Roosanuotiolla

Paimenpojan polku

 

Innostuimme Joonaksen kanssa vaeltamisesta kiertäessämme viime syyskuussa Kolilla Herajärven kierroksen. Niinpä päätimme tänä kesänä ehtiä vaeltamaan kahdesti. Aloitimme kesäkuussa Tuupovaaran ja Hoilolan välillä kulkevalla Paimenpojan polulla. 35 kilometriä pitkä reitti kulki aivan lähellä Venäjän rajaa kolmen kosken vieressä, joten maisemat olivat todella upeat.

Epäröimme viimeiseen asti, uskaltaisimmeko lähteä matkaan. Molemmille päiville oli luvattu sadetta viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä, mutta lopulta päätimme uskoa, että "ei se mitään sada". Väärässä olimme, ja heti ensimmäisenä päivänä matkamme tyssäsi kymmenen kilometrin jälkeen kaatosateeseen ja ukkosmyrskyyn. Kyyköttelimme jonkin aikaa kuusten alla sateensuojassa, mutta lopulta päätimme ottaa riskin ja juosta seuraavalle laavulle, jonka arvelimme olevan lähistöllä. Jalat väsyneinä ja iso rinkka selässäkin sitä jaksaa juosta yllättävän kovaa, ettei tarvitse jäädä sateeseen :D onneksi laavu löytyikin aivan mutkan takaa ja pääsimme vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Kaikki tavarat oli tietenkin pakattu muovipusseihin, joten mikään ei kastunut. Ei edes mukana heilunut järjestelmäkamera.



Yöpaikkamme sijaitsi aivan kosken vieressä, joten maisemat olivat hienot ja melu valtava.

Aamulla kuohuva koski höyrysi auringonvalossa.
 

Kerran vesi piti ylittää riippusiltaa pitkin ja kerran vetolautan avulla.
 

 

Kannoimme koko matkan mukanamme painavaa telttaa, mutta huomasimme pian, ettei Paimenpojan polulla ole ainuttakaan telttapaikkaa! Laavuja ja kotia siellä on sitäkin enemmän, joten yöpaikan voi hyvin valita etukäteen. Laavussa oli tietenkin helppo nukkua, mutta itikoita sinne tunki hirveästi. Aamulla ne olivat syöneet puolet naamastani, jolla kestikin sitten pari viikkoa parantua :D

Reitillä ei ollut ainoatakaan vesipistettä. Onneksi meillä oli kuusi litraa vettä mukana. Se riitti hyvin parin päivän juomavedeksi, ja ruoat valmistimme järviveteen. Kokonaisuudessaan pidin Paimenpojan polusta todella paljon. Maasto oli todella vaihtelevaa, välillä oli metsää, sitten suota ja lopulta niittyä. Mäkiä ei ollut niin paljon kuin Herajärven kierroksella, joten reitti oli hieman helpompi. Se oli myös todella hyvin merkitty, eikä polulta olisi voinut eksyä ilman karttaakaan. Pientä lisähaastetta vaelluksen järjestämiselle tuo se, että reitti alkaa Tuupovaarasta ja loppuu Hoilolaan, eli ei tee "ympyrää" niin kuin monet reitit. Niinpä sekä meno- että paluumatkalle tarvitsee kyydin.
 

Väsyneet mutta ylpeät Paimenpojan polun valloittajat.



 

 

Haikeaa kevättä

1.

Olen valmistellut aiemmin mainitsemaani tekstiä Ainejärjestötapaamisesta SPOLin blogia varten. Laitan sen tännekin piakkoin, mutta nyt en halua horista hirveästi vaan esitellä kuvia! 

Yhtenä iltana oli todella ihana sää ja oli vain pakko päästä kuvailemaan kämpän lähettyville. Ihan mukavia otoksia tulikin :) Omat lempparini taitavat olla kuvat 4 ja 8.

2.

3.

Kerrankin päätin harrastaa valokuvausta ihan vaan nautinnon takia. Olipa mukava hiippailla pitkin Pielisjoen rantaa uusi kamera kourassa ja ihastella kauniita maisemia. Kuuntelin Spotifysta itse tekemääni "masennus"listaa, niin pääsin ihanan haikeisiin kevätfiiliksiin.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

Mitä tykkäsitte kuvista? Olisi kiva kuulla, mitkä miellyttivät eniten!

Talvipakkasella

Pakkasten kunniaksi kävin kuvailemassa auringonpaisteista talvimaisemaa. Kameralla sellaiset ääriolosuhteet kuin kaksikymmentä pakkasastetta ovat haastavia, ja varsinkin akku tyhjenee nopeasti. Koska en omista sellaisia turhuuksia kuin vara-akkuja, olen opetellut kantamaan akkua toppatakin tai -housujen taskussa aina, kun en kuvaa. Kun löydän sopivan kuvauskohteen, napsautan sitten akun nopeasti takaisin paikalleen.

Ylisoutajansilta ensin kaukaa (yllä) ja sitten lähempää (alla).

Kylmyys ei haitannut ainoastaan kameraa, vaan myös omat näppini menivät välillä täysin tunnottomaksi. Nahkarukkaset kädessä kuvaaminen olisi jokseenkin mahdotonta, joten paljain käsinhän sitä mentiin! Voisihan sitä tietysti harkita vaikka sormikkaiden laittamista rukkasten alle : D

Talven auringonpaisteesssa voi saada todella hienoja kuvia, kun lumi kimmeltää ja kaikki on ihanan valkoista. Itse pidän todella paljon auringonpaisteessa kuvaamisesta, vaikka monen mielestä auringonvalo on hankala, koska se tekee kovia varjoja kuvauskohteisiin ja "täpliä" linssiin. Mutta jos vain on hyvä vastavalosuoja, niin kyllä se siitä!

Puut olivat rannalla ihanan huurussa.

Kuvailin myös vähän Joonasta. Takaa tulevan valon takia osassa kuvista kasvot olivat täysin alivalottuneet, mutta osa otoksista onnistui hyvin. Kokeilin myös kameran omaa salamaa apuna, koska lisäsalama ei tullut mukaan. Ei toiminut kyllä ollenkaan, niin kuin ei ikinä. Alemmissa kuvissa kokeilin huvikseni vähän radikaalimpaa muokkausta.

Itse pidän tästä ylemmässtä: koska se ei ole täysin mustavalkoinen, lopputulos on ehkä vähän mielenkiintoisempi.