Liikunnan psykologiaa

Spol-seminaari Jyväskylässä

Kuten aiemmin kerroin, vietin viikonlopun Jyväskylässä Liikuttavan psykologian seminaarin merkeissä. Majoituimme kaveriporukalla erään kaverini siskon luo perjantaista sunnuntaihin. Saatiinkiin aikaiseksi oikein kiva ja rento miniloma :)

Lauantaina olimme Spol-seminaarissa Jyväskylän yliopistolla kello yhdestätoista puoli neljään. Tuossa ajassa ehdimme kuulla neljä luentoa liikunnan ja psykologian yhteydestä. Kaksi ensimmäistä luentoa käsittelivät aiheesta tehtyä tutkimusta ja kaksi viimeistä käytännön urheilupsykologian työtä.

Seminaariaamuna meitä hemmoteltiin todella kauniilla ilmalla :)

I  Liikunta ja aivotoiminta

Päivän aluksi Jyväskylän yliopiston tutkitjat Miriam Nokia ja Juho Strömmer kertoivat, millaisia yhteyksiä tutkimuksissa on löydetty liikunnan ja aivojen välillä. Lasten kohdalla liikunnallisuus ja hyvät motoriset taidot enustavat parempaa kognitiivista suoritumista ja parempia kouluarvosanoja. Vanhuksilla on havaittu, että liikunta vähentää riskiä sairastua dementiaan. Onkin tutkittua, että samat aivoalueet, jotka heikkenevät nopeiten iän myötä, hyötyvät liikunnasta eniten. Liikunnan ei tarvitse olla korkeasykkeistä, raskasta hikiliikuntaa. vaan aivojen kannalta tärkeintä on aktiivinen elämäntyyli, kuten esimerkiksi kävely, pyöräily ja portaiden käveleminen.

Liikunnan vaikutusta aivoihin on tutkittu niin ihmisillä kuin jyrsijöillä. Oli samaan aikaan mielenkiintoista ja vastenmielistä kuulla jyrsijätutkimuksista, jotka ovat edelleen psykologian alalla hyvin yleisiä. Esimerkiksi Morrisin vesisokkelo (linkki YouTuben esimerkkivideoon) on klassinen koe, jossa jyrsijät laitetaan uimaan ja vesisammioon, jossa niiden pitää oppia uimaan tasanteen päälle. Jyrsijät eivät tietenkään pidä vedestä ja uimisesta, mutta eivät ne myöskään kärsi. Vaikka en ole ihan satasella mukana eläinkokeissa, ajattelisin, että kaikista eläimillä tehtävistä kokeista liikunnan terveysvaikutusten tutkiminen ei varmasti ole sieltä pahimmasta päästä.. :) 

Jyväskylässä on tutkittu liikunnan yhteyttä oppimiseen, kuten hippokampusten toimintaan. Hippokampus on episodisen muistin eli tapahtumamuistin sekä erottelu- ja yhdistelykyvyn kannalta merkittävä aivojen osa, joka sijaitsee molemmissa ohimolohkoissa. Jyrsijätutkimuksissa on esimerkiksi pysytty selvittämään, että uusien solujen muodostuminen hippokampuksessa on uuden oppimisen kannalta tärkeä prosessi. Hermosolujen ja oppimisen välinen yhteys on kaksisuuntainen: uusia hermosoluja tarvitaan oppimiseen ja oppiminen pitää hermosoluja elossa. Toisin sanoen ne hermosolut, joita ei enää käytetä, ovat vaarassa kuolla. Niinpä aivojen kannalta olisi tärkeää sekä pitää vanhoja taitoja yllä että opetella uusia.

II Psykologia urheilussa

Lounaan jälkeen siirryimme kuuntelemaan sertifioidun urheilupsykologin Matti Jaakkolan ja psykologianopiskelijan Elena Andreoun kokemuksia urheilupsykologina työskentelemisestä. Ensimmäiseksi opin ainakin sen, että Psykologiliitolta voi hakea urheilupsykologin sertifikaattia. Toiseksi urheilupsykologia tarkoittaa usein luennointia esimerkiksi valmentajille sekä yksilötyötä joko ammatti- tai harrasteurheilijan kanssa. 

Matti Jaakkola korosti sitä, että vaikka urheilijoiden henkisestä kestävyydestä puhutaan nykyään enemmän, ei siitä edelleenkään olla usein valmiita maksamaan kovin paljoa. Urheilupsykologia on ala, joka vaatisi markkinointitaitoisia ja sinnikkäitä tekijöitä taistelemaan kaikkien muiden neuvojien ja ohjaajien kanssa. Molemmat puhujat korostivat urheilupsykologin tärkeimmiksi työkaluiksi tavoitteenasettelua, kilpailuun valmistautumista ja oman tai koko joukkueen suorituksen analysoimista. Urheilupsykologia on mielenkiintoinen yhdistelmä psyykkisen tuen antamista sekä coachausta. 

Pakko kyllä myöntää, että urheilupsykologia kiinnostaisi, vaikka Matti Jaakkola korosti alan haastavuutta: urheilumaailma on konservatiivinen, sisään päin lämpiävä ja lyhytjänteinen. Olen pohtinut mahdollisuutta yhdistää ratsastus ja psykologia jotenkin toisiinsa, jotta saisin parhaat puolet molemmista. Ehkä se ei vielä ole ajankohtaista, mutta pistän kyllä ajatuksen korvan taakse. Suomen Ratsastajainliitolla nimittäin on yksi urheilupsykologi, joten jos hän vaikka joskus tarvitsisi tuuraajaa.. ;)

Kuka nyt jaksaisi koko päivän seminaaria ilman asiaan kuuluvia jatkoja illalla... :)

"Hotellimme" oli todella upea asunto 1930-luvulta. Mullekin tämmönen!

Opiskeluelämän kuulumisia

Tänään torstaina taisi olla ensimmäinen päivä tällä viikolla, kun jaksoin vaihtaa lökäpöksyt oikeisiin housuihin ja katsoa kunnolla peiliin ennen ovesta ulos astumista. Muutos superkiireisestä joka paikan suorittajasta ylirentoon kotoilijaan on tapahtunut niin nopeasti, että olen onnistunut yllättämään itsenikin! Viime aikoina elämäni on koostunut kotona esseiden vääntämisestä, himourheilusta, sohvalla lukemisesta ja elokuvien kuluttamisesta. Ei ole ollut kiire minnekään, vaan olen saanut tehdä kaiken huolella pohdiskellen ja palauttanut kaikki tehtävät viikkoja etukäteen. Ja on muuten mukavaa! :)

Olen viime aikoina tykästynyt videoiden kuvaamiseen ja koostamiseen, joten tein pari viikkoa sitten toisen my day -videon. Edellisen tein yli vuosi sitten, joten ehkä ette ole vielä ehtineet kyllästyä kovin pahasti :D Surullista kyllä, elämäni ei vaikuttaisi videoiden perusteella niin kauheasti muuttuneen. Olin suoraan sanottuna oikeasti aika yllättynyt, kuinka samanlaisia juttuja tältäkin videolta löytyi!

Viikonloppuna suuntaan vuosittaiseen SPOL-seminaariin, joka järjestetään tällä kertaa Jyväskylässä. Kuten olette ehkä huomanneet, olen osallistunut kyseiseen seminaariin erittäin aktiivisesti, oman arvioni mukaan jopa joka vuosi koko opiskelujeni ajan. Kirjoitin seminaarista blogiinkin vuonna 2015 kriisi- ja traumapsykologiasta sekä vuonna 2016 hyvinvointia psykologiasta. Yritän tälläkin kertaa kuvata paikan päällä aktiivisesti ja sitten jakaa tänne, mitä mielenkiintoista tuli opittua. Seminaarin aiheena on tällä kertaa liikunnan psykologia, josta itselläni on hyvin vähän tietoa.

Lepohetkistä

Vastikään lukemani Aamulehden artikkeli lepäämisen ja palautumisen taidosta työelämässä herätti minussa ajatuksia. Artikkelissa asiantuntijat painottivat, miten tärkeää on kiinnittää huomiota omaan palautumiseen työpäivien välillä. Saman teesin voi tietysti liittää opintoihinkin, jotka usein vaativat paljon stressin sietämistä ja aivotyöskentelyä, kuten opintojen suunnittelua, tenttikirjojen mieleenpainamista, ryhmätyöskentelyä, raporttien ja esseiden kirjoittamista ja niin edelleen.

Aamulehden artikkelissa kehotetaan kysymään itseltä, muistaako levätä tarpeeksi. Lepo ei tarkoita pelkästään nukkumista tai sohvalla rötköttämistä (mitkä kyllä omalla kohdalla ovat varsin yleisiä lepotapoja :D), vaan myös esimerkiksi liikuntaa, tietoista rauhoittumista tai johonkin harrastukseen keskittymistä. 

