Psykologian opiskelu käytännössä, osa 2:

Vastauksia lukiolaisille

Sain eräältä lukiolaiselta kasan kysymyksiä, joiden avulla hän pyrki selvittämään opon tuntia varten, millaista psykologian opiskelu on. Mukana oli paljon uusia näkökulmia, joita en ole tajunnut pohtia täällä blogin puolella.

Miksi kiinnostuit psykologiasta ja miten päädyit opiskelemaan alaa?

Tiesin jo lukion aloittaessani, että haluan opiskelemaan yliopistoon, en vain ollut heti varma, mille alalle. Lukiossa olin erityisen kiinnostunut kielistä, kirjoittamisesta ja historiasta. Harkitsin kauan journalistiikan opintoja Tampereen yliopistossa, sillä halusin toimittajaksi. Kiinnostuin psykologiasta enemmän siinä vaiheessa, kun aloin lukea kirjoituksiin. Kirjoitin psykologian toisen lukiovuoden keväällä, koska luettavana oli vain muutama kirja ja olin pärjännyt hyvin psykologian kursseilla. Sainkin laudaturin ja aloin miettiä, kiinnostaisiko sama aine yliopistossakin. Päätökseen vaikutti myös silloinen poikaystäväni, jonka kanssa olin seurustellut yläkoulusta saakka. Halusin muuttaa hänen kanssaan samalle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta tiesin, ettei hän olisi päässyt sisään mihinkään Tampereen kouluun. Niinpä jätin toimittajahaaveet ja hain Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselle psykologiaan ja saksan kieleen. Päädyin hakemaan psykologiaan myös siksi, että halusin alalle, jossa olisi varma työllistyminen.

Tästä aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin:

Elämää kirjoitusten jälkeen

Minun tarinani psykologiaan päätymisestä

Miten valmistauduit pääsykokeisiin ja millainen olo niistä jäi?

Aloitin pääsykokeisiin lukemisen helmi-maaliskuussa, sillä pääsykokeet olivat heti ylioppilasjuhlien jälkeisenä maanantaina. Pääsykokeeseen kuului tuolloin kaksi kirjaa: yksi sosiaalipsykologian ja yksi tieteenfilosofian kirja. Nykyään Joensuun pääsykoe muodostuu esseestä ja monivalinnoista, joissa on mukana tilastotiedettä. Minun aikanani (vuonna 2012) pääsykoe muodostui kahdesta esseestä. Aloitin prosessin lukemalla ensin molemmat kirjat kertaalleen läpi vain tutustuakseni aiheisiin. Sitten luin ne uudestaan, mutta tällä kertaa alleviivasin tärkeät kohdat ja tein ensimmäiset muistiinpanot. Sen jälkeen opettelin muistiinpanojani ja muokkasin niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Tein ajatuskarttoja, taulukoita, piirustuksia, sanalistoja, ihan mitä vain, jotta saisin aktiivisesti käsiteltyä kirjojen aiheita ja painettua sekä suuret kokonaisuudet että pienet yksityiskohdat mieleeni. Opiskelin joka päivä kuusi tai seitsemän tuntia ja kävin lisäksi töissä ravintolassa. Jotkut varmasti pääsivät sisään vähemmälläkin lukemisella, mutta itse halusin panostaa pääsykokeisiin täysillä.

Kun pääsykoepäivä sitten koitti, en oikeastaan edes jännittänyt. Tiesin, että olin valmistautunut hyvin ja tehnyt parhaani. Lisäksi olin jo varmistanut opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta, sillä pääsin ylioppilaskirjoitusten perusteella sisään saksan kieleen. Ajattelin, että jos en pääsisi psykologiaan sisään ensimmäisellä kerralla, aloittaisin silti yliopistossa ja lukisin psykologiaa sivuaineena, jolloin minun olisi helpompi hakea psykologiaa pääaineeksi seuraavana vuonna. Sanoisinkin uusille hakijoille, että ei kannata paineistaa itseään liikaa: on tärkeää yrittää parhaansa, mutta paniikissa yötä päivää pänttääminen ei tuota muuta kuin hermoromahduksen. Kaikki hakijat ovat samanlaisia motivoituneita opiskelijoita eikä kukaan ole mikään yli-ihminen.

Kaikki ponnistelut tuottivat kuitenkin tulosta, sillä pääsin sisään ensimmäisellä kerralla. Olin saanut ylioppilaskirjoituksia yhtä vaille täydet aloituspisteet ja pääsykoekin meni hyvin. Meille otetaan opiskelijoita sisään niin ylioppilaskirjoitusten ja pääsykokeen yhteispisteillä kuin pelkän pääsykokeen perusteella, mutta yhteispisteillä pääseminen on huomattavasti helpompaa.

Pääsykokeista olen kirjoittanut aiemmin tekstin Mistä motivaatio pääsykoeurakkaan.

Teetkö töitä opintojen ohella?

Olen tehnyt töitä opintojen ohella toisesta yliopistovuodesta asti. Monet opiskelijamme tekevät ilta- tai viikonlopputyötä, joka on helppo yhdistää opintoihin. Itse teen tällä hetkellä kolmea osa-aikatyötä, koska olen tehnyt jo lähes kaikki opintoni valmiiksi. Tietysti opintojen pitää aina olla ylimpänä to do -listalla, mutta töistä saa sekä rahaa että kokemusta. Esimerkiksi minä olen hankkinut Pelastakaa Lapset ry:ltä kokemusta lasten kanssa työskentelystä, jotta voisin sitten psykologina päästä työskentelemään lasten kanssa. Eräässä firmassa olen myös tehnyt lapsille älykkyystestejä. Nykyään työpaikoista on niin kova kilpailu, ettei pelkkä maisterintutkinto riitä, vaan opintojen ohessa on kerättävä myös työkokemusta. Työnantajat arvostavat todella paljon suosituksia ja työtodistuksia, jotka osoittavat, että ihminen pärjää myös käytännön työelämässä eikä vain koulun penkillä.

Mitkä on opintojen hyvät ja huonot puolet? Mitä koulutus pitää sisällään? Mihin koulutus valmistaa? Onko oppilaitoksessa joitakin etuja?

Itse olen pitänyt kovasti psykologian opinnoista ja pidän alaa täysin itselleni sopivana. Meillä Joensuussa korostetaan paljon ajattelun ja reflektoinnin taitoa ja opinnoissa pohdiskellaan paljon maailmaa ja ihmisiä monelta kantilta. Psykologia ei sovellu ihmisille, jotka etsivät oikeita vastauksia tai nopeaa helpotusta omaan huonoon oloon. Kannattaa myös valmistautua siihen, että psykologian opiskelijat ovat äärimmäisen motivoituneita ja tunnollisia. Jos ei pidä varaansa, paineet parhaisiin arvosanoihin ja opiskeluun todella tiukalla aikataululla voivat yllättää.

Opinnoissa käsitellään monipuolisesti eri aiheita, mutta Joensuussa painottuvat sosiaalipsykologia (miten kulttuuri ja ryhmä vaikuttaa ihmisen ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen) sekä työpsykologia. Esimerkiksi neuropsykologian opintoja meillä ei ole, mutta monet lukevat neuropsykologian sivuaineen Jyväskylän yliopiston kautta. Joensuun koulutus tähtää aika vahvasti perinteiseen asiakastyöhön eli ihmisten kanssa keskustelemiseen. Mikäli esimerkiksi tieteellinen tutkimus kiinnostaa todella paljon, suosittelisin Helsinkiä tai Tamperetta. Muutenkin erot yliopistojen välillä ovat melko suuria, joten kannattaa tutustua kaikkien opetussuunnitelmiin.

Itä-Suomen yliopisto on ehdottomasti yksi monipuolisimmista yliopistoista, sillä meillä on todella paljon eri aloja. Niinpä esimerkiksi sivuaineita voi valita vapaasti, tarjolla on esimerkiksi sukupuolentutkimusta, kulttuuriantropologiaa, erityispedagogiikkaa, kauppatieteitä, aikuiskasvatustiedettä ja vaikka mitä kieliä. Joensuun erikoisuus on oikeuspsykologian perusopintokokonaisuus, jota ei voi opiskella missään muualla. Sen lukevat lähes kaikki opiskelijamme. Joensuun kampus on hyvin kompakti ja kaikki opintoalat sijaitsevat lähekkäin toisin kuin esimerkiksi Helsingin yliopistolla, jossa kampukset on ripoteltu ympäri kaupunkia. Psykologiassa kaikki lukevat oikeastaan samat psykologian opinnot, joten sivuaineilla voi vaikuttaa enemmän omaan ”erikoistumiseen”. Itse olen lukenut sivuaineina nuorisotutkimuksen, oikeuspsykologian, erityispedagogiikan sekä saksan kielen ja kulttuurin. Olen aiemmin postannut sivuaineista otsikolla Sivuaineiden käsikirja kallonkutistajille.

Psykologian alasta olen kirjoittanut tarkemmin postauksessa Mitä se psykologi oikeastaan tekee.

Opinnoista olen kirjoittanut näissä teksteissä:

Mielenterveyden ammattilaiseksi: Kliininen psykologia I

Psykologian ammatilliset opinnot

Millainen on tyypillinen opiskelupäivä? Miten testataan opittuja asioita? Millaiseksi koet opiskelun, onko se rankkaa?

Tyypillisin opiskelupäivä olisi varmaankin kotona tai kirjastolla tenttikirjojen lukemista. Ehkä vähän paradoksaalisesti yliopistossa ihmismieleen tutustutaan pitkälti kirjojen ja tutkimusten kautta. Luentoja on jonkin verran, mutta pääasiassa sosiaalisuutta pitää sitten harjoitella vapaa-ajalla. Yliopisto on todella tiedepainotteista ja opintoihin kuuluu paljon tutkimusten lukemista ja tekemistä. Jos ei ole kiinnostunut lukemisesta ja kirjojen pänttäämisestä, ammattikorkeakoulu voi olla parempi vaihtoehto. Kuitenkin mitä pidemmälle opinnoissa pääsee, sen enemmän tulee kontaktiopetusta, eli seminaareja, luentoja, ryhmätöitä jne.

