SPOL-viikonloppu, osa 2: Ainejärjestötapaamisen helmiä

Aiemmin kirjoitin saunaillasta ja luennosta, nyt on siis vuorossa Ainejärjestötapaaminen. 

Tiistaina Spolin blogissa julkaistiin kerralla kaksi näkemystä Joensuun Spol-viikonlopun tapahtumista. Minä kirjoitin blogiin Ainejärjestötapaamisesta ja eräs tamperelainen opiskelija SPOSista. Tässä alla oleva teksti on sama kuin Spolin blogissa julkaistu versio. 

Oidipuksen Spol-edustaja Marika esitteli uutta haalarimerkkiä.

Pari viikkoa sitten Joensuuhun saatiin samalla kertaa sekä Ainejärjestötapaaminen että SPOS, mikä takasi mielenkiintoisen viikonlopun kaikille osallistujille. Ajattelin nyt hieman muistella perjantain Ainejärjestötapaamista näin oidipuslaisesta näkökulmasta:

Ainejärjestötapaamisen pitäminen täällä Joensuussa yhdessä SPOSin kanssa tuntui suorastaan historialliselta tapahtumalta, sillä meillä ei ole nähty SPOLin tapahtumia ainakaan minun kolmen opiskeluvuoteni aikana. Niinpä Oidipuksessa kävi aikamoinen kuhina koko kevään ajan, kun viikonlopun järjestäminen pääsi vauhtiin. SPOL-edustajamme Marika ja Milja häärivät ahkerasti tapahtuman parissa ja onnistuivat innostamaan muitakin opiskelijoita järjestelyihin mukaan.

Kun psykologianopiskelijat saapuivat perjantaiaamupäivänä Joensuuhun, saatiin jälleen todistaa sitä, kuinka pitkiä Suomen välimatkat voivatkaan olla: Turusta saapuneet vierailijat olivat saaneet matkustaa yli seitsemän tuntia :D Monet valittivatkin (ymmärrettävästi) väsymystä pitkän junamatkan jälkeen, mutta kokouspaikalla nautittu lounas onnistui piristämään monia.

Ainejärjestötapaamisessa eri kaupunkien psykologianopiskelijat pääsivät jakamaan ajatuksia ainejärjestössä toimimisesta. Päivä alkoi yhteisellä keskustelulla ja jatkui kahdessa workshopissa, joista toinen käsitteli tapahtumien järjestämistä ja toinen koulutuspolitiikkaa. Ihmiset jakautuivat melko tasaisesti molempiin ryhmiin. Lopuksi vielä tehtiin yhteenvedot molempien keskustelujen kohokohdista, ja tapahtuman jälkeen osallistujille lähetettiin kattavat muistiot.

Jyväskylän Spol-edustaja Tino esitteli innokkaasti uutta laulukirjaa.

Tuntui todella mukavalta tavata muiden kaupunkien ainejärjestöaktiiveja! Ainejärjestötoimijat tekevät usein hirveästi työtä pieniä kehuja vastaan, joten tällaiset tapaamiset ovat mannaa motivaatiolle. Keskustelu tapahtumien järjestämisestä avarsi omaa näkökulmaani aikalailla: kun on nähnyt vain oman ainejärjestönsä toimintakulttuuria, sitä helposti unohtaa, millaisia muita toimintatapoja olisi vaihtoehtona. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavalla asiat hoidetaan eri kaupungeissa. Toisissa ainejärjestöissä kiinnitetään esimeriksi enemmän huomiota hallituksen ryhmäyttämiseen kuin toisissa, ja hallituksen toimintaa esitellään fukseille hyvin eri tavoin. Itse sain keskustelusta monia hyviä ideoita tapahtumien järjestämiseen.

Innostuin etenkin HOPS-ja sivuainebileiden ajatuksesta: uudet opiskelijat kaipaavat tietoa eri sivuainevaihtoehdoista, mutta toisaalta opiskeluista paasataan muutenkin aina kauhean pitkäveteisesti. Niinpä sivuaineinfon yhdistäminen rentoon illanviettoon voisi olla uusien opiskelijoiden kannalta mukavampi vaihtoehto kuin ”taas yksi tylsä luento” yliopistolla. Toisaalta monet ainejärjestöt ovat onnistuneet järjestämään mielenkiintoisia koulutustapahtumia, kuten Sexpo-koulutuksia, Hypnoosikursseja ja työelämäpäiviä. On selvää, ettei viiden vuoden koulutus ja puolen vuoden harjoittelu ehdi kattamaan aivan kaikkea psykologian alan tietoa, joten tällaiset lisäkoulutukset opiskeluaikana ovat hyödyllisiä. Pidän erittäin hyvänä saavutuksena sitä, että Kompleksin tulevasta seksuaalikoulutuksesta saa jopa opintopisteitä.

Toivottavasti Joensuun maisemat jäivät ihmisille positiivisesti mieleen!

Oidipus on kasvanut viime vuosina valtavasti suuremman sisäänottomäärän myötä. Olemme vasta parin viime vuoden aikana alkaneet todella järjestäytyä ja pitää suurempia tapahtumia, joten Oidipuksen aktiivinen toimintakulttuuri on vasta lapsenkengissä. Me vielä haemme suuntaa ja perinteitä ainejärjestöllemme. Siksi uusien jäsenten aktivointi ainejärjestötoimintaan on erityisen tärkeää, ja muun muassa tähän saimme arvokkaita vinkkejä Ainejärjestötapaamisessa. Myös uusien kumppaniainejärjestöjen valinta oli innostavaa, ja odotamme innolla tulevaa yhteistyötä Stimuluksen kanssa!

Oidipuksen puolesta haluaisin vielä kiittää kaikkia tapahtuman järjestäjiä ja osallistujia. Toivottavasti teillä oli mukava ja mielenkiintoinen viikonloppu Joensuussa ja tulkaa pian uudestaan! : )

Keväisin terveisin,
Roosa Hämäläinen
Oidipus ry:n puheenjohtaja

Haikeaa kevättä

1.

Olen valmistellut aiemmin mainitsemaani tekstiä Ainejärjestötapaamisesta SPOLin blogia varten. Laitan sen tännekin piakkoin, mutta nyt en halua horista hirveästi vaan esitellä kuvia! 

Yhtenä iltana oli todella ihana sää ja oli vain pakko päästä kuvailemaan kämpän lähettyville. Ihan mukavia otoksia tulikin :) Omat lempparini taitavat olla kuvat 4 ja 8.

2.

3.

Kerrankin päätin harrastaa valokuvausta ihan vaan nautinnon takia. Olipa mukava hiippailla pitkin Pielisjoen rantaa uusi kamera kourassa ja ihastella kauniita maisemia. Kuuntelin Spotifysta itse tekemääni "masennus"listaa, niin pääsin ihanan haikeisiin kevätfiiliksiin.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

Mitä tykkäsitte kuvista? Olisi kiva kuulla, mitkä miellyttivät eniten!

SPOL-viikonloppu, osa 1: saunailtaa ja kipupsykologian menetelmiä

Huhhuh, onpa mukava mutta rankka viikonloppu takana! Voin vaan kuvitella, millaista on ollut niillä, jotka ovat joutuneet vielä matkaamaan Joensuusta kotiin Turkuun, Helsinkiin, Jyväskylään tai Tampereelle. 

Ajattelin postata erikseen perjantain ainejärjestötapaamisesta ja lauantain saunaillasta. Aloitetaan tällä tavalla loogisesti lauantaista. Perjantaista kertovan tekstin löydät täältä.

Launtaina Joensuussa pidettiin siis SPOS eli Suomen psykologian opiskelijoiden saunailta. Sen tarkoituksena on saattaa eri kaupunkien opiskelijoita yhteen, jotta he voivat verkostoitua rennoissa merkeissä. Päivä alkoi psykologi Juha Siiran luennolla. Hän on erikoistunut energiapsykologiaan, jota hän soveltaa esimerkiksi kipupotilaiden hoidossa. Hänen mukaansa energiapsykologia "on joukko menetelmiä, keinoja ja tekniikoita tasapainottaa terveyttämme ja vahvistaa elinvoimaamme. Se on eräänlainen yhteys luonnon parantavaan, korjaavaan systeemiin, joka on meissä jokaisessa". Luennollaan hän esitteli muutamia tekniikoita, joita hän työssään käyttää, esimerkiksi EMDR- ja TFT (Thought Field Therapy) -menetelmän. Kaikkien menetelmien ajatukset muistuttivat mielestäni midfulnessia, joka on myös aika kovassa nousussa. Luennolla esitellyt tekniikat kuulostivat mielestäni kiinnostavilta, mutta näin lyhyessä ajassa niihin ei ehditty tutustua kovinkaan syvällisesti. 

Tulee vietettyä niin paljon aikaa kurssikirjojen parissa, että oli todella mukavaa vaihtelua kuulla välillä "oikean" ihmisen kokemuksia psykologintyöstä. Juha Siiralla olikin todella hauskoja tarinoita kerrottavana asiakkaista ja työkavereista. Hän vaikutti psykologilta, joka uskaltaa kokeilla työssään eri tekniikoita ja lähestymistapoja. Hän esimerkiksi kertoi innostuneensa jostain tekniikasta ja löytäneensä oppaan sen käyttämiseen. Niinpä hän oli yhdessä asiakkaan kanssa tutustunut tekniikkaan niin, että hän oli lukenut kirjasta ääneen, mitä milloinkin tulee tehdä, ja asiakas oli sitten toiminut ohjeiden mukaan. Minun mielestäni tuollainen rohkeus ja into kokeilla uutta on todella arvostettavaa, vaikka jotkut kuuntelijat taisivat kritisoida häntä tieteellisyyden puutteesta. Mutta jos yksikään psykologi ei koskaan kokeilisi mitään uutta, kuinka voitaisiin kehittää uusia menetelmiä, joita tutkia tieteellisesti?

Illalla sitten kokoonnuttiin Joen toiselle puolelle Aittarannan kokous- ja saunatiloihin. Kukaan joensuulainen ei ollut tainnut käydä siellä aiemmin, mutta tilat sopivat käyttöömme oikein loistavasti. Marika ja Milja olivat loihtineet paikalle ihanan paljon ruokaa ja psykologianopiskelijoista koostuvan bändin, Rinne ja Beansin. Esityksen jälkeen sitä sitten saunottiin ja juteltiin, ja jatkoilla tanssittiin ja laulettiin karaokea.

Oli kyllä todella mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja, joita ei opiskelukiireiltä ole ehtinyt nähdä. Toivottavasti Joensuussa järjestetään taas pian jokin SPOLin tapahtuma - oli kiva olla vaihteeksi isännöimässä!

Todelliset rokkarit vetävät keikan aina keittiönpöydällä.

Onneksi Patrick oli käynyt kansalaisopiston valokuvauskurssin, niin
pystyi tallentamaan tämänkin hienon hetken.

Yritettiin vähän erikoisempaakin posetusta.. huonoin tuloksin :D

Puheenjohtajan pallilta kajahtaa

Torstaina pidettiin kevään viimeinen Oidipuskokous ja hallitus pääsee pian  ansaitulle kesälomalle. Sen jälkeen, kun uusi hallitus aloitti tammikuussa, on ehditty järjestää hurjasti kaikkea: on ollut hallituksen kaatajaiset, haalarikastajaiset, keilausilta, Bondage-appro ja historian ensimmäiset sitsit, ja syksyllä on luvassa yhtä vireää menoa. Oidipus onkin aktiivisempi kuin koskaan. On ollut todella hienoa päästä työskentelemään hallituksen muiden innokkaiden tekijöiden kanssa. Kiirettä on todellakin pitänyt koko ajan, mutta on se vaan aina mahtavaa päästä tekemään ja vaikuttamaan. Tänä vuonna aloittanut hallitus on suuri edelliseen verrattuna, siihen kuuluu yhteensä 17 opiskelijaa. Vähän kyllä jännitti etukäteen porukan määrä, mutta toisaalta se on mahdollistanut vastuun jakautumisen niin, ettei kukaan kuormitu liikaa. Hallituksessa oppii myös aina tuntemaan ihmisiä, joihin ei muuten yliopistolla paljoa törmäisi.

