Liikunnan psykologiaa

Spol-seminaari Jyväskylässä

Kuten aiemmin kerroin, vietin viikonlopun Jyväskylässä Liikuttavan psykologian seminaarin merkeissä. Majoituimme kaveriporukalla erään kaverini siskon luo perjantaista sunnuntaihin. Saatiinkiin aikaiseksi oikein kiva ja rento miniloma :)

Lauantaina olimme Spol-seminaarissa Jyväskylän yliopistolla kello yhdestätoista puoli neljään. Tuossa ajassa ehdimme kuulla neljä luentoa liikunnan ja psykologian yhteydestä. Kaksi ensimmäistä luentoa käsittelivät aiheesta tehtyä tutkimusta ja kaksi viimeistä käytännön urheilupsykologian työtä.

Seminaariaamuna meitä hemmoteltiin todella kauniilla ilmalla :)

I  Liikunta ja aivotoiminta

Päivän aluksi Jyväskylän yliopiston tutkitjat Miriam Nokia ja Juho Strömmer kertoivat, millaisia yhteyksiä tutkimuksissa on löydetty liikunnan ja aivojen välillä. Lasten kohdalla liikunnallisuus ja hyvät motoriset taidot enustavat parempaa kognitiivista suoritumista ja parempia kouluarvosanoja. Vanhuksilla on havaittu, että liikunta vähentää riskiä sairastua dementiaan. Onkin tutkittua, että samat aivoalueet, jotka heikkenevät nopeiten iän myötä, hyötyvät liikunnasta eniten. Liikunnan ei tarvitse olla korkeasykkeistä, raskasta hikiliikuntaa. vaan aivojen kannalta tärkeintä on aktiivinen elämäntyyli, kuten esimerkiksi kävely, pyöräily ja portaiden käveleminen.

Liikunnan vaikutusta aivoihin on tutkittu niin ihmisillä kuin jyrsijöillä. Oli samaan aikaan mielenkiintoista ja vastenmielistä kuulla jyrsijätutkimuksista, jotka ovat edelleen psykologian alalla hyvin yleisiä. Esimerkiksi Morrisin vesisokkelo (linkki YouTuben esimerkkivideoon) on klassinen koe, jossa jyrsijät laitetaan uimaan ja vesisammioon, jossa niiden pitää oppia uimaan tasanteen päälle. Jyrsijät eivät tietenkään pidä vedestä ja uimisesta, mutta eivät ne myöskään kärsi. Vaikka en ole ihan satasella mukana eläinkokeissa, ajattelisin, että kaikista eläimillä tehtävistä kokeista liikunnan terveysvaikutusten tutkiminen ei varmasti ole sieltä pahimmasta päästä.. :) 

Jyväskylässä on tutkittu liikunnan yhteyttä oppimiseen, kuten hippokampusten toimintaan. Hippokampus on episodisen muistin eli tapahtumamuistin sekä erottelu- ja yhdistelykyvyn kannalta merkittävä aivojen osa, joka sijaitsee molemmissa ohimolohkoissa. Jyrsijätutkimuksissa on esimerkiksi pysytty selvittämään, että uusien solujen muodostuminen hippokampuksessa on uuden oppimisen kannalta tärkeä prosessi. Hermosolujen ja oppimisen välinen yhteys on kaksisuuntainen: uusia hermosoluja tarvitaan oppimiseen ja oppiminen pitää hermosoluja elossa. Toisin sanoen ne hermosolut, joita ei enää käytetä, ovat vaarassa kuolla. Niinpä aivojen kannalta olisi tärkeää sekä pitää vanhoja taitoja yllä että opetella uusia.

II Psykologia urheilussa

Lounaan jälkeen siirryimme kuuntelemaan sertifioidun urheilupsykologin Matti Jaakkolan ja psykologianopiskelijan Elena Andreoun kokemuksia urheilupsykologina työskentelemisestä. Ensimmäiseksi opin ainakin sen, että Psykologiliitolta voi hakea urheilupsykologin sertifikaattia. Toiseksi urheilupsykologia tarkoittaa usein luennointia esimerkiksi valmentajille sekä yksilötyötä joko ammatti- tai harrasteurheilijan kanssa. 

Matti Jaakkola korosti sitä, että vaikka urheilijoiden henkisestä kestävyydestä puhutaan nykyään enemmän, ei siitä edelleenkään olla usein valmiita maksamaan kovin paljoa. Urheilupsykologia on ala, joka vaatisi markkinointitaitoisia ja sinnikkäitä tekijöitä taistelemaan kaikkien muiden neuvojien ja ohjaajien kanssa. Molemmat puhujat korostivat urheilupsykologin tärkeimmiksi työkaluiksi tavoitteenasettelua, kilpailuun valmistautumista ja oman tai koko joukkueen suorituksen analysoimista. Urheilupsykologia on mielenkiintoinen yhdistelmä psyykkisen tuen antamista sekä coachausta. 

Pakko kyllä myöntää, että urheilupsykologia kiinnostaisi, vaikka Matti Jaakkola korosti alan haastavuutta: urheilumaailma on konservatiivinen, sisään päin lämpiävä ja lyhytjänteinen. Olen pohtinut mahdollisuutta yhdistää ratsastus ja psykologia jotenkin toisiinsa, jotta saisin parhaat puolet molemmista. Ehkä se ei vielä ole ajankohtaista, mutta pistän kyllä ajatuksen korvan taakse. Suomen Ratsastajainliitolla nimittäin on yksi urheilupsykologi, joten jos hän vaikka joskus tarvitsisi tuuraajaa.. ;)

Kuka nyt jaksaisi koko päivän seminaaria ilman asiaan kuuluvia jatkoja illalla... :)

"Hotellimme" oli todella upea asunto 1930-luvulta. Mullekin tämmönen!

