Monet tuntuivat ihmettelevän, kuinka niin ohimennen esiteltyä teoriaa kysyttiin valintakokeessa. Kokeen laatijat varmastikin pyrkivät tällä erottelemaan ne hakijat, jotka todella osasivat koko kirjan etu- ja takaperin, ei ainoastaan selkeimmin esitellyt teemat tai teoriat. Esimerkiksi omana pääsykoevuotenani 2012 esseessä kysyttiin yhtä taulukkoa, joka oli kirjan johdannossa. Kuitenkaan kokeessa ei tarvitse osata mitään, mitä valintakoekirjassa ei kerrottu, joten lukiolaiset eivät mielestäni saaneet kokeessa mitään etumatkaa, vaikka olisivatkin muistaneet Havighurstin jo lukion psykologian kursseilta.
Juttelin erään joensuulaisen abin kanssa, joka oli käynyt eilen Jyväskylän psykologian pääsykokeessa. Hänkin koki valmistautuneensa "väärin" ja panostaneensa tilastotieteessä eniten laskukaavojen ulkoaopetteluun. Hän joutuikin yllättymään kokeessa, jossa painotettiin tilastotieteen teoriaa eikä niinkään laskemista. Vähän samanlaisia fiiliksiä kokivat varmasti monet Joensuuhun hakeneet, sillä kokeen sisällöstä oli saatavilla hyvin vähän tietoa etukäteen. Kuitenkin on hyvä muistaa, että kaikki olivat samalla lähtöviivalla: kaikki tiesivät kokeesta yhtä paljon etukäteen ja valmistautuivat sen mukaan. Tärkeintä onkin aina lukea pääsykokeeseen niin monipuolisesti, että selviää kysymyksestä kuin kysymyksestä.
Ja vaikka hakijoita on satoja, ei kukaan tee pääsykokeessa täydellistä suoritusta. Vuoden 2015 fukseistakaan kukaan ei ollut etukäteen ollut varma, pääsisikö sisään. Se on aina sekä taidosta että tuurista kiinni. Kunhan tekee parhaansa, voi hyvinkin päästä sisään. Jos ei heti ensimmäisellä kerralla pääse, voi miettiä omaa motivaatiotaan: onko halu päästä opiskelemaan psykologiaa niin kova, että kannattaa käydä koko lukuprosessi läpi uudestaan. Jos vastaus on kyllä, kannattaa ehdottomasti yrittää kaikkensa!
Ja nyt kaikki hakijat kesälaitumille! Palkitkaa itsenne urakasta ja olkaa ylpeitä :) |
Kiva kuulla fiiliksiä myös Jyväskylän kokeesta. Tuo oikea valmistautuminen on kyllä tärkeetä. Se on ärsyttävää ku ei tiedä miten sitä tilastomatiikkaa pitäisi oikein lukee ja opiskella. Skeemakkeen sivuilla oli aika hyvin selitetty se havighurstin teorian valinta kokeeseen. Tajusin siitä miksi se essee tuntui ittestä niin hankalalta. Meinas lentää paperi seinään välillä :D
VastaaPoistaJep, se kyllä herättää epävarmuutta kun ei voi etukäteen tietää, miten oma lukeneisuus pitäisi kokeessa näyttää. Esseekysymys osoitti sen mitä aiemminkin on paljon puhuttu, että pitäisi osata sekä yksityiskohdat että suuremmat kokonaisuudet yhtä hyvin.
PoistaMoi! Pääsin sisään Joensuun psykalle, on ihan epätodellinen fiilis! Tosi hyvä tunne, kun pääsee vihdoinkin opiskelemaan sitä omaa unelma-alaa :) haluankin kiittää sua super hyvästä blogista, joka on motivoinut ja josta on ollut paljon hyötyä koko hakuprosessin ajan! :)
VastaaPoistaVau, onneksi olkoon! :) ihanaa kuulla, että blogista on ollut hyötyä!
Poista