lauantai 24. tammikuuta 2015

Viikko täynnä Oidipusta


Tällä viikolla minulla on pitänyt kiirettä ainejärjestömme Oidipuksen parissa. Maanantaina oli vuosikokous, jonka parissa vierähtikin kolmisen tuntia. Eivät kokouksemme onneksi yleensä noin kamalan pitkiä ole, mutta vuosikokouksessa on käytävä läpi kaikki yhdistyslain velvoittamat muodollisuudet, kuten toimintakertomus, tilinpäätös, toimintasuunnitelma ja talousarvio. Eniten aikaa vei kuitenkin uuden hallituksen jäsenten valinta. Yllätyimme todella positiivisesti innokkaiden ehdokkaiden määrästä. Moni fuksi uskaltautui paikalle ja ehdolle, ja saimme kasaan hyvän hallituksen. Minäkin jatkoin hallituksessa, mutta pääsin tällä kertaa taloudenhoitajan sijasta puheenjohtajaksi. Ja olen todella täpinöissäni!

Torstaina oli vuorossa Oidipuksen peli-ilta paikallisessa urheilubaarissa. Ilta sujui mukavasti pelaillessa ja hampurilaisia syödessä. Oli kiva tavata opiskelutovereitakin pitkästä aikaa. Moni oli vasta palaillut joulunvietosta kotiseudulta, joten Joensuussa on ollut hiljaista.



Peli-illan teemana oli after ski, ja paras asu palkittiin. Ette ikinä arvaa, kuka voitti..

Kokeilin itsekin pöytäfutista, mutta omaan makuuni liikkuvia osia oli liian paljon!

Anniinan saatatte jo tuntea blogista nimeltä Kohti psykologin uraa.



Illan loppupuolella uusi hallitus esittäytyi. Ryhmäkuva ei kyllä tullut kuulonkaan, sen verran hämärää oli, mutta ehkä jossain tapahtumassa vielä! Tokinan laajakulmaputki sopi kyllä tosi hyvin tähän tilaisuuteen. Ei tarvinnut peruutella, koska kaikki mahtuivat kuvaan, ja valovoimaakin riitti. Kuitenkin voitte arvata, ettei pimeässä baarissa kovin moni kuva onnistu. Täällä blogissa on kuitenkin parhaat esillä.




Roope sai lahjan kiitokseksi kahdesta vuodesta puheenjohtajana. Tämä söpöliini apina symboloi Oidipusta.

Onneksi ollaan Roopen kanssa kavereita, niin voin aina pahassa paikassa hyödyntää hänen kokemustaan puheenjohtajana. Kiitos kuvasta Aleksikselle!



keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kriisitunnelmissa Tampereella


Kirsi Peltonen johdatteli seminaarin osallistujat aamulla kriisi- ja traumapsykologiaan.

Viikonloppuna tein joensuulaisten psykologian opiskelijoiden kanssa reissun Tampereelle Kriisi- ja traumapsykologian seminaariin. SPOL (Suomen psykologian opiskelijain liitto) järjestää seminaarin kerran vuodessa vaihtuvin teemoin. Tämänkertainen seminaari pidettiin Tampereen yliopiston päärakennuksessa. Siihen sisältyi kaksi kaikille yhteistä luentoa sekä kaksi itse valittua workshopia.

Itselleni jäi seminaarista todella hyvä fiilis. Luennot olivat laadukkaita ja täynnä mielenkiintoista asiaa. Tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä ammatillisen tiedon karttumiselle, koska traumoja ja kriisejä käsitellään opinnoissa suhteellisen vähän. Esimerkiksi Kirsi Peltosen luennolta Johdatus kriisi- ja traumapsykologiaan on tärkeää muistaa, että psyykkiset reaktiot, kuten ahdistus, ovat täysin normaaleja järkyttävän tapahtuman jälkeen. Vasta reaktioiden pitkittyminen (useiksi päiviksi tai kuukausiksi) ja oman toimintakyvyn heikkeneminen viittaa psyykkiseen traumaan.


Kunnon opiskelija on aina valmis tekemään sivukaupalla muistiinpanoja!

