Palasin juuri viikonloppuna Venäjän-reissulta ja yllätyin kyllä tosissani, kun huomasin kalenterista, että Joensuun psykologian pääsykokeet ovat jo tämän viikon torstaina! Kevät tuntuu menneen ohi todella nopeasti. Toivottavasti tänä vuonna hakevien kevät on kuitenkin tuntunut kestäneen sen verran, että olette ehtineet valmistautua pääsykokeeseen rauhassa.
Viime vuonna olin mukana avustamassa pääsykokeiden järjestelyissä. Kirjoitin myös noista tunnelmista postauksen. En ole aivan varma, ehdinkö tänä vuonna mukaan auttelemaan, mutta olen kyllä hengessä mukana! Ajattelin nyt kertoa pääsykokeista hieman, jos se vähän auttaisi hakijoiden jännitykseen. Ainakin itse olin pääsykokeessa aivan pihalla: en uskaltanut ottaa eväitä, kun niistä ei ollut mitään ohjeita, enkä uskaltanut myöskään mennä vessaan. Onneksi opintojen aikana olen jo vähän ehtinyt kerätä lisää rohkeutta :D
Nämä maisemakuvat otin aivan maaliskuun lopussa. Eipä näytä Joensuussa enää näin ankealta! |
Valintakoehan alkaa siis tänä vuonna kello 13, mutta hakijoita pyydetään saapumaan Carelia-rakennukselle jo 12:30. Kannattaa olla ajoissa ja laskea tulomatkaan mukaan mahdolliset viivästykset, jos kulkee pitkän matkan. Jos tulee tosi ajoissa, Carelian aulassa on opiskelijaruokala, jossa voi käydä lounaalla.
Hakijat on jaettu sukunimen perusteella eri saleihin, joihin heidät ohjataan Carelialta (lista löytyy täältä). Ainakin viime vuonna saleihin ohjaavilla henkilöillä oli isot kyltit, joiden avulla löytyi varmasti oikea henkilö, jota seurata. Kunhan vaan muistaa sukunimensä kaikesta jännityksestä huolimatta, niin tämän vaiheen pitäisi kyllä onnistua. Jos tulee paikalle myöhässä, voi keltä tahansa yliopistolla liikkuvalta ihmiseltä kysyä tietä oikeaan saliin. Pääsykoettahan pääsee tekemään vielä puoli tuntia kokeen alkamisen jälkeen, sillä ensimmäisen puolen tunnin aikana kokeessa olevat eivät saa poistua paikalta.
Ja toisin kuin minä aikoinaan luulin, sekä syöminen että vessassakäynti ovat täysin mahdollisia toimenpiteitä kokeen aikana. Monet ovat sanoneet, että kokeessa voi tulla niin kiire, ettei aikaa riitä hukattavaksi, mutta sehän tietysti riippuu omasta nopeudesta. Itse olen kokenut hyväsi ottaa kokeisiin mukaan rannekellon, josta voi seurata ajan kulumista.
Kokeessa pitää sekä kirjoittaa essee että vastata tilastotieteen monivalintatehtäviin. Ne tehdään erillisille papereille, sillä esseet tarkastetaan Joensuussa ja monivalinnat Jyväskylässä. Koetta palauttaessaan hakijan on vielä tietenkin todistettava henkilöllisyytensä.
Toivottavasti näistä lyhyistä ohjeista on hyötyä. Hirveästi tsemppiä viimeiseen rutistukseen, toivottavasti ahkeruus palkitaan opiskelupaikalla! :)
Onko monivalintakysymykset siis tosiaan vain tilastosta? ��
VastaaPoistaKyllä näin on minulle kerrottu. Joensuussa on perinteisesti suoritettu psykologian kirjat esseinä, ja niin on tänäkin vuonna.
PoistaMiten voit sanoa, että 'näin sinulle on kerrottu' jos kysymykset ovat vielä salaisia ja kukaan ei tunnu tietävän mitä kokeessa tullaan kysymään? :o
PoistaOlen tietysti kysellyt henkilökunnalta ja jutellut toisten opiskelijoiden kanssa. Mutta kuten tuossa alempana on jo tullut ilmi, ei mitään satavarmaa tietoa siltikään ole.
PoistaEhkä ei kannata huhupuheita esittää faktana... Vai oletko keskustellut kokeen laatijan kanssa?
PoistaOpintopolussa kuitenkin lukee: "Kysymyksiä edellä mainituista kirjoista sekä yksi laaja esseekysymys." Eikö tuo kuulosta siltä,että monivalintoja olisi molemmista kirjoista?
VastaaPoistaKieltämättä kuulostaa :D Valitettavasti sitä ei voi etukäteen varmaksi tietää, sillä kysymykset ovat tarkoin salattuja. Tietysti kun valmistautuu kokeeseen huolella etukäteen, ei oikeastaan ole väliä, missä muodossa koe suoritetaan. Kunhan lukee sitten ohjeet huolella ja toimii tarkasti niiden mukaan :)
PoistaTuo kirja on välillä sellaista nippelitiedon luetteloa (ikiä ja prosentteja), että olisi minusta outoa, jos siitä ei tulisi monivalintoja. On niin eri tyyppinen kuin viime vuoden kirjat. Mutta torstaina sen näkee, mielenkiinnolla odotan :-) Oletko kuullut huhuja monivalintojen lukumäärästä? Vai löytyykö tieto jostain?
PoistaMitä ihmettä? Miksi skeemakkeen itseopiskelumateriaaleissa sitten on painotettu psykan monivalintaa "tyypillisinä koetehtävinä". Miten nekään ei oo tienny, että monivalinnat on pelkkää tilastoa? Itken vaan kun oon opiskellu ihan väärin, koko kevään pikkuasioiden pänttäys psykan osalta on mennyt hukkaan.. Oletko siis 100% varma, että psykasta on vain ja ainoastaan tuo yksi essee?
VastaaPoistaKuten tässä jo pohdittiin, voihan psykan osiostakin olla myös monivalintoja. Kukaan ei voi luvata varmaksi mitään, koska kukaan ei ole nähnyt kysymyksiä. Et varmasti ole opiskellut väärin yhtään mitään, kun osaat asiat hyvin, kysymysten tyypillä ei ole väliä :)
PoistaKuinka se pikkuasioiden pänttäys on hukkaan mennyt? Oli kyseessä sitten essee tai monivalinta, täytyy asiat osata yksityiskohtia myöten. Joensuun psykan pääsykokeessa essee ei todellakaan tarkoita sitä, että kirjoitetaan asiat suurinpiirtein ja ympäripyöreästi. Jos asiat osaa, ne osaa. Kuten Roosa sanoi, kysymystyypillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä.
PoistaMiksi tällainen spekulaatio kysymysten laadusta? Olisiko koejännitystä ilmassa?
VastaaPoistaÄlkää nyt hyvät ihmiset käyttäkö liikaa aikaa sen miettimiseen, mitä kokeessa on tulossa. Sen näkee torstaina. Kaikki perusasiat ovat olleet kuitenkin tiedossa koko ajan: pääsykoekirjat sekä se, että laskinta ei kokeessa tarvita. Tiedossa on myöskin ollut, että kilpailu Joensuussakin on kovaa. Eli asiat täytyy onnistuakseen opetella läpikotaisin, oli tulossa sitten monivalintaa tai esseetä. Lähtötilanne on myös ollut kaikille sama eli kenelläkään ei ole ollut sen enempää tietoa pääsykokeen sisällöstä. Tänä vuonna tilanne on sikälikin tasa-arvoinen, että kyseessä ovat uudet pääsykoekirjat.
Ottakaa iisisti, levätkää pari päivää ja menkää kokeeseen hyvillä mielin. Mikäli aikaa on lukemiseen käytetty ja asiaa on sisäistetty, olette jo pitkällä :)