Myöhästyneet terveiset elokuulta

Hupsista, edellisestä postauksesta pääsikin vierähtämään todella kauan! Opinnot lähtivät rysäyksellä käyntiin heti syyskuun alussa ja olen ollut superkiireinen siitä asti. Aivan uskomatonta, miten joka syksy yllätyn opintojen työmäärästä yhtä paljon. Ehkä tämä liittyy siihen samaan kuuluisaan ilmiöön, että talvi aina yllättää autoilijat: sitä vaan ei halua tajuta, että nyt ollaan taas tosipaikan edessä :D

Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa enemmän opinnoistani, sillä haluan kertoaa meneillään olevasta psykologisen arvioinnin kurssista. Kurssilla käydään läpi niin kognitiivisten kykyjen kuin persoonallisuuden arviointia psykologin työvälineinä. Paljon on kyllä tullut opittua ja kerron mielelläni pian lisää! Sitä ennen voi halutessaan lukaista viime syksyn postaukseni, jossa kerroin millaista oli osallistua älykkyystestiin asiakkaana eikä psykologina.

Nyt kuitenkin haluaisin vielä hetkeksi palata tuohon ihanaan elokuuhun kuukausi sitten, kun kävimme Joonaksen kanssa lempikaupunkikohteessamme Tukholmassa. Kävimme siellä suunnilleen samaan aikaan viime vuonna (ja fiilistelin matkaa silloinkin kuvilla) ja päätimme lähteä uudestaan, sillä nähtävää jäi viimeksi vielä paljon, mutta aikaa matkusteluun oli hyvin vähän kesätöiden ja opintojen alun välissä. Niinpä varasimme lennot ja suuntasimme kohti Södermalmin Mosebacke Hostelia. Tässä muutamia fiiliksiä reissusta:

Tukholman vanhin konditoria Vete-Katten oli todellinen helmi! Niin kahvila itsessään kuin annokset olivat ilo silmälle.

Meidän hyvinkin ruokapainotteisen matkan yksi kohokohta oli ehdottomasti vegaaniravintola Chutney, jossa oli tarjolla halpaa ja hyvää kotiruokaa sekä tukholmalaisia hipstereitä.

Olen kuullut usealta taholta ihmettelyä, kuinka jaksoimme mennä Tukholmaan edes yhden, saati sitten kaksi kertaa. No, minäpä paljastan nyt jotain jännää: se, joka sanoo, ettei Tukholmassa riitä nähtävää, on käynyt korkeintaan keskustassa sen muutaman tunnin ajan, jonka risteilyalus seisoo satamassa. Tukholma on täynnä kaikkea mielenkiintoista. On kulttuuria, mahtavia etnisiä ruokapaikkoja, kirppareita, istuskelupaikkoja, upeita rakennuksia, maisemia ja puistoalueita.

Viime vuonna meillä jäi moniakin paikkoja näkemättä, joten tällä reissulla yritimme paikata noita sivistyksellisiä aukkojamme vierailemalla Moderna Museetissa, Fotografiskassa eli valtavassa valokuvauksen mekassa, kuninkaanlinnassa sekä tietenkin viime vuonna avatussa Mall of Scandinaviassa. Kyseinen ostoskeskushan ei edes sijaitse Tukholmassa vaan Solnassa, joten menimme metrolla niin pitkälle kuin pääsimme ja kävelimme pari kilometriä asemalta ostarille pelkän Google Mapsista otetun näyttökuvan avulla, sillä eihän meillä tietenkään ollut karttaa tai nettiä käytettävissä :D Se olikin hauska reissu ja ostari todella oli hienoin ja suurin, mitä olen nähnyt. Päätin, että sieltähän en voi lähteä tyhjin käsin, joten löysin kuin löysinkin jotakin ostettavaa - kaksi pakettia Lindtin suklaata.

Ihana auringonlasku Mall of Scandinavian pihalla.

Pakkohan se oli muodon vuoksi käydä kuninkaanlinnassa, joka osoittautui odotusten mukaisesti kalliiksi turistirysäksi.