Yliopistossa kurssin arvostelu tapahtuu asteikolla 1–5, jossa 1 on heikoin ja 5 paras arvosana. Yleisimmät arvostelutavat psykologiassa ovat luennon tai kirjallisuuden tenttiminen (eli perinteinen koe), oppimispäiväkirja ja essee. Kaikki kurssitehtävät ovat huomattavasti laajempia kuin lukiossa ja opinnoissa vaaditaan kykyä löytää nopeasti tärkeät asiat kirjoista ja hahmottaa laajoja kokonaisuuksia.

Meillä opetussuunnitelma on joustavampi kuin monilla muilla aloilla. Se tarkoittaa sitä, että opiskelijat saavat edetä opinnoissa haluamassaan järjestyksessä haluamaansa tahtiin. Yliopiston suositus on 60 opintopistettä vuodessa, mutta toiset suorittavat enemmän ja toiset vähemmän. Yliopistossa onkin tärkeää alusta asti ottaa vastuu omasta opiskelustaan. Itselleni oli aikamoinen järkytys, miten paljon enemmän yliopistossa vaaditaan itsenäistä työtä kuin esimerkiksi lukiossa. Esimerkiksi yhteen tenttiin tulee usein luettavaksi kaksi tai kolme tieteellistä kirjaa, mikä tekee yhteensä 500–1000 sivua tekstiä. Esseidenkin tulee olla 10–20 sivua pitkiä. Opiskelijan on tiedettävä omat voimavaransa ja suunniteltava oma opiskelurytminsä. Jotkuthan ovat nopeampia lukemaan ja oppimaan, toiset hitaampia. Itse en koe opiskelua rankaksi, sillä pidän opeteltavia asioita hyvin mielenkiintoisina. Välillä kuitenkin on aivan järkyttävä kiire ja silloin on jaksettava opiskella koko päivä ahkerasti.

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin:

Kenelle psykologia sopii?

Päiväni Roosana: videopostaus

Lukiossa en tiennyt psykologian alasta mitään. Olen silti sitä mieltä, että hakeuduin juuri oikealle alalle. Olen todella kiinnostunut siitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat, miksi jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset, miksi joistakin tulee rikollisia jne. Haluan auttaa ja tukea ihmisiä, jotta he voivat elää mahdollisimman tasapainoista ja onnellista elämää. Haluan keskustella ihmisten kanssa ja kuulla heidän elämäntarinansa ja auttaa heitä löytämään omat voimavaransa, joiden avulla he selviävät vaikeammistakin ajoista.

Psykologian opiskelu käytännössä, osa 1:

Ammatilliset opinnot

Olen kauan miettinyt, miten hyvin yliopistoon psykologiaan hakevat tietävät, millaista opiskelu tosiasiassa on. Itse en lukiosta tullessani todellakaan tajunnut yhtään mitään eikä minulla ollut silloin hajuakaan siitä, mihin olin ryhtymässä :D Tulin pieneltä paikkakunnalta enkä ollut koskaan nähnytkään yliopistoa, enkä myöskään tuntenut ketään, joka olisi valmistunut yliopistosta. Olin siis tosissaan aivan pihalla, mutta jotenkin onnistuin silti pääsemään ihan mahtavalle alalle, jota en vaihtaisi pois. Nyt haluaisin auttaa muita psykologian opintoja harkitsevia ymmärtämään, millaista opiskelu täällä Joensuussa käytännössä on.

Parasta psykologian opinnoissa ovat minun mielestäni olleet niin kutsutut ammatilliset opinnot. Niillä tarkoitetaan kursseja, jotka pyrkivät lisäämään käytännön osaamista ja tietämystä työelämässä tarvittavista taidoista. Perinteisestihän yliopisto-opiskelu on todella teoriapainotteista kirjojen tenttimistä ja luentojen kuuntelemista. Ammatillisissa opinnoissa sen sijaan pyritään pääsemään lähemmäs käytäntöä esimerkiksi niin, että tehdään erilaisia keskusteluharjoitteita, haastatellaan ihmisiä yliopiston ulkopuolelta tai kuunnellaan jo työelämässä olevan psykologin kokemuksia työstään.

Koska kandiajoistani on jo kauan, keskityn tässä maisterivaiheen opintoihin. Kanditutkinnosta muistan sen verran, että heti ensimmäisenä vuonna opintoihin kuului tutustuminen erilaisiin psykologin työpaikkoihin. Kurssilla opiskelijat menevät konkreettisesti psykologin työpaikalle ja haastattelevat psykologia hänen työstään. Tutustuin itse aikoinaan ainakin koulupsykologiaan, lastenneurologiaan ja nuorisopsykiatriaan. Kyseinen kurssi auttoi todella paljon ymmärtämään psykologin työn monipuolisuutta ja hahmottamaan kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä tulevassa työelämässä voisi olla tarjolla. Kolmantena vuonna kävin myös kurssin Haastattelu ja kommunikaatio, jossa harjoiteltiin asiakastilanteita meidän opiskelijoiden kesken. Harjoituksiin kuului omasta elämästä kertominen ja vastavuoroisesti kuunteleminen ja kysymysten esittäminen.

Maisterivaiheessa ammatillisia opintoja on tarjolla paljon enemmän. Ehkä ihan luonnollisestikin, koska valmistumisen lähestyessä on yhä tärkeämpää nostaa nenä välillä irti kirjasta ja miettiäkäytännön työtä. Tässä maisterivaiheen opinnot, joissa minun mielestäni oli hyvin käytäntöä mukana:

Psykologinen arviointi:             

(Näistä kursseista kirjoitin tarkemmin viime vuonna, teksti löytyy täältä.)                 

Kognitiivisten kykyjen arviointi 7 op: Kurssin alussa käytiin arvioinnin teoriaa ja lausuntoesimerkkejä. Kurssin suurin anti oli kuitenkin vapaaehtoisen "maallikon" etsiminen testausta varten: hänellä sitten harjoiteltiin parin kanssa alkuhaastattelua, älykkyystestiä ja erilaisia persoonallisuustestejä ja mielialamittareita.                        

Persoonallisuuden arviointi  7 op: Tällä kurssilla päästiin samalla tavalla harjoittelemaan oikean ihmisen kanssa persoonallisuuden arviointia projektiivisen TAT-testin avulla. Siinä asiakkaalle näytetään kuvia, joista hän muodostaa tarinoita. Näistä tarinoista sitten arvioidaan hänen persoonallisuuttaan.

Akuutit traumaattiset kriisit 4 op 

Kurssi koostuu verkkoluennoista ja paikallisesta osuudesta. Luennoissa kriisipsykologi kertoo kiirisi- ja traumapsykologian historiasta sekä jakaa erilaisia asiakaskertomuksia, kuten raiskauksen uhriksi joutuneiden tai lähimmäisensä yllättäen menettäneiden kokemuksia. Kun kävin tämän kurssin viime vuonna, paikallisessa osuudessa opiskelijoiden oli mahdollista tehdä vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksissa. Jotkut kävivät kouluttamassa keskusten työntekijöitä ja vapaaehtoisia, toiset kävivät pitämässä askarteluryhmää pakolaislapsille jne.

Elämänkulun tutkimuksen praktikum 10 op 

Tällä kurssilla tarkoitus on oikeastaan harjoittella tutkimusmenetelmää, elämänkerrallista haastattelua. Itse koin tuntemattoman ihmisen usean tunnin syvällisen haastattelun todella antoisaksi ja jännittäväksikin. Tehtävänä oli siis löytää itselle tuntematon ihminen, joka haluaisi kertoa elämäntarinansa. Haastattelu nauhoitettiin ja litteroitiin ja lopputyössä sitä tarkasteltiin jonkin teorian avulla.

Psykoterapeuttiset ja kuntouttavat interventiot:

Psykoterapia I  7 op = vuonna 2016 ratkaisukeskeinen psykoterapia. Kurssilla käytiin läpi ratkaisu- ja voimavarakeskeisen terapian teoriaa ja tehtiin useita harjoitteita opiskelijoiden kesken. Useana päivänä paikalle saatiin myös oikea asiakas, joille kaksi vapaaehtoista opiskelijaa pitivät 30-45 minuutin mittaisen terapiaistunnon. Lisäksi opiskelijat muodostivat 3-5 hengen terapiaryhmän, joka kokoontui muutaman kerran ja jossa jokainen sai vuorollaan toimia terapeuttina ja asiakkaana.                        

Psykoterapia II  7 op = vuonna 2016 neuropsykologinen kuntoutus ja arviointi. Tällä kurssilla tutustutaan tarkemmin neuropsykologian alaan, joka muuten jää Joensuun psykologiassa vähälle huomiolle. Kurssilla tehdään neuropsykologinen arvio jostakin ihmisestä (älykkyys- ja muistitestien avulla) sekä käydään läpi neuropsykologista kuntoutusta.

P.S. Löysin YouTubesta vloggaaja Sita Salmiselta videon, jossa hän kertoo yliopisto-opiskelusta Oulun yliopistossa pääaineena suomen kieli. Mielestäni hänen kertomansa asiat pätevät hyvin tänne Joensuuhunkin, joten tästä voisi olla apua yliopistoummikoille :)

Ajattelin jatkaa samasta aiheesta, psykologian opiskelu käytännössä, vielä seuraavassa postauksessa. En kuitenkaan ole vielä suunnitellut ihan loppuun asti, millaista tekstiä olisi luvassa, joten jos tulee mieleen toiveita, voisin toteuttaa niitä mielelläni!

Työ, perhe ja psykologian opinnot

Aikuisopiskelijoiden kokemuksia

Olen saanut sähköpostiini useita kysymyksiä siitä, onko mahdollista opiskella psykologiaa etänä tai jollakin tavalla yhdistää esimerkiksi työ tai perhe opiskeluun Joensuussa. Koska itselläni ei ole aiheesta kokemusta, otin asiakseni kysellä niiltä opiskelijoilta, joille tämä kysymys on ajankohtainen. Sain kaksi hienoa tekstiä opiskelijakollegoiltani: Henri on yhdistänyt työn ja opinnot, Meri perheen ja opinnot. Toivottavasti tekstistä on hyötyä niille psykologiasta kiinnostuneille, joilla on samankaltainen elämäntilanne.