Sain pojilta 22-vuotissyntymäpäivälahjaksi uuden puheenjohtajan nuijan.
Se antaa juuri oikeanlaisen kuvan arvovallastani, vai mitä luulette :D

Tätä viikonloppua on Oidipuksessa odotettu innolla, sillä Joensuuhun saapuu psykologianopiskelijoita ympäri Suomea. Eilen vietettiin ainejärjestötapaamista, jossa aktiivit pääsivät tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Ihmiset jakautuivat kahteen ryhmään, joista toisessa jaettiin kokemuksia erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja toisessa koulutuspoliittisista asioista kuten harjoittelusta. Itse osallistuin tapahtumaryhmään, ja sain paljon hyviä ideoita tulevaisuutta ajatellen.

Tänään on vielä luvassa Juha Siiran luento silmäliiketerapiasta eli EMDR:stä ja Suomen Psykologian Opiskelijoiden Saunailta eli SPOS. On aivan mahtavaa, että Joensuussa järjestetään pitkästä aikaa SPOLin tapahtumia! Aion kuvata koko viikonlopun, ja saatte nauttia tuotoksista heti kun saan kaikki muokattua. Nyt onkin käytössä uusi kamera, Nikon D300, jonka ostin käytettynä oululaiselta ammattikuvaajalta. Vielä riittää opeteltavaa, kun en osannut ensin edes avata muistikorttipaikan kantta : D

Uusi ja vanha rakas niin sopuisasti pötköttelevät yhdessä.

P.S. Pääsen muuten kirjoittamaan ainejärjestötapaamisesta SPOLin uuteen blogiin! Vitsi miten jännää!

P.P.S. Päätimme viime kokouksessa, että oidipuslaiset tulevat tervehtimään pääsykokeeseen tulijoita 21. toukokuuta. Nähdään siellä siis!

Kriisipsykologia: ei vain hulluille

En selkeästi ole saanut istua tarpeeksi luennoilla, kun lähden  vielä vapaaehtoisesti polkemaan vesisateeseen monen kilometrin päähän keskussairaalalle kuuntelemaan luentoa nimeltä "Eettisesti kestävä kriisityö".

On kuitenkin aina niin mahtavaa, kun Joensuuhun rantautuu julkkiksia. Siispä oli aivan pakko nähdä tämä maailman johtaviin kriisipsykologian kehittäjiin kuuluvan Salli Saaren luento.  Luennon järjesti Avoin Eettinen Foorumi, jonka toimintaa kannata seurailla muutenkin. Esimerkiksi seuraavalla luennolla 27. huhtikuuta käsitellään vanhustenhoidon eettisiä kysymyksiä.

Me opiskelijat saavuimme paikalle nauttimaan paitsi luennosta niin myös erittäin maukkaista tarjoiluista!

Kriisityötä tehdään esimerkiksi sairaaloilla ja kriisikeskuksissa. Se tarkoittaa nimensä mukaan kriisiin joutuneen ihmisen kohtaamista ja auttamista keskustelemalla. Kriisejä voivat aiheuttaa erilaiset traumaattiset tilanteet, kuten puolison äkillinen kuolema tai oma vakava loukkaantuminen. Kriisipsykologiasta ei hirveän usein pääse kuulemaan, joten opin paljon uutta käytännön asioista.

Kriisin vaiheet jaetaan suomalaisessa, Salli Saaren kehittämässä kriisityössä psyykkisen sokin vaiheeseen, reaktiovaiheeseen sekä työstämisvaiheeseen. Jokaisella kriisin vaiheella on omat ominaispiirteensä, jotka ammattilaisen on tunnistettava oikeanlaisen avun tarjoamiseksi: kriisin ensimmäisessä vaiheessa ihmisen kokema sokki toimii suojareaktiona, joka mahdollistaa etäisyyden ottamisen tapahtumaan. Tässä vaiheessa kriisiä on mahdotonta käsitellä, vaan tärkeintä on, että ammattilainen on läsnä, antaa tilaa ja pyrkii luomaan kontaktia, vaikka toisen hätä voi aiheuttaa auttajassakin ahdistusta ja hätääntymistä. Vasta toisessa eli reaktiovaiheessa ihminen kykenee käsittelemään asiaa tietoisesti. Tällöin hänet voi vallata voimakkaat tunteet, kuten syyllisyys. Asiantuntijan tehtävä on kertoa, että tunteet ovat normaaleja, eikä niitä tarvitse hävetä tai pelätä. Yhdessä asiakkaan kanssa sitten käsitellään ja eritellään keskustelussa herääviä ajatuksia ja tunteita. Kun ihminen on saanut purkaa negatiivisia tunteita ja ajatuksia tarpeeksi, hän siirtyy  varsinaiseen työstämisvaiheeseen. Tällöin hän voi käsitellä tapahtumia ilman, että tunteet ottavat vallan. Ammattilainen pyrkii auttamaan tilanteen reflektoinnissa.

Salli Saari painotti erityisesti sitä, että apua olisi tarjottava aktiivisesti kaikille kriisin kokeneille. Hänen mukaansa viranomaisten tulisi soittaa ja tarjota keskusteluapua ilman, että kriisin kokenut ihminen sitä erikseen pyytää. Olen tästä täysin samaa mieltä, sillä hyvin vaikeassa elämäntilanteessa olevan ihmisen voi olla vaikea pyytää apua, vaikka hän tietäisi sitä tarvitsevansa. Lisäksi kynnys hakea apua nousee nopeasti, jos sitä ei tarjota kaikille. Jos jokaiselle kriisin kokeneelle tarjotaan heti apua, voidaan ennaltaehkäistä trauman kroonistuminen ja esimerkiksi työkyvyttömyys. On tärkeää muistuttaa ihmisiä, ettei ammattilaisen apu ole "vain hulluille", vaan kuka tahansa saattaa joskus tarvita vakavaa keskustelua elämästään. Kriisityölle on muutenkin erityistä, että asiakkaana ovat tavalliset ja psyykkisesti terveet yksilöt, jotka pääsevät tilanteesta useimmiten yli. Siksi Salli Saaren mukaan kriisityössä ei ole hyötyä sellaisista lääketieteellisistä tulkinnoista ja luokitteluista, joita psykologiassa monesti käytetään.

Suomessa ongelmaksi muodostuvat kuitenkin viranomaisten salassapitosäännökset. Niiden takia kriisityön tarjoajat eivät voi saada muilta viranomaisilta tietoa siitä, ketkä voisivat kaivata apua. Itse en kuitenkaan usko, että kukaan järkyttävän tilanteen läpikäynyt suuttuisi siitä, että joku tarjoutuisi auttamaan häntä tapahtumien käsittelyssä. Tietysti salassapitosäännökset on luotu ihmisten yksityisyyden säilyttämiseksi, mutta tässä tilanteessa ne kääntyvät itseään vastaan.

Tuntuuko kriisipsykologia kiinnostavalta? Kannattaa lukea myös aiempi postaukseni kriisipsykologian seminaarista Tampereella!

P.S. Viime viikolla pidettiin Oidipuksen ihka ensimmäiset sitsit, joiden mahtavasta menosta löydät kuvia Facebookista.

Täydellinen rentoutuminen

Tässä välissä täytin vuosia ja huomasin blogini saaneen uusia lukijoita. Tervetuloa! Kaverini Anniina oli myös mainostanut blogiani. Mehän aloitimme opiskelut samaan aikaan vuonna 2012, mutta nyt Anniina on lähdössä harjoitteluun, kun minä vasta lopettelen kandin tutkintoa. Mistähän se kertoo...

Jonkin aikaa sitten sain sähköpostia Pohjois-Karjalan psykologiyhdistykseltä (Pokka), joka järjesti jäsenilleen mahdollisuuden osallistua TRE-rentoutusharjoituksiin. Ilmoittauduin TRE-ryhmään, jossa pääsen kokeilemaan rentoutumista kolmena peräkkäisenä lauantaina. Nyt olen käynyt jo kaksi kertaa, joten ajattelin vähän jakaa kokemuksiani. Ryhmän tapaamiset järjestää joensuulainen hyvinvointiyritys Geneesi, josta saa myös esimerkiksi mindfulness- ja psykoterapiapalveluja.

