Syksyn sävelet

Huomenna alkaa syyslukukausi. Odotan kauhulla sitä kilometrin jonoa ruokalaan, taistelua vapaista tietokoneista ja kurssikirjoista, jatkuvaa sähköpostien lukemista ja kirjoittamista, luennoilla tuntitolkulla istumista... Ei vaan, ihan oikeasti odotan innolla "koulun" alkua! Kesäloma on ollut ihanan rentouttava kaikessa tapahtuman puutteessaan, mutta nyt on jo alkanut tuntua, että olen valmis palaamaan oikeaan elämääni. 

Siihen tulee syksyllä kuulumaan gradun tekemistä, Oidipuksen hallituksen johtamista, kaikenlaista tapahtumien järjestämistä, salilla käymistä ja ratsastusta. Noin nyt aluksi :D. Siirryn opinnoissani maisterivaiheeseen, sillä kävin muutama päivä sitten hakemassa kanditutkintoni psykologian oppiaineen sihteeriltä. Jee!! Onhan se toki vain välietappi ennen psykologiksi valmistumista, mutta päätin silti olla ylpeä itsestäni. Sain ensimmäisen tutkinnon tavoiteajassa eli kolmessa vuodessa valmiiksi hyvin arvosanoin huolimatta siitä, että tein koko ajan hirveästi kaikkea ylimääräistä (kuten töitä) ja olin välillä ihan poikki. Tuntuu siltä, että näiden kolmen vuoden aikana olen oppinut hirveästi asioita, jotka ovat muuttaneet minua ihmisenä positiivisempaan suuntaan. Olen oppinut ymmärtämään niin muita kuin itseänikin paremmin - ja samalla oppinut sen, mitä vähän oikeasti ymmärrän. Kun tulin suoraan lukiosta yliopistoon, odotin löytäväni oikeat ja väärät vastaukset. Niiden sijaan olen löytänyt yhä enemmän kysymyksiä, joissa riittää pohdittavaa koko loppuelämäksi.

Oidipuksen hallitus piti kokouksen aiemmin tässä kuussa. Oli kiva nähdä, miten aktiivisia ihmiset jaksavat taas olla loman jälkeen. Keksimme syksylle vaikka minkälaista toimintaa, esimerkiksi nämä: 

SYYSKUU

Utran retkeilypäivä

Oidipuksen liikuntavuoro

Fuksiaiset

Norsupallo + mölkky

Ainejärjestöpäivä: Haalarimerkkitori (klo 10-14)

+ Haalarimerkkien ompelukerho

LOKAKUU

Sitsit

Fuksi-info

PS. Kadotin kuvanmuokkausohjelmani tietokoneen huollon yhteydessä. Mutta eiväthän nämäkään kuvat kovin pahalta näytä, vai mitä ;)

Ihanaa lukuvuoden alkua kaikille! Tsemppiä syksyyn :)

Kandi-Roosa koulumatkalla :D

Aina matkalla jonnekin, minne ikinä päätyykin...

Palasimme juuri takaisin Suomeen Tukholmasta, jossa lomailimme viimeiset neljä päivää. Etukäteen vähän jännitti tämä meidän ensimmäinen yhteinen matkamme, mutta kyllähän me sieltä vielä pariskuntana palasimme!

Olen ehtinyt matkailla elämäni aikana jo jonkin verran. Olen nähnyt Madeiraa, Kyprosta, Itä-Saksaa, Sveitsin St. Gingolphia, Italian Genovaa, Hollannin Arnhemia, USA:n Marylandia ja mitähän kaikkea... Matkustaminen on mukavaa! Aina oppii jotain uutta, eksyy vieraassa kaupungissa ja löytää uusia lempiruokia. Voisihan sitä ajatella, että rahansa voisi käyttää paljon järkevämminkin. Toisaalta, onko mitään arvokkaampaa kuin mahtavat muistot?

Viimeisimmät reissuni olen tehnyt New Yorkiin ja Montpellieriin. Molemmat olivat aivan mahtavia reissuja. Ajattelin jakaa näiden reissujen parhaimpia otoksia, kun Tukholman-kuvissa kestää varmasti jonkin aikaa.

Montpellier 2014:

Ihana Aigues Mortesin linna...

... ja näkymät sen muurilta.

Ranskassa oli kyllä parhaat ruoat ikinä!

New York 2013:

Kauniin karu Meatpacking District.

Chelsey Market ja sen yläpuolella vanhaa junarataa kulkeva
Highline -puisto olivat New Yorkin parhaimmistoa.