Positiivisen psykologian täytteinen päivä

Spol-seminaari Helsingissä

Viime viikon loppupuoli hujahti matkustellessa. Torstain vietin Kuopiossa Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttelyn avajaisissa, koska olin saanut yhden kuvani mukaan näyttelyyn. Perjantaiaamuna kipitin jo viiden maissa kohti juna-asemaa ehtiäkseni kymmeneksi Helsinkiin Spol-seminaariin, jonka aihe oli tällä kertaa hyvinvointia psykologiasta. Vuosittainen seminaari on mielestäni Spolin mielenkiintoisin tapahtuma, johon osallistun joka vuosi. Viime vuonna seminaarin aiheena oli kriisipsykologia. Kirjoitin seminaarin kuulumiset blogiin myös silloin. Tekstin löydät täältä.

Pakkanen päätti toisin ja juna lähti liikkeelle vasta puoli seitsemän aikaan. Onneksi minulla oli neljän ja puolen tunnin junamatkalla mukavat matkakumppanit, joiden kanssa riitti puhumista. Myöhästymisen vuoksi me kolme junassa ollutta oidipuslaista myöhästyimme seminaarin alusta ja näimme Ben Furmanin, tunnetun suomalaisen ratkaisukeskeisen terapian edustajan, luennosta vain lopun. Sekin tosin kuulosti oikein mielenkiintoiselta ja pääsin nopeasti aiheeseen sisään. Furman esitteli tekniikoita, joiden avulla terapia-asiakkaan voi saada kuvittelemaan oman paranemisensa. Ratkaisukeskeisessä terapiassa asiakas tuottaa paremman tulevaisuuden itse, kuvittelemalla onnistunutta tulevaisuutta. Terapeutin tehtävänä on houkutella hänet siihen. Ensin on kuitenkin luotava pohja yhteistyölle kuuntelemalla asiakkaan ongelmia ja validoimalla niitä, aivan kuin missä tahansa terapiasuuntauksessa.

Vasta sen jälkeen, kun terapeutti on "syleillyt asiakkaan ongelmia", hän voi yrittää saada häntä osallistumaan mentaaliharjoitteluun. Eriksonin mukan ihminen tietää itse ratkaisun ongelmiinsa, mutta ei tiedä, että tietää. Niin ajatellaan myös mentaaliharjoittelussa, jossa pyritään saamaan mahdollisimman konkreettinen kuvaus siitä tilanteesta, jossa asiakas olisi toipunut sairaudestaan, esimerkiksi masennuksesta. Ensimmäisessä harjoituksessa häntä voidaan pyytää vertailemaan nykyhetkeä ja kuviteltua tulevaisuutta numeroasteikolla:
"Asteikolla yhdestä kymmeneen, millä numerolla kuvaisit oloasi tällä hetkellä, jos 1 olisi täysin masentunut ja 10 täysin parantunut?"
"Kuvitellaan, että tapaamme jälleen vuoden kuluttua. Mikä numero kuvaisi oloasi silloin?" Vastauksen jälkeen asiakasta pyydetään pohtimaan, mikä voisi olla vuoden päästä toisin ja miksi olo olisi silloin parempi tai huonompi.

Toisessa harjoituksessa asiakasta voidaan pyytää pohtimaan tilannetta, jossa hän eräänä päivänä herätessään olisikin kuin ihmeen kautta täysin parantunut. Asiakasta pyydetään tuottamaan mahdollisimman konkreettista kuvausta tilanteesta ohjaavilla kysymyksillä: Kuka huomaisi paranemisen ensimmäisenä? Mistä hän sen huomaisi? Kenelle hän kertoisi siitä ensimmäisenä?

Furmanin mukaan vastaus ilmaistaan usein negaation kautta, jolloin terapeutin tulee yrittää kääntää se positiiviseksi:
"Paranemiseni huomaisi siitä, etten kiukuttelisi enää."
"No mitä sinä sitten tekisit, jos et kiukuttelisi?"

Kolmannessa harjoituksessa asiakkaalta kysytään, että jos hän toipuisi ja pitäisi juhlat sen kunniaksi, millaiset juhlat ne olisivat? Ketä hän kutsuisi, jos hän voisi kutsua kenet vaan, jopa ihmisiä, jotka eivät enää ole elossa? Millaisen kutsun hän lähettäisi, olisiko se Facebook-kutsu vai kirjekutsu? Missä juhlat pidettäisiin, jos hän voisi valita minkä tahansa paikan maan päällä? Mitä juhlissa olisi tarjolla? Pidettäisiinkö siellä puheita? Jos hän itse pitäisi kiitospuheen, ketä hän kiittäisi ja mistä hän kiittäisi?

Furmanin esittelemät tekniikat olivat mielenkiintoisia ja pistän ne kyllä muistiin. En kuitenkaan ole täysin vakuuttunut siitä, sopiiko mentaaliharjoittelu aivan kaikille ihmisille. Jos maailma näyttää harmaalta ja elämänhalu on kadonnut, kuinka hyvin ihminen todellisuudessa pystyy kuvittelemaan parempaa tulevaisuutta? Harjoitukset vaativat hyvää mielikuvistusta ja leikkisyyttä, joita kaikilta asiakkailta tuskin löytyy. Toisaalta terapeutin taitavuudella on varmasti myös suuri merkitys: kuinka hyvin hän osaa houkutella ja motivoida asiakasta tulevaisuuden kuvittelemiseen.

Ruokatauon jälkeen me seminaariin osallistujat jakauduimme workshopeihin, joiden aiheet löytyät täältä. Minusta monikin workshop kuulosti todella mielenkiintoiselta. Aiheissa painottui selkeästi positiivisen psykologian ajatus ihmisenä kehittymisestä. Seminaarissa esitellyt teemat ja tekniikat ovat aika vähän esillä opinnoissa, joten niistä oli mielenkiintoista kuulla.