Henri on yhdistänyt psykologian opinnot Joensuussa kokopäivätöihin pääkaupunkiseudulla:

"Siirryin nykyisiin tehtäviin keväällä 2014 samoihin aikoihin, kun luin pääsykokeisiin. Asun ja käyn kokopäivätöissä pääkaupunkiseudulla ja opiskelen siinä ohessa Joensuussa. Tähän asti opinnot ovat edenneet tavoiteajassa, vaikka ensimmäiset puoli vuotta meni opetellessa työn ja opiskelun yhteensovittamista. Perhettä on vaimon verran, mutta ei lapsia, mikä jättää illat, viikonloput ja vapaapäivät vapaiksi opinnoille. Vaimoni on yrittäjä ja hänen työtaakkansa jakautuu onnekkaasti samoille kuukausille kuin opiskeluni.

Olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla on vakituinen työ, vakaa asema työyhteisössäni, liukuva työaika sekä vapaus ja vastuu suunnitella oma työni aikatauluineen. Työnantajani suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti kaikkeen opiskeluun ja jopa tukee omaan työhön liittyvää opiskelua. Oma työni on kuormittavimmillaan alkukesästä ja alkusyksystä, jolloin opinnoissa ei tapahdu juuri mitään, ja näinä aikoina työaikapankkiin kertyviä tunteja voi sitten käyttää hiljaisempina talvikuukausina, joihin opiskeluajat tuppaavat keskittymään.

Työn ja opiskelun yhteensovittaminen on silti todella rankkaa. Kun tavan työntekijä viettää vapaa-aikaa ja vuosilomia, minä käytän tämän ajan kurssikirjoihin ja kirjallisiin töihin. Kun vapaapäiviä käyttää opiskeluun, lomaa on tyypillisinä loma-aikoina vähemmän käytettävissä. Sekä työ että opiskelu on aihepiiriltään kuitenkin niin kiinnostavaa, että suhtaudun molempiin lähinnä harrastuksena. Silti kuormitus nousee opintojen ruuhkahuippuina todella kovaksi.

Opinnoissa selviäisin vähemmälläkin, sillä aiemman tutkinnon vuoksi minun ei tarvitse suorittaa kandidaatin tutkintoa, jos en halua. Suoritan sen silti, koska perus- ja aineopinnot pitää joka tapauksessa tehdä kokonaisuudessaan ja ero siltaopintojen ja kandin tutkinto-opintojen välillä on lopulta niin pieni. Hyväksilukuja saan yhteensä noin 40 op, sivuaineen ja kieliopinnot, mikä kompensoi ensimmäisten kuukausien vähäisiä suorituksia.

Monia psykologian alkuvaiheen kursseja, niin perus- kuin aineopinnoista, voi käydä lähempänä Helsingissä tai muissa yliopistoissa, ja yleiset tentit voi tehdä etätentteinä eri puolella Suomea. Ehkä yllättäen joustavien sähköisten tenttien yleistyessä joutuu sitten tulemaan useammin paikan päälle Joensuuhun tenttimään. Yliopistojen opiskelukäytännöt kehittyvät vuosi vuodelta, ja tulevaisuudessa lienee mahdollista suorittaa opintoja joustavammin etänä. Työpaikoillakin etäyhteyksillä kokoustaminen on nykyisin ihan tavallista, ja osa psykologeistakin tekee työtä yksinomaan ruudun välityksellä, niin miksipä se ei joskus vielä onnistuisi yliopistossa.

Joensuun matkalle tulee Etelä-Suomesta pituutta viisi tuntia yhteen suuntaan. Se kuulostaa paljolta, mutta opiskelun kannalta se on tehokasta aikaa, sillä junassa tulee pakosta keskityttyä työskentelyyn. Matkustaminenkin on nykyisin halvempaa kuin aiemmin, kun VR laski lippujen hintoja ja tarjoaa opiskelijoille syksyisin suhteellisen halpoja sarjalippuja. Asumiseen löytyy monenlaisia ratkaisuja, on Joensuun Elli, hotelleja ja hostelleja, couchsurfing, airbnb. Useammat luennoitsijatkin kulkevat pääkaupunkiseudulta töihin Joensuuhun, joten he suunnittelevat luentonsa niin, että pääsevät yhden päivän aikana Joensuuhun ja takaisin tai sitten selviävät yhdellä yöpymisellä."

Meri kertoo perheen ja opiskelun yhdistämisestä:

"Psykologian opintojen suorittaminen perheellisenä ja jopa pikkulapsiaikana on mahdollista. Se on mahdollista myös silloin, kun perheen koti on toisessa kaupungissa – meidän tapauksessamme Helsingissä, kun opinnot ovat Joensuussa. Itkuilta ei tosin aina vältytä ja projekti vaatii sitoutumista, venymistä, taloudellisia uhrauksia ja tahtoa. Tässä kirjoituksessa on ydinperheen näkökulma ja muissa perhemuodoissa on omat haasteensa. Usein asiat ovat kuitenkin järjestelykysymyksiä. Melkein kaikkiin elämäntilanteisiin löytyy ratkaisuja. Joskus ne saattavat ensin tuntua vierailta tai epäsovinnaisilta, mutta muista, että tämä on sinun ja perheesi elämä, jonka te saatte elää juuri teille sopivalla tavalla.

Kun aloitin pääsykoeurakan, olivat lapsemme alle kouluikäisiä. Koska olen ollut freelancer jo useita vuosia, oli töiden vähentäminen asteittain kevään aikana suhteellisen helppoa. Kokonaan lopetin työt suurinpiirtein huhtikuun alussa, sillä koin kognitiivista ponnistelua vaativan työni syövän liikaa kapasiteettia omaksua uutta tietoa. Suosittelen lämpimästi, että pääsykokeiden ajaksi elämästä karsitaan pois kaikki muu mieltä kuormittava. Toki elämässä sattuu ja tapahtuu: samaan aikaan voi olla parisuhdekriisejä, lasten elämän koukeroita, sairauksia ja mitä lie, mutta mikäli jostain voi karsia tai jonkun asian siirtää vaikka seuraavalle syksylle, se ehkä kannattaa. Ajattelin, etten monena keväänä jaksa hakea eikä puoliso voi montaa vuotta hakemistani taloudellisesti tukea, joten sisään on päästävä mieluusti kerralla. Parasta oli siis panostaa kerralla kaikki kuin kokeilla puolivillaisesti monesti. Puolisolle erityiskiitos tsemppaamisesta ja emppaamisesta sekä lasten viemisestä mummolaan, kun piti lukea pääsiäiset, vaput ja kaikki.

Kun kuulin päässeeni sisään, olivat läsnä samaan aikaan suunnaton riemu ja valtava epätoivo. Silloisten työkavereiden silmien pyörittely ei auttanut asiaa: ”Ai lähdet opiskelemaan psykologiaa? Alusta saakka? Joensuuhun? Minkä ikäisiä ne sun lapset olivatkaan?”. En tiennyt yhtään mistä aloittaa. Pitääkö muuttaa? Voiko jotain tehdä etänä? Mitä voi tehdä etänä? Kuka maksaa lystin? Entä lapset? Oikea osoite oli ihana opintosihteerimme Birgitta, joka ensin kaatoi vähän kylmää vettä niskaan (eihän näitä oikein etänä voi tehdä) ja seuraavaksi loi uskoa tulevaan (jaa no voithan sinä kyllä nämä perusopinnot katsella Helsingissä). Jotenkin sain itselleni luotua sellaisen käsityksen, että kaikki kyllä järjestyy.

Ajattelimme, että jonkinlainen asunto on pakko hankkia, jotta on joku tukikohta josta käsin tehdä sotasuunnitelmaa. Otin yhteyttä opiskelija-asuntosäätiö Joensuun Elliin ja kyselin kämppävaihtoehtoja. Ellistä voi hakea solua (kaikille uusille opiskelijoille pitäisi sellainen järjestyä), yksiötä (armoton vuoden jono) tai perheasuntoa. Päätimme hakea perheasuntoa, koska emme vielä tienneet millä kokoonpanolla Joensuussa oltaisiin ja perheasunnon saaminen oli huomattavasti helpompaa kuin yksiön. Pian saimme tarjouksen upouudesta talosta jokinäkymin, ja sen otimme. Se osoittautui aivan lottovoitoksi, vaikka kallis olikin (reilu 550 € / kk). Ihana koti, johon oli mukava tulla, vaikka lähtö Helsingistä olisi ollutkin hampaiden kiristelyä. Tavarat asuntoon haalimme kirppareilta, Ikeasta ja sukulaisten sekä tuttavien kellareista. Toiset ovat saaneet asiat järjestymään niin, että suurin osa opinnoista yövytään hotellissa ja maisterivaiheen intensiivisimmissä vaiheissa hankitaan jostain sohvannurkka, väliaikainen vuokrahuone tai vastaava. Koska itse olen saanut opintotukea ja sen asumislisää, oli vuokra-asunto meille järkevin. Väitän, että pari ensimmäistä vuotta yksi tärkeimmistä jaksamiseen vaikuttaneista asioista oli kiva kakkoskoti. Kolmantena vuonna asumiskuviot ovat olleet sekalaisia ja olen ollut huomattavasti stressaantuneempi senkin takia. Opiskelu vie voimia ja jos asuminen vie niitä lisää, ollaan ongelmissa.

Orientaatioviikolla opintojen rakenne alkoi hahmottua. Selvisi, että perusopinnot voi tosiaan katsoa vaikka kotona, koska ne tulevat valtakunnalisen Psykonet-verkon kautta. Itse kävin niitä istumassa Helsingin yliopistossa ihan sen takia, etten hautautuisi kotiin. Monet kurssit voi suorittaa alkuvaiheessa tenttimällä, oppimispäiväkirjoina jne. Näistä täytyy kuitenkin ystävällisesti kysyä etukäteen vastaavalta opettajalta, perusteena esimerkiksi välimatka ja perhekuviot. Joitain kursseja voi tenttiä myös etänä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Vantaan aikuisopistossa, mutta käytännöt vaihtelevat kursseittain. Ja paremmin sujuu yliopistollakin, jos myös itseltä löytyy joustoa: tenttiin ja läsnäolopakollisille kursseille täytyy raahautua mikäli ystävälliseen tiedusteluun vastataan kieltävästi. Maisterivaiheen opinnoissa on paljon läsnäoloa ja siihen on syytä henkisesti varautua. Toisaalta yliopistolla istuttavia viikkojakaan ei vuodessa määrättömästi ole ja ryhmätyöskentelyä sekä tutkimuksia voi pyrkiä siirtämään omalle paikkakunnalle.  

Suosittelen, että mikäli asut Joensuussa, raahaudut sinne yliopistolle. Olen sen verran monta sataa tuntia tuijottanut kirjaa yksin samassa sohvannurkassa, että jokainen tsäänssi sosiaaliseen kanssakäymiseen on uusi mahdollisuus. Kandiin saakka opinnot joustavat mielestäni siis ihan tarpeeksi hyvin. Olen laskeskellut, että vietin Joensuussa keskimäärin muutaman yön kahdessa viikossa. Perheellä olivat asiat sillä aikaa aivan hyvin: tutut kuviot ja rutiinit pyörivät, vaikka olenkin ollut välillä muualla. Opiskelu toiselta paikkakunnalta on suuren osan aikaa yksinäistä puurtamista, joten lähiviikoista ja –päivistä kannattaa ottaa kaikki irti.

Jatkuva reissaaminen on raskasta, siitä ei pääse mihinkään. Pasilan asemalle raahautuessa vitutus on monesti suunnaton, etenkin lomien jälkeen. Sitten opintojen imu vie taas mennessään ja muutaman kuukauden jaksaa paahtaa siinä intensiivisessä lukukauden vaiheessa. Lomat ovat pitkät ja niiden aikana pystyy taas palautumaan ja viettämään aikaa perheen kanssa. Karkeasti laskettuna seitsemän kuukautta vuodesta on aktiivista opiskelua, joten viisi kuukautta jää aikaa enemmän tai vähemmän hengähtää. Opinnot on mahdollista suorittaa kovaankin tahtiin; itse teen viiden vuoden opinnot reilussa kolmessa vuodessa. Tätä en välttämättä suosittele, koska vauhti on armottoman kova ja väsymys opintojen loppuvaiheessa sen mukainen. Jos opintoja on mahdollista tehdä suositustahdissa, niin aina parempi. Moni perheellinen on jo valmiiksi maisterivaiheessa ja sellainen parin vuoden rutistus suositusten mukaan ajoitettuna on monelle aika sopivan mittainen.  

Olen itse lopettelemassa opintojani ja tunnelin pää häämöttää. Psykologien työllisyystilanne on edelleen hyvä ja mikäli alanvaihto tai lisäopiskelu houkuttaa, kannattaa rohkeasti yrittää sisään!

• Panosta asumiseen! Lähtö perheen luota ei ole niin vaikea, kun on kiva kakkoskoti johon mennä. Osa ei hanki asuntoa ennen viimeistä vuotta, mutta itselle pysyvä ja oma paikka oli elinehto, jolla kesti reissaamisen.
• Pyhitä pääsykoekevät lukemiselle! Karsi töitä, vähennä harrastuksia (pidä ne jotka tasapainottavat pääsykoestressiä), tee lukusuunnitelma ja pitäydy siinä. Minulle 6 h päivässä oli tavoite ja maksimi.
• Ota käyttöön kaikki taloudelliset puskurit: lainojen lyhennysvapaat, säästöt, mahdollisen puolison taloudellinen tuki.
• Ota ajoissa selvää korvattavista opinnoista / näyttökokeina suoritettavista kieli- ja viestintäopinnoista. Saatat säästää aikaa 6 kk, kun voit hyväksilukea esimerkiksi sivuaineiden verran vanhoja opintoja.
• Ole luova: joskus perhe voi olla mukana Joensuussa, ellei lapsilla ole koulua ja puoliso voi tehdä etätöitä.
• Luo uusia rutiineja: FaceTime-puhelut lapsille iltaisin, tuliaiset kotiin tullessa (meillä ajauduttiin Kinder-munien ostoon jokaisella reissulla – päiväkoti kiittää askartelutarvikkeista), tiedotus aikatauluista perheenjäsenille ajoissa.
• Laske odotuksia: kun tulet kotiin, on siellä todennäköisesti sotkuista ja lapset kiukuttelevat ensimmäisen puoli päivää. Menee ohi.
• Muista, että lukuvuoden intensiivisimmät vaiheet ovat suhteellisen lyhyitä: muutama kuukausi syksyllä ja keväällä. Ne rämpii vaikka päällään seisten.
• Kiitä puolisoa, siskoa, anoppia, äitiä tai ketä vain joka on tukiverkostosi. Ilman tukea urakka on aika raskas. Itse olen tarvinnut sekä taloudellista että etenkin henkistä tukea: ilman puolison joviaalia suhtautumista olisi monen vuoden puristus ja taloudellinen riippuvaisuus todella nihkeä rasti.
• Ota selvää tukimuodoista: saatko aikuisopintotukea, tavallista opintotukea, työttömyyskorvausta tai työllistymistukea tms. Itselläni on ollut opintotukikuukausia jäljellä ja Joensuun asuntoon olen saanut myös asumislisää. Aikuisopintotukea saa suurin osa vakituisessa työsuhteissa olleista ja TE-toimisto tukee vaihtelevasti esimerkiksi rakennemuutoksen kourissa olevilta aloilta vaihtavien opintoja lähinnä maisterivaiheen opinnoissa.
• Hae opiskelijakortti ja kysele opiskelija-alennuksia, vaikka se näin nelikymppisenä vähän sylettääkin.
• Hanki VR:n sarjalippuja, jotka ovat tarjouksessa yleensä heinä-elokuussa. Joensuuhun voi myös lentää Helsingistä ja sitä teen pari kertaa vuodessa, kun löydän hyvän tarjouksen ja / tai aikataulut ovat tiukat."

Vikalle luokalle

Selailin vanhoja tekstejä ja löysin viime elokuussa kirjoittamani postauksen odotuksista syksylle. Sen seurauksena päädyin pohtimaan, mitä odotan sitten jälleen ensi syksyltä, joka tulee olemaan viimeiseni "koulun penkissä". Vielä muutama kurssi jäljellä ennen syksyn 2017 harjoittelua ja sen jälkeen valmistumista.

Minulla on ollut todella ihana kesä. Olen ollut osa-aikatyössä ja kokoaikatyössä, mutta vastapainoksi vapaa-ajalla olen yrittänyt tehdä kaikkea, mistä tykkään: käydä lenkillä kaverin koiran kanssa, juhlia tuttujen häissä, nautiskella terassilla, käydä mustikassa, vaeltaa metsässä, syödä pitsaa iltapalaksi, katsoa areenasta sarjoja tuntikausia, lukea kirjoja, valokuvata... Illat kyllä tuppaavat olemaan ihan jo ylibuukattuja, kun yrittää niin paljon saada aikaan :D

Kyllä meidät taitaa siskoiksi tunnistaa :D

Todella ihanan kesän lähentyessä loppuaan olen jo ehtinyt haikailla syksyn perään. Olen joka lukuvuoden alussa innoissani fuksien tapaamisesta ja syyskuun vilinästä ja vilskeestä yliopistolla. Odotan opiskelijaelämää, joka tarkoittaa minulle mahdollisuutta käydä kuntosalilla aamulla ennen ruuhkaa, kavereiden kanssa lounastamista ja kahvittelemista pitkin päivää ja opiskeluajan ripottelemista pitkin päivää kaiken muun puuhailun lomaan.

Odotan myös valmistumista ja työelämään siirtymistä. Tämän kesän työni sosiaalitoimistossa opetti minulle, että todella nautin työnteosta. Kun on tehnyt kahdeksan tuntia ahkerasti töitä, tuntuu todella siltä, että on tehnyt jotakin hyödyllistä. Sitten työpäivän jälkeen voi hyvillä mielin lähteä kotiin ja viettää ansaittua vapaa-aikaa. Opiskelu on ennemmin jatkuvaa raatamista, työtä, jolla ei välillä tunnu olevan kovin kummoista tarkoitusta, ei alkua eikä loppua. Kun yhden esseen saa valmiiksi, kolkuttaa jo seuraava tentti ovella :D

Eli jos kesä on mennyt hujauksessa ja tuntunut kiireiseltä, tiedän mitän odottaa ensi lukuvuodelta! On kyllä kuitenkin ihanaa päästä vielä vuodeksi istumaan yliopistolle kirjaston kakkoskerroksen lukusaliin ja kaikkiin niihin ruokaloihin, joista saa halpaa opiskelijaruokaa. On ihanaa päästä Oidipuksen ja Pokan hallituksen hommiin ja kaikkiin opiskelijatapahtumiin. On ihanaa päästä taas tutustumaan uusiin psykologian opiskelijoihin ja heidän tarinoihinsa. On siis paljon mitä odottaa :)

Tulevaisuuden polkuja

Eli "Mitä se psykologi oikeastaan tekee", osa 2

Edellisessä postauksessa kerroin psykologian eri sovellusaloista ja siitä, että olen itsekin pohtinut tulevaa suuntautumistani. Olen tietenkin pohtinut sitä siitä saakka, kun pääsin opiskelemaan psykologiaa - vaikken silloin edes tiennyt, mitä ihmettä psykologi tekee. Neljän opintovuoden aikana tietomääräni on kuitenkin lisääntynyt ja pohdinta syventynyt.

Alun perin, ensimmäisinä opintovuosina, olin erityisen kiinnostunut nuorisopsykiatriasta. Kävin ensimmäisenä opintosyksynäni tutustumassa Tikkamäen nuorisopsykiatriaan ja olin todella vaikuttunut. Nuoret kiinnostivat itseäni siksi, että olen itsekin nuori ja siksi ajattelin, että voisin ymmärtää, mitä asiakkaat käyvät läpi. 

Kun aloitin oikeuspsykologian sivuaineen, kiinnostuin oikeus- ja kriminaalispykologiasta, esimerkiksi parisuhdeväkivallasta tuomittujen miesten ryhmistä. Mietin, että ala voisi olla jännittävä ja erilainen. Halusin auttaa suurissa vaikeuksissa olevia ihmisiä ja nähdä heissä vain hyvää.