Lomailusta

Viimein alan tuntea palautuneeni viime vuodesta. Johan tätä on odoteltukin! Vielä kesän alussa olin aivan rauniona. Yritin kyllä tehdä töitä ja gradua, mutta ei siitä mitään tullut. Oli kyllä pakko sitten viimein myöntää, että nyt pitäisi vain yrittää levätä. Niinpä kesä on mennyt lenkillä, salilla ja kirjoja lukiessa. Olen jopa löytänyt uuden lempisarjani, Neiti Fisherin etsivätoimiston. Tuntuu hyvältä, kun voimat pikku hiljaa palautuvat. On aika pelottavaa ajatella, että oli romahduksen partaalla 22-vuotiaana. Jospa nyt sitten opin, mikä on liian tekemisen raja.

Nyt minua on jäänyt vaivaamaan Ylen julkaisema artikkeli heinäkuulta. Olette ehkä kuulleetkin tästä jutusta, jossa lahtelainen opiskelija kertoi joutuvansa selittelemään sitä, että on päättänyt pitää kesän lomaa. Kirjoituksen jälkeen alkoi kiivas keskustelu siitä, onko opiskelijalla oikeus lomailla "yhteiskunnan rahoilla". Itseäni ärsyttää todella paljon tuollainen asenne. Jos sitä on ensin niska limassa ja tuli perseen alla huhkinut koko vuoden ja suorittanut päälle 80 opintopistettä eli lähes tuplasti vaaditun määrän, niin sittenkö ei kuitenkaan ole ansainnut lomaa, koska on vain opiskelija? Voin kertoa, että itse olen nostanut aina kesäisinkin opintotukea, jotta saisin tehdä vähemmän töitä ja edes vähän levätä. 

Välillä tuntuu, ettei ihmisten mielestä opiskelija ole edes ihminen. Kenelle työssäkäyvälle voisi muka sanoa, että "teehän 12 tuntista työpäivää ja jätä kesäloma välistä, ettet vaan ole rasite työnantajalle". Jos tässä nyt kuitenkin olisi tarkoitus opiskella yli viisi vuotta ja sen jälkeen olla työelämässä seitsemänkymppiseksi asti, niin kyllä sitä välillä tarvitsee lomaa.

No en tiedä, ehkä olen itse väärässä tästä. Aihe vaan tuntuu aika henkilökohtaiselta, kun tulee tuota opiskelua aika paljon harrastettua. Mutta sitten positiivisiin aiheisiin. Mitäs on syksyllä luvassa? Vaikka sun mitä, esimerkiksi gradun kanssa puuhailua, Oidipuksen puheenjohtajuutta ja ratsastusta. Sitä ennen käyn kuitenkin vielä reissussa Tukholmassa ja esiinnyn Joonaksen kanssa äidin kuusikymppisillä. Olen aina jännittänyt kaikenlaisia esiintymistilanteita aivan hulluna, joten olen viime aikoina yrittänyt pakottaa itseni esiintymään enemmän. Varsinkin laulaminen on niin hauskaa, että teen sitä  mielelläni, vaikka tärisen niin paljon, että meinaan tippua tuolilta :D Jos joku ei ole vielä nähnyt viimevuotista ystävänpäivälahjaani Joonakselle, niin tässä se on: Moody Peaches - Anyone Else But You. Ja ei hätää, kitaransoiton suhteen olen luovuttanut kokonaan. Tämä video viimeistään todistaa, ettei se ole minun juttuni. Seuraava esitys kannattaakin ottaa ennemmin huumorin kannalta kuin totisena performanssina ;)

Muistakaa nauttia sateisen ja kylmän kesän rennoista 

hetkistä loppuun asti! :)

Merja mielessä

Merja on ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Hän on yksi Joensuun psykologian legendaarisimmista opettajista, joka jätti moniin lähtemättömän vaikutuksen. En tuntenut häntä kovinkaan hyvin, mutta mieleeni painui vahvasti hänen tapansa olla täydellisesti läsnä kahdenkeskisessä keskustelussa. Toivoisin itsekin hallitsevani vielä joskus sellaiseen presenssin ja kuuntelun taidon.

Viime vuonna Merja jäi ansaitulle eläkkeelle. Me opiskelijat itketimme häntä läksiäisjuhlissa lahjalla ja kortilla, johon olimme kirjoittaneet hänelle terveisiä. Minua hieman harmittaa syksyllä aloittavien uusien opiskelijoiden puolesta, kun he eivät pääse tapaamaan tätä hienoa persoonaa. Niinpä ajattelin kertoa hänestä hieman. Hänet tunteneet voivat fiilistellä kanssani ja ne, jotka eivät ole päässeet häntä tapaamaan, voivat oppia jotain uutta :D

Merjasta oli Acatiimi-lehdessä (5/2015) juttu, jonka ajattelin referoida tänne. Kuvatkin ovat kyseisestä lehdestä.

