maanantai 16. marraskuuta 2015

Joensuulaisesta psykologiasta


Joensuun ja Kuopion abipäivät olivat vähän aikaa sitten ja osa lukiolaisista varmaan pohtii jo, mille alalle tai mihin kaupunkiin lähtisi opiskelemaan. Siksi ajattelin nyt hieman valottaa kaikille opinahjoa harkitseville, millaista psykologian opiskeleminen täällä Joensuussa on minun kokemukseni mukaan ollut.


Lumi saapui jo Joensuuhun, mutta tässä vielä muisto muutaman kuukauden takaisesta ruskasta. Tällä kertaa kuvia ei ole muokattu ollenkaan, vaan latasin suoraan kamerasta blogiin. Nauttikaa!


Tilastotiede tulee muuttamaan Itä-Suomen yliopiston psykologian valintakoetta radikaalisti. Opintojen sisältöä se ei ainakaan heti muuta, sillä opetussuunnitelma pysyy varmasti vielä jonkin aikaa. Siksi uskallan opinnoista vähän kertoakin, kun ei ainakaan ihan erilaista ole vielä ensi vuonna :D

Joensuussa opetuksessa painottuvat ne aiheet, joita meillä myös paljon tutkitaan: elämänkulku, sosiaalipsykologia koulutuksessa, psykologiset interventiot ja organisaatiopsykologia. Esimerkiksi elämänkulku on minun opinnoissani nyt esillä elämänkulun tutkimuksen kurssilla, jossa tuntemattomalle ihmisille suoritetaan elämänkertahaastattelu. Koulutuksen sosiaalipsykologia on vahvasti esillä kahdella aineopintokurssilla, joissa molemmissa pääpaino on koulutettavuuden käsityksellä. Psykologisia interventioita käsitellään vähän joka kurssilla enemmän tai vähemmän, eniten tietenkin opintojen loppupäässä. Organisaatiopsykologiasta on pari kurssia ja sitä voi myös lukea sivuaineena.

Mielestäni Joensuussa opetus on hyvin pohdiskelevaa ja muistuttaa filosofista tai sosiologista keskustelua. Opiskelijoilta odotetaan kykyä miettiä asioita monesta näkökulmasta. Ei kenenkään tarvitse olla filosofi tänne tullessaan, mutta ajattelutaidot kehittyvät kyllä nopeasti opintojen myötä. Taito ymmärtää erilaisia elämäntilanteita, motiiveja ja muita toimintaan vaikuttavia tekijöitä kehittyy kuin itsestään opintojen edetessä. Ihminen käsitetään koko elämän ajan kehittyväksi olennoksi, jonka toimintaan vaikuttavat paitsi luontaiset taipumukset myös sosiaalinen ympäristö.

Luentokursseja, joilla ei ole pakollista läsnäoloa, on etenkin perus- ja aineopinnoissa paljon. Samoin kirjatenttejä. Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä enemmän on läsnäolopakollista lähiopetusta. Tämä on hyvä huomio etenkin niille, jotka suunnittelevat suorittavansa maisterivaiheen asuen muualla kuin Joensuussa. Toinen merkittävä asia liittyy kurssikirjoihin: suurin osa on englanninkielisiä. Tieteellinen teksti englanniksi on kyllä ajoittain aikamoista siansaksaa, mutta todella nopeasti siihen tottuu, vaikkei kauhean haka olisikaan.




Joensuussa opiskelusta voi saada kuvaa myös näiden aiempien tekstieni avulla:
Mielenterveyden ammattilaiseksi: Kliininen psykologia I
Sivuteillä: Sivuaineiden käsikirja kallonkutistajille
Joensuun psykologia muutoksessa
Puolivälissä psykologiksi
Elämää kirjoitusten jälkeen


Jos haluatte tietää lisää tai jokin mielessänne oleva kysymys jäi ilman vastausta, kysykää pois! En välttämättä muista enää kauhean hyvin, mitkä asiat mieltä askarruttavat opintopaikkaa valitessa. Tai jos kanssaopiskelijat ovat opinnoistamme ihan eri mieltä, saa kertoa. Anonyymi kommentointi on mahdollista :D


2 kommenttia :