TRE (tension and trauma releasing exercises) on kehon rentoutusmenetelmä, joka kehitettiin alun perin traumoista kärsivien hoitoon. Taustalla on ajatus siitä, että mielessä syntyvä stressi ja traumat voivat siirtyä kehoon, johon se voi jäädä lihasten kroonisena jännityksenä. Niinpä harjoituksissa pyritään purkamaan lihasten jännitystä. Rentoutuksen kohteena on erityisesti lantion alueella sijaitseva psoas-lihaksisto. Harjoitukset koostuvat erilaisista venytyksistä ja liikkeistä, jotka saavat lihakset ”tutisemaan” samalla tavalla kuin rankan suorituksen jälkeen. Nimenomaan tämän tutinan tai tärinän ajatellaan olevan keino lihasjännityksen laukaisemiseen, kun sitä jatketaan tarpeeksi kauan.

Harjoitukset tehtiin jumppamaton päällä. Halutessaan selän alle sai
ottaa kuumavesipullon, joka tehosti tärinää.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla saavuin paikalle täysin avoimin mielin, koska en oikeastaan tiennyt TRE-menetelmästä yhtään mitään. Harjoitukset aloitettiin erilaisilla lihasliikkeillä, venytyksillä ja pidoilla. Esimerkiksi pohkeita lämmiteltiin nousemalla varpailleen ja reisiä istumalla seinää vasten. Liikkeitä toistettiin hitaasti niin monta kertaa, että jalat alkoivat vähän väsyä ja täristä, samalla tavalla kuin vaikkapa salitreenin jälkeen.

Vasta sitten päästiin varsinaiseen ”tärinäharjoitukseen”. Siinä maataan selällään lattialla jalat joko koukussa tai sammakkoasennossa. Tässä vaiheessa omat jalkani olivat jo alkulämmittelyistä vähän väsyneet, joten ne alkoivat nopeasti täristä, kun jännitin sisäreisiäni. Olin pelännyt, että itsellä harjoitus ei ehkä onnistuisi ensimmäisellä kerralla, mutta hyvin se tärinä sieltä lähti. Aluksi se tuntui todella omituiselta ja teki mieli jäkittää vastaan tai lopettaa koko homma, mutta nopeasti siihen tottui. Lattialla täristessä tuli todella lämmin ja mukava olo, ja kun viimein päätin lopettaa ja sain ohjaajalta viltin, meinasin heti nukahtaa. Jälkeenpäin oli todella rento ja hyvä olo, aivan kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen. Samalla parantui mielialakin. Koko päivää vaivannutta päänsärkyä se ei kyllä onnistunut helpottamaan, joten miinukset siitä : D

Eilen ryhmä kokoontui toisen kerran, ja harjoitusten vaikutukset olivat entistä voimakkaammat: tunnin jälkeen olin niin rento, että lähes nukahdin. Muutenhan se olisi ollut kiva juttu, mutta valitettavasti jouduin menemään vielä töihin. Siellähän tulikin sitten haukoteltua ja törmäiltyä joka paikkaan, todella rentouttavaa! Kuvia en valitettavasti varsinaisista harjoituksista ottanut, mutta googlettelemalla löytyy aika hyviä, jos kiinnostuitte.

Harjoituksissa tuli todella kuuma! Onneksi vettä oli tarjolla.

TRE-menetelmää suositellaan esimerkiksi liikuntasuorituksen jälkeen lihasten palauttamiseksi ja toiminnallisten vatsavaivojen sekä ahdistus- ja masennusoireiden helpottamiseksi. Itse kärsin ajoittain valtavasta stressistä ja ahdistuksesta, jotka aiheuttavat päänsärkyä sekä vatsa- ja selkäkipuja, joten ainakin minulle tämä voisi sopia. Harjoituksia voi jatkaa kotona, kun ne on kerran oppinut. Suosittelen kyllä kokeilemaan TRE-harjoituksia, jos joskus saa mahdollisuuden kokeilla ohjaajan kanssa!

Jos joku tietää muita hyviä rentoutumistekniikoita, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Itsellä ainakin olisi rentoutumisen suhteen vielä harjoittelemisen varaa!