Merja valmistui 1970-luvulla alun perin lastentarhaopettajaksi, mutta päätti myöhemmin, 34-vuotiaana, lähteä "yliopistoon tuulettumaan" ja opiskelemaan psykologiaa. Sille tielle hän sitten jäikin: hän valmistui psykologian tohtoriksi ja jäi Joensuun yliopistolle töihin. Lehtorina hän toimi 2003-2014, jona aikana hän osallistui paitsi psykologian opetuksen myös ohjauksen kehittämiseen. Ohjaajana Merja panosti opiskelijoiden kotouttamiseen yliopistoon. Hän halusi kiinnittää huomiota siihen, että opiskelijat sopeutuivat akateemiseen maailmaan ja tutustuisivat toisiinsa ja henkilökuntaan. 

Itse tunsin Merjan lähinnä ohjaajan roolissa, sillä opettajana hän oli vain yhdellä suorittamallani kurssilla. Harvoin sitä on tullut törmättyä ihmiseen, joka olisi niin helposti lähestyttävä ja avoin kuin Merja. Välillä ärsytti, kun ohjauksessa ei koskaan saanut valmiita vastauksia kysymyksiinsä, vaan aina "joutui" päättämään kaiken itse. Hänen työhuoneestaan ei ikinä saanut valmista lukujärjestystä tai valmistumisaikataulua. Muistan esimerkiksi sen, kun ensimmäisenä syksynä pyrin selvittämään psykologin työn kannalta hyödyllisiä sivuaineita. Yritin saada Merjan sanomaan, ottaisinko sosiologian vai erityispedagogiikan. Hän vain vakuutteli, että kaikki opiskelu on yhtä tärkeää, eikä mikään sivuaine ole hyödyllisempi kuin joku toinen. 

Päädyin sitten lukemaan saksan kieltä ja kulttuuria. Kiitos Merja : D

Olen varma, että Merja on jäänyt monien muidenkin opiskelijoiden mieliin. Siitä on todisteena esimerkiksi se, että häntä esittävä kuva selvisi Oidipuksen haalarimerkkikilpailun voittajiin. Päätimme lähettää merkin myös hänelle itselleen muistoksi. Kirjoitin hänelle mukaan pienen viestin:

"Terveisiä Oidipuksesta Merjalle! Tässä pieni osoitus siitä, kuinka meidän psykologianopiskelijoiden toiminta on kehittynyt entistä vilkkaammaksi Joensuussa: teetimme jo haalarimerkkejäkin!

Vaikka Oidipus ja koko psykologian oppiaine kasvaa ja kehittyy, niin ainakin yksi asia säilyy samana: lämmin muisto sinun ohjauksestasi ja opetuksestasi, joista monet saivat vuosien varrella nauttia. Tämä haalarimerkki osoittaa, kuinka monet opiskelijat jäivät kaipaamaan sinun sydämellistä läsnäoloasi.

Ihania eläkepäiviä sinulle!
Toivoo,
Roosa ja koko Oidipus"

Oodi siivoukselle

"Mahtavaa, kun meillä käy siivooja! Saa sitten sikailla ihan kunnolla."

Elokuussa häämöttää siivousurani kaksivuotispäivä, jota ajattelin kunnioittaa tällä postauksella. Koen olevani kiitollisuudenvelassa alalle, joka on tarjonnut minulle elannon jo suurimman osan opiskeluajastani. Rohkenen väittää, että siivoaminen on opiskelijoiden keskuudessa yksi "suosituimmista" töistä kassalla istumisen rinnalla. Syynä tuskin on hyvä palkka tai mukavat työajat.

Päätin auttaa kaikkia unelmatyöpaikkaansa yhä etsiviä listaamalla kaikki ne edut, joita siivousalaan kuuluu:

Voit elää päivän kerrallaan
Sitä oppii nopeasti tosielämän mindfulnesia ja carpe diemiä, kun työt ilmoitetaan aikaisintaan edellisenä iltana. "Käyhän sinulle huomenaamuna kello viisi? Muista käydä avaimet toimistolta", ei ole mitenkään harvinainen puhelu kello yhdeksältä illalla. Siivooja elää jokaisen työpäivän tunti kerrallaan, joka hetkestä nauttien!

Laihdut kiloja päivässä
Siivooja ei kovin helposti pääse lihomaan, kun kahdeksan tuntia kiipeää portaita, kyykkää toimistopöytien alla, juoksee moppi kädessä ja polkee pyörällä kohteesta toiseen. Minkäänlaisia ruokataukoja ei luonnollisestikaan ole laskettu mukaan tiukkoihin työaikoihin, ja jo pelkällä hikoilulla pudottaa pari kiloa painoa työpäivän aikana - jes!

Saat lisää tunteja vuorokauteen
Kun on menossa aamukuudeksi töihin, saa herätä ennen kuin kukkokaan jaksaa laulaa. Työpäivä loppuu yleensä viimeistään kahden maissa. Sittenpä sitä olisikin kadehdittavan paljon aikaa tehdä kaikkea kivaa - jos vielä jaksaisi jälleen liian lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen.

Löydät aivan uudenlaisen unirytmin
Siivoojana pääsee kokeilemaan, millaista on elää vauvan päivärytmillä: heräät aamulla aikaisin, syöt, käyt töissä, tulet kotiin, otat päikkärit, jotka venyvät muutamaan tuntiin, syöt, koomaat hetken sohvalla ja menet nukkumaan. Iltaisin kannattaa varautua siihen, että Pikku Kakkosen jälkeen alkaa jo mukavasti unettaa. Ysiltä ja kympiltä alkavat aikuisten sarjat voi unohtaa kokonaan!

Ja jos joskus erehtyy luulemaan, että olisi hauskaa irrotella rankan työviikon jälkeen ja vaikka eksyä tanssilattialle kavereiden kesken, on karman kosto hirveä: seuraavan päivän krapulan vuoksi nukut puolet päivästä, minkä seurauksena et saa enää illalla unta. Ja sittenkös se väsyttääkin koko seuraavan viikon kahta kauheammin. Eli jätä vain hauskuudet välistä ja keskity siihen työntekoon!

Siitä sitten vaan siivoamaan kaikki!

Graduttaa

Täyttä laukkaa gradua kohti!

Vielä lähtökuopassa lojuva graduni on tuottanut päänvaivaa. Päässä on pyörinyt useiden kuukausien ajan tehdäkö vai eikö tehdä -tuskastelu, jonka olen ratkaissut jo moneen eri otteeseen (aina eri ratkaisuun päätyen tietysti :D).

Ongelman siis muodostaa hankalaakin hankalammalta tuntuva aihe, jonka kanssa työskentely on tökkinyt aivan alusta saakka. Lähdin viime vuonna loppusyksystä innoissani mukaan, kun Joensuun kouluihin kohdistuva, Opetusministeriön rahoittama koulutuksen tasa-arvoistamisprojekti haki yliopistoltamme graduntekijää. Tässä kokeilunhaluisessa projektissa koulupsykologit auttavat luokkia, joissa on ongelmia työrauhassa tai kaverisuhteissa. Heidän interventionsa kohdistuu nimenomaan luokkatasolle niin, että he pitävät luokille oppitunteja ja käyvät opettajan kanssa konsultaatiokeskusteluja. Itse kiinnostuin aiheesta nimenomaan siksi, että siinä nousi esille konsultatiivinen koulupsykologia sekä luokkatason interventio yksilötason sijaan. Päätin tutkia, miten opettajat olivat kokeneet psykologien kanssa työskentelyn.

Olin viikon lomalla ja ehdin käydä Ilosaarirockin lisäksi ratsastuleirillä.
Siitä nämä graduaiheeseen liittymättömät kuvat :D 

Jep, kivalta kuulostaa tähän asti. Ongelmat alkoivatkin vasta, kun yritin aloittaa hommat! Ensinnäkin minun piti parissa kuukaudessa kehitellä opettajille usean sivun mittainen kyselylomake ilman minkäänlaista kokemusta tai taustatietoa. Sitten lomakkeita alettiin jakaa opettajille, jotka täyttivät ne ja lähettivät takaisin minulle. Lomakkeita tuli vähemmän kuin alunperin odotettiin ja useat olivat vajavaisesti täytetty. Psykologeihin en saanut yhteyttä sähköpostilla tai puhelimellakaan, koska he olivat niin kiireisiä, eikä graduohjaajanikaan minua kovin mielellään tavannut. Lisäksi olin itsekin niin hullun kiireinen kaikkien koulu- ja hallitusjuttujen takia, että lopulta koko gradunteko pääsi unohtumaan. Sitäpä olikin sitten kiva selitellä projektin psykologeille, kun tapasin heidät kesän alussa! No, onneksi he olivat todella ymmärtäväisiä ja kannustavia, mikä toisaalta jopa lisäsi omaa huonoa omaatuntoa. 

