maanantai 18. heinäkuuta 2016

#kesänparasviikonloppu


Ilosaarirock eli #kesänparasviikonloppu on nyt ohi ja Joensuun kadut hiljenivät kertaheitolla festarikansan lähdettyä. Minulla on tänään vielä lomapäivä töistä, ja ajattelin fiilistellä kulunutta viikonloppua kuvien kera.

Olen käynyt Ilosaarirockissa joka vuosi siitä lähtien, kun muutin Joensuuhun. Se on aina yksi kesän kohokohdista, koska se tarkoittaa kavereiden kanssa hengailua, nurmikolla istuskelua ja musiikin kuuntelemista. Rokkiviikko tarkoittaa aina Joensuun väkiluvun tuplaantumista, ja sen kyllä näkee katukuvassakin. On hauskaa, kun tähänkin rauhalliseen pohjois-karjalaiseen kaupunkiin tulee ihan suuren kaupungin meininkiä! Asun aivan festarialueen vieressä, joten Ilosaarirockiin osallistuminen on mukavan yksinkertaista: saa nukkua yön omassa sängyssä ja sitten aamulla kipaista alueelle katsomaan ensimmäistä artistia. Sitten kun jalat alkavat väsyä, voi käydä sohvalla vähän lepäämässä.

Tänäkin vuonna saimme Joonaksen kanssa festarivieraiksi siskoni ja hänen miehensä. Vietimme aikaa heidän ja tietysti Joensuun psykalaisten kanssa. Oli kyllä ihana neljän päivän loma keskellä kesää, eikä huonohko sääkään haitannut menoa, vaan tosi mukavaa oli! Bändit olivat tänä vuonna itselleni aika pettymys, valikoimassa ei ollut oikein mitään omaan makuun sopivaa, ja ne muutamakin keikka, joilta odotin jotakin, tuottivat pettymyksen (etenkin Scandinavian Music Group, Jeremy Folderol ja Juice Normaali). Ainoastaan Cheek onnistui yllättämään erittäin positiivisesti :D

Tässä muutamia kuvamuistoja viikonlopulta, tällä kertaa kännykällä räpsittyjä, koska olisi tuntunut aika tapaturma-alttiilta ottaa järjestelmäkameraa festivaalirientoihin mukaan:


 




2 kommenttia :

  1. Heippa!
    Onko psykan opiskelu miten läsnäolovelvoitteista?
    Kun pohdin tässä ensi kevään hakukohteita, niin mietin että olisiko mitenkään mahdollista esimerkiksi asua eri kaupungissa ja opiskella etänä?

    Luulen että ei onnistuisi, mutta päätin silti vielä varmistaa.
    Elämäntilanne kun on vähän sellainen etten välttämättä voisi Joensuuhun muuttaa:/

    Kiitos jo etukäteen!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tuo onkin sellainen kysymys, mitä varmaan monet hakijat pohtivat, ja siitä on jonkin verran puhuttu opettajienkin kanssa. Yleisesti ottaen sanoisin, että aika hankalaa opintoja on suorittaa asumatta Joensuussa edes osittain. Joitakin kursseja on mahdollista tenttiä ja esimerkiksi perusopintojen kurssit voi katsoa netistä. Sanoisin, että ensimmäinen vuosi voisi onnistua etänä, jos on valmis sumplimaan, mutta siitä eteenpäin etäopiskelu on käytännössä mahdotonta. Suurin osa kursseista vaatii läsnäoloa. Lisäksi ainakin omasta mielestäni tutustuminen toisiin opiskelijoihin ja "kasvaminen" psykologiksi ovat tärkeitä juttuja, jotka vaativat asumista Joensuussa. Toisaalta monet perheelliset opiskelijamme asuvat kahdessa kaupungissa opiskelujen ajan, eli ovat Joensuussa lähinnä vain silloin, kun opinnot sitä vaativat. En siis sanoisi, että eri kaupungissa asuminen opintojen ajan olisi ihan mahdotonta :)

      Poista