Parasta kuninkaanlinnassa oli paitani värinen kaakeliuuni :D

Kokonaisuudessaan toinen Tukholman-matkamme oli ihana irtiotto arjesta. Oli kivaa liikkua paikasta toiseen kun jo osasi paikkoja, kuten katujen ja kaupunginosien nimiä. Tukholma on myös mukavan ruokavalioystävällinen paikka, eikä gluteenittomuuteni tuottanut mitään ongelmia, vaan päinvastoin: valikoima oli huomattavasti parempi kuin Suomessa. Ihmiset olivat mukavia ja asiakaspalvelijat halusivat yrittää ymmärtää, kun harjoittelin ruotsin kielen lausuntaani ahkerasti joka paikassa :D

Tukholman metro oli todella kätevä, emmekä käyttäneet muita kulkuneuvoja. Maineensa mukaisesti metroasemat olivat todella kauniita ja jokaisella oli oma teemansa.

Moderna Museetissa eli modernin taiteen museossa oli tarjolla Picassoa, Dalia... ja todella kummallisia installaatiota.

Kunnon turistit ottavat kuvia vaikka Monkin portaikossa!

Lopuksi vielä tällainen normaali kuva Tukholmasta. On se sitten kaunis paikka :)

Psykologia 2016 -kongressin antia

Olin pari viikkoa sitten Tampereella kolme päivää kestäneessä Psykologia 2016 -kongressissa. Psykologia -kongressi on kahden vuoden välein järjestettävä Suomen suurin psykologien ammatillinen tapahtuma, joka koostuu erilaisista luennoista, workshopeista ja symposiumeista. Osallistuin edellisen kerran Joensuussa järjestettyyn kongressiin ja päätin lähteä tänä vuonna Tampereelle, koska luennot kuulostivat mielenkiintoisilta ja saimme hyvän opiskelijaporukan kasaan.

Oli kiva päästä viettämään aikaa opiskelijakavereiden kanssa ja oppia uutta psykologian alasta. Luennoilla en ole istunut varmaan noin vuoteen gradun kanssa puurtaessani, joten teki ihan hyvää kerrata sitäkin. Psykologia 2016 -kongressin aiheena oli tänä vuonna Ihmisen luonto: Minä, muut ja maailma. Kantavina teemoina oli yksilön kehitys (aiheina esimerkiksi sikiön kehitys ja vanhuspsykologia), terapia ja luonnon hyödyntäminen mielenterveyden tukemisessa.

Kongressissa oli paitsi kaikille osallistujille yhteisiä luentoja myös samanaikaisia workshopeja. Opin paljon ajankohtaisesta kotimaisesta psykologian alan tutkimuksesta. Esimerkiksi Katri Räikkönen-Talvitien luennolla sain kuulla, että viime aikoina on tutkittu sikiöajan kehityksen merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle. Ajankohtaisia tutkimusaiheita ovat esimerkiksi äidin ylipaino, stressi ja lakritsinkulutus. Mielestäni on todella tärkeää ja mielenkiintoista tutkia sitä, mitkä ovat sikiön ja lapsen kehitystä suojaavia ja uhkaavia tekijöitä, jotta kehitystä voitaisiin tukea mahdollisimman hyvin. Luennoitsija nimitti aihetta osuvasti "ohjelmoitumiseksi sikiöaikana". Esimerkiksi äidin raskaudenaikaisen ylipainon on havaittu vaikuttavan heikentävästi lapsen kognitiiviseen suorituskykyyn. Koska ylipainoisuus lisääntyy yhteiskunnassa huolestuttavaa tahtia, on syytä pohtia sitä, kuinka vielä syntymättömiä lapsia voidaan suojella äidin ylipainon negatiivisilta vaikutuksilta. 

Yhdessä symposiumissa esiteltiin tutkimuksia äidin raskaudenaikaisen mielenterveyden, erityisesti päihderiippuvuuden ja masentuneisuuden tai ahdistuneisuuden vaikutusta lapsen kehitykseen ja äiti-lapsi -suhteeseen. Tutkijat painottivat, kuinka tärkeää olisi löytää ajoissa riskiryhmiin kuuluvat odottavat äidit, jotta heitä ja samalla heidän lapsiaan voitaisiin tukea.

