Tänään torstaina taisi olla ensimmäinen päivä tällä viikolla, kun jaksoin vaihtaa lökäpöksyt oikeisiin housuihin ja katsoa kunnolla peiliin ennen ovesta ulos astumista. Muutos superkiireisestä joka paikan suorittajasta ylirentoon kotoilijaan on tapahtunut niin nopeasti, että olen onnistunut yllättämään itsenikin! Viime aikoina elämäni on koostunut kotona esseiden vääntämisestä, himourheilusta, sohvalla lukemisesta ja elokuvien kuluttamisesta. Ei ole ollut kiire minnekään, vaan olen saanut tehdä kaiken huolella pohdiskellen ja palauttanut kaikki tehtävät viikkoja etukäteen. Ja on muuten mukavaa! :)
Olen viime aikoina tykästynyt videoiden kuvaamiseen ja koostamiseen, joten tein pari viikkoa sitten toisen my day -videon. Edellisen tein yli vuosi sitten, joten ehkä ette ole vielä ehtineet kyllästyä kovin pahasti :D Surullista kyllä, elämäni ei vaikuttaisi videoiden perusteella niin kauheasti muuttuneen. Olin suoraan sanottuna oikeasti aika yllättynyt, kuinka samanlaisia juttuja tältäkin videolta löytyi!
Viikonloppuna suuntaan vuosittaiseen SPOL-seminaariin, joka järjestetään tällä kertaa Jyväskylässä. Kuten olette ehkä huomanneet, olen osallistunut kyseiseen seminaariin erittäin aktiivisesti, oman arvioni mukaan jopa joka vuosi koko opiskelujeni ajan. Kirjoitin seminaarista blogiinkin vuonna 2015 kriisi- ja traumapsykologiasta sekä vuonna 2016 hyvinvointia psykologiasta. Yritän tälläkin kertaa kuvata paikan päällä aktiivisesti ja sitten jakaa tänne, mitä mielenkiintoista tuli opittua. Seminaarin aiheena on tällä kertaa liikunnan psykologia, josta itselläni on hyvin vähän tietoa.
Vuosi 2016 on lähtenyt mukavasti käyntiin. Välillä tuntuu, että on liiankin monta rautaa tulessa. Välillä on vaikeaa rentoutua, kun tietää, että niin paljon pitäisi tehdä. Viime kevään jälkeen olen yrittänyt tietoisesti vähän downshiftata elämääni ja keskittyä enemmän kuuntelemaan itseäni ja toimimaan omien voimavarojen mukaan. Hommassa on kuitenkin enemmän opettelua kuin olin ajatellut :D
Toisaalta sunnuntaina ystävänpäivänä oli ihana tajuta, kuinka tyytyväinen olen elämääni. Minulla on hieno parisuhde ja mahtavia ystäviä. Minulla on kaunis koti, johon on aina hyvä tulla. Vaikka välillä olen todella stressaantunut ja väsynyt ja vaikka olen ihmisenä taipuvainen negatiivisuuteen, on pakko sanoa, etten ole koskaan ollut näin onnellinen. Tuntuu hienolta tajuta, että on aidosti tyytyväinen elämäänsä. Toisaalta samalla tulevaisuus eli valmistuminen ja muuttaminen pois Joensuusta pelottavat: mitä, jos elämä muuttuukin huonoon suuntaan? Mitä jos en pidä Helsingistä? Mistä saan uusia kavereita? Löydänkö hyvän työn?
Onneksi valmistumiseen on kuitenkin vielä aikaa ja ehdin valmistautua henkisesti. Nyt aion vain nauttia nykyisestä elämästäni ja kertoa siitä myös vähän teille.
Tällä hetkellä gradu on loppusuoralla, viimeisiä silauksia vailla. Olen jo nyt todella ylpeä itsestäni ennen tutkimuksen palauttamista. Graduprojekti on ollut pitkä ja kivikkoinen tie, mutta alan viimein olla todella tyytyväinen lopputulokseen. Olen kuullut monien nuorempien opiskelijoiden puhuvan gradusta pelottavana ja liian isona työnä, mutta itse voin ainakin rehellisesti sanoa, että gradu on ollut mielenkiintoisin osa opiskelua koko neljän vuoden aikana: kerrankin on saanut perehtyä yhteen aiheeseen niin syvällisesti kun on halunnut. On ehtinyt lueskella rauhassa lähteitä ja parannella omaa tekstiä uudestaan ja uudestaan ilman paineita deadlinen lähestymisestä. On pystynyt tekemään itselle sopivia aikatauluja työskentelyyn ja tekemään gradua silloin, kun itselle parhaiten sopii. Sanoisin kyllä, ettei gradua todellakaan tarvitse pelätä, vaan odottaa innolla!