Tekstin mukaan rauhalliset ja joustavat ihmiset stressaavat vähemmän ja lepäävät luonnostaan paljon. Pikkutarkat ja helposti huolestuvat ihmiset taas stressaavat eniten. Itse kuulun kyllä ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja ajaudun helposti ylistressaantuneeseen ja erittäin räjähdysalttiiseen mielentilaan. Toisaalta lukiessani Aamulehden toista artikkelia päivittäisistä minilepohetkistä tajusin, miten paljon pyrin ihan päivittäin lepäämään ja tyhjentämään pään kaikesta stressistä. Vähintään kerran tai kaksi päivässä lopetan kaikki koulu- tai työhommat ja keskityn vain johonkin mukavaan tekemiseen, kuten kivan tv-sarjan katsomiseen, kirjan lukemiseen, kahvin juomiseen, musiikin kuuntelemiseen tai liikkumiseen. 

Olen kuullut monilta kommenttia siitä, kuinka aikaansaava ja ahkera ihminen olen ja että muistankohan ikinä levätä. Totuus on, että olen hyvä keskittymään ja tyylini on tehdä asiat kerralla ja kunnolla, enkä jää esimerkiksi pohtimaan tehtävien palauttamista: kun olen kirjoittanut pyydetyn sivumäärän esimerkiksi oppimispäiväkirjaan, palautan sen heti, enkä kuormita itseäni lukemalla tekstiä yhä uudelleen ja parantelemalla sitä päivätolkulla. Olen myös tarkkaa prioriteeteistäni ja panostan niihin koulujuttuihin, joista olen kiinnostunut. Muut teenkin sitten vähän miten sattuu, ja jos tulee vähän huonompi arvosana, niin sitten tulee. En mittaa ihmisarvoani millään kurssiarvosanoilla, vaan pyrin siihen, että olen itse tyytyväinen siihen, mitä teen, ja että tunnen edistyväni sopivaa tahtia.

Kuvasin vastikään toisen My day -videon ja ajattelin, että se sopisi hyvin tähän yhteyteen. Videolta selviää, että teen koulujuttuja noin neljä viisi tuntia ja välissä teen jotain mukavaa, että jaksan taas keskittyä. Taidan kuitenkin jättää videon julkaisemisen seuraavaan posaukseen, ettei tästä tule ihan ylipitkä tarina. Toivottavasti tämä teksti herätti ajatuksia ja motivoi pohtimaan omaa jaksamista ja palautumista niin töistä kuin opinnoista. Mukavia lepohetkiä kaikille :)

Uuden vuoden kujeet

Uuden vuoden lupaukset. Siinä taas asia, jota minä en ymmärrä. Miksi pitäisi luvata asioita vain sen takia, että vuosi vaihtuu? Kohtahan se kuitenkin vaihtuu taas uudelleen. Ja kenelle ne lupaukset on oikein tarkoitettu? Miksi pitää luvata? 

Itse ajattelen, että uuden vuoden lupausten syvin tarkoitus olisi pohtia omaa elämää ja sitä suuntaa, johon on itse edellisen vuoden ollut kulkemassa. On hyvä pohtia, tuntuuko elämä omanlaiselta, voiko siihen olla tyytyväinen. Minä olen pohtinut näitä asioita paljonkin sen jälkeen, kun koin aikamoisen romahduksen kandintekovuonna kaikesta siitä paineesta, jonka olin itse itselleni aiheuttanut. Se sai minut todella miettimään, mikä oli saanut minut siihen tilanteeseen, ettei elämä tuntunut sängystä nousemisen arvoiselta.

Uuden vuoden kunniaksi onkin kiva todeta, että asiat ovat nyt toisin. Olen todella tyytyväinen elämääni, ja se on ihana tunne. Mutta jos niihin uuden vuoden lupauksiin palataan, niin ehkä minullakin olisi pari juttua luvattavana. Ihan vain sen takia, että muistaisin jatkaa samoja hyväksi havaittuja tapoja kuin aiemminkin:

Ensiksi minun pitää saada vähennettyä kodin tavaramäärää. Olen muuttamassa kesällä toiselle puolelle Suomea harjoitteluun, enkä todellakaan halua kuljetella ylimääräisiä tuikkukippuja, väärän kokoisia kenkiä, rikkinäisiä sukkia, kilokaupalla vehnäjauhoja ynnä muuta roinaa satoja kilometrejä sinne tänne.

