maanantai 28. joulukuuta 2015

Terveisiä ja tulevia postausaiheita


Viime aikoina olen pitänyt lomaa kaikesta, blogi mukaan lukien. Olen ollut nyt viikon flunssassa, maannut sohvalla ja syönyt suklaata. Tänä aamuna kuitenkin palasin yliopiston kirjastolle työstämään kymmenen sivun esseetä kurssille Elämänkulun tutkimuksen praktikum. Niinpä ajattelin samalla päivittää kuulumiseni tännekin (ja samalla edelleen vitkutella esseen aloittamisen kanssa :D). Vuoden vaihteen kunniaksi päivitin myös blogin bannerin. Itse pidän uudesta bannerista, se on ehdottomasti blogini tähän mennessä paras. Toivottavasti miellyttää muidenkin silmää.

Joulurauhailun ohessa olen suunnitellut tulevia postauksia. Olen miettinyt, mikähän psykologiassa voisi kiinnostaa niitä, jotka eivät (vielä) opiskele psykologiaa. Tulen helposti kirjoittaneeksi paljon eri tapahtumista, jotka koskettavat lähinnä Joensuun psykologianopiskelijoita ja saattavat jäädä muille lukijoille kaukaisiksi. Onneksi tunnen erään lukiolaistytön, jonka tiedän harkitsevan psykologian opintoja. Jokin aika sitten keksin kysyä häneltä, mitä esimerkiksi lukiolaiset haluaisivat saada tietää psykologian opinnoista ennen kevään korkeakouluhakua ja alanvalintaa.

Hän toivoi tietoa siitä, millaisia psykologianopinnot ja pääsykoe ovat, millaiset taustat minulla oli ennen opintoja ja miten pääsykoeurakkaan voisi löytää motivaatiota, kun sisäänpääsyprosentit meinaavat lannistaa. Tajusin noiden aiheiden olevan täsmälleen samoja, jotka itseänikin pohdituttivat ennen Joensuuhun päätymistä. Itse päädyin lopulta Joensuuhun opiskelemaan ennen vastausten kuulemista, mutta ajattelin yrittää auttaa niitä, joita kysymykset edelleen askarruttavat.

Olen kirjoittanut samoista aiheista jo aiemmin jonkin verran, mutta enemmän ehkä rivien välissä tai ohi mennen. Esimerkiksi tästä aiemmasta postauksesta löytyy lista sellaisista teksteistä. Nyt ajattelin omistaa mainituille teemoille ihan oman postaussarjan: Sinustako psykologi. Ensimmäisen osan pyrin julkaisemaan vuodenvaihteen jälkeen. Onko aihe juuri sellainen, mistä haluaisittekin kuulla, vai löytyykö lisää postausideioita? Mukavaa Uutta Vuotta kaikille, palaillaan taas pian! :)


6 kommenttia :

  1. Moi!

    Eräs psykasta paljon pitävä abi ilmoittautuu ;-). Postausideasi kuulostavat todella hyviltä! Itseänikin kiinnostaa todella paljon juuri nuo asiat, joista suunittelet kertovasi. Psykologian opiskelu on pyörinyt mielessäni useaan otteeseen. Usein "unelmointi" on päättynyt siihen, etten usko selviäni tilastomatematiikasta :-D

    Kauhean pitkä stoori, mutta halusin vaan kertoa, että hyviä postausideoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva, että psyka kiinnostaa :) Ja hienoa, että aiheet ovat osuneet oikeaan! Ne ovatkin sinulle varmaan aika ajankohtaisia, jos ensi keväänä jo valmistut ylioppilaaksi.

      Poista
    2. Heippa, kaikki vinkit psykologiaan liittyen otetaan ilolla vastaan! Näin vanhempana suunnittelen alan vaihtoa ja toivon, että tämä taustalla kytenyt haave tulisi todeksi. Miten saada itsensä taistelumoodiin, kun viime vuoden pettymys otti odotettua kovemmalta?

      Mikä sai sinut syttymään psykaan? Onko opiskelu vastannut odotuksiasi? Mihin aiot suuntautua tulevaisuudessa?

      Entä väite (jota jäin miettimään selaillessani erinäisiä sivustoja): jos haluaa psykologiksi, niin kuulemma auttaminen ei saa olla ainoa syy, koska auttaa voi esim. sairaanhoitajana. Miksi näin? Jos osaat vastata. :)

      Lopuksi, tuo bannerisi on aivan upea! Mukavaa uutta vuotta toivottaa Tiia

      Poista
    3. Moikka! Vastaukseni vähän myöhästyi, kun en ottanut reissuun tietokonetta mukaan. Seuraava postaukseni on motivaatiosta, toivottavasti se auttaa sinuakin pääsykokeeseen valmistautumisessa. Älä todellakaan luovuta, vaikket ensimmäisellä kerralla päässyt sisään! Psykologiaan tarvitaan myös vanhempia opiskelijoita. Esitit todella hyviä kysymyksiä, yritän vastata niihin tulevissa kirjoituksissani. Mukavaa uuden vuoden alkua ja tsemppiä sinulle, Tiia :)

      Poista
  2. Uusi banneri on muuten tosi hieno!

    Ja toi uus postaussarja tuntuu tosi mielenkiintoiselta ja itsellenkin ajankohtaiselta, kun tämän vuoden yhteishaussa psykaa aijon hakea lukemaan. (Tosin luultavasti Jyväskylään)

    Sellainen postaus olisi kiva, missä kerrotaan, millaisia ominaisuuksia psykologilta vaaditaan. Ja myös olisi kiva kuulla rehellisesti mielipiteitäsi mahdollisista rajoitteista/esteistä psykologin ammattiin, jos sellaisia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos paljon. Kiva, että kiinnostaa, kannattaa siis pysyä kuulolla! :) Tosi hyviä ehdotuksia sulla. Olin ajatellutkin kirjoittaa vähän tuosta aiheesta, joten pistin ylös.

      Poista