sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Terveisiä harjoittelusta!


Pitäähän se päästä kertomaan tänne, että olen ollut nyt viikon päivät harjoittelussa! Vielä olisi muutama viikko jäljellä, koska harjoitteluhan kestää tosiaan yhteensä viisi kuukautta, mutta silti olen ylpeä itsestäni :D Tuntuu hurjalta, että viiden vuoden kirjojen pänttäämisen jälkeen minun pitäisi nyt osata siirtää teoriaa käytäntöön.

Tulin Saksasta kielikurssilta takaisin Suomeen vain muutama päivä ennen harjoittelun alkua. Olin suunnitellut, että sillä tavalla en ehtisi stressata harjoittelun alkua liikaa. Taisin tehdä virheen, koska nyt stressaan vain kahta kauheammin :D Sen verran olen oppinut itseäni tuntemaan, että tiedän alun olevan itselleni aina vaikea. Kuluvalla viikolla olen ollut aivan hullun väsynyt, koska en ole saanut nukuttua kunnolla - olen ollut liian täpinöissäni koko ajan. Vaikka ensimmäinen viikko harjoittelussa oli todella rento, enkä tehnyt oikeastaan muuta, kuin tutustuin paikkoihin ja ihmisiin, oli pääni silti perjantaihin mennessä aivan pyörällä. Illalla otinkin sitten ensin parin tunnin päikkärit sohvalla ja siirryin sitten sänkyyn jatkoille.

Kyllä oman nimen näkeminen seinällä tuntui sitten todella hyvältä! 


Kaikesta väsymyksestä ja jännityksestä huolimatta olen sitä mieltä, että harjoittelupaikkani vaikuttaa todella hyvältä. Kyseessä on siis melko suuri perheneuvola, johon halusin juuri sen vuoksi, että psykologeja on useita (olisiko meitä yhteensä jopa kahdeksan), ja töitä tehdään monipuolisesti laidasta laitaan. Toivoin harjoittelupaikkaa, jossa pääsisi näkemään ja tekemään mahdollisimman erilaisia juttuja, koska en vielä oikeastaan tiedä, mitä haluaisin tehdä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että pääsen muun muassa tekemään kognitiivisia ja tunne-elämän tutkimuksia sekä tarjoamaan tukikäyntejä alakouluikäisille lapsille esimerkiksi sosiaalisten taitojen kehittämiseksi.

Tietysti saan itsekin vaikuttaa siihen, millaisten juttujen kanssa työskentelen. Myöhemmin olisi kiva päästä työskentelemään esimerkiksi parien, maahanmuuttajaperheiden ja pikkulasten kanssa. Katsoo nyt, mihin suuntaan hommat kehittyvät. Tällä hetkellä haluan vain edetä tosi rauhallisesti, jotta en kuormittaisi itseäni liikaa. Siihen minulla on usein taipumusta, ja haluaisin nyt voida todeta, että olen tämän suhteen jo vanhempi ja viisaampi! Ensi viikon tapaan ensimmäiset asiakkaani, jospa sitten olisi taas enemmän kirjoiteltavaa tännekin. Jos joku nyt haluaa harjoittelukokemuksista lukea ;)


14 kommenttia :

  1. Hei!

    Aion hakea ensi keväänä Joensuun psykalle. Olen kuullut monesta lähteestä, että valintakoe tulee muuttumaan rakenteeltaan. Onko sinulla mitään sisäpiiritietoa tulevasta muutoksesta? Esseeosiosta kuulemma luovuttan, vai?

    Tsemppiä harjoitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Valitettavasti mitään sisäpiirin tietoa minulla ei ole antaa, koska en asu enää Joensuussa, enkä pääse yliopiston käytäville kuulemaan uusimpia uutisia.