Yksi mielenkiintoisimmista aiheista oli vastikään Suomeen tuotu DDP-terapia (dyadic developmental psychotherapy), joka on suunniteltu erityisesti lasten kiintymyssuhdetraumojen hoitoon. Sitä on sovellettu erityisesti vaikeista oloista huostaanotettujen lasten ja heidän sijaisvanhempiensa auttamisessa. Workshopissa näytettiin aidossa terapiatilanteessa kuvattuja videoita, joissa lapset pääsivät kertomaan peloistaan, kuten esimerkiksi siitä, että hän ei olisi enää yhtä tärkeä vanhempien saatua uuden lapsen. Videot olivat todella koskettavia, ja huoneessa itki yksi jos toinenkin psykologi. Ostin paikan päältä myös DDP-terapiaa käsittelevän teoksen, koska menetelmä vaikutti mielestäni hyvin mielenkiintoiselta. Siinä terapiaan osallistuvat niin sijaisvanhemmat kuin lapsi. Tarkoituksena on auttaa vanhempia ja lasta muodostamaan turvallisen kiintymyssuhteen ja opettaa vanhemmille, kuinka lapsen turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä voidaan tukea arjessa.

Roope (keskellä) auttoi jälleen tuomaan Joensuun psykalaisia Suomen kartalle.

Kongressi oli myös mahdollisuus nähdä pitkästä aikaa jo valmistunutta kaveriani.

Lapsuuden lisäksi minua kiinnostaa vanhuus, minkä vuoksi osallistuin geropsykologiaa käsitelleeseen symposiumiin. Psykologiliiton alaisuuteen on vuonna 2012 perustettu geropsykologian työryhmä, joka pyrkii saamaan lisää psykologista tietämystä vanhustenhoitoon ja on esimerkiksi julkaissut teoksen Geropsykologia: vanhenemisen ja vanhuuden psykologia. Olen itsekin miettinyt, että voisin työskennellä psykologina vanhusten kanssa, mutta valitettavasti vanhustyössä ei nähdä paljoakaan psykologeja, vaan enimmäkseen hoitajia. Onneksi geropsykologian työryhmä on perustettu ja psykologit kantavat huolta myös vanhusten hoitotyöstä ja psykologien saatavuudesta, sillä lasten tapaan vanhukset ovat sellainen ryhmä, joka ei itse pysty ajamaan oikeuksiaan. Kirjoitin jo helmikuussa Kupittaan vanhuspsykiatrisella osastolla paljastuneesta potilaiden pahoinpitelystä. Varmastikaan kaikissa vanhusten laitoksissa ei ole niin huonot oltavat, mutta on hyvä muistaa, kuinka haavoittuva ryhmä vanhukset ovat. He eivät itse pysty vaatimaan parempaa kohtelua tai esimerkiksi vaihtamaan laitosta tullessaan kaltoinkohdelluksi. Mahdolliset mielenterveydenongelmat ja muistihäiriöt eivät kuitenkaan tee heistä vähemmän arvokkaita kansalaisia kuin vaikkapa perheet, joihin kohdistetaan hyvinkin paljon erilaisia terveyspalveluja.

Kokonaisuudessaan kongressi oli mielestäni mielenkiintoinen. Itä-Suomen yliopiston kasvattina olen hyvin tottunut tietynlaiseen psykologiaan ja tutkimukseen, joten tuntuu hyvältä välillä kuulla muidenkin yliopistojen tutkimuksista ja sitä kautta oppia edelleen siitä, mitä psykologia voi tarkoittaa. Jotkut kongressin aiheista eivät herättäneet mielenkiintoani, minkä vuoksi oli hyvä, että vaihtoehtoja oli monia. Aion kyllä jatkossakin osallistua näihin kansallisiin psykologian alan tapahtumiin ja kehotan muitakin, niin opiskelijoita kuin jo valmistuneita, tekemään niin :)