Trauma on ihmisen subjektiivinen kokemus, joka syntyy, kun hänen omat psyykkiset voimavaransa eivät riitä tapahtuman selvittämiseen omassa mielessä. Esimerkiksi Minna Koivuranta totesi workshopissaan, että monilla voi olla traumaattisia kokemuksia, mutta kaikki eivät tarvitse niiden käsittelyyn ammattiapua. DSM-V -tautiluokituksessakin on kuvailtu tilanteita, jotka ovat omiaan aiheuttamaan traumoja (potentially traumatic event, PTE), mutta kaikki eivät kuitenkaan traumatisoidu tällaisissa tilanteissa. DSM-V:n kriteerit ”potentiaalisesti traumatisoivalle tapahtumalle” on tapahtunut tai lähellä ollut kuolema, loukkaantuminen tai seksuaalinen väkivalta, jonka henkilö on itse nähnyt tai kokenut tai jonka hänen läheisensä on kokenut.


Myös ammattilainen, esimerkiksi psykologi, voi traumatisoitua, jos joutuu toistuvasti työssään kuulemaan elävästi kuvailtuja tositarinoita potentiaalisesti traumatisoituvista tilanteista. Kyseistä tilannetta kutsutaan sijaistraumatisoitumiseksi, joka voi vaivata hoitoalalla työskenteleviä. Silmäilin Minna Koivurannan luennolla Traumaterapiakeskuksen julkaisemaa teosta Apua auttajalle, joka käsittelee ammattilaisten myötätuntouupumusta ja sijaistraumatisoitumista. Esillä oli monia muitakin mielenkiintoisia teoksia, jotka löytyvät Traumaterapiakeskuksen sivuilta.  Traumaterapiakeskus paitsi julkaisee teoksia, myös järjestää paljon erilaista traumakoulutusta. Jos kiinnostaa, tutustu osoitteessa:
http://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html.


Minna Koivurannan workshopissa pääsin kuulemaan traumatisoituneen ihmisen kohtaamisesta psykoterapiassa. Etenkin silmäliiketerapia ja sensomotorinen terapia jäivät kiinnostamaan.



















Taas kerran kuulin EMDR- eli silmäliiketerapian (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) tehokkuudesta. Aiemmin tätä on hehkuttanut esimerkiksi Suomen ainoana profiloijana tunnettu Helinä Häkkänen-Nyholm oikeuspsykologian luennoilla. Menetelmässä ahdistusta pyritään vähentämään mielikuvien ja ohjattujen silmäliikkeiden avulla niin, etteivät ahdistavan tilanteen mielikuvat enää aiheuta fyysisiä reaktioita, kuten sykkeen nousua ja hikoilua. EMDR-menetelmä kuulostaa mielestäni niin uskomattomalta, että haluaisin todella kovasti kuulla siitä tarkemmin. Ehkä siitäkin järjestään vielä joskus oma seminaarinsa!


Juha Holman workshopissa käsiteltiin parisuhdeväkivallan muotoja ja yleisyyttä.



Seminaarin jälkeen oli vakava ja mietiskelevä tunnelma. Päivän aikana sain todella paljon uutta tietoa traumoista, niiden synnystä ja käsittelemisestä. Oli esimerkiksi avartavaa tajuta, että Suomessakin osa psykologeista työskentelee sotatraumoista kärsivien ihmisten, esimerkiksi pakolaisten, kanssa. Edes sotatraumat eivät siis ole niin kaukainen asia, kuin voisi täällä turvallisessa maassa ajatella.


Seminaarin jälkeen terveellinen tankkaus mäkkärin mätöillä.

Illalla virittäydyttiin kuitenkin juhlafiiliksiin ja lähdettiin seminaarin jatkoille pitämään hauskaa ja viettämään aikaa muiden psykologian opiskelijoiden kanssa. Oli ihan hyvä keventää tunnelmaa "synkähkön" päivän jälkeen.


Valmiina lähtöön! Omenahotelli oli viihtyisämpi kuin muistin. Jopa pikakahvia oli tarjolla - nam!

