tiistai 15. maaliskuuta 2016

"Missä olet Sipilä?"

Todellinen päättäjä luikkii sisään takaovesta





"Ei leikata"
"Koulutuslupaus"
"Koulutuspetos"

"Miljonääri Sipilä leikkaa tuet köyhiltä"
"Näpit irti opintotuesta"
"Missä olet Sipilä"
"Sipilä tuu ikkunaan, täällä huutaa kansa"

Olin eilen elämäni ensimmäistä kertaa mielenosoituksessa. Joensuun kampuksella järjestettiin koulutusleikkauksien vastainen mielenosoitus, kun Juha Sipilä saapui yliopistolle puhumaan biotalousseminaariin. Carelia-rakennuksen aula oli täynnä meitä koulutuslupaus-kylttejä piteleviä opiskelijoita, jotka olisimme halunneet kertoa pääministerille, mitä mieltä olemme opintotuen leikkaamisen suunnitelmista. Olisimme halunneet, että hän olisi kävellyt ohitsemme luentosaliin ja kuullut, kuinka huolissamme olemme opiskelijoiden tulevaisuudesta. Sipilää kiinnosti kuitenkin vain sen verran, että hän meni luentosaliin takaovesta, kohtaamatta meitä opiskelijoita lainkaan.

Tuntui todella turhauttavalta, ettei mies suostunut kuuntelemaan meidän mielipidettämme, vaikka olimme tulleet paikalle hänen takiaan. Kyllä, kyseessä oli mielenosoitus, mutta sen tarkoituksena oli osoittaa, kuinka paljon hallituksen suunnittelemat leikkaukset todella vaikuttavat opiskelijoiden elämään. Korkeakouluopiskelijoiden opintotuen leikkaus yli 80 eurolla kuussa voi kuulostaa mitättömältä summalta, mutta opiskelijalle se on valtava tulonmenetys, neljäsosa koko opintotuesta. Kuinka Sipilä voi johtaa maatamme ja tehdä päätöksiä ihmisten puolesta edes kuulematta heitä? Kuinka hän voi pakottaa opiskelijat elämään velassa ja köyhyydessä, kun hänen omat kuukausitulonsa ylittävät opiskelijan vuositulot? Miten Suomi tulee kuntoon, kun ihmisillä ei ole varaa ostaa ruokaa?

Joidenkin uutisten kommenteissa ihmiset sanoivat, että opiskelijoilta sietääkin leikata tukia, kun ovat niin tyhmiä, että osoittavat mieltään. En ymmärrä, mitä tyhmää mielenosoituksessa on. Olemmeko tyhmiä, jos meillä on mielipide, jonka haluamme ilmaista yhdessä? Jos opiskelijoita ei kuunnella, mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Laittaa hallitukselle kirje? Pistää viestiä Facebookissa?





Mielenosoituksesta uutisoitiin esimerkiksi Karjalaisen ja Ylen nettisivuilla:

Uutisoinnit olivat tapansa mukaan aika raflaavia. Ei yliopistolla ollut "kaaosta" tai "käsirysyä". Opiskelijat vain yrittivät päästä luentosaliin ja jäivät huutamaan ovelle, kun pääsy estettiin. Yksi ihminen roikkui ovenkahvassa ja muutama kävi esittämässä iskulauseita luentosalissa, eikä kyseessä ollut sen kummempi mellakka. Poliisit lähinnä seisoivat ovella vahdissa, kun opiskelijat keksivät uusia iskulauseita. Tarkoituksena ei todellakaan ollut riehua tai tapella kenenkään kanssa, vaan ilmaista mieltä. Mielestäni siinä onnistuttiin hyvin: Sipilä varmasti kuuli viestimme, vaikka yrittikin välttää viimeiseen asti.

Ylioppilaslehti Uljaassa sentään vaivauduttiin haastattelemaan mielenosoitukseen osallistuneita, eikä ainoastaan kauhistelemaan tapahtumaa: Uljaan artikkeli


Ovessa roikkuminen ja poliisin vastustaminen oli mielestäni ajattelematonta, mutta ei sitä nyt käsirysyksi voi kutsua.

Suurin osa opiskelijoista tyytyi käyttäytymään täysin asiallisesti.
Meitä psykologianopiskelijoita oli paikalla yli kymmenen.