Hiljalleen opintojen loppua kohti aloin kiinnostua yhä enemmän lapsipsykologiasta. Viimeinen tikki oli nykyisen poikaystäväni tapaaminen. Koska hän on luokanopettaja, minun ei tarvinnut "hävetä" sitä, että halusin työskennellä lasten kanssa. Aiemmin olin nimittäin vannonut, etten koskaan haluaisi nimenomaan lapsi- ja perhetyöhön. Tiedä sitten miksi, mikähän perustelu minulla muka on sillekin oikein ollut :D kun vietin enemmän aikaa lasten kanssa ja ohjasin Pelastakaa Lapset ry:n vapaa-ajan kerhoa, tajusin, että en ollutkaan lasten kanssa mitenkään erityisen huono ja oikeastaan pidin heidän kanssaan olemisesta. Tein graduni opettajien käsityksistä koulupsykologiasta ja tajusin, että lasten lisäksi minua kiinnostaa moniammatillinen yhteistyö ja ennaltaehkäisevä työ tai mahdollisimman varhaiset interventiot.

Olin kuullut, että opiskelijat joutuvat nykyään taistelemaan harjoittelupaikoista huomattavasti kovemmin kuin aiemmin. Se on tietenkin luonnollinen seuraus psykologian aloituspaikkojen huomattavasta lisäämisestä viime vuosina. Psykologian harjoittelupaikka on palkallinen, joten aivan kaikilla työnantajilla ei riitä resursseja harjoittelijoiden palkkaamiseen. Yliopistojen välillä on eroa siinä, kuinka ne pystyvät rahallisesti tukemaan opiskelijoiden harjoittelua, mikä eriarvoistaa opiskelijoita. Tähän on ottanut kantaa myös Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto SPOL vuonna 2014. 

Harjoittelupaikan löytämistä voi kuitenkin edistää olemalla aktiivinen opiskeluaikana esimerkiksi tekemällä töitä tai toimimalla mukana järjestöissä sekä aloittamalla harjoittelupaikan etsimisen ajoissa. Itse aloitin mahdollisten harjoittelupaikkojen kartoittamisen jo syksyllä 2015, vaikka etsin paikkaa vasta syksylle 2017. Olin siis todella ajoissa, mutta toisaalta sain vähän kerättyä tietoa siitä, mitkä työnantajat eivät ainakaan pystyisi ottamaan harjoittelijaa. Lähetin kyselyjä psykologeille sähköpostilla ja välillä soittelin perään, jos vastausta ei kuulunut. Pidin yhteydenotoista tarkkaa kirjaa, jotta muistaisin, mitä mistäkin paikasta oli sanottu. Hiljalleen mielessäni alkoi hahmottua kuva, että haluaisin pääkaupunkiseudulle, aiemmin kun olin miettinyt muitakin vaihtoehtoja. 

Loppukeväällä pääsin pääkaupunkiseudulle haastatteluun erääseen lasten neuropsykologisiin ongelmiin keskittyneeseen yksikköön. Jännitin haastattelua todella paljon ja lähdin tapani mukaan matkaan niin ajoissa, että olin paikalla noin 45 minuuttia ennen sovittua haastatteluaikaa. Haastattelussa oli mukana kaksi psykologia, joista toinen keskittyi kyselemään ja toinen tekemään muistiinpanoja. Haastattelijan kuvauksen mukaan tarjottu harjoittelupaikka vaikutti unelmalta, sillä kaikki oli mietitty loppuun asti. Minulla oli kuitenkin alusta asti sellainen tunne, etten sopisi töihin kyseiseen paikkaan. Minusta tuntui, että olimme jotenkin eri aaltopituudella. Tunne saattoi tietenkin johtua haastattelun virallisuudesta, mutta en kuitenkaan odottanut saavani paikkaa. Enkä saanutkaan.

Pian haastattelun jälkeen minuun otettiin yhteyttä eräästä pääkaupunkiseudun perheneuvolasta, josta kerrottiin, että paikka olisi minun. Olin aiemmin puhunut paikan johtajan kanssa, joka vaikutti todella mukavalta ja avoimelta. Viestittelin paikan työntekijöiden kanssa ja sovimme tapaamisen elokuulle. Odotankin tapaamista aivan innoissani! Perheneuvolatoiminta kiinnostaa minua todella paljon, sillä siellä työskennellään sekä lasten että vanhempien kanssa ja tehdään moniammatillista yhteistyötä. Halusin perheneuvolaan, koska se on usein ensimmäinen paikka, johon perhe ohjataan. Neuvolaan ei useinkaan tarvita lähetettä, joten sinne voivat tulla kaikenlaiset asiakkaat. Usein "vakavammat" tai erityisosaamista vaativat tapaukset lähetetään neuvolasta eteepäin, mutta olen ymmärtänyt, että palveluiden ruuhkautumisen vuoksi kyseiset perheet saavat ensin apua perheneuvolassa, kun he odottavat pääsyä eteenpäin.

On kiva, että mielessäni on viimein alkanut muodostua joku käsitys siitä, mitä haluan tulevaisuudessa työkseni tehdä. Toisaalta ajattelen kuitenkin, että olen vielä nuori, eikä urani ole edes alkanut: en halua lyödä mitään lopullisesti lukkoon, vaan pysyä avoimena eri sovellusaloille. Kun miettii jo valmiiksi vähän kaikkea, voi sitten tilaisuuden koittaessa napata siitä kiinni! :)

"Oletko valmis aikuiseksi?"

Olen siinä elämäntilanteessa, että valmistun pian. Kursseja on jäljellä alle vuoden ajaksi, joten seuraavaksi minun pitäisikin suunnata katseeni harjoitteluun. Niin kuin olen jo tehnytkin, kyselemällä Joensuusta ja pääkaupunkiseudulta eri psykologian alan toimijoilta. Haluaisin pysyä asiassa positiivisena, mutta pakko kyllä kertoa, että useimmista paikoista vastaus on ollut A) Ei ole rahaa, vaikka haluaisimme harjoittelijan, tai B) Kyllähän me harjoittelijoita otamme. Yhden vuodessa. Ja hakijoita on viisikymmentä. Että ei kun vain ansioluetteloa tulemaan.

Työnsarkaa siis riittää, kun yrittää kaivella kiven alta edes jonkun paikan itselleen. Psykologian sisäänottomäärien nosto näkyy selvästi jo tässä vaiheessa, enkä edes uskalla kuvitella, mitä esimerkiksi neljän vuoden kuluttua tapahtuu. Opiskelijoiden täytyy varmasti olla valmiita muuttamaan yhä kauemmas pohjoiseen tai muille syrjäseuduille tai vaihtoehtoisesti karruttaa cv:tään superahkerasti heti ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Itse olen sellainen kotihiiri, joka ei varmasti pärjäisi lähes puolta vuotta yksin tuntemattomassa kaupungissa. Tietenkin jos on kovin seikkailunhaluinen, saa kyllä helposti mahdollisuuden lähteä vaikka kuinka kauas.

Kuten aiemmasta tekstistä voikin jo päätellä, psykologian opintoihin kuuluu opintojen lopuksi tehtävä harjoittelu. Se kestää viisi kuukautta ja siitä saa palkkaa. Harjoittelun tarkoitus on kokeilla omia siipiään oikeana psykologina, eli harjoittelija tekee samoja töitä kuin jo valmistuneet psykologit. Erona on, että harjoittelija saa säännöllistä ohjausta ja käy myös yliopistossa jakamassa kokemuksiaan toisille harjoitteluaan samaan aikaan suorittaville opiskelijoille. Psykologiharjoittelu ei niin ollen ole mitään hengailua, vaan totisinta totta, kun töihin joutuu ihan oikeasti.

Kesän ensimmäinen jäätelöpallo vappuna maistui niin hyvältä...

Eräs kaverini kysyi minulta äskettäin, olenko nyt valmis olemaan aikuinen. Olen itsekin pohtinut tuota kysymystä kovasti. Jos samaa olisi kysytty tämän lukuvuoden alussa, olisin vuodattanut kaiken ahdistukseni valmistumisen ajatuksesta: en halua menettää opiskelijaelämää, en halua muuttaa pois Joensuusta, en halua kokoaikatyöhön... Yllättävän paljon voi kuitenkin mieli muuttua alle vuodessa, sillä nyt olen saanut miettiä asiaa toden teolla. Olen pohtinut paljon elämääni ja sen tulevaa suuntaa. Nyt vastasinkin kaverilleni, että kyllä olen valmis. Rakastan Joensuuta yli kaiken. Viimeiset neljä vuotta olen ollut onnellisempi kuin koskaan ennen. Silti olen pikku hiljaa alkanut hyväksyä sen, että alkaa olla aika siirtyä eteenpäin ja aloittaa jälleen uusi vaihe elämässä. On ollut hauska sekoilla bileissä ja kehittää aivan oma vuorokausirytmi irrallaan yhteiskunnan vaatimuksista, mutta olisi se myös hauskaa olla oikeissa töissä ja tehdä kaikkea vastuullista ja vakavaa, kuten ostaa oma koti tai liittyä työttömyyskassaan. Olen sitä mieltä, että kaikelle on aikansa: minun aikani psykologian opiskelijana on pian ohi. Parempi lopettaa, kun tuntuu vielä hyvältä.

Tältä en sitten enää aikuisena näytäkään: väsyneeltä, krapulaiselta, hiukset
kolmatta päivää samoilla kiharoilla. Hyvästi opiskelijavaput!

Opintojen tärkeimmät opetukset

Muuttavatko psykologian opinnot ihmistä? Mikä on tärkein asia, mitä olen opintojen aikana oppinut?
Nuo ovat sellaisia kysymyksiä, jotka olen usein kuullut. Niinpä ajattelin nyt hieman pohdiskella niitä.