Itse osallistuin  monen muun oidipuslaisen joukossa hyväksymis- ja omistautumisterapiaa käsittelevään ryhmään. Kyseinen terapiasuuntaus, HOT, on kuulemma psykologian "kuumin" terapia tällä hetkellä. Hotissa ajatellaan, että ihmisen tunteet kertovat alitajuntaisesti hänen sisäisistä tarpeistaan ja uskomuksistaan. Sen sijaan, että kielteisiä tunteita välteltäisiin ja nähtäisiin järjen vastakohtana, niitä tulisi arvostaa ja kuunnella. Tunteet tulisi nähdä liittolaisina, ei vihollisina. Tunteisiin tulisi luottaa, eikä niitä tulisi pelätä. Hot pyrkii auttamaan ihmistä ymmärtämään, mitä tunteet voivat kertoa hänen arvoistaan ja uskomuksistaan ja mitä hyötyä niistä voi olla.

Negatiivisten tunteiden vältteleminen synnyttää vain lisää negatiivisia tunteita, kuten esimerkki eläintarhasta osoittaa: Maria pelkää käärmeitä. Hänen hyvä ystävänsä pyytää hänet mukaansa eläintarhaan. Maria pelkää, että eläintarhassa hän joutuu näkemään käärmeitä. Hän ei kuitenkaan kerro pelosta ystävälleen, vaan lähtee tämän kanssa eläintarhaan. Koko reissun ajan hän tuntee pelkoa ja yrittää vältellä käärmeiden näkemistä. Hän päättää, ettei halua enää eläintarhaan ja alkaa vältellä tilanteita, joissa ystävä voisi pyytää häntä eläintarhaan uudestaan. Hän tajuaa kuitenkin pian, että ystävä pitää eläintarhasta todella paljon ja voi tuoda asian esille milloin tahansa. Niinpä hän lopulta päättää vältellä koko ystävää, ettei vahingossakaan joutuisi tilanteeseen, jossa voisi joutua tilanteeseen, jossa häntä pyydettäisiin eläintarhaan. Pelon välttelemisen sijaan hän voisi hyväksyä tunteensa ja kertoa siitä myös ystävälleen, jolloin hänen ei tarvitsisi vältellä tätä.

Tunteet voivat kertoa monista asioista, kuten taustalla olevista tarpeista: tietyssä tilanteessa yksilön tunnereaktio syntyy, kun hänen sisäiset tarpeensa jäävät täyttymättä. Toisaalta tunteet voivat kertoa myös uskomuksista. Esimerkiksi kun opiskelija saa huonon numeron tentistä, johon hän on valmistautunut hyvin, hän uskoo, ettei ole tarpeeksi älykäs opiskelemaan yliopistossa eikä siten ole ansainnut opiskelupaikkaansa. Siksi hän kokee lannistumista ja surua ja haluaa luovuttaa opiskelun.

Workshopissa tehtiin harjoituksena kärsimysinventaario. Siinä tuli listata asioita, jotka ovat viime aikoina tuntuneet tuskallisilta tai aiheuttaneet kärsimystä, esimerkiksi epämiellyttävät tilanteet, joita haluaa vältellä tai joissa kokee ristiriitaisia tunteita. Sen jälkeen tuli miettiä, mitä tarpeita tai uskomuksia näiden negatiivisten tunteiden taustalla voisi olla. Esimerkiksi minä ahdistun tilanteissa, joissa itsestä pitäisi kertoa jotakin hyvin henkilökohtaista tuntemattomille tai puolitutuille. Ehkä taustalla on uskomus siitä, että toisten ihmisten seurassa tulisi olla aina iloinen ja mukava. Siksi pelkään, että jos kertoisin totuudenmukaisesti sisäisestä maailmastani, ihmiset pitäisivät minua liian negatiivisena eivätkä haluaisi olla kanssani. Koen siis tarvetta tulla pidetyksi ja uskon, että ihmiset pitävät ainoastaan positiivisista ja rennoista ihmistä, jotka eivät valita ja joilla ei ole elämässään ongelmia.

Lopuksi tehtävänä oli strategian pohtiminen: tulisiko tunteeseen reagoida jollakin tavalla esimerkiksi muuttamalla omaa uskomusta tai toimintaa? Jos muutos tuntuu mahdottomalta, mistä vastahakoisuutesi voisi johtua? Kyseessä voi olla esimerkiksi ongelma, joka kaipaa ratkaisua tai tilanne, johon pitää vain tottua. Workshopissa esiteltiin myös vitkutteluyhtälö, jonka avulla voi pyrkiä selvittämään, miksi ei saa tiettyjä hommia tehtyä. Jos esimerkiksi tenttiin lukeminen tai essseiden kirjoittaminen jää aina viime tinkaan, vitkutteluyhtälö (engl. procrastination equation) voi olla sinua varten:

Vitkutteluyhtälön avulla on mahdollista tarkastella omaa motivaatiotaan tarkemmin. Mahdollisuudet + arvo kehottaa pohtimaan, onko sinulla realistinen kuva asian arvosta itsellesi sekä mahdollisuuksistasi onnistua. Motivaation kannalta on tärkeää, että tiedät, mitä sinun tulee tehdä seuraavaksi. Tämä lisää kokemusta onnistumisen mahdollisuuksista.

Impulsiivisuus + viive tarkoittaa pohdintaa siitä, ovatko palkkiot liian kaukaisia herättämään motivaatiota. Voit lisätä motivaatiota kuvittelemalla, mitä onnistumisesta seuraisi. Millainen tilanne olisi konkreettisesti? Miltä se tuntuisi ja näyttäisi? Sen jälkeen vertaa onnistumisen tilannetta nykytilanteeseen.