Mielenterveyden ammattilaiseksi: Kliininen psykologia I

Persoonallisuushäiriöitä käsittelimme ryhmätöiden kautta.

Lupasin viime postauksessa kertoa kliinisen psykologian kurssista, jonka tentin kävin tekemässä tänään. Se oli ensimmäinen kurssini nyt kevätlukukaudella, ja ehdottomasti koko lukuvuoden mielenkiintoisin. Joskus sitä epäilee, onko ollenkaan oikealla alalla, kun opiskelu ei yhtään jaksa kiinnostaa, mutta sitten tulee tällainen käytännöllinen kurssi ja motivaatio nousee taas ihan kattoon.

Olen itse kiinnostunut kliinisestä psykologiasta eli mielenterveyden häiriöiden tutkimisesta ja hoitamisesta, ja siksi kurssin aiheet olivat minun mielestäni supermielenkiintoisia. Kävimme tarkasti läpi mielenterveyshäiriöiden luokkia: esimerkiksi syömishäiriöistä opin, mitä oireita häiriöihin kuuluu eli miten syömishäiriöitä sairastavat tyypillisesti tuntevat, ajattelevat ja käyttäytyvät, miten syömishäiriöt saavat alkunsa ja miten niitä hoidetaan.

Ensimmäiselle luennolle tulin jälleen kerran ilman aavistustakaan siitä, mitä oli tulossa (koska olen hyvä valmistautumaan ja silleen..). Olin tietenkin ainoastaan kirjoittanut kalenteriini ajan ja paikan ja saavuin luokkaan pää tyhjänä. Ensimmäinen yllätys oli se, että luento pidettiin englanniksi, toinen se, että luennoitsija todella osasi englantia ja kolmas se, että luento oli erittäin mielenkiintoinen. Niin kuin olivat loputkin kurssin luennot! Luennoitsija on pitkän linjan kliininen psykologi ja hänen puheestaan kuuli selvästi hänen innostuksensa aiheeseen. Hän jakoi paljon esimerkkejä omista kokemuksistaan asiakkaiden ja muiden ammattilaisten kanssa, eli kertoi asioita, joita ei koskaan kirjoista löydä.

Yksi luentokerta oli omistettu mielenterveyshuollon asiakkaista laadittujen lausuntojen lukemiselle: luennoitsija oli pyytänyt sairaalasta autenttisia lääkärinlausuntoja, joista meidän tuli päätellä asiakkaan mahdolliset mielenterveyden häiriöt. Oli kyllä todella mielenkiintoista päästä lukemaan lausuntoja, joiden kanssa itsekin tulee myöhemmin työskentelemään. Saimme myös hyviä materiaaleja tuleviin työtilanteisiin, esimerkiksi haastattelulomakkeen itsemurhariskin arviointiin ja ohjeet eristykseen joutuneen psykiatrisen potilaan kanssa keskusteluun.

Sunnuntaina pänttäsin tenttiin aamusta asti.

Pakollisia luentoja oli yhteensä 30 tuntia. Niillä istui helposti, mutta 700-sivuisen kirjan lukeminen kyllä synnytti epätoivon tunteita niin minussa kuin kanssaopiskelijoissa. Tuntui taas kerran siltä, että aika loppuu kesken, eivätkä tunnit riitä vuorokaudessa. Vähän ehkä tuli liioiteltua lukemisen kanssa, koska tentti oli loppujen lopuksi aika helppo ja tulee varmasti menemään läpi.

Kurssista jäi todella innostunut olo ja olen nyt entistä vakuuttuneempi siitä, että haluan työskennellä kliinisen psykologian sovellusalalla. Kurssipalautteeseen kirjoitin kuitenkin hyvien fiilisten lisäksi myös siitä, että mielestäni opiskelimme väärää diagnoosiluokitusta: kävimme mielenterveyden häiriöt eli diagnostiset luokat läpi amerikkalaisen DSM-luokituksen mukaan, vaikka Suomen terveysjärjestelmässä on käytössä nimenomaan eurooppalainen ICD.

Joonasta ahdisti puolestaan tuleva suomen kielen lauseopin tentti.