Toiseksi pitää elää terveellisesti. Jälleen joulun aikana haksahdin siihen vanhaan sudenkuoppaan miettiessäni, että kyllä se elämä on sitten ihanaa kun saa unohtaa liikunnan ja ahtaa itsensä täyteen joulukinkkua  ja -suklaata. Nyt jälkikäteen naama täynnä finnejä, iho hilseellä ja maha pömpöttäen valitsisin taas toisin. 

Kolmanneksi haluan muistaa kokeilla kaikkea uutta. Tänä talvena olen välillä onnistunut irrottamaan itseni television ääreltä ja kokeilemaan esimerkiksi lukemista, värittämistä ja ukulelen soittoa. Kaikki kokeilut ovat tuottaneet hirveästi iloa - ja olen alkanut arvostaa televisiota vielä enemmän, kun en katso sitä koko ajan! En ehkä kaipaa mitään uusia aikaavieviä harrastuksia, mutta kaikkea pientä kivaa on aina mukava saada elämään, että mieli pysyisi virkeänä.

Neljänneksi aion ottaa rennosti, enkä edelleenkään halua suhtautua itseeni tai elämääni liian totisesti. Haluan tehä hauskoja juttuja ja etenkin käydä oudoissa tapahtumissa ja hassuilla kursseilla ihan vain siksi, ettei tulisi liian vakava olo. Aina kannattaa pitää kalenterissa tyhjää tilaa hauskojen yllätysten varalle, ja aina pitää lähteä kaverin kanssa syömään tai lenkille, vaikka mitenkä tuntuisi olevan tärkeämpiä asioita hoidettavana. Koska ei ikinä ole.

Myöhäiset terveiset Edinburghista

Vau, nyt kyllä pääsi lipsahtamaan blogin pisin tauko, koska olen viimeksi julkaissut lokakuussa! Pistetään siis ahkerampi bloggaaminen uuden vuoden lupausten listalle. Joitakin aiheita minulla on jo mielessä, esimerkiksi etäopiskelusta minulta on kysytty henkilökohtaisesti aika paljon, joten se aihe mietityttää monia. Mutta jos tulee vielä muita kysymyksiä, joihin voisin vastata postauksen muodossa, niin pistäkäähän tulemaan, että saadaan eloa tällekin sivustolle! :)

Ensi vuonna homma siis jatkuu. Siihen asti saatte ihastella kuvia Edinburghin-reissulta, jonka tein ystäväni kanssa marraskuussa. Päädyimme  muutaman päivän irtiottoon arjesta, koska elämme molemmat niin hektistä elämää, että hyvä jos ehdimme kuulumisia vaihtaa. Matkalla saimme sitten nauttia toistemme seurasta ihan kunnolla. En kyllä edes ehtinyt yhtään kyllästyä, vaikka niin pelkäsinkin :D Toinen positiivinen yllätys oli, että rahaa kului aivan naurettavan vähän, vaikka en edes tietoisesti yrittänyt säästää. 

Edinburghin linna on kovasti hehkutettu matkakohde, mutta jätimme lopulta välistä, kun saimme tietää ryöstöhintaisen sisäänpääsymaksun. Sitä paitsi, kuinka paljon se nyt lopulta kuitenkaan eroaisi Olavinlinnasta, vai mitä :D

Koko keskusta oli tällaista ihanaa ruskeaa kiveä.

Öinen Edinburgh oli kyllä nähtävyys itsessään.

Ruoka oli joka paikassa aivan mielettömän hyvää ja annokset olivat valtavia. Gluteenittomana pärjäsin ilman sen suurempia ongelmia, mutta ihmettelen kyllä miten eräs kasvissyöjä-kaverini pärjäsi kesällä tässä kaupungissa, joka on täynnä makkaraa ja haggista :D

Osuimme paikalle juuri, kun Princess Street Gardenilla alkoivat valtavat joulumarkkinat. Skottilaiset ovat selvästi joulukansaa, sillä jokainen näyteikkuna ja pubi oli koristeltu huolella ja usein todella överisti, mikä tietenkin sopi minulle paremmin kuin hyvin, olenhan jouluihminen henkeen ja vereen.

Yhtenä päivänä lähdimme bussimatkalle Skotlannin ja Englannin rajalle eli "Scottish Bordersille". Matkalla näimme muun muassa Da Vinci -koodista tutun Rosslyn Chapelin ja periskottilaisen viskitislaamon. Juuri bussimatkan aamuna oli ihana pikku pakkanen, joka sai maaseudulla aikaan kauniin kuuran ja taianomaisen tunnelman.