Gradun vastapainoksi olen ottanut muutamia kursseja. Esimerkiksi aiemmin kerroin Elämänkulun tutkimuksen praktikumista, jossa haastatellaan keski-ikäistä ihmistä ja analysoidaan hänen elämänkulkuaan haastattelun perusteella ja erilaisten teorioiden avulla. Olen jo ehtinyt tehdä kurssia varten kaksi parin tunnin haastattelua, mutta ne pitäisi vielä litteroida eli kirjoittaa sanatarkasti dokumentiksi. Haastatteleminen oli kyllä todella mielenkiintoista, siinä pääsin ensimmäistä kertaa toimimaan ikään kuin psykologin roolissa. Harvoin pääsee kuulemaan kenenkään elämäntarinaa niin yksityiskohtaisesti: millainen lapsuus hänellä oli, mihin hän päätyi opiskelemaan, miten hän perusti perheen... Haastattelua tehdessä ajattelin, että taidan kyllä olla oikealla alalla, sillä tämä on kiinnostavinta, mitä olen ikinä kuullut!
Olen pitkästä aikaa istunut myös luennoilla Työelämän psykologia -kurssilla. Olen aina ennen ajatellut, että työpsykologia ei minua ainakaan kiinnosta yhtään. Nyt huomaan, että se voisi hyvinkin olla minun tuleva työni. Tästä inspiroituneena ajattelinkin seuraavassa postauksessa kertoa, mitä eri sovellusaloja psykologian kentältä löytyy. Helposti psykologi mielletään terapeutiksi, vaikka tosiasiassa suurin osa psykologeista ei työskentele terapeuttina. Mitä kaikkea psykologi voikaan sitten tehdä? Pian se selviää ;)
Onhan elämään toki kuulunut muutakin kuin opiskelua. Esimerkiksi viime viikonloppu vietettiin Joonaksen kanssa Kuopiossa. Olimme molemmat sitä mieltä, että kiireen keskellä kaipasimme yhteistä laatuaikaa. Ehkä mielessä oli myös Joonaksen Eximia cum laude approbaturin saaneen gradun juhliminen. Niinpä käytimme hotellilahjakortin ja nautimme ihanasta kaupunkilomasta: yritimme jälleen saada minun päähäni lumilautailun taitoa (viime vuonnahan kokeilin lautailua ensimmäistä kertaa), kävimme Mirel Wagnerin keikalla (kolmatta kertaa) ja ahdimme itsemme täyteen hotelliaamiaista. Arvioisin reissun erittäin onnistuneeksi, koska pistin rahaa tuulemaan ja ostin itselleni maailman hienoimman lumilaudan.
Seuraavaksi elämässä on luvassa lisää opiskelua, gradun palautus, yhteissynttärit ystävän kanssa ja vapaaehtoistyötä Pelastakaa Lapset ry:llä: pääsin nimittäin mukaan sijaisperheiden tukihenkilötoimintaan. Mietin kauan, riittääkö minulla aikaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että juuri tällaiseen hommaan haluan aikaani käyttää. Viime vuonna olin ohjaamassa alakouluikäisten poikien vapaa-ajankerhoa. Sitten tietysti jatkuvat pestini Oidipuksen varapuheenjohtajana ja Pokan viestintävastaavana. Joten eiköhän tässä riitä taas tekemistä kevään ajaksi!
Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Aiemmin viihdyin hyvin kuuntelijan roolissa, mutta viime aikoina, katsellessani Joonaksen keikkailua ja musiikintekoa, on mielessäni alkanut herätä halu olla musiikin kanssa tekemisissä muullakin tavoin. Sisälläni on syttynyt pieni esiintymisen kipinä.
Niinpä olemme alkaneet satunnaisesti esiintyä niin, että Joonas soittaa kitaraa ja me laulamme yhdessä. Halusin tästä harrastuksesta muitakin todisteita kuin hatarat, jännityksensekaiset muistot. Niinpä toivoin Joonakselta joululahjaksi studioaikaa, jotta voisimme nauhoittaa jonkin yhdessä esittämämme biisin.
Sain toivomani joululahjan ajoissa. Pari iltaahan nauhoittelussa lopulta meni, mutta oli tosi hauskaa nauhoitella yhdessä kotistudiossamme. Käytännössä homma meni niin, että ensimmäisenä iltana Joonas soitti kitaraosuuden ja toisena iltana nauhoitimme laulut. Nauhoittaessa laulua kitara ja oma ääni kuuluivat kuulokkeista. Tuntui kyllä aluksi todella oudolta, mutta nopeasti sitä tottui kuulemaan omankin äänensä.
Tässä se nyt olisi kaikessa kauneudessaan/ kauheudessaan. Itse toivon kyllä jatkoa tälle yhteiselle projektille.
Seuraavaksi odottelenkin jännityksellä vähän materiaalisempia joululahjoja. Olenhan ollut koko vuoden tosi kilttinä! Ihanaa Joulua ja Uutta Vuotta kaikille! :)
Eräänä päivänä kuulin Karelia ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijoiden aikovan kuvata puolen tunnin mittaisen makasiiniohjelman aiheesta "Somen pimeä puoli". Ohjelman tekijät etsivät keskusteluun mukaan psykologianopiskelijaa "asiantuntijaksi". No, postauksen lopusta löytyvästä videosta voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä siitä, kuinka asiantuntija olinkaan!
Lähdin mukaan heti ohjelmasta kuultuani, koska no, miksi ei? Olen pyrkinyt kehittämään omia esiintymistaitojani ja vähentämään esiintymisjännitystä. Näinhän se mahdollistuu oikein sokkihoitona. Valmistauduin ohjelmaan etukäteen etsimällä netistä artikkeleita ja eri alojen opinnäytetöitä, joissa käsiteltiin sosiaalisen median ja ihmisen suhdetta. Yritin keksiä mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia.
Varsinaiset haastattelukysymykset sain sähköpostilla muutama päivä ennen haastattelua. Harjoittelin niihin vastaamista etukäteen, koska pelkäsin niin paljon jäätyväni totaalisesti kuvaustilanteessa. Lopulta huomasin valmistautuneeni liiankin hyvin: osa kysymyksistä jäikin suorassa lähetyksessä pois, enkä ehtinyt sanoa kaikkea, mitä olin suunnitellut. No, toivottavasti onnistuin kertomaan ne fiksuimmat oloiset argumentit :D
Kuvaus tapahtui Joensuun Tiedepuistolla media-alan opiskelutiloissa. Meidät vierailijat oli pyydetty paikalle kello 14 ja ohjelman kuvaaminen alkoi kello 15. Sitä ennen meille esiteltiin ohjelman tekijöitä, kerrottiin homman etenemisestä, näytettiin ohjelman aikana toistettavat välivideot ja tarjottiin syömistä.
Koko ohjelma oli lopulta ohi hujauksessa, enhän itse ollut ruudussa kuin muutaman minuutin. Jälkeen päin kuulin, että osa ohjelman tekijöistä päivitteli, kuinka vakavaksi keskusteli meni. Itse koin aiheen ja kysymykset niin vakavaksi, ettei mieleeni kyllä juolahtanut mitään erityisen hauskoja sutjauksia :D Minkähän vitsin olisi esimerkiksi voinut sulavasti heittää kysymykseen, "Onko tällainen täydellisyyden tavoittelu kaikilla elämän osa-alueilla lisännyt tai kenties vähentänyt nuorten mielenterveysongelmia?" On kyllä myönnettävä, että tylsäksi tässä on opintojen myötä muuttunut. En osaa provosoitua ja heitellä kärkkäitä kommentteja enää samalla syötöllä, vaan "joudun" pohtimaan asioita vähän joka näkökulmasta ja lopulta toteamaan, että asia voi olla näin tai sitten näin :D
Vieraille jaettiin ohjelman tarkka käsikirjoitus ennen kuvauksia.
Studiossa oli pilkkopimeää lukuun ottamatta lavasteiden valaisua.
Sekä tekijät että välineet vaikuttivat tällaisen tietämättömän silmään hyvin ammattimaisilta :D
Sekä ennen että jälkeen kuvausten oli tarjolla syötävää. Meidän haastateltavien erityisruokavaliot oli tosin jätetty kysymättä. Eipähän tullut herkuteltua liikaa!