  1. Moi!
    Olen päättänyt hakea (ja toivon mukaan päästäkin!) opiskelemaan psykologiaa. Ongelmani on vain se, etten oikein tiedä, hakisinko/panostaisinko ennemmin Tampereelle vai Joensuuhun. Asun siis itsekin Joensuussa, mutta unelmoin muutosta juurikin Tampereelle. Tampereen yliopistoon pääseminen kuitenkin vaikuttaa niin kaukaiselta ja lähes tulkoon mahdottomalta haaveelta, ottaen huomioon niin paljon suuremmat hakijamäärät ja varmasti myös haastavammat pääsykokeet.
    Olen seuraillut blogiasi jonkin aikaa, ja ajattelinkin että saattaisit ehkä osata lieventää paniikkiani! Mitä siis luulet: kuinka paljon esimerkiksi tilastomatikkaosuus tulee olemaan esillä Joensuun pääsykokeissa, verrattuna vaikkapa Tampereella (tiedän, vaikea sanoa, mutta kysynpä kumminkin:D)? Kuinka paljon ylipäätään Joensuu eroaa muista "psykologiakaupungeista"? Olen myös miettinyt sitä, _jos_ pääsisin esimerkiksi ensi vuonna Joensuuhun opiskelemaan, ja seuraavana vuonna miettisin haluavani yhä Tampereelle, niin olisiko jokin "opiskelijasiirto" mahdollinen, tai olisiko edes Joensuussa suorittamani kurssit valideja vai periaatteessa "turhaan" suoritettuja? Huhhuh tulipas pitkä lause. Mutta joo. :D niin ja kiitos jos tiedät sanoa jotain näihin pohdintoihin! Onhan tässä vielä aikaa noihin pääsykokeisiin, mutta pitäisihän tässä jo pikkuhiljaa osata päättää, ei nimittäin kävisi mielessäkään molempiin pääsykokeisiin lukeminen, eijjei apua.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Hyvän alan olet valinnutkin ;) Kannattaakin aloittaa tuo mietiskely jo tässä vaiheessa, että on sitten lukuprosessin aikana varma päätöksestä ja motivoitunut lukemaan. Olet ihan oikeassa, että Tampereelle on vaikea päästä, tilastollisesti kaikista vaikein. Kannattaa siis miettiä, miksi haluaisit Tampereelle? Haluaisitko sinne opiskelemaan, koska haluaisit asua välillä eri kaupungissa? Haluaisitko sinne juuri siksi, että sinne on vaikein päästä? Ei todellakaan kannata lannistua mistään sisäänpääsyprosenteista. Vaikka sisään pääsisi vain kymmenen prosenttia hakijoista, ihan hyvin sinä voisit kuulua siihen kymmeneen! Kannattaa hakea juuri sinne, minne itse haluat. Kunhan saat omat halusi selvitettyä itsellesi :)

    En luonnollisesti voi sanoa, millainen tilastotieteen osuus Joensuun valintakokeessa tulee olemaan: tuskin kokeen tekijätkään ovat ihan varmoja vielä. Ainoa varma tieto on, että kokeessa tulee olemaan tilastotiedettä ja kiintiöt ensikertaa hakeville. Sanoisin noin mututuntumalla, että kaikki psykologiakaupungit eroavat toisistaan aika paljon, koska opetuksessa painotetaan hyvin eri asioita. Esimerkiksi Tampere on huomattavasti tilastotiedepainotteisempi kuin Joensuu.

    Vaihdot psykologiakaupunkien välillä ovat minun tietoni mukaan käytännössä mahdottomia, joten sen varaan en laskisi. Jos haluaisit vaihtaa kaupunkia, sinun tulisi osallistua yhteishakuun uudestaan. Lisäksi kannattaa miettiä mahdollisia ensikertalaiskiintiötä: jos et ole aiemmin opiskellut yliopistossa, voit saada opiskelupaikan helpommin vastaan, koska olet ensisijalla aiemmin opiskelleisiin nähden. Ainakin Joensuussa. Jos aloitat opiskelut ihan alusta, voit kyllä saada kursseja hyväksiluettuja. Peruskurssit, kieliopinnot ja sivuaineet käyvät erittäin todennäköisesti kaikkiin yliopistoihin.

    Mietin itsekin aikoinaan hakiessani kuumeisesti Joensuun ja Jyväskylän väliltä, mutta päädyin lopulta (kuten ehkä tiedätkin :D) Joensuuhun. Olen ollut valintaani todella tyytyväinen, enkä ole katunut päivääkään. Ja olen aivan varma, että ajattelisin aivan samoin, jos olisin päätynyt Jyväskylään! Ihan ymmärrettävästi tuo kaupungin valitseminen tuntuu tällä hetkellä koko elämän suunnan näyttävältä päätökseltä ja on hyvä, että pohdit asiaa vakavasti, ettei mikään jää harmittamaan. Toisaalta voin kyllä luvata, että psykologian opiskeleminen on mielenkiintoista missä kaupungissa tahansa. Ja mihin yliopistoon päädytkin, olet valmistuttuasi psykologian maisteri ja samanarvoinen kaikkien muiden psykologian maistereiden kanssa.

    Kokeile mielikuvaharjoittelua: Harmittaisiko, jos ensi syksynä asuisit ja opiskelisit Joensuussa - miettisitkö silloin, että olisit ennemmin Tampereella? Harmittaisiko, jos hakisit Tampereelle, mutta jäisit ilman opiskelupaikkaa - miettisitkö silloin, että voi kun olisit hakenut Joensuuhun?

    Toivottavasti vastauksesta oli apua tai että se ei ainakaan lisännyt paniikkiasi. Mieti vain rauhassa ja hae sinne, minne oikeasti haluat :)

    VastaaPoista