Kokonaisuudessaan matka oli todella mukava ja tuli tarpeeseen. Edinburgh kaupunkina jätti kuitenkin ehkä vähän kylmäksi. Huolimatta kaikesta mainonnasta alkuperäinen skottilaisuus jäi mielestäni kauas. Kaupunki on ennemmin kansainvälinen yliopistokaupunki kuin perinteisen skottikulttuurin mekka, niin kuin itse olin ehkä salaa toivonut. Joka tapauksessa paikka oli kaunis ja ihmiset erittäin ystävällisiä.

Löytyihän sitä kaipaamaani skottikulttuuria aidon kilttimiehen muodossa.

Parasta vapaa-aikaa

Ajan saa kulumaan oikein hyvin myös ilman, että opiskelee koko ajan

Viime aikoina minulla on ollut hyvä putki vapaa-ajan suhteen. Viimeisenä vuonna kursseja on aika väljästi, joten olen keskittynyt opintojen sijaan kaikkeen kivaan. Enkä tarkoita sanoa, ettei opiskelu ole koskaan kivaa. Kyllä se oikeasti on ollut mielenkiintoista, mutta nyt viidentenä vuonna on jo alkanut vähän tökkiä :D

Joka tapauksessa nyt olen päässyt kehittämään itseäni lempiharrastuksissani, eli tietenkin valokuvauksessa ja ratsastuksessa. Olen alkanut saada valokuvauskeikkoja tasaiseen tahtiin viime kesästä lähtien, viimeisimpänä toimeksiantajana Psykologiliiton Psykologi-lehti. Voi vitsi miten hienolta tuntui katsoa painetusta lehdestä itse ottamaani kuvaa, joka näytti jopa todella ammattimaiselta! En koskaan ole ollut valokuvaajana mitenkään erityisen "taiteellinen", vaan pidän nimenomaan realistisesta henkilökuvauksesta. Kaikenlaisten tapahtumien ja potrettien kuvaus on mielestäni todella mukavaa. Olenkin tähän mennessä ehtinyt kuvata kahdet häät ja vihkikuvat, yhdet hautajaiset, yhdet valmistujaiset, yhdet yksivuotiskuvat, parit bändikuvat, yhdet levynkansikuvat sekä monia potretteja. Lehtikuvaus tai kuvajournalismi on osoittautunut ihan minun jutukseni, sillä siinä tavoitteena on kuvata tapahtuma tai henkilö realistisesti sellaisena, kuin minä sen kuvaajana näen. En tavoittele Photoshop-velhon tai postmodernin valokuvataiteilijan titteliä, vaan halua ottaa ihmisistä kauniita kuvia, jotka kuvaavat heidän persoonallisuuttaan.

Roopen kuvaaminen Psykologi-lehteen oli hieno mahdollisuus ja poiki mukavasti jatkoa.

Viimeisin isompi valokuvausprojektini on ollut Joonaksen esikoislevyn kansien kuvat. Etu- ja takakansien kuvien valinnassa väännettiin aika pitkään, kävimme kuvaamassa kahdesti ja muokkasin kuvista noin miljoona eri versiota, ennen kuin sain tuon vaativan asiakkaan tyydytettyä. Mutta lopulta kuvista tuli kyllä hyvät, ja ammattigraafikko suunnitteli vielä tekstit ja värit todella hienoksi kokonaisuudeksi. Alla olevasta videosta näkyy levyn etukansi, ja biisi on levyn ensimmäinen sinkku, joka sattuu myös olemaan lempibiisini koko levyltä:

Samaan aikaan kun huomaan valokuvaajan identiteettini ja oman kuvaustyylini kehittyneen huimasti, olen alkanut panostaa toiseen rakkauteeni, ratsastukseen. Lähdin ratsastuksen maailmaan uudelleen mukaan toissa syksynä, kun tarvitsin kipeästi vastapainoa liian raskaiksi käyneisiin opintoihin. Ja kyllä se heppaterapia oli sitten tehokasta! Nyt olen taas pari vuotta käynyt aktiivisesti tallilla ja miettinyt, olenko oikeasti tullut hulluksi, kun jaksan polkea pyörällä kaupungin toiselle puolelle niin lumikinosten kuin räntäsateiden läpi - yhtään edes ärsyyntymättä koko säästä. Sitä kai se teettää, kun jostakin oikein kunnolla innostuu.

