lauantai 23. toukokuuta 2015

Joensuun psykologian pääsykokeet


Oidipus tarjosi Carelian aulassa karkkia. Luulimme ehtivämme jutella pääsykokelaisten kanssa, mutta
aamupäivä olikin todella kiireinen.

Torstaina kevät huipentui valintakokeilla, joissa toimin avustajana yli kymmenen muun opiskelijan kanssa. Pääsykoepäivä ei ole mikään pikkujuttu: ilmoittautuneita oli 1000 ja heistä odotettiin saapuvan paikalle noin 500. Lopullinen luku oli kuitenkin noin 600, joka taitaa kyllä olla Joensuun ennätys. Henkilökunta oli valmistellut pääsykoepäivää jo kauan aikaa, ja nyt ensi kertaa tarvittiin paikalle myös opiskelijoita auttamaan käytännön asioissa, kuten kokeen valvomisessa ja koepapereiden toimittamisessa saleihin. Minä rekrytoin vapaaehtoiset ja yllätyin positiivisesti innokkaiden avustajien määrästä.

Päivä oli varmasti todella jännittävä pääsykokeeseen osallistuville. Muistan, kun itse ajoin kolme vuotta sitten Varkaudesta kauheissa tärinöissä ja jännitin koetta aivan hirveästi. Se tuntui silloin elämän ja kuoleman asialta. Silloin kaikki osallistujat mahtuivat Joensuun kampuksen päärakennukselle Carelialle. Sen sijaan tänä vuonna osallistujat jaettiin aakkosjärjestyksen mukaan kuuteen eri saliin. Heitä oli pyydetty saapumaan paikalle puoli kahdeltatoista, sillä me avustajat aloimme johdattaa heitä oikeisiin saleihin eri puolille kampusta noin varttia vaille kaksitoista. Viimeiset kokeeseen tulijat ohjasimme oikeisiin saleihin vielä puoli yhden aikaan.





Osallistujat saivat pitää koekysymykset, joten minunkaan ei ollut vaikea saada niitä käsiini. Kysymykset vaikuttivat hyvin valituilta: ne olivat tarpeeksi spesifejä erotellakseen hyvin ja huonosti lukeneet hakijat, mutta eivät kuitenkaan mitään mahdottomia kompia. Viimeinen kysymys eli laaja essee oli kyllä todellakin laaja! Pelkästään siihen vastaamiseen on kyllä saanut varata paljon aikaa.

Toivottavasti kysymykset olivat sellaisia, mihin hakijat osasivat varautua! Hakijoita on joka vuosi yhä enemmän, eli kilpailu sen kun kovenee ja hakijoiden täytyy osata pääsykoekirjat yhä paremmin ulkoa erottuakseen muista, sadoista hakijoista. Siksi yhä useampi turvautuu valmennuskurssin tarjoamaan apuun. Ymmärrettävästi hakijat haluavat hyödyntää kaikki mahdolliset keinot päästäkseen sisään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että valintakokeessa lopulta vain omalla osaamisella on merkitystä: niin luku-urakassa kuin itse koetilanteessa tärkeintä on oma motivaatio ja sitkeys.




Kysymykset olivat tänä vuonna:

1. Metsäpelto & Feldt: Meitä on moneksi.
Kuvaa Bussin ja Plominin temperamenttia koskeva lapsiteoria.
(Pisteet 0-17)

2. Pietarinen & Poutanen: Etiikan teorioita.
Preskriptivismin tunnetuin edustaja on Richard M. Hare. Millaisia aidot moraaliväitteet ovat luonteeltaan Haren mukaan? Kuvaile myös lyhyesti, miten Haren luonndehdintaa on kritisoitu. (Pisteet 0-17)

3. Laaja essee.
Kuvaa Lazaruksen ja Folkmanin määrittelemät selviytymiskeinot, viisi suurta persoonallisuuden piirrettä sekä identiteettistatukset. Sijoita ne McAdamsin persoonallisuusmallin tasoille. Kuvaa näiden kolmen sijoitetun teorian suhde tilannesidonnaisuuteen.
(Pisteet 0-22)





P.S. Ensi vuonna pääsykoe järjestetään 19. toukokuuta kello 13-17. Eli ei kun henkisesti valmistautumaan!


5 kommenttia :

  1. Joko vuoden 2016 koepäivä on oikeasti jo tiedossa! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain! Niin ne meidän yliopiston pikkulinnut lauloivat. Tänä keväänä kävi niin, ettei psykologian pääsykokeeseen saatu sitä kampuksen suurinta salia, jota olisi tarvittu. Niinpä ensi vuoden pääsykokeen ajankohta päätettiin nyt ajoissa, niin saadaan ne salit, jotka tarvitaan :D

    VastaaPoista
  3. Moi :) Kiitos mielenkiintoisesta blogista, itse haen psykaan Joensuihin tänä vuonna. Tiedätkö jos 2016 pääsykoen kysymykset ovat saatavissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joensuun pääsykokeeseen yksi tilastotieteen ja yksi psykologian kirja. Koe koostuu monivalinnoista ja yhdestä esseestä. Monivalinnoissa kysellään molemmista kirjoista. Mitään laskuja kokeessa ei siis ole. Esseekysymys tulee psykologian kirjasta. Nopealla googlettelulla en valitettavasti löytänyt viime vuoden tarkkaa esseekysymystä, mutta aiempien vuosien kysymyksistä saat toki osviittaa. Paljon onnea lukemiseen ja valintakokeeseen! :)

      Poista
    2. Kiitos taas :) Olin jo googlannut ne yleiset tiedöt kokeesta, mutta nyt sinun ansiosta varmistin että viime vuoden kysymykset ei ovat julkisesti saatavilla.

      Poista