Viimein alan tuntea palautuneeni viime vuodesta. Johan tätä on odoteltukin! Vielä kesän alussa olin aivan rauniona. Yritin kyllä tehdä töitä ja gradua, mutta ei siitä mitään tullut. Oli kyllä pakko sitten viimein myöntää, että nyt pitäisi vain yrittää levätä. Niinpä kesä on mennyt lenkillä, salilla ja kirjoja lukiessa. Olen jopa löytänyt uuden lempisarjani, Neiti Fisherin etsivätoimiston. Tuntuu hyvältä, kun voimat pikku hiljaa palautuvat. On aika pelottavaa ajatella, että oli romahduksen partaalla 22-vuotiaana. Jospa nyt sitten opin, mikä on liian tekemisen raja.
Nyt minua on jäänyt vaivaamaan Ylen julkaisema artikkeli heinäkuulta. Olette ehkä kuulleetkin tästä jutusta, jossa lahtelainen opiskelija kertoi joutuvansa selittelemään sitä, että on päättänyt pitää kesän lomaa. Kirjoituksen jälkeen alkoi kiivas keskustelu siitä, onko opiskelijalla oikeus lomailla "yhteiskunnan rahoilla". Itseäni ärsyttää todella paljon tuollainen asenne. Jos sitä on ensin niska limassa ja tuli perseen alla huhkinut koko vuoden ja suorittanut päälle 80 opintopistettä eli lähes tuplasti vaaditun määrän, niin sittenkö ei kuitenkaan ole ansainnut lomaa, koska on vain opiskelija? Voin kertoa, että itse olen nostanut aina kesäisinkin opintotukea, jotta saisin tehdä vähemmän töitä ja edes vähän levätä.
Välillä tuntuu, ettei ihmisten mielestä opiskelija ole edes ihminen. Kenelle työssäkäyvälle voisi muka sanoa, että "teehän 12 tuntista työpäivää ja jätä kesäloma välistä, ettet vaan ole rasite työnantajalle". Jos tässä nyt kuitenkin olisi tarkoitus opiskella yli viisi vuotta ja sen jälkeen olla työelämässä seitsemänkymppiseksi asti, niin kyllä sitä välillä tarvitsee lomaa.
No en tiedä, ehkä olen itse väärässä tästä. Aihe vaan tuntuu aika henkilökohtaiselta, kun tulee tuota opiskelua aika paljon harrastettua. Mutta sitten positiivisiin aiheisiin. Mitäs on syksyllä luvassa? Vaikka sun mitä, esimerkiksi gradun kanssa puuhailua, Oidipuksen puheenjohtajuutta ja ratsastusta. Sitä ennen käyn kuitenkin vielä reissussa Tukholmassa ja esiinnyn Joonaksen kanssa äidin kuusikymppisillä. Olen aina jännittänyt kaikenlaisia esiintymistilanteita aivan hulluna, joten olen viime aikoina yrittänyt pakottaa itseni esiintymään enemmän. Varsinkin laulaminen on niin hauskaa, että teen sitä mielelläni, vaikka tärisen niin paljon, että meinaan tippua tuolilta :D Jos joku ei ole vielä nähnyt viimevuotista ystävänpäivälahjaani Joonakselle, niin tässä se on: Moody Peaches - Anyone Else But You. Ja ei hätää, kitaransoiton suhteen olen luovuttanut kokonaan. Tämä video viimeistään todistaa, ettei se ole minun juttuni. Seuraava esitys kannattaakin ottaa ennemmin huumorin kannalta kuin totisena performanssina ;)
Muistakaa nauttia sateisen ja kylmän kesän rennoista
hetkistä loppuun asti! :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti