Eli tarina siitä, miten osaan kehittää kiireitä vaikkei niitä oikeasti olisi
Kylläpäs on taas aikaa hujahtanut edellisestä postauksesta! Nyt kaivataan ehdottomasti kuulumisten päivittelyä, vai mitä :) suurin osa käytettävissä olevasta ajasta on minun kohdallani mennyt viime aikoina kouluhommiin: tentin loput erityispedagogiikan peruskurssit, jotka minulta viime vuonna jäivät suorittamatta. Ajattelin yrittää saada nuoda perusopinnot valmiiksi tänä keväänä, jotta saisin vielä yhden sivuaineen lisää tutkintotodistukseen. Psykologian kandidaatin tutkielmaanhan kuuluu sivuaineita 60 opintopisteen verran, mikä tarkoittaa joko perusopintoja kahdesta aineesta tai perus- ja aineopintoja yhdestä aineesta. Itselleni kertyy tämän lukuvuoden loppuun mennessä sivuopintoja 150 opintopisteen edestä: nuorisotutkimus 30 opintopistettä, oikeuspsykologia 30 opintopistettä, erityispedagogiikka 30 opintopistettä ja saksan kieli ja kulttuuri 60 opintopistettä. Enkä todellakaan kerro tätä aiheuttaukseni paineita kenellekään! Itselläni vain oli opintojen alussa hirveä ahdistus siitä, että mitä jos valitsen sivuaineen "väärin". Taidan olla elävä todiste siitä, että sivuopintoja saa päntätä niin paljon kuin jaksaa :D vielä olisin mielelläni lukenut sukupuolentutkimusta ja ehkä enemmän erityispedagogiikkaa, mutta ei tässä viidessä vuodessa ihan kaikkea ehdi, vaikka kuinka yrittäisi.
Kouluhommien lisäksi elämääni on kuulunut paljon työnhakuhommia. Noin vuoden kestäneen pähkäilyn jälkeen olemme viimein tulleet Joonaksen kanssa siihen tulokseen, että Vantaa on seuraava kotikuntamme kesästä lähtien. Sieltä kummankaan työmatka ei syksyllä muodostu ihan mahdottoman pitkäksi (aloitan siis Lahdessa harjoittelun syyskuussa, jos en ole jo tarpeeksi usein hehkuttanut :D). Niinpä olen etsinyt kesätöitäkin pääkaupunkiseudulta kesäksi. En haluaisi olla koko kesää tyhjänpanttina lomalla, koska ensinnäkin se on kamalan tylsää ja toiseksi minulla ei ole rahan puolesta lomailun vaihtoehtoa. Niinpä olen lähettänyt hakemusta toisen perään, toivottavasti joku vielä tärppää.

Kuvat ovat pikku reissulta, jonka teimme Joonaksen kanssa pääkaupunkiseudulle muutama viikko takaperin. Joonas kävi esiintymässä vegaanikahvila Kolossa ja samalla minä pääsin moikkaamaan siskoani ja hänen miestään sekä parasta ystävääni, joka opiskelee Helsingin oikeustieteellisessä.
Yksi matkan päätehtävistä oli myös tutustua paremmin tulevaan kotiimme Vantaaseen, jossa kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Katsastimme keskustan ostoskeskukset ja tietenkin kirjaston, koska molemmat olemme kovia lukijoita :D Heurekaan emme ehtineet tällä kertaa, mutta kesällä varmasti on enemmän aikaa.

Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa:) Mietein sellaista, että onko mahdollista hakea kahteen eri kaupunkiin opiskelemaan psykaa samana vuonna? Eli esim. Tampere ykköseksi ja Turku kakkoseksi?
VastaaPoistaMoikka! Tietysti se on mahdollista. Tampere, Turku ja Helsinki ovat kaikki samassa hakujärjestelmässä, eli niihin on yksi yhteinen koe. Jos sen sijaan hakee samalla kertaa esimerkiksi Jyväskylään ja Turkuun, joutuu pänttäämään kahteen eri kokeeseen. Ei sekään varmasti ihan mahdoton yhtälö olisi, mutta omia voimavaroja ja muistin kapasiteettia kannattaa tosissaan miettiä etukäteen. Kevään pääsykokeista on kirjoittanut esimerkiksi Suuntana psykologia -blogin Embe: http://suuntanapsyka.blogspot.fi/2016/11/psykologian-paasykokeet-2017.html
PoistaEximian sivuilta löytyi lisää tietoa esimerkiksi aloituspisteistä ym.: http://www.eximia.fi/valmennuskurssi/psykologia/valintakoetietoja/
Myös valmennuskeskuksen sivuilta löytyi paljon tekstiä:
http://www.valmennuskeskus.fi/valmennuskurssit/psykologia/paasykoetietoa
(Ja vielä huomioksi etten puhu valmennuskurssien puolesta tai vastaan, mutta tietoa ainakin löytyy helposti ja kattavasti heidän sivuiltaan.)