Vitkutteluyhtälöstä löydät lisää esimerkiksi näistä linkeistä:
http://lesswrong.com/lw/3w3/how_to_beat_procrastination/
http://lesswrong.com/lw/9wr/my_algorithm_for_beating_procrastination/

Spol-seminaarin päätti Aku Kopakkalan luento. Kopakkala on ollut viime aikoina esillä ehdokkuudestaan psykologiliiton puheenjohtajaksi sekä aiemmin psyykelääkekriittisyydestä ja potkuista Mehiläisestä. Myös tällä luennolla pääpaino oli lääkkeiden määräämisen kritisoinnissa. En itse pitänyt Kopakkalan perusteluja lääkehoidon vastustamiselle kovinkaan pätevinä. Hän pyrki vetoamaan ennemminkin tunteisiin kuin tosiasioihin, mikä ei toiminut minun kohdallani. Näihin ajatuksiin pääsee tutustumaan kattavammin hänen omilla kotisivuillaan. Vasta luennon loppupuolella Kopakkala pääsi varsinaiseen aiheeseen eli auttamissuhteeseen. Hän esitteli hyvin nopeasti IPT:n eli interpersoonallisen psykoterapian, joka on masennuksen hoitoon kehitetty lyhytterapia. IPT:ssä pyritään selvittämään, mikä muutos ihmissuhteissa, tai tunneilmaisu, joka jäi tekemättä, laukaisi masennuksen.

Kopakkala listasi myös yleiset vaikuttavuuden tekijät, jotka koskevat kaikkia terapiamuotoja:
   1. Arvostava suhde.
   2. Ajatus siitä, kuinka ihminen parantuu.
   3. Harjoitusta tärkeisiin seikkoihin myös terapiaistuntojen ulkopuolella.

Arvostavaa suhdetta käsiteltiin vallan näkökulman kautta. Auttamistilanteessa asiakas on heikossa asemassa, sillä hakiessaan apua hän menettää kasvonsa ja hänen statuksensa laskee. Asiakas voi reagoida tilanteeseen eri tavoin, esimerkiksi aggressiolla, mitätöimisellä tai potilaan rooliin alistumisella. Terapian kannalta on kuitenkin tärkeää tukea asiakkaan kasvoja ja palauttaa hänen statuksensa. Korostamalla omaa tietämättömyyttään ja toisaalta asiakkaan tietämystä terapeutti voi laskea omaa statustaan ja antaa arvoa asiakkaalle. Tämä synnyttää luottamuksen, jonka avulla terapeutti ja asiakas voivat yhdessä selvittää, mikä asiakasta voisi auttaa.

Kokonaisuudessaan seminaari oli kiinnostava ja sain paljon uusia ajatuksia. Aikataulut pitivät hyvin ja tauot auttoivat keskittymään. Aiempien vuosien seminaareissa osallistujat ovat käyneet useissa workshopeissa, mikä on minun mielestäni parempi vaihtoehto. Yksi yhteinen luento riittäisi hyvin, jotta valinnanvaraisuudelle jäisi enemmän tilaa. Joka tapauksessa olin iloinen että osallistuin seminaariin. Ensi vuonna voisin osallistua vielä viimeistä kertaa opiskelijana.

Kuulostivatko aiheet mielenkiintoisilta? Mitä mieltä te muut olitte seminaarista?

SPOL-viikonloppu, osa 2: Ainejärjestötapaamisen helmiä

Aiemmin kirjoitin saunaillasta ja luennosta, nyt on siis vuorossa Ainejärjestötapaaminen. 

Tiistaina Spolin blogissa julkaistiin kerralla kaksi näkemystä Joensuun Spol-viikonlopun tapahtumista. Minä kirjoitin blogiin Ainejärjestötapaamisesta ja eräs tamperelainen opiskelija SPOSista. Tässä alla oleva teksti on sama kuin Spolin blogissa julkaistu versio. 

Oidipuksen Spol-edustaja Marika esitteli uutta haalarimerkkiä.

Pari viikkoa sitten Joensuuhun saatiin samalla kertaa sekä Ainejärjestötapaaminen että SPOS, mikä takasi mielenkiintoisen viikonlopun kaikille osallistujille. Ajattelin nyt hieman muistella perjantain Ainejärjestötapaamista näin oidipuslaisesta näkökulmasta:

Ainejärjestötapaamisen pitäminen täällä Joensuussa yhdessä SPOSin kanssa tuntui suorastaan historialliselta tapahtumalta, sillä meillä ei ole nähty SPOLin tapahtumia ainakaan minun kolmen opiskeluvuoteni aikana. Niinpä Oidipuksessa kävi aikamoinen kuhina koko kevään ajan, kun viikonlopun järjestäminen pääsi vauhtiin. SPOL-edustajamme Marika ja Milja häärivät ahkerasti tapahtuman parissa ja onnistuivat innostamaan muitakin opiskelijoita järjestelyihin mukaan.

Kun psykologianopiskelijat saapuivat perjantaiaamupäivänä Joensuuhun, saatiin jälleen todistaa sitä, kuinka pitkiä Suomen välimatkat voivatkaan olla: Turusta saapuneet vierailijat olivat saaneet matkustaa yli seitsemän tuntia :D Monet valittivatkin (ymmärrettävästi) väsymystä pitkän junamatkan jälkeen, mutta kokouspaikalla nautittu lounas onnistui piristämään monia.

Ainejärjestötapaamisessa eri kaupunkien psykologianopiskelijat pääsivät jakamaan ajatuksia ainejärjestössä toimimisesta. Päivä alkoi yhteisellä keskustelulla ja jatkui kahdessa workshopissa, joista toinen käsitteli tapahtumien järjestämistä ja toinen koulutuspolitiikkaa. Ihmiset jakautuivat melko tasaisesti molempiin ryhmiin. Lopuksi vielä tehtiin yhteenvedot molempien keskustelujen kohokohdista, ja tapahtuman jälkeen osallistujille lähetettiin kattavat muistiot.

Jyväskylän Spol-edustaja Tino esitteli innokkaasti uutta laulukirjaa.

Tuntui todella mukavalta tavata muiden kaupunkien ainejärjestöaktiiveja! Ainejärjestötoimijat tekevät usein hirveästi työtä pieniä kehuja vastaan, joten tällaiset tapaamiset ovat mannaa motivaatiolle. Keskustelu tapahtumien järjestämisestä avarsi omaa näkökulmaani aikalailla: kun on nähnyt vain oman ainejärjestönsä toimintakulttuuria, sitä helposti unohtaa, millaisia muita toimintatapoja olisi vaihtoehtona. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavalla asiat hoidetaan eri kaupungeissa. Toisissa ainejärjestöissä kiinnitetään esimeriksi enemmän huomiota hallituksen ryhmäyttämiseen kuin toisissa, ja hallituksen toimintaa esitellään fukseille hyvin eri tavoin. Itse sain keskustelusta monia hyviä ideoita tapahtumien järjestämiseen.

Innostuin etenkin HOPS-ja sivuainebileiden ajatuksesta: uudet opiskelijat kaipaavat tietoa eri sivuainevaihtoehdoista, mutta toisaalta opiskeluista paasataan muutenkin aina kauhean pitkäveteisesti. Niinpä sivuaineinfon yhdistäminen rentoon illanviettoon voisi olla uusien opiskelijoiden kannalta mukavampi vaihtoehto kuin ”taas yksi tylsä luento” yliopistolla. Toisaalta monet ainejärjestöt ovat onnistuneet järjestämään mielenkiintoisia koulutustapahtumia, kuten Sexpo-koulutuksia, Hypnoosikursseja ja työelämäpäiviä. On selvää, ettei viiden vuoden koulutus ja puolen vuoden harjoittelu ehdi kattamaan aivan kaikkea psykologian alan tietoa, joten tällaiset lisäkoulutukset opiskeluaikana ovat hyödyllisiä. Pidän erittäin hyvänä saavutuksena sitä, että Kompleksin tulevasta seksuaalikoulutuksesta saa jopa opintopisteitä.

Toivottavasti Joensuun maisemat jäivät ihmisille positiivisesti mieleen!

Oidipus on kasvanut viime vuosina valtavasti suuremman sisäänottomäärän myötä. Olemme vasta parin viime vuoden aikana alkaneet todella järjestäytyä ja pitää suurempia tapahtumia, joten Oidipuksen aktiivinen toimintakulttuuri on vasta lapsenkengissä. Me vielä haemme suuntaa ja perinteitä ainejärjestöllemme. Siksi uusien jäsenten aktivointi ainejärjestötoimintaan on erityisen tärkeää, ja muun muassa tähän saimme arvokkaita vinkkejä Ainejärjestötapaamisessa. Myös uusien kumppaniainejärjestöjen valinta oli innostavaa, ja odotamme innolla tulevaa yhteistyötä Stimuluksen kanssa!

Oidipuksen puolesta haluaisin vielä kiittää kaikkia tapahtuman järjestäjiä ja osallistujia. Toivottavasti teillä oli mukava ja mielenkiintoinen viikonloppu Joensuussa ja tulkaa pian uudestaan! : )

Keväisin terveisin,
Roosa Hämäläinen
Oidipus ry:n puheenjohtaja

SPOL-viikonloppu, osa 1: saunailtaa ja kipupsykologian menetelmiä

Huhhuh, onpa mukava mutta rankka viikonloppu takana! Voin vaan kuvitella, millaista on ollut niillä, jotka ovat joutuneet vielä matkaamaan Joensuusta kotiin Turkuun, Helsinkiin, Jyväskylään tai Tampereelle. 

Ajattelin postata erikseen perjantain ainejärjestötapaamisesta ja lauantain saunaillasta. Aloitetaan tällä tavalla loogisesti lauantaista. Perjantaista kertovan tekstin löydät täältä.

Launtaina Joensuussa pidettiin siis SPOS eli Suomen psykologian opiskelijoiden saunailta. Sen tarkoituksena on saattaa eri kaupunkien opiskelijoita yhteen, jotta he voivat verkostoitua rennoissa merkeissä. Päivä alkoi psykologi Juha Siiran luennolla. Hän on erikoistunut energiapsykologiaan, jota hän soveltaa esimerkiksi kipupotilaiden hoidossa. Hänen mukaansa energiapsykologia "on joukko menetelmiä, keinoja ja tekniikoita tasapainottaa terveyttämme ja vahvistaa elinvoimaamme. Se on eräänlainen yhteys luonnon parantavaan, korjaavaan systeemiin, joka on meissä jokaisessa". Luennollaan hän esitteli muutamia tekniikoita, joita hän työssään käyttää, esimerkiksi EMDR- ja TFT (Thought Field Therapy) -menetelmän. Kaikkien menetelmien ajatukset muistuttivat mielestäni midfulnessia, joka on myös aika kovassa nousussa. Luennolla esitellyt tekniikat kuulostivat mielestäni kiinnostavilta, mutta näin lyhyessä ajassa niihin ei ehditty tutustua kovinkaan syvällisesti. 