Tärkein psykologin työstä oppimani asia on kuuntelemisen ja validoinnin taito. Kuuntelemisella ei tarkoiteta hiljaa olemista, vaan empaattisuutta, hyväksyntää, aitoutta ja aktiivisuutta: kuuntelija ei tuomitse tai arvostele toisen kertomaa, vaan pyrkii näkemään toisen kertoman nimenomaan tämän maailman kautta. Olen oppinut, että kuuntelen toisen tarinan loppuun keskeyttämättä. En kerro väliin omia kokemuksiani, esimerkiksi "kuulostaahan tuo sinun kokemasi aika kauhealta, mutta entäpäs mitä minulle tapahtui viime viikolla..." tai vähättele toisen kokemuksia, esimerkiksi "on niitä muitakin miehiä" tai "kyllä se siitä". Validointi tarkoittaa juurikin sitä, että osoitan toiselle ymmärtäväni, miltä hänestä tuntuu: "tuo kuulostaa kyllä kauhealta, ei ihme, että sinulla on paha mieli".

Kirjoitin esimerkiksi Työelämän psykologia -kurssin oppimispäiväkirjaan kuuntelemisen taidosta näin:

"Neljän vuoden opiskeluaikana oppimistani asioista kuuntelemisen taito on mielestäni tärkein. Sen ajatus on kovin helppo ja yksinkertainen, mutta toteuttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Välillä tuntuu, ettei aktiivinen, ”psykologinen” kuunteleminen ole lainkaan luonnollista useimmille ihmisille. On vaikeaa kuunnella toista miettimättä mitään muuta tai kertomatta omia kokemuksia. On vaikeaa olla neuvomatta, vaikka omaan korvaan toisen ongelma kuulostaa hyvin yksinkertaisesti ratkaistavalta. En sanoisi, että olen vieläkään mikään maailman paras kuuntelija, mutta ainakin olen kehittynyt todella paljon."

Olen kehittynyt kuuntelijana ja sitä kautta oppinut ymmärtämään toisia ihmisiä paremmin. Kun yritän nähdä heidän tekonsa ja ajatuksensa sen perusteella, mitä he uskovat esimerkiksi maailmasta tai toisista ihmisistä, pystyn ymmärtämään heitä paljon paremmin kuin jos miettisin ainoastaan, miltä asiat näyttävät minun perspektiivistäni. Ihmiset voivat tehdä asioita, joita en itse tekisi, mutta voin kuitenkin ymmärtää heidän valintojaan.

Jos toisten kuunteleminen on vaikeaa, niin entäs sitten itsensä? Siinä onkin ollut opettelemista!

Sen lisäksi, että olen oppinut ymmärtämään ja hyväksymään toisia, olen oppinut hyväksymään myös itseäni. Ennen en voinut sietää omia virheitäni, vaan olin koko ajan pettynyt. Halusin olla täydellinen ja paras, eikä vähempi riittänyt. Nyt olen hiljalleen alkanut hyväksyä sen, että minussa on sekä hyviä että huonoja puolia. Ne tekevät minusta sen Roosan, joka olen: unohtelevaisen, huonosti keskittyvän ja herkän ihmisen. En enää jaksa yrittää tunkea itseäni johonkin muottiin, vaan uskallan enemmän olla oma itseni. Voin myöntää sen, että jotkut psykologian sovellusalat sopisivat minulle paremmin kuin toiset eikä minun tarvitse esittää, että kestäisin mitä vain.

Luin vastikään Jokaisella askeleella ja Stadin valoissa -blogeista itsensä hyväksymisestä ja ajattelin, että olen käynyt läpi aika samanlaisia fiiliksiä. Olen oppinut ottamaan itseni rennommin ja nauramaan itselleni. Samalla olen tullut paljon tyytyväisemmäksi itseeni ja elämääni :) En ehkä ole enää niin supertehokas ja kaikille miellyttävä kuin olin aiemmin, mutta nyt koen olevani tasapainoisempi, aidompi ja lämpimämpi. Ehkä kaikki eivät tykkää, mutta ainakin itselläni on paljon helpompaa.

Onnellinen opiskelija

Vuosi 2016 on lähtenyt mukavasti käyntiin. Välillä tuntuu, että on liiankin monta rautaa tulessa. Välillä on vaikeaa rentoutua, kun tietää, että niin paljon pitäisi tehdä. Viime kevään jälkeen olen yrittänyt tietoisesti vähän downshiftata elämääni ja keskittyä enemmän kuuntelemaan itseäni ja toimimaan omien voimavarojen mukaan. Hommassa on kuitenkin enemmän opettelua kuin olin ajatellut :D

Toisaalta sunnuntaina ystävänpäivänä oli ihana tajuta, kuinka tyytyväinen olen elämääni. Minulla on hieno parisuhde ja mahtavia ystäviä. Minulla on kaunis koti, johon on aina hyvä tulla. Vaikka välillä olen todella stressaantunut ja väsynyt ja vaikka olen ihmisenä taipuvainen negatiivisuuteen, on pakko sanoa, etten ole koskaan ollut näin onnellinen. Tuntuu hienolta tajuta, että on aidosti tyytyväinen elämäänsä. Toisaalta samalla tulevaisuus eli valmistuminen ja muuttaminen pois Joensuusta pelottavat: mitä, jos elämä muuttuukin huonoon suuntaan? Mitä jos en pidä Helsingistä? Mistä saan uusia kavereita? Löydänkö hyvän työn?

Onneksi valmistumiseen on kuitenkin vielä aikaa ja ehdin valmistautua henkisesti. Nyt aion vain nauttia nykyisestä elämästäni ja kertoa siitä myös vähän teille.

Tällä hetkellä gradu on loppusuoralla, viimeisiä silauksia vailla. Olen jo nyt todella ylpeä itsestäni ennen tutkimuksen palauttamista. Graduprojekti on ollut pitkä ja kivikkoinen tie, mutta alan viimein olla todella tyytyväinen lopputulokseen. Olen kuullut monien nuorempien opiskelijoiden puhuvan gradusta pelottavana ja liian isona työnä, mutta itse voin ainakin rehellisesti sanoa, että gradu on ollut mielenkiintoisin osa opiskelua koko neljän vuoden aikana: kerrankin on saanut perehtyä yhteen aiheeseen niin syvällisesti kun on halunnut. On ehtinyt lueskella rauhassa lähteitä ja parannella omaa tekstiä uudestaan ja uudestaan ilman paineita deadlinen lähestymisestä. On pystynyt tekemään itselle sopivia aikatauluja työskentelyyn ja tekemään gradua silloin, kun itselle parhaiten sopii. Sanoisin kyllä, ettei gradua todellakaan tarvitse pelätä, vaan odottaa innolla!

Gradun vastapainoksi olen ottanut muutamia kursseja. Esimerkiksi aiemmin kerroin Elämänkulun tutkimuksen praktikumista, jossa haastatellaan keski-ikäistä ihmistä ja analysoidaan hänen elämänkulkuaan haastattelun perusteella ja erilaisten teorioiden avulla. Olen jo ehtinyt tehdä kurssia varten kaksi parin tunnin haastattelua, mutta ne pitäisi vielä litteroida eli kirjoittaa sanatarkasti dokumentiksi. Haastatteleminen oli kyllä todella mielenkiintoista, siinä pääsin ensimmäistä kertaa toimimaan ikään kuin psykologin roolissa. Harvoin pääsee kuulemaan kenenkään elämäntarinaa niin yksityiskohtaisesti: millainen lapsuus hänellä oli, mihin hän päätyi opiskelemaan, miten hän perusti perheen... Haastattelua tehdessä ajattelin, että taidan kyllä olla oikealla alalla, sillä tämä on kiinnostavinta, mitä olen ikinä kuullut!

Olen pitkästä aikaa istunut myös luennoilla Työelämän psykologia -kurssilla. Olen aina ennen ajatellut, että työpsykologia ei minua ainakaan kiinnosta yhtään. Nyt huomaan, että se voisi hyvinkin olla minun tuleva työni. Tästä inspiroituneena ajattelinkin seuraavassa postauksessa kertoa, mitä eri sovellusaloja psykologian kentältä löytyy. Helposti psykologi mielletään terapeutiksi, vaikka tosiasiassa suurin osa psykologeista ei työskentele terapeuttina. Mitä kaikkea psykologi voikaan sitten tehdä? Pian se selviää ;)

Onhan elämään toki kuulunut muutakin kuin opiskelua. Esimerkiksi viime viikonloppu vietettiin Joonaksen kanssa Kuopiossa. Olimme molemmat sitä mieltä, että kiireen keskellä kaipasimme yhteistä laatuaikaa. Ehkä mielessä oli myös Joonaksen Eximia cum laude approbaturin saaneen gradun juhliminen. Niinpä käytimme hotellilahjakortin ja nautimme ihanasta kaupunkilomasta: yritimme jälleen saada minun päähäni lumilautailun taitoa (viime vuonnahan kokeilin lautailua ensimmäistä kertaa), kävimme Mirel Wagnerin keikalla (kolmatta kertaa) ja ahdimme itsemme täyteen hotelliaamiaista. Arvioisin reissun erittäin onnistuneeksi, koska pistin rahaa tuulemaan ja ostin itselleni maailman hienoimman lumilaudan.

Seuraavaksi elämässä on luvassa lisää opiskelua, gradun palautus, yhteissynttärit ystävän kanssa ja vapaaehtoistyötä Pelastakaa Lapset ry:llä: pääsin nimittäin mukaan sijaisperheiden tukihenkilötoimintaan. Mietin kauan, riittääkö minulla aikaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että juuri tällaiseen hommaan haluan aikaani käyttää. Viime vuonna olin ohjaamassa alakouluikäisten poikien vapaa-ajankerhoa. Sitten tietysti jatkuvat pestini Oidipuksen varapuheenjohtajana ja Pokan viestintävastaavana. Joten eiköhän tässä riitä taas tekemistä kevään ajaksi!

Mitäs teille kuuluu ihmiset? :)

Toivottavasti hyvää!

Sinustako psykologi, osa 2:

Minun tarinani

Minulta on toivottu paljon henkilökohtaisia tarinoita siitä, miten päädyin psykologianopiskelijaksi ja millaiseksi olen kokenut opiskelun. Yritän vastata nyt niin totuudenmukaisesti kuin blogissani yleensäkin: juuri sopivasti kaunistellen ;)

Aiemmin Sinustako psykologi -postaussarjassa on käsitelty aiheita Mistä motivaatio pääsykoeurakkaan ja Kenelle psykologia sopii.