Ruokatunnilla piti tietenkin pelleillä. Ettei menisi liian vakavaksi.


Sunnuntaiaamuna oli luvassa vielä viimeinen kokoukseni SPOLin hallituksen jäsenenä. Ruoka oli hyvää ja tunnelma innokas, kun uudet edustajat pääsivät ensi kertaa SPOLin kokoukseen. Nyt olen itse edustukseni hoitanut ja valmis siirtymään seuraaviin haasteisiin. SPOL-vuoteni oli opettavainen, mutta tulin myös siihen tulokseen, ettei jatkuva matkustelu ole minun juttuni. Vain Joensuussa asuvat tietävät, kuinka kaukana "susiraja" voi olla...


Kokouksen aamupalabuffet oli erittäin maistuva!

Miiakin oli tyytyväinen viimeiseen SPOLin kokoukseen hallituksen jäsenenä.

Oidipuksen väistyvä puheenjohtaja Roope tuli seuraamaan kokousta (ja ehkä nauttimaan tarjoiluistakin).

Lisää aiheesta:
Jos kriisipsykologia kiinnostaa, kannattaa lukea myös Salli Saaren luennosta Eettisesti kestävä kriisityö.

Osallistuin myös vuoden 2016 Spol-seminaariin, jossa aiheena oli Hyvinvointia psykologiasta.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Bokea harjoittelemassa


Olin nähnyt hienoja kuvia, joissa kohteen taustalla olevat valot piirtyvät pehmeän näköisiksi ympyröiksi. Olen itsekin joskus ottanut kuvia, joissa tausta on miellyttävän "sumuisen" näköinen, mutta en oikeastaan koskaan ole erityisesti tavoitellut tätä boke-ilmiötä.


Tässä taustalla näkyvät puut ja lyhtypylväät ovat mukavan pehmeän näköiset.


Nyt päätin kuitenkin harjoitella boke-ilmiön hallintaa. Boke tarkoittaa siis kuvan taustan, eli kameran tarkennuspisteen ulkopuolisen alueen, epätarkkuutta. Sitä tavoitellaan kuvissa, joissa kohteen halutaan erottuvan selkeästi taustastaan. 

Seuraavassa videossa neuvotaan, miten kuvan saa näyttämään sellaiselta, että taustalla olevat valot menevät etualalla näkyvään purkkiin. Innostuin tästä esimerkistä ja päätin itsekin kokeilla.





Videossa neuvotaan kuvaamaan kaukaa pitkällä putkella, jotta taustalla olevat valot jäisivät mahdollisimman kauas. Omassa pikku kämpässäni tämä ei ollut mahdollista, joten tyydyin kuvaamaan lyhyellä putkella (Nikkor 16-85) aivan läheltä kohdetta.

Tässä muutama mielestäni onnistunut otos ja niiden arvot.


1.
42mm, ISO800, f/4,8, 1/160s
Pölyt olisi ehkä kannattanut pyyhkiä maljakosta..


2.
42mm, ISO800, f/4,8, 1/160s


3.
42mm, ISO800, f/4,8, 1/80s

4.
35mm, ISO800, f/4,5, 1/80s


Kaikki otokset eivät tietenkään onnistuneet. Tässä pari virhettä, jotka tuli tehtyä (eli ei kannata kokeilla kotona).

5.
42mm, ISO800, f/4,8, 1/200mm
Perusvirhe: liian vähän valoa. Jälkeen päin on kuvanmuokkausohjelmalla turha yrittää lisätä valoa tällaiseen kuvaan.


6.
Kupin takareuna näkyy, joten pallukat eivät näytä menevän sen sisälle. Kuvasin siis liian ylhäältä päin
.

7.
Tässä kaikki pallukat eivät mahdu purkkiin. Asia korjaantui siirtämällä valoja lähemmäs toisiaan.

Taustan sumentumisen näkee selkeästi jo kameran etsimen läpi. Tällaisten kuvien saamiseksi lyhyellä putkella on olennaista noin 50 millimetrin polttoväli ja melko lyhyt valotusaika. Kuvan etualalla oleva kohde tulee valaista hyvin ja tarkennus tulee kohdistaa siihen. Oma kamerani yritti kohdistaa välillä taustan valoihin, jolloin kuvat eivät luonnollisestikaan onnistuneet.


 
8.
Tässä vielä kotistudioni. Taustalla siis jouluvalot harmaata verhoa vasten.


Oman "studioni" rakensin asettamalla astian noin kahden metrin päähän ikkunassa roikkuvista jouluvaloista. Valojen taustalla oli tummanharmaat paksut verhot, jotka tarjosivat mielestäni hienon taustan. Tätä ilmiötä voi tietysti kokeilla niin sisällä kuin ulkona, eli ei kun vain kuvaamaan!


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Talvipakkasella


Pakkasten kunniaksi kävin kuvailemassa auringonpaisteista talvimaisemaa. Kameralla sellaiset ääriolosuhteet kuin kaksikymmentä pakkasastetta ovat haastavia, ja varsinkin akku tyhjenee nopeasti. Koska en omista sellaisia turhuuksia kuin vara-akkuja, olen opetellut kantamaan akkua toppatakin tai -housujen taskussa aina, kun en kuvaa. Kun löydän sopivan kuvauskohteen, napsautan sitten akun nopeasti takaisin paikalleen.


Ylisoutajansilta ensin kaukaa (yllä) ja sitten lähempää (alla).



Kylmyys ei haitannut ainoastaan kameraa, vaan myös omat näppini menivät välillä täysin tunnottomaksi. Nahkarukkaset kädessä kuvaaminen olisi jokseenkin mahdotonta, joten paljain käsinhän sitä mentiin! Voisihan sitä tietysti harkita vaikka sormikkaiden laittamista rukkasten alle : D

Talven auringonpaisteesssa voi saada todella hienoja kuvia, kun lumi kimmeltää ja kaikki on ihanan valkoista. Itse pidän todella paljon auringonpaisteessa kuvaamisesta, vaikka monen mielestä auringonvalo on hankala, koska se tekee kovia varjoja kuvauskohteisiin ja "täpliä" linssiin. Mutta jos vain on hyvä vastavalosuoja, niin kyllä se siitä!


Puut olivat rannalla ihanan huurussa.












Kuvailin myös vähän Joonasta. Takaa tulevan valon takia osassa kuvista kasvot olivat täysin alivalottuneet, mutta osa otoksista onnistui hyvin. Kokeilin myös kameran omaa salamaa apuna, koska lisäsalama ei tullut mukaan. Ei toiminut kyllä ollenkaan, niin kuin ei ikinä. Alemmissa kuvissa kokeilin huvikseni vähän radikaalimpaa muokkausta.


Itse pidän tästä ylemmässtä: koska se ei ole täysin mustavalkoinen, lopputulos on ehkä vähän mielenkiintoisempi.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Tarvikkeiden esittelyä


Ajattelin esitellä hieman kuvaustarvikkeitani. Niitä ei ole paljon, mutta hyvin on pärjätty! Valokuvaamisessa vannon halvempien merkkien ja käytettynä etsimisen nimeen.

Ensimmäinen järjestelmäkamerani Nikon d40 on yhä elämänsä kunnossa.

Ostin nykyisen kamerani, Nikon d90:n, lukion ensimmäisen vuoden kesänä 2010. Työskentelin koko kesän varkautelaisessa kahvilassa saadakseni rahat haluamaani kameraan, mutta silti oli syksyn alussa rahasta tiukkaa! Olisin alun perin halunnut Nikon d300:n, mutta onneksi palasin nopeasti maan pinnalle: ehkä ammattitason järjestelmäkamera ei ole aivan välttämätön tällaiselle hyvän päivän kuvaajalle. D90 oli kuitenkin nappivalinta, eikä ikinä ole tarvinnut valittaa (kuin korkeintaan omien kuvaustaitojen puutteesta..).