Tulee vietettyä niin paljon aikaa kurssikirjojen parissa, että oli todella mukavaa vaihtelua kuulla välillä "oikean" ihmisen kokemuksia psykologintyöstä. Juha Siiralla olikin todella hauskoja tarinoita kerrottavana asiakkaista ja työkavereista. Hän vaikutti psykologilta, joka uskaltaa kokeilla työssään eri tekniikoita ja lähestymistapoja. Hän esimerkiksi kertoi innostuneensa jostain tekniikasta ja löytäneensä oppaan sen käyttämiseen. Niinpä hän oli yhdessä asiakkaan kanssa tutustunut tekniikkaan niin, että hän oli lukenut kirjasta ääneen, mitä milloinkin tulee tehdä, ja asiakas oli sitten toiminut ohjeiden mukaan. Minun mielestäni tuollainen rohkeus ja into kokeilla uutta on todella arvostettavaa, vaikka jotkut kuuntelijat taisivat kritisoida häntä tieteellisyyden puutteesta. Mutta jos yksikään psykologi ei koskaan kokeilisi mitään uutta, kuinka voitaisiin kehittää uusia menetelmiä, joita tutkia tieteellisesti?

Illalla sitten kokoonnuttiin Joen toiselle puolelle Aittarannan kokous- ja saunatiloihin. Kukaan joensuulainen ei ollut tainnut käydä siellä aiemmin, mutta tilat sopivat käyttöömme oikein loistavasti. Marika ja Milja olivat loihtineet paikalle ihanan paljon ruokaa ja psykologianopiskelijoista koostuvan bändin, Rinne ja Beansin. Esityksen jälkeen sitä sitten saunottiin ja juteltiin, ja jatkoilla tanssittiin ja laulettiin karaokea.

Oli kyllä todella mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja, joita ei opiskelukiireiltä ole ehtinyt nähdä. Toivottavasti Joensuussa järjestetään taas pian jokin SPOLin tapahtuma - oli kiva olla vaihteeksi isännöimässä!

Todelliset rokkarit vetävät keikan aina keittiönpöydällä.

Onneksi Patrick oli käynyt kansalaisopiston valokuvauskurssin, niin
pystyi tallentamaan tämänkin hienon hetken.

Yritettiin vähän erikoisempaakin posetusta.. huonoin tuloksin :D

Puheenjohtajan pallilta kajahtaa

Torstaina pidettiin kevään viimeinen Oidipuskokous ja hallitus pääsee pian  ansaitulle kesälomalle. Sen jälkeen, kun uusi hallitus aloitti tammikuussa, on ehditty järjestää hurjasti kaikkea: on ollut hallituksen kaatajaiset, haalarikastajaiset, keilausilta, Bondage-appro ja historian ensimmäiset sitsit, ja syksyllä on luvassa yhtä vireää menoa. Oidipus onkin aktiivisempi kuin koskaan. On ollut todella hienoa päästä työskentelemään hallituksen muiden innokkaiden tekijöiden kanssa. Kiirettä on todellakin pitänyt koko ajan, mutta on se vaan aina mahtavaa päästä tekemään ja vaikuttamaan. Tänä vuonna aloittanut hallitus on suuri edelliseen verrattuna, siihen kuuluu yhteensä 17 opiskelijaa. Vähän kyllä jännitti etukäteen porukan määrä, mutta toisaalta se on mahdollistanut vastuun jakautumisen niin, ettei kukaan kuormitu liikaa. Hallituksessa oppii myös aina tuntemaan ihmisiä, joihin ei muuten yliopistolla paljoa törmäisi.

Sain pojilta 22-vuotissyntymäpäivälahjaksi uuden puheenjohtajan nuijan.
Se antaa juuri oikeanlaisen kuvan arvovallastani, vai mitä luulette :D

Tätä viikonloppua on Oidipuksessa odotettu innolla, sillä Joensuuhun saapuu psykologianopiskelijoita ympäri Suomea. Eilen vietettiin ainejärjestötapaamista, jossa aktiivit pääsivät tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Ihmiset jakautuivat kahteen ryhmään, joista toisessa jaettiin kokemuksia erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja toisessa koulutuspoliittisista asioista kuten harjoittelusta. Itse osallistuin tapahtumaryhmään, ja sain paljon hyviä ideoita tulevaisuutta ajatellen.

Tänään on vielä luvassa Juha Siiran luento silmäliiketerapiasta eli EMDR:stä ja Suomen Psykologian Opiskelijoiden Saunailta eli SPOS. On aivan mahtavaa, että Joensuussa järjestetään pitkästä aikaa SPOLin tapahtumia! Aion kuvata koko viikonlopun, ja saatte nauttia tuotoksista heti kun saan kaikki muokattua. Nyt onkin käytössä uusi kamera, Nikon D300, jonka ostin käytettynä oululaiselta ammattikuvaajalta. Vielä riittää opeteltavaa, kun en osannut ensin edes avata muistikorttipaikan kantta : D

Uusi ja vanha rakas niin sopuisasti pötköttelevät yhdessä.

P.S. Pääsen muuten kirjoittamaan ainejärjestötapaamisesta SPOLin uuteen blogiin! Vitsi miten jännää!

P.P.S. Päätimme viime kokouksessa, että oidipuslaiset tulevat tervehtimään pääsykokeeseen tulijoita 21. toukokuuta. Nähdään siellä siis!

Kriisipsykologia: ei vain hulluille

En selkeästi ole saanut istua tarpeeksi luennoilla, kun lähden  vielä vapaaehtoisesti polkemaan vesisateeseen monen kilometrin päähän keskussairaalalle kuuntelemaan luentoa nimeltä "Eettisesti kestävä kriisityö".

On kuitenkin aina niin mahtavaa, kun Joensuuhun rantautuu julkkiksia. Siispä oli aivan pakko nähdä tämä maailman johtaviin kriisipsykologian kehittäjiin kuuluvan Salli Saaren luento.  Luennon järjesti Avoin Eettinen Foorumi, jonka toimintaa kannata seurailla muutenkin. Esimerkiksi seuraavalla luennolla 27. huhtikuuta käsitellään vanhustenhoidon eettisiä kysymyksiä.