      Poista
  2. Skeemakeen oli tullut jo tiedot kirjoista mutta opintopolussa ei vielä ollut. Osaatko sanoa onko tämä nyt laskimen vaativa koe? Skeemaken sivuilla luki, että koe sisältää monivalintakysymyksiä valintakoekirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään varmaa tietoa ei tietenkään vielä voi antaa ennen kuin tieto on opintopolussa, mutta minun mielestäni laskimen käyttöä vaativa koe kuulostaa erittäin epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. Joensuun pääsykokeeseen otettiin tilastotiede mukaan ihan vain taloudellisista syistä: monivalintakysymykset on huomattavasti nopeampi tarkistaa, kuin laajat esseet. Siksi olettaisin, että kysymykset tulevat olemaan monivalintoja, jotta ne pystyy tarkistamaan nopeasti ja luotettavasti.

      Poista
  3. Ja lisäksi vielä, että milloin opintopolkuun tulee tieto kirjoista? Vielä siellä tosiaan oli edelliset eli tämän vuoden tiedot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedot tulee opintopolkuun marraskuussa. Uskon, että laskinta ei saa käyttää. Ei ole viime vuosinakaan saanut. Voisin veikata, että essee poistuu ja he lisäävät monivalintaa.

      Ootko hakemassq Joensuuhun? Onks tää sun eka kerta :)?

      Poista
    2. Nämä 4.pv kommentit ovat eri henkilöltä kuin tuo 2.pv tullut.

      Jos sillä nyt niin merkitystä haha

      T.4pv

      Poista
  4. Se on nyt varmaa - Joensuu ei tule yhteisvalintaan. Joensuussa tulee olemaan vain monivalintaa, joten esseekysymys poistuu. Itse olen tosi iloinen, koska essee oli se minun kompastuskiveni tänä keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tieto vielä ole virallinen? Ei ainakaan ole Opintopolussa.

      Poista
    2. Valmennuskeskus sekä Eximia saivat tiedon Itä-Suomen yliopiston hakijapalveluista. Myös Joensuun psykan oma valmennusjärjestö Skeemake ilmoitti kirjojen pysyvän samana ja esseen poistuvan.

      Opintopolkuun tiedot tulee luultavasti tämän kuun lopussa.

      Jännää nähdä, miten pisterajat muuttuvat, kun essee poistuu. Tuleeko monivalintakysymyksiä kenties lisää? Niitä on aikaisemmin ollut aina 50. Olisikohan ensi vuonna vaikka 60? Puolet psyka ja puolet tilastoa.

      Poista
    3. Luulen kyllä, että määrä kasvaa reilusti lähemmäs sataa. Ollakseen erotteleva, pitää vaikeustasoa huomattavasti kasvattaa. Olleet helppoja viime vuosina.

      Poista
    4. Paljon on kyllä tullut pääsykokeeseen muutoksia viime vuosina! Itse en ole tästä esseestä luopumisesta kuullut, mutta hyvä, että täältä löytyy valistuneita lukijoita :D Luulen, että psykologia-aiheisesta esseestä tilastomonivalintoihin vaikuttaa paljon siihen, millaisia uusia opiskelijoita Joensuuhun pääsee sisään. Vai mitä luulette?

      P.S. Vaikka Skeemake on Joensuussa psykologiaa opiskelevan Roopen perustama yritys, se ei liity ainejärjestöömme Oidipukseen. Opettajat kyllä ovat ovat meidän yliopistostamme.

      Poista
  5. Onko harjoittelu muuten mahdollista tehdä jossain henkilöarviointiyrityksessä, jossa psykologit työskentelevät konsultteina? En ainakaan tiedä ketään, joka olisi ollut tällaisessa harkkapaikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sellainen on mahdollista, ja useat kaverini ovat olleet harjoittelussa nimenomaan HR-puolella. Se on ala, joka kiinnostaa monia psykologeja. Harkkapaikan valinnassa opiskelijoilla on hyvin vapaat kädet. Tärkeimmät kriteerit ovat, että harjoittelija tekee psykologin töitä, joissa käytetään psykologisia tutkimusmenetelmiä. Lisäksi harjoittelijalla tulee olla ohjaaja, joka on psykologi.

      Poista