No, tämä nyt oli vain yhden "tyhmän mielenosoittajan" kokemus tapahtuneesta. Mutta kerroinpa mielipiteeni! Ja olen tyytyväinen, että olin paikalla kertomassa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, etteivät järjettömät säästötoimet ole ok: ne tarkoittavat sitä, että koulutuksellinen tasa-arvo heikkenee entisestään ja pian korkeakoulusta tulee ainoastaan rikkaiden perheiden lasten mahdollisuus.


4 kommenttia :

  1. Hienoa, että osallistuitte mielenosoitukseen! Toisaalta ymmärrän, että on pakko leikata huonossa taloustilanteessa, mutta minuakin huolestuttaa tulevana korkeauluopiskelijana raju leikkaus opintotuesta. En haluaisi työskennellä opintojen ohella, sillä uskon, että opiskelussakin on riittävästi hommaa - ja sehän on opiskelijoiden tärkeintä työtä.

    Ei ole todellakaan hyvä asia, jos opiskelijat joutuvat pyytämään vanhemmiltaan rahoitusta: omassa tilanteessani voisin niin ehkä tehdä, mutta kaikkien vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole ylimääräistä rahaa. Se voi pahimmillaan estää lasta kouluttautumasta pitkälle ja pakottaa hankkimaan aikaisin ammatin.

    Onko nykyään yleisempää, että yliopisto-opiskelijat käyvät töissä, vai tiedätkö monia, jotka eivät käy? Olen miettinyt, että jos ei ole juuri työkokemusta ns. hanttihommista, niin onkohan sillä enää merkitystä, kun on koulutus ja hakee oman alan töitä? Jos hakee vaikka psykologin töitä, niin onkohan siivoojan työkokemuksesta mitään hyötyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siitä minäkin olen huolissani, että elämiseen riittämätön opintotuki eriarvoistaa opiskelijoita, sillä opiskelusta tulee ylellisyys, johon kaikilla ei ole varaa.

      Minun kokemukseni mukaan ainakin monet psykologianopiskelijat tekevät opintojen ohella töitä, itseni mukaan lukien. Ne, jotka eivät tee töitä, elävät joko säästöillä tai lainalla. Olisihan se kivempi keskittyä kokonaan opiskeluun, mutta toisaalta opintojen joustavuuden takia työnteko on täysin mahdollista, eikä ainakaan omalla kohdallani ole haitannut opiskelua lainkaan.

      En osaa sanoa, kuinka paljon hyötyä "väärien" alojen, kuten siivousalan, työkokemuksesta on psykologin töitä hakiessa. Kuitenkin jotain työkokemusta esimerkiksi kesiltä olisi hyvä olla, vaikkei se vastaisikaan täysin omaa alaa. Ainakin työnantajan näkökulmasta epäröisin ottaa töihin ihmistä, joka ei ole viiden vuoden aikana tehnyt ollenkaan töitä.

      Poista
  2. Hyvä bloggaus aiheesta, jota lehdistö tuntuu paisuttelevan sensaatiohakuisesti. Mielenkiintoisin kommentti, jonka olen kuullut opintotukiuudistuksen puolesta kanssaopiskelijalta on se, että lainaa saa enemmän kuin ennen ja sen voi sijoittaa tuottavasti osakkeisiin ja/tai rahastoihin. Kuulostaa minusta uudelta talouskuplan alulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika suuresti lehdissä liioiteltiin lukijoiden toivossa. Videotkin saadaan näyttämään rajuilta, kun heilutetaan dramaattisesti kameraa ja jätetään kaikki rauhalliset otokset näyttämättä. Monet uutisia lukevat tuntuvat uskovan kovin helposti, että mielenosoitus oli suorastaan hallitsematon, aggressiivinen vallankumousyritys.

      Opintolainansa saa tietenkin jokainen käyttää kuten parhaaksi näkee. Itse en kyllä olisi tarpeeksi valistunut sijoittajaksi. En voisi ottaa lainaa "huvikseen" ilman todellista tarvetta, sillä vaikka kuinka hehkutetaan opintolainan helppoutta ja turvallisuutta, laina tarkoittaa kuitenkin aina riippuvuutta pankista.

      Poista