Me opiskelijat saavuimme paikalle nauttimaan paitsi luennosta niin myös erittäin maukkaista tarjoiluista!

Kriisityötä tehdään esimerkiksi sairaaloilla ja kriisikeskuksissa. Se tarkoittaa nimensä mukaan kriisiin joutuneen ihmisen kohtaamista ja auttamista keskustelemalla. Kriisejä voivat aiheuttaa erilaiset traumaattiset tilanteet, kuten puolison äkillinen kuolema tai oma vakava loukkaantuminen. Kriisipsykologiasta ei hirveän usein pääse kuulemaan, joten opin paljon uutta käytännön asioista.

Kriisin vaiheet jaetaan suomalaisessa, Salli Saaren kehittämässä kriisityössä psyykkisen sokin vaiheeseen, reaktiovaiheeseen sekä työstämisvaiheeseen. Jokaisella kriisin vaiheella on omat ominaispiirteensä, jotka ammattilaisen on tunnistettava oikeanlaisen avun tarjoamiseksi: kriisin ensimmäisessä vaiheessa ihmisen kokema sokki toimii suojareaktiona, joka mahdollistaa etäisyyden ottamisen tapahtumaan. Tässä vaiheessa kriisiä on mahdotonta käsitellä, vaan tärkeintä on, että ammattilainen on läsnä, antaa tilaa ja pyrkii luomaan kontaktia, vaikka toisen hätä voi aiheuttaa auttajassakin ahdistusta ja hätääntymistä. Vasta toisessa eli reaktiovaiheessa ihminen kykenee käsittelemään asiaa tietoisesti. Tällöin hänet voi vallata voimakkaat tunteet, kuten syyllisyys. Asiantuntijan tehtävä on kertoa, että tunteet ovat normaaleja, eikä niitä tarvitse hävetä tai pelätä. Yhdessä asiakkaan kanssa sitten käsitellään ja eritellään keskustelussa herääviä ajatuksia ja tunteita. Kun ihminen on saanut purkaa negatiivisia tunteita ja ajatuksia tarpeeksi, hän siirtyy  varsinaiseen työstämisvaiheeseen. Tällöin hän voi käsitellä tapahtumia ilman, että tunteet ottavat vallan. Ammattilainen pyrkii auttamaan tilanteen reflektoinnissa.

Salli Saari painotti erityisesti sitä, että apua olisi tarjottava aktiivisesti kaikille kriisin kokeneille. Hänen mukaansa viranomaisten tulisi soittaa ja tarjota keskusteluapua ilman, että kriisin kokenut ihminen sitä erikseen pyytää. Olen tästä täysin samaa mieltä, sillä hyvin vaikeassa elämäntilanteessa olevan ihmisen voi olla vaikea pyytää apua, vaikka hän tietäisi sitä tarvitsevansa. Lisäksi kynnys hakea apua nousee nopeasti, jos sitä ei tarjota kaikille. Jos jokaiselle kriisin kokeneelle tarjotaan heti apua, voidaan ennaltaehkäistä trauman kroonistuminen ja esimerkiksi työkyvyttömyys. On tärkeää muistuttaa ihmisiä, ettei ammattilaisen apu ole "vain hulluille", vaan kuka tahansa saattaa joskus tarvita vakavaa keskustelua elämästään. Kriisityölle on muutenkin erityistä, että asiakkaana ovat tavalliset ja psyykkisesti terveet yksilöt, jotka pääsevät tilanteesta useimmiten yli. Siksi Salli Saaren mukaan kriisityössä ei ole hyötyä sellaisista lääketieteellisistä tulkinnoista ja luokitteluista, joita psykologiassa monesti käytetään.

Suomessa ongelmaksi muodostuvat kuitenkin viranomaisten salassapitosäännökset. Niiden takia kriisityön tarjoajat eivät voi saada muilta viranomaisilta tietoa siitä, ketkä voisivat kaivata apua. Itse en kuitenkaan usko, että kukaan järkyttävän tilanteen läpikäynyt suuttuisi siitä, että joku tarjoutuisi auttamaan häntä tapahtumien käsittelyssä. Tietysti salassapitosäännökset on luotu ihmisten yksityisyyden säilyttämiseksi, mutta tässä tilanteessa ne kääntyvät itseään vastaan.

Tuntuuko kriisipsykologia kiinnostavalta? Kannattaa lukea myös aiempi postaukseni kriisipsykologian seminaarista Tampereella!

P.S. Viime viikolla pidettiin Oidipuksen ihka ensimmäiset sitsit, joiden mahtavasta menosta löydät kuvia Facebookista.

Kriisitunnelmissa Tampereella

Kirsi Peltonen johdatteli seminaarin osallistujat aamulla kriisi- ja traumapsykologiaan.

Viikonloppuna tein joensuulaisten psykologian opiskelijoiden kanssa reissun Tampereelle Kriisi- ja traumapsykologian seminaariin. SPOL (Suomen psykologian opiskelijain liitto) järjestää seminaarin kerran vuodessa vaihtuvin teemoin. Tämänkertainen seminaari pidettiin Tampereen yliopiston päärakennuksessa. Siihen sisältyi kaksi kaikille yhteistä luentoa sekä kaksi itse valittua workshopia.

Itselleni jäi seminaarista todella hyvä fiilis. Luennot olivat laadukkaita ja täynnä mielenkiintoista asiaa. Tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä ammatillisen tiedon karttumiselle, koska traumoja ja kriisejä käsitellään opinnoissa suhteellisen vähän. Esimerkiksi Kirsi Peltosen luennolta Johdatus kriisi- ja traumapsykologiaan on tärkeää muistaa, että psyykkiset reaktiot, kuten ahdistus, ovat täysin normaaleja järkyttävän tapahtuman jälkeen. Vasta reaktioiden pitkittyminen (useiksi päiviksi tai kuukausiksi) ja oman toimintakyvyn heikkeneminen viittaa psyykkiseen traumaan.

