Opintojen tärkeimmät opetukset

Muuttavatko psykologian opinnot ihmistä? Mikä on tärkein asia, mitä olen opintojen aikana oppinut?
Nuo ovat sellaisia kysymyksiä, jotka olen usein kuullut. Niinpä ajattelin nyt hieman pohdiskella niitä.

Tärkein psykologin työstä oppimani asia on kuuntelemisen ja validoinnin taito. Kuuntelemisella ei tarkoiteta hiljaa olemista, vaan empaattisuutta, hyväksyntää, aitoutta ja aktiivisuutta: kuuntelija ei tuomitse tai arvostele toisen kertomaa, vaan pyrkii näkemään toisen kertoman nimenomaan tämän maailman kautta. Olen oppinut, että kuuntelen toisen tarinan loppuun keskeyttämättä. En kerro väliin omia kokemuksiani, esimerkiksi "kuulostaahan tuo sinun kokemasi aika kauhealta, mutta entäpäs mitä minulle tapahtui viime viikolla..." tai vähättele toisen kokemuksia, esimerkiksi "on niitä muitakin miehiä" tai "kyllä se siitä". Validointi tarkoittaa juurikin sitä, että osoitan toiselle ymmärtäväni, miltä hänestä tuntuu: "tuo kuulostaa kyllä kauhealta, ei ihme, että sinulla on paha mieli".

Kirjoitin esimerkiksi Työelämän psykologia -kurssin oppimispäiväkirjaan kuuntelemisen taidosta näin:

"Neljän vuoden opiskeluaikana oppimistani asioista kuuntelemisen taito on mielestäni tärkein. Sen ajatus on kovin helppo ja yksinkertainen, mutta toteuttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Välillä tuntuu, ettei aktiivinen, ”psykologinen” kuunteleminen ole lainkaan luonnollista useimmille ihmisille. On vaikeaa kuunnella toista miettimättä mitään muuta tai kertomatta omia kokemuksia. On vaikeaa olla neuvomatta, vaikka omaan korvaan toisen ongelma kuulostaa hyvin yksinkertaisesti ratkaistavalta. En sanoisi, että olen vieläkään mikään maailman paras kuuntelija, mutta ainakin olen kehittynyt todella paljon."

Olen kehittynyt kuuntelijana ja sitä kautta oppinut ymmärtämään toisia ihmisiä paremmin. Kun yritän nähdä heidän tekonsa ja ajatuksensa sen perusteella, mitä he uskovat esimerkiksi maailmasta tai toisista ihmisistä, pystyn ymmärtämään heitä paljon paremmin kuin jos miettisin ainoastaan, miltä asiat näyttävät minun perspektiivistäni. Ihmiset voivat tehdä asioita, joita en itse tekisi, mutta voin kuitenkin ymmärtää heidän valintojaan.

Jos toisten kuunteleminen on vaikeaa, niin entäs sitten itsensä? Siinä onkin ollut opettelemista!

Sen lisäksi, että olen oppinut ymmärtämään ja hyväksymään toisia, olen oppinut hyväksymään myös itseäni. Ennen en voinut sietää omia virheitäni, vaan olin koko ajan pettynyt. Halusin olla täydellinen ja paras, eikä vähempi riittänyt. Nyt olen hiljalleen alkanut hyväksyä sen, että minussa on sekä hyviä että huonoja puolia. Ne tekevät minusta sen Roosan, joka olen: unohtelevaisen, huonosti keskittyvän ja herkän ihmisen. En enää jaksa yrittää tunkea itseäni johonkin muottiin, vaan uskallan enemmän olla oma itseni. Voin myöntää sen, että jotkut psykologian sovellusalat sopisivat minulle paremmin kuin toiset eikä minun tarvitse esittää, että kestäisin mitä vain.

Luin vastikään Jokaisella askeleella ja Stadin valoissa -blogeista itsensä hyväksymisestä ja ajattelin, että olen käynyt läpi aika samanlaisia fiiliksiä. Olen oppinut ottamaan itseni rennommin ja nauramaan itselleni. Samalla olen tullut paljon tyytyväisemmäksi itseeni ja elämääni :) En ehkä ole enää niin supertehokas ja kaikille miellyttävä kuin olin aiemmin, mutta nyt koen olevani tasapainoisempi, aidompi ja lämpimämpi. Ehkä kaikki eivät tykkää, mutta ainakin itselläni on paljon helpompaa.