Psykologia 2016 -kongressin antia

Olin pari viikkoa sitten Tampereella kolme päivää kestäneessä Psykologia 2016 -kongressissa. Psykologia -kongressi on kahden vuoden välein järjestettävä Suomen suurin psykologien ammatillinen tapahtuma, joka koostuu erilaisista luennoista, workshopeista ja symposiumeista. Osallistuin edellisen kerran Joensuussa järjestettyyn kongressiin ja päätin lähteä tänä vuonna Tampereelle, koska luennot kuulostivat mielenkiintoisilta ja saimme hyvän opiskelijaporukan kasaan.

Oli kiva päästä viettämään aikaa opiskelijakavereiden kanssa ja oppia uutta psykologian alasta. Luennoilla en ole istunut varmaan noin vuoteen gradun kanssa puurtaessani, joten teki ihan hyvää kerrata sitäkin. Psykologia 2016 -kongressin aiheena oli tänä vuonna Ihmisen luonto: Minä, muut ja maailma. Kantavina teemoina oli yksilön kehitys (aiheina esimerkiksi sikiön kehitys ja vanhuspsykologia), terapia ja luonnon hyödyntäminen mielenterveyden tukemisessa.

Kongressissa oli paitsi kaikille osallistujille yhteisiä luentoja myös samanaikaisia workshopeja. Opin paljon ajankohtaisesta kotimaisesta psykologian alan tutkimuksesta. Esimerkiksi Katri Räikkönen-Talvitien luennolla sain kuulla, että viime aikoina on tutkittu sikiöajan kehityksen merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle. Ajankohtaisia tutkimusaiheita ovat esimerkiksi äidin ylipaino, stressi ja lakritsinkulutus. Mielestäni on todella tärkeää ja mielenkiintoista tutkia sitä, mitkä ovat sikiön ja lapsen kehitystä suojaavia ja uhkaavia tekijöitä, jotta kehitystä voitaisiin tukea mahdollisimman hyvin. Luennoitsija nimitti aihetta osuvasti "ohjelmoitumiseksi sikiöaikana". Esimerkiksi äidin raskaudenaikaisen ylipainon on havaittu vaikuttavan heikentävästi lapsen kognitiiviseen suorituskykyyn. Koska ylipainoisuus lisääntyy yhteiskunnassa huolestuttavaa tahtia, on syytä pohtia sitä, kuinka vielä syntymättömiä lapsia voidaan suojella äidin ylipainon negatiivisilta vaikutuksilta. 

Yhdessä symposiumissa esiteltiin tutkimuksia äidin raskaudenaikaisen mielenterveyden, erityisesti päihderiippuvuuden ja masentuneisuuden tai ahdistuneisuuden vaikutusta lapsen kehitykseen ja äiti-lapsi -suhteeseen. Tutkijat painottivat, kuinka tärkeää olisi löytää ajoissa riskiryhmiin kuuluvat odottavat äidit, jotta heitä ja samalla heidän lapsiaan voitaisiin tukea.

Yksi mielenkiintoisimmista aiheista oli vastikään Suomeen tuotu DDP-terapia (dyadic developmental psychotherapy), joka on suunniteltu erityisesti lasten kiintymyssuhdetraumojen hoitoon. Sitä on sovellettu erityisesti vaikeista oloista huostaanotettujen lasten ja heidän sijaisvanhempiensa auttamisessa. Workshopissa näytettiin aidossa terapiatilanteessa kuvattuja videoita, joissa lapset pääsivät kertomaan peloistaan, kuten esimerkiksi siitä, että hän ei olisi enää yhtä tärkeä vanhempien saatua uuden lapsen. Videot olivat todella koskettavia, ja huoneessa itki yksi jos toinenkin psykologi. Ostin paikan päältä myös DDP-terapiaa käsittelevän teoksen, koska menetelmä vaikutti mielestäni hyvin mielenkiintoiselta. Siinä terapiaan osallistuvat niin sijaisvanhemmat kuin lapsi. Tarkoituksena on auttaa vanhempia ja lasta muodostamaan turvallisen kiintymyssuhteen ja opettaa vanhemmille, kuinka lapsen turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä voidaan tukea arjessa.

Roope (keskellä) auttoi jälleen tuomaan Joensuun psykalaisia Suomen kartalle.

Kongressi oli myös mahdollisuus nähdä pitkästä aikaa jo valmistunutta kaveriani.

Lapsuuden lisäksi minua kiinnostaa vanhuus, minkä vuoksi osallistuin geropsykologiaa käsitelleeseen symposiumiin. Psykologiliiton alaisuuteen on vuonna 2012 perustettu geropsykologian työryhmä, joka pyrkii saamaan lisää psykologista tietämystä vanhustenhoitoon ja on esimerkiksi julkaissut teoksen Geropsykologia: vanhenemisen ja vanhuuden psykologia. Olen itsekin miettinyt, että voisin työskennellä psykologina vanhusten kanssa, mutta valitettavasti vanhustyössä ei nähdä paljoakaan psykologeja, vaan enimmäkseen hoitajia. Onneksi geropsykologian työryhmä on perustettu ja psykologit kantavat huolta myös vanhusten hoitotyöstä ja psykologien saatavuudesta, sillä lasten tapaan vanhukset ovat sellainen ryhmä, joka ei itse pysty ajamaan oikeuksiaan. Kirjoitin jo helmikuussa Kupittaan vanhuspsykiatrisella osastolla paljastuneesta potilaiden pahoinpitelystä. Varmastikaan kaikissa vanhusten laitoksissa ei ole niin huonot oltavat, mutta on hyvä muistaa, kuinka haavoittuva ryhmä vanhukset ovat. He eivät itse pysty vaatimaan parempaa kohtelua tai esimerkiksi vaihtamaan laitosta tullessaan kaltoinkohdelluksi. Mahdolliset mielenterveydenongelmat ja muistihäiriöt eivät kuitenkaan tee heistä vähemmän arvokkaita kansalaisia kuin vaikkapa perheet, joihin kohdistetaan hyvinkin paljon erilaisia terveyspalveluja.

Kokonaisuudessaan kongressi oli mielestäni mielenkiintoinen. Itä-Suomen yliopiston kasvattina olen hyvin tottunut tietynlaiseen psykologiaan ja tutkimukseen, joten tuntuu hyvältä välillä kuulla muidenkin yliopistojen tutkimuksista ja sitä kautta oppia edelleen siitä, mitä psykologia voi tarkoittaa. Jotkut kongressin aiheista eivät herättäneet mielenkiintoani, minkä vuoksi oli hyvä, että vaihtoehtoja oli monia. Aion kyllä jatkossakin osallistua näihin kansallisiin psykologian alan tapahtumiin ja kehotan muitakin, niin opiskelijoita kuin jo valmistuneita, tekemään niin :)