Kunnon opiskelija on aina valmis tekemään sivukaupalla muistiinpanoja!

Trauma on ihmisen subjektiivinen kokemus, joka syntyy, kun hänen omat psyykkiset voimavaransa eivät riitä tapahtuman selvittämiseen omassa mielessä. Esimerkiksi Minna Koivuranta totesi workshopissaan, että monilla voi olla traumaattisia kokemuksia, mutta kaikki eivät tarvitse niiden käsittelyyn ammattiapua. DSM-V -tautiluokituksessakin on kuvailtu tilanteita, jotka ovat omiaan aiheuttamaan traumoja (potentially traumatic event, PTE), mutta kaikki eivät kuitenkaan traumatisoidu tällaisissa tilanteissa. DSM-V:n kriteerit ”potentiaalisesti traumatisoivalle tapahtumalle” on tapahtunut tai lähellä ollut kuolema, loukkaantuminen tai seksuaalinen väkivalta, jonka henkilö on itse nähnyt tai kokenut tai jonka hänen läheisensä on kokenut.

Myös ammattilainen, esimerkiksi psykologi, voi traumatisoitua, jos joutuu toistuvasti työssään kuulemaan elävästi kuvailtuja tositarinoita potentiaalisesti traumatisoituvista tilanteista. Kyseistä tilannetta kutsutaan sijaistraumatisoitumiseksi, joka voi vaivata hoitoalalla työskenteleviä. Silmäilin Minna Koivurannan luennolla Traumaterapiakeskuksen julkaisemaa teosta Apua auttajalle, joka käsittelee ammattilaisten myötätuntouupumusta ja sijaistraumatisoitumista. Esillä oli monia muitakin mielenkiintoisia teoksia, jotka löytyvät Traumaterapiakeskuksen sivuilta.  Traumaterapiakeskus paitsi julkaisee teoksia, myös järjestää paljon erilaista traumakoulutusta. Jos kiinnostaa, tutustu osoitteessa:
http://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html.

Minna Koivurannan workshopissa pääsin kuulemaan traumatisoituneen ihmisen kohtaamisesta psykoterapiassa. Etenkin silmäliiketerapia ja sensomotorinen terapia jäivät kiinnostamaan.

Taas kerran kuulin EMDR- eli silmäliiketerapian (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) tehokkuudesta. Aiemmin tätä on hehkuttanut esimerkiksi Suomen ainoana profiloijana tunnettu Helinä Häkkänen-Nyholm oikeuspsykologian luennoilla. Menetelmässä ahdistusta pyritään vähentämään mielikuvien ja ohjattujen silmäliikkeiden avulla niin, etteivät ahdistavan tilanteen mielikuvat enää aiheuta fyysisiä reaktioita, kuten sykkeen nousua ja hikoilua. EMDR-menetelmä kuulostaa mielestäni niin uskomattomalta, että haluaisin todella kovasti kuulla siitä tarkemmin. Ehkä siitäkin järjestään vielä joskus oma seminaarinsa!

Juha Holman workshopissa käsiteltiin parisuhdeväkivallan muotoja ja yleisyyttä.

Seminaarin jälkeen oli vakava ja mietiskelevä tunnelma. Päivän aikana sain todella paljon uutta tietoa traumoista, niiden synnystä ja käsittelemisestä. Oli esimerkiksi avartavaa tajuta, että Suomessakin osa psykologeista työskentelee sotatraumoista kärsivien ihmisten, esimerkiksi pakolaisten, kanssa. Edes sotatraumat eivät siis ole niin kaukainen asia, kuin voisi täällä turvallisessa maassa ajatella.

Seminaarin jälkeen terveellinen tankkaus mäkkärin mätöillä.

Illalla virittäydyttiin kuitenkin juhlafiiliksiin ja lähdettiin seminaarin jatkoille pitämään hauskaa ja viettämään aikaa muiden psykologian opiskelijoiden kanssa. Oli ihan hyvä keventää tunnelmaa "synkähkön" päivän jälkeen.

Valmiina lähtöön! Omenahotelli oli viihtyisämpi kuin muistin. Jopa pikakahvia oli tarjolla - nam!

Ruokatunnilla piti tietenkin pelleillä. Ettei menisi liian vakavaksi.

Sunnuntaiaamuna oli luvassa vielä viimeinen kokoukseni SPOLin hallituksen jäsenenä. Ruoka oli hyvää ja tunnelma innokas, kun uudet edustajat pääsivät ensi kertaa SPOLin kokoukseen. Nyt olen itse edustukseni hoitanut ja valmis siirtymään seuraaviin haasteisiin. SPOL-vuoteni oli opettavainen, mutta tulin myös siihen tulokseen, ettei jatkuva matkustelu ole minun juttuni. Vain Joensuussa asuvat tietävät, kuinka kaukana "susiraja" voi olla...

Kokouksen aamupalabuffet oli erittäin maistuva!

Miiakin oli tyytyväinen viimeiseen SPOLin kokoukseen hallituksen jäsenenä.

Oidipuksen väistyvä puheenjohtaja Roope tuli seuraamaan kokousta (ja ehkä nauttimaan tarjoiluistakin).

Lisää aiheesta:
Jos kriisipsykologia kiinnostaa, kannattaa lukea myös Salli Saaren luennosta Eettisesti kestävä kriisityö.

Osallistuin myös vuoden 2016 Spol-seminaariin, jossa aiheena oli Hyvinvointia psykologiasta.