Sain rungon mukana kaksi putkea, jotka ovat edelleen käytössä. Yliopistoaikana kuvaaminen on jäänyt vähän vähemmälle, mutta viime syksynä sain aivan sattumalta uuden kipinän koko hommaan. Niinpä päätin panostaa pitkästä aikaa etsimällä itselleni uuden putken. Kuvaan paljon sisätiloissa esimerkiksi erilaisissa illanvietoissa, joten toiveissani oli mahdollisimman laajakulmainen putki, joka sopisi hyvin ahtaisiin tiloihin. Nykyisellä 16-55mm 3,5-5,6 putkella saan aina olla peruuttelemassa silmä kiinni etsimessä, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat ryhmäotoksiin. Lisäksi ääriasennoissa putki vääristää todella paljon, joten yritän välttää niiden käyttöä.

Rungossa kiinni Tori.fi:stä ostamani Tokina 12-24mm f4 ja vieressä Nikkorin 16-55mm.

Olen kova tekemään taustatyötä kaikille ostoksilleni, ja myös tuleva putki joutui kovaan syyniin. Löysinkin uuden hyvän sivuston, josta löytyi paljon käyttäjien kokemuksia eri objektiiveista (katso http://www.objektiivi.info/). Itse luen ennemmin nimenomaan käyttäjien kuin arvostelijoiden mielipiteitä. Ne tuntuvat usein hyödyllisemmiltä omalta kannaltani: miten laite kestää käyttöä, miltä sen ominaisuudet tuntuvat ahkerassa käytössä jne. Lopulta päädyin ostamaan Tokinan putken käytettynä ja säästin useita satasia uuteen verrattuna. Vähän jännitti niin kallis ostos, mutta objektiivi tuli pakettiautomaattiin hyvässä kunnossa! Opiskelijabudjetille käytetty ja Nikkoria halvempi merkki on todellinen pelastus.

Myös salaman hankinnassa luotin aikoinaan Nikonia halvempaan Nissin-merkkiin Kamera-lehden suosituksesta.

Sisätiloissa en voisi kuvitella pärjääväni ilman salamaa. Vasemmalla Nissinin Speedlight Di622 ja oikealla Nikonin SB-400.

Tässä hieno kotistudioni, jonka viritin kokeilumielessä näitä kuvia varten. Kaksi paperia, kirkasvalolamppu ja pöytälamppu, kokeilemisen arvoinen yhdistelmä!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Musiikkia kasveille


Kävin perjantaina Joonaksen kanssa Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa. Siellä järjestettiin Piilevän musiikin festivaali, jossa artistit esiintyivät puutarhan seassa uv-lamppujen valossa. Osallistuin tapahtumaan kuvatakseni Joonaksen puolituntista keikkaa, mutta oli kyllä kiva tutustua Botaniaan muutenkin.







Kuvausolosuhteet olivat superhaastavat. Himmeät uv-valot eivät kauhean hyvin riitä kameralle, ja ilman jalustaa pitkä valotusaika johtaa helposti tärähtäneisiin kuviin. Kokeilin huvikseni sekä nykyistä kameraani, Nikonin d90:tä, että ensimmäistä kameraani, Nikonin d40:tä. Kuvien laatuerot olivat kyllä huomattavia! D40:llä otetut kuvat ovat todella paljon rakeisempia ISO 1600:lla, vaikka kokeilin molemmilla kameroilla samoja putkia (Nikkor 16-85 ja 50-200). Vaikka monet kuvat tärähtivätkin, oli kiva kuvailla niin erilaisissa olosuhteissa.

Kuvasin koko tapahtuman ilman salamaa, vaikka sellainen olisi ollut mukana. Olen ehkä vähän tiukkis, mutta mielestäni jatkuvasti räiskyvät salamavalot häiritsevät esitysten tunnelmaa. Itse yritän kuvaajanakin aina häiritä muita katsojia mahdollisimman vähän, vaikka välillä joutuukin ehkä tunkemaan muiden eteen hyviä kuvakulmia metsästäessä : D


Jos kasvit, perhoset tai papukaijat kiinnostavat, käy katsomassa http://www.botania.fi/.







Keikalla nähtiin ties minkä väristä valaistusta, mutta kamera pysyi aika hyvin mukana.