Olin jo päättänyt, että jätän koko gradun sikseen ja aloitan uudestaan jollain "helpommalla" aiheella sitten ensi keväänä. Kuitenkin nyt kesällä tulin lopulta siihen tulokseen, että turha sitä on enää venkuilla! Minua vain ahdistaa ajatus gradunteosta, eikä ahdistus taida olla sidoksissa mihinkään tiettyyn aiheeseen. Päätinkin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa tähän hommaan. Ei se gradu taida tipahtaa valmiina taivaalta, vaikka kuinka odottelisin. Ajattelin jopa vähentää tosissaan lukujärjestyksestä kursseja pois, että saisin tätä rauhassa tehtyä. Jotenkin gradu tuntuu kyllä ihan valtavan isolta ja pelottavalta mustalta möykyltä, josta ei oikein tiedä, miten päin sitä pitäisi kädessä pidellä. Pitää vaan nyt hyödyntää kaikkia psykologian tutkimuksissa hyväksi havaittuja työskentelytapoja, esimerkiksi jakaa urakka pienempiin välitavoitteisiin. Palkinnoksi voinkin varmaan sitten syödä vaikka karkkia! Tai lohdutukseksi, jos suunnitelmat eivät toteudukaan..

Roosanuotiolla

Paimenpojan polku

 

Innostuimme Joonaksen kanssa vaeltamisesta kiertäessämme viime syyskuussa Kolilla Herajärven kierroksen. Niinpä päätimme tänä kesänä ehtiä vaeltamaan kahdesti. Aloitimme kesäkuussa Tuupovaaran ja Hoilolan välillä kulkevalla Paimenpojan polulla. 35 kilometriä pitkä reitti kulki aivan lähellä Venäjän rajaa kolmen kosken vieressä, joten maisemat olivat todella upeat.

Epäröimme viimeiseen asti, uskaltaisimmeko lähteä matkaan. Molemmille päiville oli luvattu sadetta viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä, mutta lopulta päätimme uskoa, että "ei se mitään sada". Väärässä olimme, ja heti ensimmäisenä päivänä matkamme tyssäsi kymmenen kilometrin jälkeen kaatosateeseen ja ukkosmyrskyyn. Kyyköttelimme jonkin aikaa kuusten alla sateensuojassa, mutta lopulta päätimme ottaa riskin ja juosta seuraavalle laavulle, jonka arvelimme olevan lähistöllä. Jalat väsyneinä ja iso rinkka selässäkin sitä jaksaa juosta yllättävän kovaa, ettei tarvitse jäädä sateeseen :D onneksi laavu löytyikin aivan mutkan takaa ja pääsimme vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Kaikki tavarat oli tietenkin pakattu muovipusseihin, joten mikään ei kastunut. Ei edes mukana heilunut järjestelmäkamera.



Yöpaikkamme sijaitsi aivan kosken vieressä, joten maisemat olivat hienot ja melu valtava.

Aamulla kuohuva koski höyrysi auringonvalossa.
 

Kerran vesi piti ylittää riippusiltaa pitkin ja kerran vetolautan avulla.
 

 

Kannoimme koko matkan mukanamme painavaa telttaa, mutta huomasimme pian, ettei Paimenpojan polulla ole ainuttakaan telttapaikkaa! Laavuja ja kotia siellä on sitäkin enemmän, joten yöpaikan voi hyvin valita etukäteen. Laavussa oli tietenkin helppo nukkua, mutta itikoita sinne tunki hirveästi. Aamulla ne olivat syöneet puolet naamastani, jolla kestikin sitten pari viikkoa parantua :D

Reitillä ei ollut ainoatakaan vesipistettä. Onneksi meillä oli kuusi litraa vettä mukana. Se riitti hyvin parin päivän juomavedeksi, ja ruoat valmistimme järviveteen. Kokonaisuudessaan pidin Paimenpojan polusta todella paljon. Maasto oli todella vaihtelevaa, välillä oli metsää, sitten suota ja lopulta niittyä. Mäkiä ei ollut niin paljon kuin Herajärven kierroksella, joten reitti oli hieman helpompi. Se oli myös todella hyvin merkitty, eikä polulta olisi voinut eksyä ilman karttaakaan. Pientä lisähaastetta vaelluksen järjestämiselle tuo se, että reitti alkaa Tuupovaarasta ja loppuu Hoilolaan, eli ei tee "ympyrää" niin kuin monet reitit. Niinpä sekä meno- että paluumatkalle tarvitsee kyydin.
 

Väsyneet mutta ylpeät Paimenpojan polun valloittajat.