Harmillisesti minulla ei ole ratsastuksistani hirveästi hyviä kuvia, enkä kyllä tiedä, haluaisiko kukaan niitä kuvia nähdäkään :D silti haluan nyt jakaa pari hyvää muistoa:

Osallistuin pari viikkoa sitten koulukisoihin ja tälläydyin ihan kunnon
kisapukuun sen kunniaksi.

Toissa kesänä olin viikon esteleirillä. Huom. tätä kuvaa ottaessa yhtäkään eläintä ei satutettu
 tai kiusattu millään tavalla, vaikka kuva antaisi olettaa muuta :D

Sen vain halusin tällä tekstillä sanoa, että psykologian opiskelu ja myöhemmin varmasti psykologin työ vaativat vastapainoa. Opinnoissa on niin paljon pohdiskelua ja oman ja muiden käyttäytymisen analysointia, että on välillä kiva keskittyä tekemiseen. Tykkään valokuvata ja ratsastaa, koska se tasapainottaa elämää. Kameran kautta maailman katsomisesta on tullut minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni. Talli taas on kuin toinen maailma, jossa ei tarvitse miettiä oman elämän huolia ja suorittamista. Voi vain keskittyä voltteihin, laukannostoihin ja hevosten silittelyyn.

Työkokemuksen metsästystä

Matkustin eilen Helsinkiin viettämään ensin rennon viikonlopun siskon Punavuoren-kämpillä. Maanantaina siirryn sitten tositoimiin, nimittäin Hogrefe Psykologien Kustannuksen koko päivän kestävään koulutukseen. Hogrefe on kansainvälinen kustannusyhtiö, joka tuo maahan, valmistaa ja myy  Suomessa psykologian alan kirjoja ja testejä, kuten edellisessä tekstissä mainitsemani WAISia. 

Lisäksi Hogrefe normittaa kansainvälisiä testimenetelmiä Suomen oloihin, eli kerää testaamalla aineiston Suomesta. Siten suomalaisesta aineistosta saadaan muodostettua normaalijakauma, johon testattavien tuloksia voidaan jatkossa verrata. Minä olen Helsingissä nimenomaan tämän takia: Hogrefe on tuomassa Suomeen sveitsiläistä laaja-alaista lasten ja nuorten ja testiä, ja he palkkaavat psykologianopiskelijoita normittamaan sitä eli käytännössä testaamaan lapsia ja nuoria. Sähköpostiin tulee aina silloin tällöin ilmoituksia vapaista työpaikoista, ja tähän mahdollisuuteen tartuin heti, sillä haluaisin saada enemmän kokemusta testaamisesta jo ennen harjoittelua. Lisäksi joskus on ajateltava sitä, millä CV:tä saisi täytettyä ja monipuolistettua. Kilpailu harjoittelu- ja työpaikoista on kovaa, eikä paikkoja täytetä kurssiarvosanojen vaan kokemuksen ja suhteiden perusteella. Joensuussa oman alan työkokemusta on huomattavasti vaikeampaa kartuttaa kuin suuremmissa kaupungeissa, joten on osattava käyttää mielikuvitusta. Esimerkiksi kesätyökokemukseni sosiaalitoimistossa on herättänyt työnantajissa kiinnostusta. Täällä päin opiskelijat myös tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Minä olen ollut Pelastakaa Lapset ry:llä pariinkin otteeseen ja koko opiskeluaikani mukana ainejärjestön hallituksessa. Toiset opiskelijat ovat keränneet kokemusta esimerkiksi Kriisipuhelimen tai Setlementin kautta.

Pointtini on siis se, ettei kannata tuudittautua ajatukseen opintojen riittävyydestä. On tärkeää kerätä käytännön kokemusta ihmisten kanssa toimimisesta: työnhakutilanteessa olisi hyvä olla jokin todiste siitä, että oikeasti omaa jonkinlaisia sosiaalisia taitoja ja pystyy tekemään työtä eikä ainoastaan viettämään railakasta opiskelijaelämää tai kulkemaan viisi vuotta nenä liimattuna kirjoihin. Kaikki suorittavat saman tutkinnon ja suunnilleen saman verran opintopisteitä, se ei kerro ihmisestä työntekijänä vielä mitään. Lisäksi työkokemukset mahdollistavat omien kiinnostuksenkohteiden selvittämistä. Koska psykologian ala on laaja, ei ole helppoa päättää, mille alalle haluaisi suuntautua, ellei yhtään ota siitä opiskeluaikana selvää.