Oli kyllä hauska kokemus taas kerran. Pääsin erittäin syvälle epämukavuusalueelleni ja selvisin. Suosittelen kyllä tarttumaan yllättäviin tarjouksiin edes silloin tällöin. Ainakin sitä saa jotain kerrottavaa kuulumisista kyseleville! Tässä alla siis koko puolituntinen ohjelma. Saavun paikalle toisen videopätkän aikana noin 12 minuutin kohdalla.
P.S. Kanssani esiintyneen Vernan blogi löytyy täältä.
Blogini on kokenut muutoksia tulevan talven kunniaksi: vaihdoin bannerin ja kuvasin ensimmäisen videon blogia varten. Halusin koittaa siipiäni videokuvaajana, koska valokuvaus tuntuu jo liian helpolta. (vitsi, vitsi!) Oikeasti halusin kertoa pienen tarinan siitä, millainen tavallinen päiväni voisi olla. Pelkän tekstin ja kuvien kanssa ei olisi pystynyt näyttämään asioita samalla tavalla. Niinpä päädyin tähän ratkaisuun. Toivottavasti tykkäätte :)
Kuvaaminen oli hauskaa, joskin tulin siihen tulokseen, että kaipaan vielä paljon harjoittelua :D kävellessä kamera heilui ties mihinkä suuntaan ja tarkensi ohi naamastani, vaikkei ruutuun paljon muuta mahtunutkaan. Yksin kuvatessani innostuin selittämään niin paljon, että jouduin lopulta leikkaamaan puolet videosta pois, jotta katsojat säilyisivät hereillä.
Video on siis läpileikkaus keskiviikostani: aamutyöt, lenkki kaverin koiran kanssa (jonka saatoitte nähdä jo näissä kuvissa), lounaskokous pikkujoulujen järjestäjien kanssa, harjoitushaastattelu, kurssityön tekemistä ja lopuksi kuntosalikäynti ja salkkareitten katselu, jotka eivät teidän onneksi videolle tallentuneet.
Harjoitushaastattelu liittyy Elämänkulun tutkimuksen praktikum -nimiseen maisterikurssiin, jota parhaillaan suoritan. Kurssilla suoritetaan elämänkertahaastattelu jollekin tuntemattomalle, noin 50-vuotiaalle henkilölle. Meille opiskelijoille on jaettu valmis haastattelurunko, jonka avulla käsitellään aikalailla kaikki elämän osa-alueet lapsuudesta tulevaisuuden pohtimiseen. Olin itse todella skeptinen kurssin alkaessa, koska haastattelun tekeminen, litteroimiinen ja analysoiminen kuulosti aivan järkyttävän työläältä, mutta nyt olen jostain kumman syystä innostunut ihan tosissaan :D Ihanaa päästä ihan luvan kanssa kaivelemaan jonkun ihmisen koko elämää ja ehkä samalla kuulla jotain elämänviisauksia.
Lopuksi mainitsen videossa vielä Akuutit traumaattiset kriisit -kurssin, joka on myös piakkoin alkamassa. Sain kuulla luentokurssin vaihtoehtoisesta suoritustavasta ohimennen kaveriltani ja kiinnostuin. Niinpä suoritan kurssin suomentamalla ohjemateriaalia pakolaisten kohtaamiseen ja heidän kanssaan keskustelemiseen. Keväällä meidän opiskelijoiden olisi tarkoitus käydä kouluttamassa pakolaiskeskusten työntekijöitä ja vapaaehtoisia materiaalien perusteella. Hauskaa, että luentokurssista saatiin kertaheitolla näin käytännönläheinen! Mukavaa päästä auttamaan pakolaiskeskuksia jollakin tavalla ja olla hyödyksi.
Yleensä teen päivät pitkät gradua yliopiston kirjastolla, mutta siitä on turha mitään videota tehdä. Nyt otteeni on vähän lipsunut, kun olen koko syksyn naputellut samaa tekstiä ja alkaa mitta olla jo täynnä. Toiveissa olisi, että saisin sen alkukeväästä palautettua, valmiina tai keskeneräisenä, että pääsisin sitten takaisin opintojen pariin. En ole ollut monella luennollakaan sitten viime kevään. Onhan se mukavaa, kun aikataulut saa suunnitella ihan oman mielen mukaan, mutta eipä valmiista lukujärjestyksestäkään haittaa olisi.
P.S. Loin blogille YouTube-kanavan siinä toivossa, että ottaisin videoiden kuvaamisen epäsäännölliseksi tavaksi.
P.P.S. Videourani ensimmäinen taidonnäytteeni oli Joonaksen avustaminen tämän musiikkivideon kuvaamisessa:
