heidän pitää tulla joka päivä, tai he ovat epäonnistuneet. Aika todennäköisesti käy niin, että seuraavalla viikolla he eivät taas tule kertaakaan.

Kun vaatimustaso on liian korkea, ei ole muuta mahdollisuutta kuin epäonnistua. Liian korkeat vaatimukset ovatkin kuopan kaivamista itselle. Kun koko ajan vaatii liikaa, koko ajan epäonnistuu ja käsitys itsestä muuttuu yhä negatiivisemmaksi. Kun itseään vihaa oikein kunnolla, sitä lamaantuu: ei uskalla tehdä enää mitään, ettei tulisi haukutuksi. Ettei itse haukkuisi itseään. Ettei isä tai äiti haukkuisi. Parempi olla tekemättä mitään kuin epäonnistua, eikö niin?

Liian korkeat vaatimukset ja itsensä sättiminen ovat hyvin yleisiä tapoja kaivaa kuoppaa itselleen. Tätä harrastavat niin nuoret ammattikoululaiset kuin työssäkäyvät korkeakoulutetut. Tuntuu ehkä turvalliselta haukkua itseään ennen kuin muut ehtivät. Kun ei odota mitään, ei voi myöskään pettyä, tavataan sanoa. Mutta mitä jos mietitään tosissaan, mitä haittaa itsensä haukkumisesta voi olla? Koska mitään hyötyä siitä ei todellakaan ole, sen voin kertoa ihan suoraan!

Jos jatkuvasti sätit itseäsi tehdyistä tai tulevista virheistä...

... et ole koskaan tyytyväinen.

... odotat pahinta ja näet joka suunnassa katastrofeja. 

... tunnet häpeää itsestäsi ja tekemisistäsi. 

... olosi on toivoton, ahdistunut ja masentunut. 

... olet väsynyt ja uupunut.  

... aloittaminen on vaikeaa ja koet, ettet saa mitään aikaiseksi.

Itsensä haukkuminen eli negatiivinen sisäinen puhe on loputon suo, jossa rämpiä. Siitä kannattaa ehdottomasti pyrkiä pois, jos haluat tuntea meneväsi eteenpäin elämässä. Aloita kuuntelemalla sisäistä puhettasi. Millaisia ajatuksia tunnistat? Kun huomaat negatiivisen kommentin, mieti, mitä voisit sanoa sitä vastaan. Mitä sanoisit esimerkiksi parhaalle kaverillesi?

Sinun tehtäväsi on olla itsesi paras kaveri. Paras kaveri on lempeä ja kannustava, parhaan kaverin kanssa voi kilpailla leikkimielisesti siitä, kumpi voittaa pienen kisan. Paras kaveri ei kuitenkaan nimittele sinua, kun epäonnistut, vaan kehottaa yrittämään uudelleen.

Sisäinen puhe on yksi lempiaiheistani. Ehkä tekstistä huomasikin pientä tunteen paloa :D olen todennut sisäisen puheen vaikuttavan huomattavasti mielenterveyteen ja jaksamiseen. Jos tunnistat yllä olevia oireita, suosittelen ehdottomasti kiinnittämään enemmän huomiota tapaan, jolla puhut itsellesi. Koska yhdessä tekstissä ei voi kuitenkaan kertoa ihan kaikkea, jatkan tästä aiheesta vielä myöhemmin!

Diagnoosi: liian täydellinen

Pakkohan minun on hoitaa tämä loppuun, kun kerran aloitin.
Enhän minä mitenkään voi sanoa, että en ehdi - kuka sen sitten tekisi?
Puoliso kyllä lupasi täyttää tiskikoneen, mutta taidan tehdä itse. Hän tekee sen aina väärin.
Olen kyllä aivan poikki, mutta pakko vielä tehdä tämä yksi juttu.
Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Kuulostaako tutulta? Näitä sanoja olen kuullut niin omasta kuin muiden liian tunnollisten ihmisten suusta. Tunnollinen, perfektionisti, suorittaja, vaativa, kiltti tyttö: kaikissa on kyse samasta ilmiöstä eri nimellä.

Tunnollinen ihminen on se, joka hoitaa kodin, perheen, työt ja harrastukset huolellisesti. Tunnollinen ihminen on usein myös vaativa eli perfektionisti. Hän ei halua missään nimessä tehdä virheitä eli epäonnistua. Hän ei myöskään anna muiden tehdä virheitä. Töissä tämä voi tarkoittaa sitä, että perfektionisti kahmii itselleen kaikki mahdolliset työtehtävät ja vastuualueet (mahdollisesti samalla uuvuttaen itsensä). Kotona perfektionismi voi tarkoittaa sitä, ettei puoliso osaa keittää pastasta al denteä tai huolehtia lapsista riittävän hyvin. Kaikki pitää hoitaa itse, kun kukaan muu ei osaa.

Tunnollisuus ja jatkuva suorittaminen ovat monille tuttuja haasteita, myös ammattilaisille. Eräs psykologiystäväni kuvasi hyvin tunnollisuuden riivaamaa arkeaan:

"Tuntuu kuin koko ajan pitäisi olla kehittymässä, pohtimassa, tekemässä, parantamassa maailmaa, ottamassa kantaa, ymmärtämässä, oltava tukena ja oltava niin saatanan tehokkaasti mindful. Mutta mitäs sitten kun ei yhtään kiinnosta? Välillä olisi kiva, ihan ilman syyllisyydentuntoa vain istua pitkät kalsarit jalassa, sipsiä mussuttamassa ja töllöttämässä Unelmahäitä. Saisi haukkua häävieraiden rumia asuja, ilman ammatillista empatiaa ja jatkuvaa ymmärtämistä."

Miksi olen niin tunnollinen?

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mistä tunnollisuus on saanut alkunsa. Minun arvaukseni on, että olet jo lapsena ollut kiltti ja noudattanut sääntöjä. Koulussa olet ahdistunut, kun opettaja on luokassa torunut tuhmia oppilaita, ja miettinyt, ettet haluaisi huutoa omalle kohdallesi. Pienestä saakka olet oppinut, että vältät ongelmia suorittamalla hyvin koulussa ja kotona, noudattamalla sääntöjä ja saamalla hyviä numeroita.

Pikku hiljaa suorittaminen ja saavuttaminen hiipivät täyttämään koko elämän ja identiteetin: alat itsekin arvottaa itseäsi omien saavutustesi kautta. Hiljaa mielessäsi ehkä ajattelet, että ahkeruus koulussa, töissä, kotona ja harrastuksissa kertovat, kuinka arvokas olet ihmisenä. Mieleesi hiipii pelko siitä, ettet olekaan tarpeeksi hyvä. Kun vertaat itseäsi muihin, he vaikuttavat menestyneemmiltä, aikaansaavemmilta, rohkeammilta, jopa hoikemmilta. Ainakin Facebookisssa ja Instagramissa monen elämä vaikuttaa täydelliseltä. Pelkäät, että ympärilläsi olevat ihmiset vielä joku päivä huomaavat, ettet ole yhtä hyvä kuin he. Sinulla on siis niin kutsuttu huijarisyndrooma. Siksi yrität vielä kovemmin: sisustat kotia, kokkaat trendikkäitä ruokia, käyt salilla tai muissa trendikkäissä harrastuksissa, vietät laatuaikaa puolison kanssa, teet töitä vielä illalla kotona. Ihan vain todistaaksesi muille, että olet tarpeeksi hyvä. Vaikka tosiasiassa yrität todistaa sitä itsellesi.

Unelmat ja todellisuus ovat niin kaukana toisistaan, että pahaa tekee. Paineet ovat kovemmat kuin koskaan. Ja ne hyökkäävät joka suunnalta. (Rappe & Sjögren, 2005.)

Yllä oleva pätkä on kirjasta Liian tunnollinen, jonka lainasin kirjastosta erästä asiakastapausta varten. Kirja kosketti kuitenkin ihan yhtä paljon omaa elämääni. Sitä lukiessani mieleeni tuli, kuinka monta kertaa olen pysähtynyt miettimään, että minulla on tapana suorittaa joka elämänalueella: kotona, töissä, harrastuksissa ja elämäntavoissa. Aina kun syön suklaata tai juon alkoholia, tunnen piston sydämessäni - eihän tämä ole terveellistä! Aina kun avomieheni kommentoi keittiössä tiskien määrää, koen, että hän kritisoi minun kykyäni pitää kodista huolta. Aina kun ehdin töissä hengähtää tai käydä rauhassa lounaalla, mietin, tekevätköhän muut paljon kovemmin töitä.

Viimeisin kerta, kun olen tajunnut kiinnittää huomiota omaan tunnollisuuteeni ja suorittamiseeni, oli jokin aika sitten työpaikalla. Sain tietää puskaradion kautta, että esimieheni oli tulostanut asiakastietojärjestelmästä kaikki työsuoritteeni, eli ne tehdyt työt, jotka olin merkinnyt asiakastietojärjestelmään: asiakaskäynnit, konsultaatiot, kokoukset ja niin edelleen. Kun kuulin, että esimieheni tällä tavalla katsoo, kuinka ahkerasti olen tehnyt töitä, sydämeni pysähtyi. Olin ihan varma, että jään kiinni laiskottelusta. Tiesin heti, ettei määräaikaista työsopimustani tulla enää jatkamaan, samalla tavalla kuin poliisin nähdessäni "tiedän" joka kerta, että minut pidätetään.

      Sitten esimieheni itse kertoi katsoneensa työsuoritteeni. Nielaisin ja valmistauduin selittelemään, miksi en ollut ollut ahkera. On ollut vähän flunssaa. Olen tehnyt töitä, joita en saanut merkattua asiakastietojärjestelmään. Olen ollut aika hidas, mutta nyt lupaan tsempata.

      Mutta tiedättekö, mitä esimieheni sanoi? Hän kysyi minulta, onko minulla liikaa töitä! Hän totesi, että asiakasmääräni on suuri, ja sitä pitää seurata. Saattaa olla, että tulevaisuudessa tarvitaan toinenkin psykologi tekemään töitäni, koska niitä on niin paljon. Sama puhe jatkui viikon lopussa pidetyssä kokouksessa, jossa minulta kysyttiin, miten voin.

      Kävi siis niin, että olin huomaamattani vähätellyt itseäni töissä. Olin sanonut mielessäni, etten ole tarpeeksi ahkera. Vaikka tiesin itsekin, että olin tehnyt hirveästi töitä ja oikeastaan ollut aika ylikuormittunut. Jälkikäteen minua harmitti, koska olen tehnyt vuosikausia töitä vähentääkseni vaativuutta ja lisätäkseni myötätuntoa itseäni kohtaan.

Miten perfektionismista pääsee eroon? 

Liika tunnollisuus on minun mielestäni yhteiskunnan vaatimusten ja paineiden seurausta oleva ilmiö. Tunnollisuus ei ole yksin vika, sillä yhteiskunta pyrkii kasvattamaan kaikista mahdollisimman tunnollisia jäseniä. Ja hyvähän se onkin. Ongelma piilee siinä, että samaan aikaan, kun yksilöön kohdistetaan aivan mielettömästi vaatimuksia joka suunnalta, hänet unohdetaann opettaa kuuntelemaan myös omaa itseään ja kysymään itseltään esimerkiksi "mitä minä haluan tehdä" ja "kuinka paljon minä jaksan". Ei ole sinun vikasi, jos pyrit tunnollisuuteen ja tunnet musertuvasi kaiken paineen alle. Sinä kuitenkin olet se, joka joudut tunnistamaan liian tunnollisuuden itsessäsi ja pyristelemään siitä pois. Lopulta sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi.

On tärkeä muistaa, ettei perfektionismi ole persoonallisuuden piirre. Täydellisyyden tavoittelu ja liika tunnollisuus ovat toimintatapoja. Saattaa olla, että samat toimintatavat ovat kulkeneet mukana lapsuudesta saakka. Toimintatavat ovatkin usein tiukassa, mutta niitä on mahdollista muuttaa, jos se on tahtotilasi.

Pohdi hetki seuraavaa tehtävää. Voit tehdä tehtävän mielessäsi tai kirjoittaa ylös. Kysy itseltäsi seuraavat yksinkertaiset kysymykset:

1. Mitä hyötyä täydellisyyden tavoittelusta on sinulle ollut?

2. Mitä haittaa täydellisyyden tavoittelusta on sinulle ollut?

Jos haittaa on enemmän kuin hyötyä ja koet, että kaipaat muutosta omaan toimintatapaasi, mieti seuraavaksi, mikä voisi olla ensimmäinen askel muutokseen. Mikä on pienin asia, missä voisit hellittää? Voisitko ottaa rennommin jonkin asian suhteen tai jakaa vastuuta?

Lopuksi

Tässä postauksessa haluan tuoda esiin sen, miten liika tunnollisuus ja täydellisyyden tavoittelu pahimmillaan voivat uuvuttaa sekä henkilön itsensä että hänen lähipiirinsä. Liika tunnollisuus voi aiheuttaa jatkuvaa tyytymättömyyttä niin itseen kuin toisiin ihmisiin, kun mikään ei ikinä ole juuri niin kuin itse haluaisi. Voi olla vaikeaa aloittaa minkään tekemistä, jos pelkää epäonnistumista. Voi olla vaikea jakaa vastuuta toisten kanssa, jos ei voi luottaa, että he tekevät asiat yhtä tunnollisesti kuin itse tekisi.
      Toisin sanoen liian tunnollisena voi olla hyvin vaikea nauttia siitä, mikä elämässä on hyvin. Elämässä harvoin asiat ovat ihan täydellisesti, mutta ne voivat olla riittävän hyvin. Elämäänsä voi olla tyytyväinen, vaikkei vielä olisi saavuttanut ihan kaikkea, mitä haluaisi. 

     Toisaalta se, että pyrkii aina parhaimpaansa ja tekee asiat kunnolla ja tunnollisesti, on hieno piirre ihmisessä. Tunnolliset ihmiset voivat olla taitavia huomioimaan muita. He voivat olla järkeviä, luotettavia ja lupauksensa pitäviä. Ahkeruudellaan ja sisukkuudellaan he voivat saavuttaa elämässä paljon. Tunnollisuus on hyvä tapa niin kauan kuin se tuottaa hyvää sinulle ja ympäristöllesi.

Kirjasuositus aiheeseen liittyen:
Tinni Ernesjöö Rappe & Jennie Sjögren: Liian tunnollinen. Otava 2005.