Psykologia ei ole ala, josta olisin haaveillut lapsesta asti. Yläkoulusta lähtien unelma-ammattini oli toimittaja. Kirjoitin ja valokuvasin paljon ja unelmoin ulkomaanreportterin tai muotitoimittajan hommista. Tet-harjoittelu Warkauden Lehdellä iski kuitenkin totuuden päin kasvojani: suurin osa toimittajista kirjoittaa juttuja todella tylsistä ja arkipäiväisistä asioista, eikä mistään todella jännittävästä. Aloin ymmärtää, etten ehkä ole sellainen ihminen, joka haluaa elättää itsensä epävarmoilla freelancer-hommilla. Lukiossa sitten tutustuin ensimmäistä kertaa psykologiaan. Aine oli kiinnostava, koska tunneilla oppi paljon uutta ja sai pohdiskella asioita. Valitsin psykologian ylioppilaskirjoitusten reaaliaineeksi lukion toisena keväänä, koska siinä oli vähemmän kirjoja kuin lempiaineessani historiassa. Kun arvosanaksi tuli laudatur, ajattelin harkita tosissaan psykologiaa uravaihtoehtona. Lopulta hain Joensuuhun psykologiaan ja hylkäsin kokonaan journalismin vaihtoehdon.

Aloin lukea pääsykokeisiin viimeisten kirjoitusten lähestyessä. Ensin luin molemmat kirjat kerran läpi, sitten aloitin lukemisen uudestaan ja tein samalla muistiinpanoja. Lopuksi tein muistiinpanoista yhä uusia muistiinpanoja: käsitekarttoja, värikortteja, listoja ja kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Kirjoitusten päätyttyä työskentelin tarjoilijana samalla, kun luin pääsykokeisiin. Luin hyvin kurinalaisesti kuusi tuntia päivässä välillä kertaillen, välillä uutta opiskellen. Pyrin olemaan tarkka siitä, että kun lukuaika oli käytetty, keskityin töihin ja vapaa-aikaan. Kun pääsykokeet alkoivat olla lähellä, olin jo ihan ähkyssä lukemisesta. Osasin aivan kaiken ulkoa, enkä jaksanut enää kerrata. Onneksi niin päin! Pääsykoe oli maanantaina, lauantaisten ylioppilasjuhlien jälkeen. Sunnuntaina minulla oli elämäni krapula, enkä onnistunut lukemaan silloin ollenkaan :D

Pääsykokeeseen ajoin autolla ystäväni kanssa. Olin yllättynyt siitä, miten vähän minua lopulta jännitti. Tuntui, että olin tehnyt kaikkeni ja osasin asiat niin hyvin kuin mahdollista. Itse pääsykoe oli ohi hujauksessa. Ylioppilaskirjoituksissa olin oppinut kirjoittamaan esseitä todella nopeasti, joten pääsykokeessa en istunut paria tuntia pidempään. Kokeen jälkeen olo oli tyhjä. Ei onnellinen eikä pettynyt. Olin antanut kaikkeni. Sitten vain odoteltiin tuloksia. Kun lopulta koitti päivä, jolloin tulosten oli määrä tulla, en meinannut edes uskaltaa katsoa niitä. Olin niin poikki kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukemisesta, että pelkkä ajatuskin uusintakierroksesta hirvitti. Toisaalta olin jo varmistanut opiskelupaikan Joensuussa, sillä pääsin lukemaan saksaa pitkän saksan ylioppilaskirjoitusten perusteella. Tänä päivänä kannattaa kuitenkin miettiä hyvin tarkkaan, lähteekö opiskelemaan kakkosvaihtoehtoa, sillä haussa on kiintiö niille, jotka eivät ole aiemmin opiskelleet korkeakoulussa.

Psykologiassa kiinnosti ihmismielen tuntemisen ja toisten auttamisen mahdollisuus. Olin myös kunnianhimoinen ja halusin alalle, jonne pääsemisestä voisi olla ylpeä. Toivoin yliopiston tarjoavan haastetta ja samanmielisiä ihmisiä. Kuitenkin totuus on, että aloittaessani opinnot syksyllä 2012 minulla ei ollut hajuakaan, mitä olin tekemässä. Olin juuri muuttanut ensimmäistä kertaa lapsuudenkodistani Varkaudesta ja tunsin olevani pieni tyttö uudessa suuressa kaupungissa. Alku oli todellista opettelua ja sopeutumista, oman paikan etsimistä. Hiljalleen asiat alkoivat kuitenkin lutviutua. Tunsin löytäneeni Joensuusta itseni ja kotini.

Opiskelun olen kokenut antoisana. Olen oppinut paljon itsestäni ja muista sekä psykologiasta alana. Joensuussa opiskelu on suurimmaksi osaksi itsenäistä. Opiskelijoilta vaaditaan organisointikykyä ja itsekuria, kun opintojen eteneminen ja tentteihin lukeminen pitää suunnitella itse, eikä mitään tule valmiina niin kuin lukiossa. Minulta muutos lukiosta yliopistoon vaati sopeutumista, mutta olen kyllä ollut todella tyytyväinen opintojen mahdollistamaan vapauteen.

Yliopistossa painottuu opiskelijoiden kriittisen ajattelun ja itseohjautuvuuden kehittyminen. Opiskelu on paljolti luennoilla istumista ja tentteihin lukemista. Yhteys käytäntöön tuntuu välillä ohuelta, sillä suurin osa kursseista on hyvin teoreettisia yliopistolle ominaisesti. Pääosassa kursseilla ovat useimmiten erilaiset tutkimukset ja teoriat. Niiden soveltaminen käytäntöön jää jokaisen omaksi tehtäväksi. Minä esimerkiksi harjoittelin lasten kanssa työskentelyä Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoistyössä.

Vaikka olen aidosti nauttinut yliopistossa viettämästäni kolmesta ja puolesta vuodesta, opiskelu ei ole ollut mitään pilvien päällä leijailua. Vaikka pidän itseäni melko itsevarmana ihmisenä, paineet menestymiseen ovat aivan valtavat ja välillä tuntuu, että murskaannun epäonnistumisen pelon alle. Psykologianopiskelijat ovat niin älykkäitä ja ahkeria, että tässä joukossa omaa osaamistaan alkaa helposti epäillä. Olen niin kunnianhimoinen, että epäonnistumiset opinnoissa tuntuvat todella raskailta. Toisaalta vuosien mittaan sitä on oppinut olemaan itselle armollisempi ja näkemään, etteivät kurssiarvosanat määrittele omaa älykkyyttä tai omia taitoja.

Opiskelun varjopuolista olen aiemmin kertonut teksteissä:
Sainhan taas täydet pisteet?!
Kohti lomalaitumia

Monet haluavat tietää etukäteen, millaista psykologian opiskeleminen yliopistossa on. Todellisuudessa sitä on kuitenkin mahdotonta tietää ennen kuin kokeilee. Kannattaa vilkaista etukäteen opintojen tutkintorakennetta, josta näkee, millaisia aiheita koulutuksessa käsitellään. Esimerkiksi psykologian kandidaatin tutkinnon rakenne löytyy täältä sivulta 69 kohdasta "Psykologian kandidaatin tutkinto 180 op". Kurssien tarkemmat kuvaukset löytyvät WebOodista: valitse vasemmasta valikosta Opintojaksot/Opetus -> Oppaittain, sieltä Filosofinen tiedekunta, sieltä Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, sieltä Psykologian opinto-opas, joista PsK tarkoittaa kandidaatin ja PsM maisterin tutkintoa. Välilehdeltä Opetus löydät kaikki ne kurssit, joita tutkintoon kuuluu. Klikkaamalla kurssin numerotunnusta löydät kuvauksen kurssin sisällöistä.

Toivottavasti tekstistä oli apua psykologiaa harkitseville. Kysykää, jos joku asia jäi vielä askarruttamaan. 

Joululomalla sain bloggaamiseen uutta kipinää ja hirveästi ideoita. Seuraavia aiheita tulevat olemaan esimerkiksi

• Sinustako psykologi, osa 3: Kenelle psykologia sopii
• Tulevaisuudensuunnitelmani: Mihin valmistumisen jälkeen
• Vuoden 2015 onnistumisen hetket ja kuvat
• Alkava urani Pohjois-Karjalan psykologiyhdistyksen viestintävastaavana
• Tammikuun Spol-seminaari Helsingissä (kirjoitin myös edellisestä seminaarista Tampereella)

Mitä mieltä olette, jatkanko suoraan Sinustako psykologi -postaussarjaa vai haluatteko kuulla välillä jostain muusta? :)

Päiväni Roosana: videopostaus

Blogini on kokenut muutoksia tulevan talven kunniaksi: vaihdoin bannerin ja kuvasin ensimmäisen videon blogia varten. Halusin koittaa siipiäni videokuvaajana, koska valokuvaus tuntuu jo liian helpolta. (vitsi, vitsi!) Oikeasti halusin kertoa pienen tarinan siitä, millainen tavallinen päiväni voisi olla. Pelkän tekstin ja kuvien kanssa ei olisi pystynyt näyttämään asioita samalla tavalla. Niinpä päädyin tähän ratkaisuun. Toivottavasti tykkäätte :)

Kuvaaminen oli hauskaa, joskin tulin siihen tulokseen, että kaipaan vielä paljon harjoittelua :D kävellessä kamera heilui ties mihinkä suuntaan ja tarkensi ohi naamastani, vaikkei ruutuun paljon muuta mahtunutkaan. Yksin kuvatessani innostuin selittämään niin paljon, että jouduin lopulta leikkaamaan puolet videosta pois, jotta katsojat säilyisivät hereillä.

Video on siis läpileikkaus keskiviikostani: aamutyöt, lenkki kaverin koiran kanssa (jonka saatoitte nähdä jo näissä kuvissa), lounaskokous pikkujoulujen järjestäjien kanssa, harjoitushaastattelu, kurssityön tekemistä ja lopuksi kuntosalikäynti ja salkkareitten katselu, jotka eivät teidän onneksi videolle tallentuneet.

Video YouTubessa.

Harjoitushaastattelu liittyy Elämänkulun tutkimuksen praktikum -nimiseen maisterikurssiin, jota parhaillaan suoritan. Kurssilla suoritetaan elämänkertahaastattelu jollekin tuntemattomalle, noin 50-vuotiaalle henkilölle. Meille opiskelijoille on jaettu valmis haastattelurunko, jonka avulla käsitellään aikalailla kaikki elämän osa-alueet lapsuudesta tulevaisuuden pohtimiseen. Olin itse todella skeptinen kurssin alkaessa, koska haastattelun tekeminen, litteroimiinen ja analysoiminen kuulosti aivan järkyttävän työläältä, mutta nyt olen jostain kumman syystä innostunut ihan tosissaan :D Ihanaa päästä ihan luvan kanssa kaivelemaan jonkun ihmisen koko elämää ja ehkä samalla kuulla jotain elämänviisauksia.

Lopuksi mainitsen videossa vielä Akuutit traumaattiset kriisit -kurssin, joka on myös piakkoin alkamassa. Sain kuulla luentokurssin vaihtoehtoisesta suoritustavasta ohimennen kaveriltani ja kiinnostuin. Niinpä suoritan kurssin suomentamalla ohjemateriaalia pakolaisten kohtaamiseen ja heidän kanssaan keskustelemiseen. Keväällä meidän opiskelijoiden olisi tarkoitus käydä kouluttamassa pakolaiskeskusten työntekijöitä ja vapaaehtoisia materiaalien perusteella. Hauskaa, että luentokurssista saatiin kertaheitolla näin käytännönläheinen! Mukavaa päästä auttamaan pakolaiskeskuksia jollakin tavalla ja olla hyödyksi.

Yleensä teen päivät pitkät gradua yliopiston kirjastolla, mutta siitä on turha mitään videota tehdä. Nyt otteeni on vähän lipsunut, kun olen koko syksyn naputellut samaa tekstiä ja alkaa mitta olla jo täynnä. Toiveissa olisi, että saisin sen alkukeväästä palautettua, valmiina tai keskeneräisenä, että pääsisin sitten takaisin opintojen pariin. En ole ollut monella luennollakaan sitten viime kevään. Onhan se mukavaa, kun aikataulut saa suunnitella ihan oman mielen mukaan, mutta eipä valmiista lukujärjestyksestäkään haittaa olisi.

P.S. Loin blogille YouTube-kanavan siinä toivossa, että ottaisin videoiden kuvaamisen epäsäännölliseksi tavaksi.

P.P.S. Videourani ensimmäinen taidonnäytteeni oli Joonaksen avustaminen tämän musiikkivideon kuvaamisessa:

Video YouTubessa.

Älykkyys testissä

Kukapa ei olisi joskus tehnyt netistä löytyviä älykkyystestejä ja kuvitellut niiden antamien tulosten perusteella päätyvänsä vielä joskus Mensan kunniajäseneksi. Minä ainakin olen! Siksi tartuin heti tilaisuuteen palauttaa itseni maanpinnalle, kun parin ystäväni piti harjoitella älykkyystestin tekemistä kurssia varten. Tämä olikin varmaan viimeinen mahdollisuuteni osallistua testiin. Kun ensi vuonna tuolla samalla kurssilla näen testin oikeat vastaukset, ei minun testaamisessani olisi enää mitään järkeä. Eiväthän tulokset silloin minun todellista tasoani paljastaisi.

Testinä toimi siis WAIS-IV (Wechsler adult intelligence scale, fourth edition), joka on eniten käytetty älykkyystesti Suomessa. Se on pitkä testi, joka sisältää juuri sellaisia tehtäviä, joita älykkyystestiltä sopii odottaakin: palikkatestejä, sanojen selittämisen testejä jne.

Minut tuo testi onnistui yllättämään pituudellaan. Jokainen tehtävä tuntui niin vaikealta, että jouduin pinnistelemään koko ajan. Huomasin jo vartin jälkeen, että aloin olla ihan poikki. Ehkä työmuistini toiminnasta kertookin jotain se, että ennen taukoa keskittymiseni alkoi herpaantua toden teolla. En pystynyt enää vastaamaan kysymyksiin, koska unohdin saman tien, mitä minulta oli juuri kysytty. Tuli kyllä tyhmä olo!

Oli hyvä kokemus joutua testattavan paikalle, jotta sitten työelämässä ymmärtää, miltä se voi tuntua. Vaikka testaajina toimivat kaksi kaveriani, tilanne tuntui todella jännittävältä. Sydän löi tuhatta ja sataa ja kädet alkoivat täristä. Ajatus aikarajasta sekoitti pääni välillä ihan kokonaan. Mietin vain, miten nopeasti näihin pitäisi vastata. Matemaattisten tehtävien kohdalla ajattelin, että tästä en kyllä selviä ikinä. Enkä kyllä kovin hyvin selvinnytkään. Jos testaajana olisi ollut minulle tuntematon pykologi ja testauspaikkana joku virallinen työhuone, olisin ollut ihan pulassa.

Toivottavasti kaikki testattavat eivät ole niin hermona kuin minä : D hyväähän älykkyystestillä vain tarkoitetaan. Sillä voidaan kartoittaa ongelmia jollakin osa-alueella ja selvittää syitä esimerkiksi opiskeluvaikeuksille. Ei psykologien tarkoitus minun mielestäni olekaan vertailla normaalien ihmisten älykkyyttä ja selvittää, kuka on fiksumpi kuin joku toinen. Minun kohdallani haluttiin tietysti vain katsoa, miten minä ja testaajat pärjäävät.

Erittäin opettavainen puolitoistatuntinen siis. Suosittelen lämpimästi kaikille, joita pyydetään opiskelijoiden koekaniineiksi!

P.S. Ymmärsin vasta nyt sallia blogissa myös anonyymin kommentoinnin. Eli jos haluat sanoa jotain, mitään sisäänkirjautumista ei enää tarvita! :)

Tältä ne tulevaisuuden psykologit sitten näyttävät.

Sivuteillä

Sivuaineiden käsikirja kallonkutistajille

Opintojen alussa koin hirveää tuskaa yrittäessäni löytää itselleni sivuaineita. Niinpä ajattelin yrittää vähän auttaa niitä, jotka ovat nyt samassa tilanteessa. Kerron tietenkin vain omasta ja tuttavien kokemuksista, eikä tämä "opas" ole kaikenkattava. Kannattaa siis kysellä vielä lisää vanhemmilta opiskelijoilta ja ohjaajalta!

Itä-Suomen yliopistossa psykologian opetussuunnitelmaan kuuluu joko kaksi lyhyttä sivuainetta eli kahdet perusopinnot tai yksi pitkä sivuaine eli yhdestä samasta oppiaineesta perus- ja aineopinnot. Sivuaineita saa tietenkin olla niin paljon kuin vain jaksaa lukea, mutta minimi on tämä. 

Sivuaineiden opiskelun voi aloittaa missä vaiheessa tahansa. Kannattaa kuitenkin yrittää päättää sivuaineet melko varhaisessa vaiheessa, että niitä ehtii rauhassa opiskella. Esimerkiksi yhden sivuaineen ehtii kyllä käydä yhden lukuvuoden aikana hyvin, mutta sen lisäksi pitäisi tietenkin samalla opiskella omaa pääainettakin :D eli viimeistään toisena opiskeluvuotena kannattaa jo aloittaa, jos ei halua hirveää kiirettä.

Minä aloitin ensimmäisenä vuonna saksan kielen ja kulttuurin. Olin opiskellut pitkän saksan, joten halusin pitää kielitaitoa yllä. Kielten opiskeluun tarvitsee opiskeluoikeuden, jonka saa läpäisemällä kielioppikokeen. Sen sijaan kielikeskuksella voi opiskella yksittäisiä kursseja esimerkiksi venäjää. Itse olen nähnyt saksan kielen opiskelun mukavana vastapainona psykologialle. On ollut hauska nähdä, miten eri tavalla eri oppiaineissa hommat toimivat. Kielissä on nimittäin paljon enemmän pakollista läsnäoloa ja jopa kotitehtäviä, joita psykologiassa ei kyllä ainakaan vielä ole tullut vastaan :D

Sivuainevalikoimaan kannattaa tutustua rauhassa ja miettiä sitä, mikä sopisi itselle parhaiten. WebOodista näkee kurssien sisällön ja toteutustavan. Esimerkiksi kieliopinnot ovat usein pienryhmäopetusta. Toinen sivuaineeni nuorisotutkimus koostui kirjatenteistä. Kirjatentit ovat joustavia ja helppoja yhdistää muuhun elämään, koska niiden ajankohdan voi päättää itse. Toisaalta niihin lukeminen tarkoittaa sitten yksin kirjastolla istumista.

Monet haluavat sivuaineen, josta voi saada suoraa hyötyä psykologiaan. Niitäkin on monia omasta kiinnostuksesta riippuen: esimerkiksi nuorisotutkimus nuorten kanssa työskentelystä kiinnostuneille, erityispedagogiikka erityistukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelemään halajaville, kauppatiede yrittäjyydestä unelmoiville, filosofia, sosiologia ja sukupuolentutkimus korkealentoista ajattelua harrastaville, oikeustiede ja oikeuspsykologia rikollisista kiinnostuneille... :D Nyrkkisääntönä voisi pitää, että sivuaineena voi opiskella ainakin kaikkea, mitä voi opiskella pääaineenakin.

Jos ei Joensuun sivuainevalikoima riitä, on mahdollista ottaa joitakin sivuaineita avoimesta yliopistosta. Nämä sivuaineet ovat maksullisia, mutta yliopisto maksaa ne puolestasi, kunhan ehdit mukaan hakuun. Meidän opiskelijat ovat lukeneet ainakin kansanterveystiedettä, ravitsemustiedettä, työ- ja organisaatiopsykologiaa ja lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia. Lisäksi sivuaineita voi ottaa muista yliopistoista, esimerkiksi Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta. Nämä ovat joustavan opinto-oikeuden opintoja eli JOO-opintoja.

Toisin sanoen valikoima on valtava, mutta ei kannata lannistua! Viiden vuoden aikana ehtii kyllä tajuta, mikä itseä kiinnostaa.

Toivottavasti tekstistä oli jotakin apua, ainakin se oli pitkä :D hauskoja opintoja!