Kun muutama vuosi sitten minua kehotettin miettimään, mistä asioista olen elämässäni kiitollinen, reaktioni yllätti: minä suutuin. Koin loukkaavana sen, että minun pitäisi olla kiitollinen asioista jollekin - minä itsehän olin saavuttanut vaivalla sen kaiken, mitä minulla oli.
Kun en osannut olla mistään kiitollinen, en osannut myöskään olla mihinkään tyytyväinen. Kaikkea tekemistä ja kokemista varjosti pettymyksen tunne. Tämänkin olisin voinut tehdä paremmin. Voisinpa olla vielä onnellisempi. Miksi toisilla on parempi parisuhde kuin minulla.
Olet ehkä kuullut sanonnan "se, mihin keskityt, lisääntyy". Kiitollisuus tarkoittaa huomion kiinnittämistä siihen, mikä elämässä on hyvää. Se tarkoittaa onnellisuuden ja hyvän mielen harjoittelua. Vaikka elämässä moni asia olisi huonosti, on hyvä aina muistutella itselleen, että moni asia on myös hyvin. Se tukee mielen hyvinvointia ja kohottaa mielialaa. Kiitollisuus ei tarkoita sitä, etteikö välillä saa ihan kunnolla vituttaa. Kyllä huonojakin fiiliksiä saa olla, kunhan vastapainoksi löytää taas niitä hyviä!
Kiitollisuus on kiitollisuutta ilman muttia. Se onkin yllättävän haastavaa miettiä, mistä on kiitollinen, ilman että samaan aikaan löytää virheitä ja puutteita. Jokin aika sitten törmäsin kiitollisuusharjoitukseen, jossa jokaiselle sormelle pitää keksiä kiitollisuuden aihe. Eli viisi kiitollisuuden aihetta. Löydätkö niin monta elämästäsi?
- Peukalo: Olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä, joiden kanssa
voin olla oma itseni ja kertoa huoleni. Aina niin ei ole ollut. - Etusormi: Olen ihan hirveän kiitollinen parisuhteestani. Se on parasta elämässäni.
- Keskisormi: Olen kiitollinen siitä, että minulla on töitä ja varaa elää sellaista elämää
kuin haluan. - Nimetön: Olen joka päivä kiitollinen siitä, että minulla on vain parinkymmenen
minuutin työmatka. Yksikin ystäväni matkustaa töihin joka päivä
yhteensä kolme tuntia! - Pikkusormi: Olen kiitollinen siitä, että minulla on harrastuksena ratsastus, joka tuo
minulle hirveästi iloa.
Minun esimerkkini ovat aika isoja juttuja elämässäni, koska haluan keskittyä niihin. Jos elämässä tuntuu olevan enemmän huonoa kuin hyvää, kannattaa keskittyä kiittämään ihan arjen pieniä tapahtumia: kohteliaita kanssaihmisiä, kahvikupposta, hyvää ruokaa... Kokeile vähän haastaa itseäsi :).
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti